CDC:n uusi juutalainen ohjaaja vauhdissa: ”Ottakaa päivitetty koronarokote”

Yhdysvaltain tautikeskuksen aiempikin johtaja oli juutalainen.

Sionismi

Yhdysvaltain tautikeskuksen juutalaisen ohjaajan, Rochelle Walenskyn tilalle nimitettiin heinäkuussa toinen juutalainen, Mandy Cohen, joka nyt kehottaa amerikkalaisia hakemaan taas uuden koronarokotteen. Hänen mukaansa jo otettujen rokotteiden antama suoja heikkenee ajan myötä, mutta päivitetty rokote palauttaa vasta-ainetasot, palauttaen näin menetetyn suojan koronalta.

”Tiedän, että kaikki haluaisivat jättää koronaan taakse mutta valitettavasti se on edelleen täällä sairastuttamassa ihmisiä, erityisesti yli 65-vuotiaita. CDC suosittelee päivitetyn covid-rokotteen ottamista jokaiselle yli 6 kuukauden ikäiselle,” Cohen tiedotti.

Hän myös jatkoi rokotepaasaustaan väittämällä, kuinka rokotteet ovat tehokkaita ja turvallisia ja hän aikoo ottaa sen koko sukunsa kanssa.

”En ole pelkästään CDC:n ohjaaja, vaan myös äiti, tytär ja vaimo. En suosittelisi Amerikan kansalle mitään, mitä en suosittelisi myös omalle perheelleni. Haluan teidän tietävän jälleen kerran, että nämä rokotteet ovat tehokkaita ja turvallisia ja me vain haluamme teidän olevan mahdollisimman turvassa, kun menemme kohti syksyä ja talvea,” juutalainen vakuutteli. Lopuksi hän vielä kehottaa ottamaan myös flunssarokotteen.

Lääkefirmat ovat koronakriisin päätyttyä nostaneet covid-rokotteiden hintoja, jotka maksavatkin nykyään noin 130 dollaria kappaleelta. Ne ovat silti kuitenkin ”ilmaisia,” sillä amerikkalaiset saavat ne edelleen joko vakuutuksensa avulla, tai sitten veronmaksajien laskuun hallituksen rokoteohjelmien kautta.

Lähde

Hyvinvointi Juutalaiset Lääketeollisuus Rokotteet Rotu Sionismi Talous Ulkomaat Yhdysvallat

Keskustelu

15 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • otto suni

    Vastaa

    Varmasti myös THL onnistuu löytämään ”valittuun kansaan” kuuluvan tiedottajan ja piikkipsykoosi jatkuu !

    • Tekijämies

      Vastaa

      Mikäs mahtaa olla tohtori nokinenän(Nohynek) rotu?

      On vain ajan kysymys, kun kyseinen tohtori aloittaa suomalaisten aivopesemisen täysin samoilla perusteilla, jotta saadaan kansaa sitten piikitettyä.

      Todellinen kysymys on se, että kuinka kauan piikittämistä aiotaan jatkaa. Koko vuosikymmenen ajan?

      Eliittipellet ovat päättäneet ”pelastaa” maapallon ilmastonmuutoselta ja ihmiskunnan taas pandemioilta, niin luulisi näillä operaatioilla olevan jokin takaraja. Toki ihmiset voivat nousta vastustamaan tätä hulluutta ennen kuin se saadaan päätökseen.

  • Että näin

    Vastaa

    Epäloogisuus paistaa läpi ja porukka ei tajua mitä pää puhuu: Jos ”tauti” on vaarallinen erityisesti yli 65-vuotiaille, niin miksi nuorempien pitää ottaa ”rokote”? Eikö loogisempaa olisi ottaa lääke jos kuuluu riskiryhmään tai on yli 60v. Lapsille ja hyväkuntoisille kun moisesta ei ole haittaa, koska heidän luonnollinen immuniteettisuoja kykenee tunnistamaan ja torjumaan olemassa olevan uhan ja näin vahvistuu.
    Elikkä kyseessä on vain joukkojenhallinnan ja massahysterian ylläpitäminen keinotekoisesti, ilman mitään todellista uhkaa, Big Pharma vain kuittaa muhkean voiton.

  • TT

    Vastaa

    Tyrkyttäköön sotkujaan, mutta se on sietämätöntä, että kyseenalaista ainetta ryhdytään väkipakolla ja sanktioiden voimin laittamaan jokaisen ihon alle. Kuinkahan käynee, kun seuraava plandemia-”hätätila” julistetaan. Suomi-lammas tietenkin ottaa kaiken, mitä tarjotaan. Jenkkejä väitetään tyhmiksi, mutta suomalaiset ne vasta tyhmiä ovat. Todisteena tästä seuraava tilasto:

    https://www.statista.com/chart/7248/where-people-trust-the-news-most-and-least/

  • Toivottomalta näyttää

    Vastaa

    Ststistan tietojen mukaan suomalaiset ovat todellakin tyhmiä ja syypäitä omaan kurjistumiseensa.

  • pöh

    Vastaa

    Kukaan omilla aivoilla ajatteleva ei ota ainakaan lisää niitä ns ”rokotteita”.
    Varmaan aika moni huijattiin ottamaan alkuun, mutta nyt jos ottaa niin on omaa tyhmyyttä.
    Itse en ottanut koskaan ensimmäistäkään.

  • Minä

    Vastaa

    Tuo varmaan ottaakin rokotteen perheelleen ja itselleen, koska eliitti saa placeborokotteita eli suolavettä. Eivät saa samaa kuin karvalakit.

  • Plääh

    Vastaa

    Kansakuntaa valmistellaan pandemiasopimukseen ja globaaliin ”terveysdiktatuuriin”. Valtalehdissä pohditaan, kuinka uusi ja paljon vakavampi pandemia uhkaa maailmaa ja ”asiantuntijat” ja artikkelin kirjoittajat esittävät, että pandemian torjunta olisi annettava globaalisti keskitetyn johdon käsiin

  • Schlageter

    Vastaa

    Ottakoot rokotteitaan niin paljon kuin haluavat, mutta älkööt pakottako siihen muita.
    Jos kansalaisoikeuksia, mm. vapaata liikkuvuutta, rajoitetaan, suosittelen kansalaisia ryhtymään vastarintaan, tarvittaessa vaikkapa aseelliseen.
    Poliitikkojen valta ei ole rajaton.

  • Salomon

    Vastaa

    Vuosikymmen ja näitä rokotteita tarjotaan kotiin tukeutumisen yhteydessä.

  • suvakki 56

    Vastaa

    ”Hän myös jatkoi rokotepaasaustaan väittämällä, kuinka rokotteet ovat tehokkaita ja turvallisia ja hän aikoo ottaa sen koko sukunsa kanssa.”

    Tämäpä hilpeää; siitä vaan.
    Omassa perheessäni nuorin kuusitoistakesäinen otti rokotteen, sillä päätin, että saa itse päättää ottaako vai jättääkö ottamatta;: itse en ottanut. Myöhemmin tajusin, että oma päätökseni oli oikea, sillä nuorimmaista suojasi rokotteen vahingoilta hänen peritty hyvä terveytensä ja yksinkertaisesti nuoruus, mutta oma vanha äitini ei ollut yhtä onnekas. Lääkäri oli sanonut tälle, että olisi säästynyt rokotteen jälkeen tulleelta vakavalta sydänsairaudelta, jos olisi jättänyt rokotteen väliin. Onneksi en sormellakaan koskenut tuohon myrkkyyn. Ilmeisesti myöskään toiseksi vanhin poikani ei myrkkyyn koskenut.

  • ErkkienLiiga

    Vastaa

    Lekureiden tasosta kertoo aika paljon ettei melkein kukaan uskalla protestoida kun korkeammalta taholta tulee ohjeistuksia. Turvallisia ja tehokkaita, ja sit kuolee nuoria urheilijoita ullattaen, ja tokin paljon muitakin.

  • Nimetön

    Vastaa

    Tiedän hoitajana sen että seuraavia sotkuja ei terveydenhuollon henkilöstölle ole kovin helppo enää tyrkyttää. Omalla duunipaikallani useammat sai hirveitä sivuvaikutuksia ja siihen päälle vielä vittumaisen koronan. Rokotteesta ei ole mitään hyötyä kellekään muulle kuin lääketehtaille. Nyt tässä viimeisen vuoden sisällä on kuollut tuttavia mystisissä olosuhteissa täysin odottamattomasti. Voin varmuudella sanoa että that’s brought to you by Pfizer.

  • Ilmari

    Vastaa

    Hyvä kun tilannetta seurataan. Kaikkien rokotteiden teho heikkenee ajan myötä. Täytyy ottaa uusi koronarokote heti, kun sitä tarjotaan, niin pysyy edelleen terveenä.

    • Immuuni

      Vastaa

      Näiden rokotteiden tehohan heikkeni jo ennen kuin ne päätyivät typerien ihmisten kehoihin.

      PS. En ottanut koronarokotteita ja olen terve 😎️😎️😎️

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi