Video: Mikä johti Elokapinan kaasutukseen?

Media sekä älypuhelinaktivistit keskittyvät näyttämään tapahtumista ainoastaan lyhyttä pätkää, jossa näkyy itse kaasutus, mutta unohtavat näyttää, mitä tapahtui ennen kaasutusta.

Yhteiskunta

Mediassa on viime päivinä kohistu Helsingissä tapahtuneesta kaasutuksesta, jossa poliisi kaasutti ympäristöaktivisteina esiintyviä Elokapinan tempaukseen osallistuvia kiukuttelijoita. Älypuhelinaktivistit sekä media on keskittyneet näyttämään tapahtumien kulusta ainoastaan lyhyttä pätkää, jossa näkyy ainoastaan itse kaasutustilanne. Sitä ei kuitenkaan ole muistettu näyttää, mitä tapahtui ennen kaasutusta.

Paikallaolijoiden itse kuvaamilla videoilla näkyy, kuinka Elokapinan väki ensin siirtyy hiljaiselta Unioninkadulta vilkkaasti liikennöidylle Kaisaniemenkadulle. Kaisaniemenkadun kautta kulkee esimerkiksi lähes kaikki julkisen liikenteen bussit, jotka menevät Rautatientorille.

Poliisia on arvosteltu siitä, ettei se mukamas kantanut väkeä pois tieltä istumasta, kuten sen kuuluisi. Videolla kuitenkin näkyy väkeä kannettavan pois. Sitä mukaa kun edelliset kannetaan pois, tulee paikalle seuraavat istujat. Prosessi olisi siis ollut potentiaalisesti naurettava oravanpyörä, mikäli sitä olisi jatkettu.

Lopulta poliisi ilmoittaa ruuhkaisella tiellä istuville erikseen, että tie tullaan tyhjentämään kaasun avulla, mikäli kinttuihin ei tule vipinää. Se ei yhtä kaupungin liikenteen solmukohtaa tukkivia ihmisiä näytä kiinnostavan, joten lopputulos oli se, mistä olemme nyt lehdistäkin lukeneet.

Lue lisää:

Elokapina-taustayhdistyksen puheenjohtaja Suomen Kommunistisen Puolueen Minna Mentula

Elokapina – Lupa rikkoa lakia

Elokapina Helsingin poliisi Helsinki Kotimaa Mielenosoitus Poliisi Poliittiset viholliset Politiikka Rikos Yhteiskunta

Keskustelu

6 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Los6666

    Vastaa

    olis saanu joku lietepumppuautokudki käydä lorauttamassa tohon sitä itteensä 🤘

    • super-idea-lataamo

      Vastaa

      Kyllä se olisi toiminut mainiosti ja poliisit olisivat voineet mennä kaffelle.
      Lietepumppu-vehkeitä suosittelisin nyt kun paskalakien säiliöistä saa kamaa ilmaiseksi.

  • Caius Clanius

    Vastaa

    Olemme siirtyneet klaanihallintoon värivallankumous on tapahtunut Suomessa vaikka emme ehkä edes huomaa sitä.

    Nyt politiikan valinnat aivan kirjaimellisesti ottaen päätetään kaduilla.

  • Realisti

    Vastaa

    Noihin ilmastoäpäriin sais käyttää tieltä raivamiseen aurauskalustoa ja lähinnä sitä keula auraa.

  • Patriootti

    Vastaa

    Pian sitä tulee ilman noita ituhippien kannustinta Helsingin kaduille. Nimittäin hallitus itse kutsuu aika monta lietevaunullista eduskunnan portaille tällä menolla. Siinä pippurit jää heittämällä kakkoseksi!

  • Tekijämies

    Vastaa

    Vinkki poliisille!

    Ensi kerralla kun elokapina/antifa/blm/kurdit tms. riehuu kaduilla, niin pari koirapartiota paikalle ja rohkeasti vaan sitten koirilla puretaan mellakoitsijoita ja siihen loppuu riehuminen.

    Huom. Tällä menetelmällä ei tarvitse käyttää tätä kauheaa kaasua!

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi