Elokapina kehottaa kannattajiaan ryhtymään ulosottomiehen orjiksi

Elokapina on tunnettu laittomuuksistaan ja nytten kannustaa tukijoita lopettamaan lainojen maksamisen.

Yhteiskunta

Poliisi kantoi Elokapinan mielenosoitukseen osallistuneita pois kadulta Helsingin Kaisaniemessä.

Suomessakin toimiva Elokapina-järjestö kehottaa kannattajiaan jättämään velkansa maksamatta lainaajille. Elokapinan mukaan esimerkiksi luottokortti- ja asuntovelat tulisi jättää maksamatta. Lisäksi ihmisten tulisi ottaa lainaa ilman aikomustakaan maksaa niitä takaisin. Säästetyt rahat tulisi lahjoittaa aatteen hyväksi.

Elokapina kutsuu strategiaa finanssitottelemattomuudeksi ja rahakapinaksi. Järjestön perustajan Gail Bradbookin mukaan tarkoitus on saada pankit ja hallitukset tekemään nopeampia päätöksiä ilmastonmuutoksen torjunnan suhteen.

Elokapinallisen tulevaisuus ulosottomiehen kynsissä

Kaunis idea tarkoittaisi käytännössä sitä, että nuoret ja helposti ohjattavissa olevat idealistit marssivat pankkiin tekemään ”modernin pankkiryöstön” lainaamalla rahaa ja jättämällä velan maksamatta lahjoittaen tuoton Elokapinalle.

Se tarkoittaa samalla sitä, että Bradbookin kaltaisten ihmisten yllytykseen mukaan lähtevät ihmiset eivät enää voisi käydä esimerkiksi normaaleissa rehellisissä töissä, sillä ulosottomies napsisi palkasta osuudet. Elokapina siis kehottaa omia jäseniään lahkomaiseen uskollisuuteen ja tekemään henkilökohtaiseen tulevaisuuteen ratkaisevasti liittyviä asioita, joita johto tuskin itse tekee näyttääkseen esimerkkiä.

Lähde: The Times

Elokapina Gail Bradbook Kotimaa Poliittiset viholliset Rappiokulttuuri Ulosotto Yhteiskunta

Keskustelu

15 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Patriootti

    Vastaa

    Tämä on vaarallinen kultti. Luottotiedot kun on menettänyt elämä alkaa olla yllättävän vaikeaa. Tähän päälle ulosottovelat joihin tulee korkoa koron päälle ja loppuelämä on aikalailla finaalissa monelta osin. Nuoret aivopestään idealisteiksi jotka uhraavat oman tulevaisuutensa lahjoittamalla ekoterroristeille rahaa jotka tulevat käyttämään nämä rahat häikäilemättä itseensä. Kun nuorille viimein iskee todellisuus mihin ovat itsensä ajaneet radikalisoituvat he ennestään. Tämä on täysin vastuutonta ja vaarallista toimintaa. Se ettei tätä punakapinaa ole julistettu vielä laittomaksi antaa vahvan varmistuksen että koko ”kapina” on järjestelmän itse masinoivaa. Hyödylliset idiootit kusetetaan järjestelmän rivisotilaiksi ja huoriksi muka ”kapinallisina”.

    • Ensa no Kuka

      Vastaa

      Elokapinan houkuttelee jäseniään taloudelliseen itsemurhaan. Sama ilmiö kuin Palestiinassa, jossa kannustetaan nuoria tekemään itsemurhia.

  • Nationalisti

    Vastaa

    No, jos jättää esimerkiksi asuntolainan maksamatta, hyvin nopeasti käy niin, että ei ole sitä asuntoa enää.
    Tosin, hyvin vaikea uskoa, että juuri kukaan tuosta sakista mitään asuntolainaa saisikaan.
    Elokapinan järjestöjohto yrittää käyttää hyväuskoisia nuoria hyväkseen johonkin ”ilmastoasiaan” vedoten, jotta omat tienestit kasvaisivat.
    Kun katsoo minkälaista porukkaa noissa piireissä keskimäärin pyörii, niin vahva veikkaus on, että palkkatyö on muutenkin täysin vieras käsite heille ja kaiken lisäksi järjestö suorastaan yllyttää rikolliseen toimintaan, jännä, että kukaan ei ole vaatimassa heidän kieltämistä. Ehkä he eivät vaan sitten toimi niin sanotusti ”hyvien tapojen vastaisesti”.

  • Petturi Urpo

    Vastaa

    Suomi on ylikansallisen Rahalahkon hallussa. Ei omaa rahaa, voimme vain lainata rahaa ulkomailta jos olemme kilttejä, ja sallimme ylikansallisten rikollisjärjestöjen jatkaa kansanvaihtoa, varallisuutemme ja luonnonvarojemme ryöstelyä, päätöksentekomme siirtämistä näiden konnien käsiin peruuttamattomasti ja niin edelleen.

    Ei ihme että Rahalahkon asialla hääräävien järjestöjen jäsenet toimivat kulttimaisesti.

  • Tämä on agraarikysymys

    Vastaa

    Positiivinen uutinen.

    Jos ja kun joku köyhä ilmastokapinallinen tekee noin, sen jälkeen sillä ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa, kumpikin on hyvä tavallaan:
    joko alkaa vihata bankstereita ihan oikeasti ja tehdä asialle jotain
    tai kantaa vastuun systeemin orjana olemisesta.

  • Seppo-Sisko

    Vastaa

    Tämähän kuulostaa oikein hienolta! Vihervasemmistolainen liike tuhoaa itse itsensä. Toki liian hitaasti…

    Aika moni näistä rankasti kusetetuista ja hyväksikäytetyistä vuosia velkavankeudessa olleista päättää lopulta maallisen vaelluksensa oman käden kautta. On myös luultavaa, että nämä mieleltään heikot yksilöt eivät velkavankeudessa myöskään pysty elättämään jälkeläisiään, ja siten on luultavaa, että seuraavaa tuholaispolvea ei synny. Ainakaan näin suurena.

    Moni myös havahtuu ajoissa näihin vaarallisiin vihervasemmistolaisiin esimerkkeihin ja herää käyttämään itsenäisesti aivojaan.

  • Kohti luonnollista mallia

    Vastaa

    En ole suvakki, mutta tässä on kyllä perääkin näillä. Koko nykymallinen fiat-rahaan perustuva tyhjästä luodun ”rahan” mihinkään perustumaton rahajärjestelmä on tulossa tiensä päähän. Sille ei olisi koskaan pitänyt antaa pikkusormea. 

    Mitä nopeammin vanha laillistettu ryöstö ja- orjuuttamissysteemi tuhoutuu, sen parempi. 

    Kiitos ja anteeksi.

  • Pequulijenkkatwist

    Vastaa

    Syöpäläisten puuhastelu on noussut aivan uudelle tasolle. Itse maksoin taon ostoa ja peruskorjausta varten otettua lainaa n. 15 vuotta ja vuonna 2015 sain lainat maksettua. Rahaa on kulkenut melkoinen nippu, mutta niin vaan olen kantanut pikku korteni yhteiskunnan kekoon ja samalla myös työllistänyt useampia.
    Sen aika on ohi, jatkossa aion väistellä kaikkia mahdollisia velvoitteita ja siirtyä ns. saajapuolelle. Mikäli Suomessa meno ei muutu, myyn omistukseni ja vaihdan leveyspiirin lukeman pienemmäksi.
    Mustalaiset, musulmaanit ja muu paskasakki eivät tule koskaan hoitamaan omaa ”velvoitettaan”.

  • Juha6

    Vastaa

    Kommunistiset kokeilut ovat aina johtaneet kaaokseen ja tuhoon.. kuten tämäkin.. Voisivat elokapinalliset muuttaa lahkojohtajansa kanssa Guayanan viidakkoon..

  • Neurologi Nykänen

    Vastaa

    Kultti mikä kultti. Sääli, jos nuoret pilaavat elämänsä jo alkutaipaleella. Elokapinan kaltaiseen touhuun mukaan haksahtavat ei tietenkään ole sitä suomalaisten nuorten terävintä kärkeä, mutta en silti soisi heidäänkään turhasta maksavan niin korkeita oppirahoja, että elämä on pilalla jo alkutaipaleella. 

    Itse panisin tuon porukan kahdeksaksi kuukaudeksi pakkotyöleirille, jossa opitaan yhteiskunnan perusasioita oman elämän hallintaa ja taitoja, kuten itsensä elättämistä omalla työllään, oman talouden hoitoa ja tervettä itsetuntoa, joka saa voimaa rehellisyydestä, vastuuntunnosta ja välittämisestä, jotka tavallinen ihminen tyypillisesti oppii tavallisissa kotioloissa.

    Jos ihminen on helposti harhaanjohdettavissa, on hän myös helposti opastatettavissa ajattelemaan omilla aivoillaan, mikäli kukkahattutädit sen vain sallisi.

  • Neurologi Nykänen

    Vastaa

    Kultti mikä kultti. Sääli, jos nuoret pilaavat elämänsä jo alkutaipaleella. Elokapinan kaltaiseen touhuun mukaan haksahtavat ei tietenkään ole sitä suomalaisten nuorten terävintä kärkeä, mutta en silti soisi heidäänkään turhasta maksavan niin korkeita oppirahoja, että elämä on pilalla jo alkutaipaleella. 

    Itse panisin tuon porukan kahdeksaksi kuukaudeksi pakkotyöleirille, jossa opitaan yhteiskunnan perusasioita oman elämän hallintaa ja taitoja, kuten itsensä elättämistä omalla työllään, oman talouden hoitoa ja tervettä itsetuntoa, joka saa voimaa rehellisyydestä, vastuuntunnosta ja välittämisestä, jotka tavallinen ihminen tyypillisesti oppii tavallisissa kotioloissa.

    Jos ihminen on helposti harhaanjohdettavissa, on hän myös helposti opastatettavissa ajattelemaan omilla aivoillaan, mikäli kukkahattutädit sen vain sallisi.

  • Juha R

    Vastaa

    Jos otat lainaa pankista etkä maksa takaisin, ulosotto toteaa sinut varattomaksi niin tulet maksamaan lainan lorkoineen viimeistään, kun siirryt eläkkeelle. Velkaneuvoja sanoi asian olevan näin. Suojaosuus jää sinulle ja kaikki muu ulosmitataan.

  • Rohkaisua

    Vastaa

    Missähän näitä voisi rohkaista moiseen ”rahakapinaan”? Toivottavasti mahdollisimman moni ottaa pikavipit ulos sekä pankkilainat ja lähettää rahat Elokapinan perustaneelle henkilölle. Näin nämä tielläistujat saisivat konkreetisesti tuntea miltä tuntuu tehdä typeriä päätöksiä elämässään. Ikävä kyllä näillä ei ole blogeja tai muita kanavia missä rohkaista. Jos joku tietää niin rohkaiskoot.

  • juha.

    Vastaa

    Tuo vaatii yhtä paljon viitseliäisyyttä kuin sängyssä pysyminen. Hehän ovat jo ulosottomiehen asiakkaita. No, täytyyhän kaikilla terveillä nuorilla ihmisillä olla tavoitteita elämässään, että ryhtyvät laittomuuksiin sen sijaan kuin sortuisivat kunniallisiksi kansalaisiksi. Mutta siihempä sitten loppuisi Ohisalon myötätunto ja leijona naaraan suojeleva asenne.

  • Ensa no Kuka

    Vastaa

    Elokapinan johto kohtelee rivimiehiään tykinruokana. Tuolla idealla tuhotaan monen tyhmän nuoren elämä.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi