Tiina Wiik oudoksuu valtamedian uutisia linkkaavia kansallismielisiä

Wiikin mukaan vastamediasta tulee uusi valtamedia vain tukemalla sen kasvua.

Yhteiskunta

Tiina Wiik kirjoitti Twitterissä valtamedian uutisten jakamisesta.

Kansalaisaktivisti ja Oulun kaupunginvaltuuston varavaltuutettu Tiina Wiik oudoksuu Twitterissään kansallismielisiä, jotka linkkaavat sosiaalisessa mediassa valtavirtaisen valemedian uutisiin, tuoden näille samalla mainostuloja ja ylläpitämällä valtamedian legitimiteettiä. Wiikin mukaan kansallismielisille vihamielistä valtamediaa ei tulisi tukea. Hänen mukaan myös kansallismielisestä vastamediasta tulee uusi valtamedia ainoastaan tukemalla sen kasvua.

Wiik ihmettelee erityisesti näkyvien Perussuomalaisten poliitikkojen tukea valtamedialle, vaikka on varsin hyvin tiedossa valtamedian suhtautuminen kyseiseen puolueeseen. Lisäksi monet ihmiset linkkaavat valtamedian juttuja myös tapauksissa, joissa samat informaatiot ja enemmänkin löytyy jo valmiiksi vastamedioista.

Valtavirtainen valemedia

Julkaisemme Wiikin kommentin kokonaisuudessaan, sillä myös me Partisaanissa näemme, että ihmisten tulisi tukea enemmän vastamediaa avoimella sosiaalisen median linkkaamisella sekä muilla mahdollisilla tavoilla ja toisaalta siirtyä pois valtavirtaisen valemedian parista, sillä valtamedia ajaa kulttuurimarxilaista agendaa ja sotii kansallismielisyyttä vastaan suoralla valehtelulla, päättömällä syyllistämisellä sekä asenteellisella asioiden käsittelyllä.

Tiina Wiik:

”Media on persuvastainen, puolueellinen ja salaileva.

Kuitenkin jopa johtavat persut valitsevat tukea tätä toimintaa jakamalla jatkuvasti linkkejä valtamediaan, ohjaamalla sinne tuhansittain lukijoita ja rutkasti mainostuloja, jotta meillä on persuvastainen media jatkossakin.

Heitä vihaavan median tukemisen ja heitä itseään vastaan kampanjoinnin mahdollistamisen sijaan he voisivat jakaa itselleen ystävällismielistä mediaa, tuoda sille lukijoita ja tuloja ja samalla auttaa näivettämään vihervasemmistolaista mediaa. Miksi he eivät tee niin?

Koska he ovat omaksuneet sen vihervasemmistolaisen ajatuksen, että vain nykyinen valtamedia on oikeaa mediaa ja pelkäävät, että joku syyttää valemedian levittämisestä, jos he jakaisivat linkkejä vaikkapa Kansalaiseen, Oikeaan Mediaan tai PT-mediaan.

Suvakit voisivat ulista, hui!

Eli ilmeisesti persujen pitkän tähtäimen mediastrategia on pönkittää valtamedian asemaa ja sitä ajatusta, että vastamedia on epäluotettava, ja nillittää sitten maailman tappiin siitä, miten epäreilusti media kansallismielisiä kohtelee ja miten se puskee punavihreää agendaa.

Kaiken huippu on tuo @Halla_ahon twiitti, jossa hän syyttää Iltalehteä maahanmuuttoa koskevasta naivismista, joka johti grooming-skandaaliin, ja samassa twiitissä tukee tätä mediaa linkkaamalla heidän juttuunsa ja ohjaamalla liki 50 000 seuraajaa vastustajan sivuille.

Kannattaisikohan miettiä tätä asiaa vähän pidemmälle kuin että: ”No suvakit voi ulista, että valemedia”? Ne ulisevat joka tapauksessa. Jos höpömedian pönkittämisen sijaan kansallismieliset ohjaisivat liikenteen meille myötämielisille sivuille, voisimme nostaa ne valtamediaksi.

Sitten ei tarvisi maailman tappiin pillittää, että onpa meillä epäreilu ja salaileva media, kun olisimme itse tilanteen korjanneet. Vastamedian normalisointi ja nousu voi tapahtua vain siten, että sitä aktiivisesti luetaan ja jaetaan suvakkien ulinoista piittaamatta.”

Lähde: Tiina Wiik

Kotimaa Perussuomalaiset Politiikka Sosiaalinen media Tiina Wiik Twitter Yhteiskunta

Keskustelu

22 kommenttia

  • Plääh

    Vastaa

    Miksihän Wiik ylipäänsä noteeraa jotkin Perussuomalaiset, kun he ovat jo avoimesti näyttäneet olevansa jotain ihan muuta kuin vaihtoehtoväkeä? Persuthan ovat täysi huijaus olleet aina ja ovat edelleen.

    Meinaakohan Magneettimedia vielä nousta kuolleista vai onko se lopullisesti tullut sensuroiduksi? Painostettiinko operaattoria pimentämään sivut?

    • joopajoo

      Vastaa

      Vaikea on tietysti kenenkään puolesta vastata, mutta itse näen, että Perussuomalaiset ovat (ainakin tällä hetkellä ja pitkälle tulevaisuuteen) ainoa vaihtoehto, että poliittisesti _jotain_ voidaan saada aikaan kansallismielisestä näkökulmasta. Mikään marginaalinen ja räväkämpi kansallismielinen puolue ei koskaan tule saamaan sellaista valta-asemaa politiikassa, että sillä on suurempaa merkitystä. Ikään kuin pienempi ”tukipuolue” voisi olla realistinen kehityssuunta kylläkin.
      Itseasiassa vaikka olisi joku kuvitteellinen anti-kulttuurimarxistinen, etnonationalistinen tai vaikka kansallissosialistinenkin puolue eduskuntavaaleissa utopistisella yli 50%:n kannatuksella ei se johda mihinkään. Meillä on kunnallispolitiikka, ministeriöt, valiokunnat ym. herrakerhot täynnä suvakkeja ja muita valtavirran normoja, jotka ajattelevat eri tavalla kuin partisaanin tyypillinen lukija.

      Perussuomalaiset kärkipuolueena kunnallispolitiikassa ja eduskunnassa on tällä hetkellä realistisin (ainoa) vaihtoehto kansallismieliselle kehitykselle (mitä tällä nyt sitten kukin tarkoittaa.. mielipidettä on varmasti yhtä monta kuin lukijaa).
      Kun joku pienempi kriittisempi kansalllismielinen puolue on olemassa ja saavuttaa edes millään tasolla järkevän kannatusmäärän voidaan siinä tapauksessa tarkastella kansallismielistä edistystä kriittisemmältä laidalta.

      Sillä välin kannattaa rakentaa tukijalkaa persuista ja kehittää sitä kriittisempää puoluetoimintaa. Heikolta vaan näyttää näin vuonna 2020 kun jengi hajaantuu pieniin satelliittiryhmiin kun ei tulla toimeen tai saada minkäänlaista yhtenäistä linjaa pidettyä niin, että ryhmä pysyisi yhden vaalikauden pystyssä.
      Lisäksi näkisin, että toiminnan tulisi olla ”jossain määrin” salonkikelpoista. Se, että huudellaan toreilla oman kuplan kokoontumisissa matuja vittuun ei johda mihinkään.
      No, tässä yksi mielipide. Voi osaa suututtaa, mutta minkäs teet.

      t. realistisen pessimistinen

      • Jukka

        Vastaa

        Persut voisivat olla vaihtoehto, mikäli he eivät potkisi kaikkia oikeita kansallismielisiä pihalle puolueesta ja antaisi omaa etuaan tavoitteleville rodunsekoittajille (mm. Hakkarainen, Pekka Kataja sekä Sebastian Tynkkynen) tilaa. Perussuomalaiset eivät eroa puolueena Vasemmistoliitosta muuta kuin äänestäjäkuntansa puolesta.

        Myöskin asenne että ei kannata edes yrittää (esim uuden puolueen perustamista) koska on jo iso puolue, on luovuttajan asenne. Kansallismielisyys ei edusta luovuttamista vaan ikuista taistelua, joka jatkuu sukupolvesta toiseen.

      • Plääh

        Vastaa

        Tuo on ihan täyttä petosta. Persut eivät ole kansallismielinnepuolue. Salonkikelpoisuus tarkoittaa sitä, että kelpaa valtamafialle eli ei saa mitään aikaan. Ei yhtäänmitään.

        Persuthan ovat lisäksi selviä hijareita. Halla-ahokin hiljattain kannatti tiedustelulakia kiireellisenä ja potkii pois kansallismieliset ym.

      • Kokoomuksen farmiliiga

        Vastaa

        No, ei tämä nyt niinkään suututa mutta aiheuttaa voimattomuuden tunnetta. Ei kai kukaan voi olla niin naivi että kun kuvittelee äänestävänsä Kokoomuksen farmiliigaa niin asiat jotenkin muuttuisivat paremmiksi?

        Se että Persuissa on kentätasolla kansallismielisiä sekä ihmisiä joilla oikeasti olisi jotain annettavaa tälle maalle, se pitää paikkansa. Mutta niin kauan kuin puolueen johto on mätä, se mitä kentällä tapahtuu, se ei todellakaan vaikuta puolueen viralliseen politiikaan.

        Otetaampa nyt esim. Persujen nuorisojärjestö. Mitä tapahtui kun sieltä kuului liikaa poikittaisia mielipiteitä suhteessa puolueen viralliseen agendaan? Ja mitä ovat persu-nuoret saaneet sanotuksi sen jälkeen kun tehtiin uudistus? Onko yksikään lausunto ylittänyt uutiskynnyksen? Mitä ovat nykyiset persu-nuoret saaneet aikaiseksi muuta kuin jäsenmaksut?

        Ja mitä ovat tehneet ne persu-nuoret jotka potkittiin pois? Odottavat että joku tekee jotain?

        Eräs ulkomaalainen politiikan tutkijani keskusteli kerran kanssani ja kysyi:”Miksi Suomessa on niin monta puoluetta kun niillä kaikilla on sama agenda?”. Tähän lauseeseen voidaan kiteyttää Suomen eduskuntapuolueiden kirjo. Persut eivät ole sen enempää isänmaallisia kuin SDP tai Kokoomuskaan. Keskustasta puhumattakaan.

        Eduskuntapuolueet ovat näyttäneet taloudenpidossa kyntensä jo 36 vuotta. Ja koko ajan menee heikommaksi. Siksi ihmisten pitäisi äänestää sellaisia ryhmiä jotka eivät ole olleet eduskunnassa. Sieltä se muutos tulee. Ja sieltä tulevat ne parhaat ideat taloutemme korjaamiseen.

        Niin että unohdetaan ne salonkikelpoiset-Persut ja katsotaan edes miten ne äänestävät EU:ssa. EI yhtään kriittistä EI-ääntä. Aina Jaa tai tyhjää. Mutta ei yhtään EI-ääntä. Ja sekös irtaannuttaisi EU:sta tai saisi meille markan takaisin?

    • Harri

      Vastaa

      Tiinan pointti lienee ollut se, että suuren näkyvyyden persupoliitikot linkkaavat sellaiseen mediaan, jonka tietävät olevan heille vihamielinen, ja eivät linkkaa vastamedioihin, jotka antavat puolueelle jatkuvasti positiivista näkyvyyttä. Ei Wiik mikään persukannattaja ole sosiaalisen mediansa perusteella, mutta hänkin tiedostaa, että Persut voisivat näkyvyytensä puolesta edistää kansallismielisten medioiden lukijamääriä, mikäli haluaisivat. Linkkaamalla iltapaskoihin legitimoi niitä, vaikka tietää niiden olevan valehtelijoita, ja samalla ylläpitää kulttuurimarxistien narratiivia ”valemedioista”.

      • Plääh

        Vastaa

        Toiminta osoittaa vain, kuinka viheliäisiä petkuttajia kaikki persut ovat. Valeoppositio

    • K. Mielinen

      Vastaa

      Kannattaisi ”vetää” ihmisiä vaihtoehtoihin.
      Telegram, Brandnewtube, Bitchute, RevolutionPopuli,Vastavalkea,
      Partisaani,Kansalainen jne.
      Jos edelleen olisin vaikkapa Twitterissä niin ohjaisin asian pihvin ja keskustelun linkin taakse jossa kommentointi ja sisältö vapaata. Näin esim. vastattaessa jollekin henkilölle. Eli ”pakottaa” tutustumaan toiseen alustaan ja sisältöön.

      Persuista sen verran että jossain on moraalisen ihmisen vedettävä viiva ja jotain laatukriteereitä on oltava. Jo muutenkin alastomaksi keisariksi paljastuneilta persuilta meni aivan vihoviimeinen mahdollisuutensa kun Jussin ohjeistamana 100% äänestivät perustuslain pikapurkamista, johonkin ”kansallisen hätätilan” verukkeeseen piiloutuen. Aktiivisti ajoivat poliisivaltiolakia pikavauhdilla ja jopa ilman kansaa suojelevia uusia tasapainottavia rakenteita: Hyväveljet ”valvovat”=suojelevat edelleen hyväveljiä ja valitsee toisiaan virkoihin. Ei ole turha spekulaatio vaan todettujen tapahtumien valossa aivan itsestäänselvä varma asia että kansalaisia urkitaan turhaan ja ideologisin perustein. Aivan käsittämätöntä touhua.

      Ikäänkuin tuo ei olisi riittänyt todistamaan persujen epärationaalisuutta, panikoivaa, auktoritaarista, sopulimaista ja kyvyttömyyden luonnetta – COVID19 yhteydessä he ovat todistaneet näitä vastaavia piirteitä vieläkin voimakkaammin. Luojan kiitos ettei persut olleet vallassa. Kriittinen ajattelu, lähdekritiikki (itsenäinen tiedonhaku ja analysointi) ovat olleet.….niitä ei ole ollut! Aivan NPC porukkaa.
      Esimerkkejä riittää aivan liikaa!!

      He ovat _valtavirtapolitikoita_ eikä missään nimessä vaihtoehtoisia, mamujen etuisuuksiin puuttumiseen lukuunottamatta.
      He ovat ikäänkuin matuvihainen Kesk-Kok-Sdp-Skdl-koalitio. Varsinainen Boomer-puolue joka ei edusta mitään uutta, vaan menneisyyteen ankkuroituvien ristiriitojen ratkaiseminen menneisyyden keinoilla. Mitä muuta voi odottaakaan suurten ikäluokkien domominoidulta puolueelta joka nytkin on haalinut yllä nimettyjen puolueiden vanhoja poliitikoita persujen riveihin. Myös: broilers will be broilers.

      Kylla asia on päivänselvästi niin, että sille ei voi mitään että boomerit ovat kyvyttömiä äänestämään muuta kuin boomeripuoluetta, se pitää hyväksyä ja odottaa että heidän politiikaa dominoiva ikäpolvensa ja heidän ummehtunut politikointi vihdoinkin siirtyy pois,
      mutta voi sillä aikaa tulevaisuuteen katsoen rakentaa
      AITOA VISIONÄÄRISYYTTÄ ja AITOA ROHKEUTTA, sekä KORKEAA EETTYSYYTTÄ SUHTEESSA KANSANVALLAN KÄSITTEESEEN omaavaa KANSAN LIIKETTÄ jonka motivaattori on muu kuin muilla vaihtoehdoilla.

      Jos tällainen, aidosti rohkea puolueliike saa edes 1–3% kannatusta niin liikkeen puheenvuoroja on vaikea olla noteeraamatta (LiikeNyt,Piraatit tmv. saa näkyvyyttä ja kuunnellaan). Näin syntyy paaaljon laadukkampaa keskustelua ja avauksia kuin mihin keskinkertaiset, konformistiset, pelokkaat, boomerajattelun persut ikipäivänä pystyvät.

      Nytkin on olemassa erittäin hyvä e.k:n ulkopuolella oleva puolue, joka on moninkertaisesti freesimpi, lahjakkaampi, ennakkoluulottomampi ja kansan parasta paremmin käsittävä/sitä suojeleva! Fixit on kaiken avain ja prioriteetti #1, pikkuänkyröinti ja ‑säätö on näpertelyä.

      En lähde mainostamaan sen kummemmin, jokainen vetäköön oman johtopäätöksensä mutta jos olisin ruotsalainen niin on päivänselvää että kannattaisi äänestää AfS:ää SD:n sijaan.
      (Ketä esimerkki kiinnostaa, käykää katsomassa skarppiutta ja freesiyttä ” Sunt förnuft med Gustav Kasselstrand ” kanavaa.
      AfS puolue on nuori mutta suosio vuosivauhdilla tuplaantuu.
      Sama voi tapahtua Suomessakin.

      PS kritiikki täytyi tässä ilmaista koska ajatus että ”muuta vaihtoehtoa ei ole” on hyvin haitallista defeatismia jossa ihminen myy sielunsa, periaatteensa pelosta ja pienistä pähkinöistä.
      Pois se ainakin minusta.

    • Kohti tulevaisuutta

      Vastaa

      Kannattaisi ”vetää” ihmisiä vaihtoehtoihin.
      Telegram, Brandnewtube, Bitchute, RevolutionPopuli,Vastavalkea,
      Partisaani,Kansalainen jne.
      Jos edelleen olisin vaikkapa Twitterissä niin ohjaisin asian pihvin ja keskustelun linkin taakse jossa kommentointi ja sisältö vapaata. Näin esim. vastattaessa jollekin henkilölle. Eli ”pakottaa” tutustumaan toiseen alustaan ja sisältöön.

      Persuista sen verran on pakko sanoa, että jossain on moraalisen ihmisen vedettävä viiva ja jotain laatukriteereitä on oltava.
      Jo muutenkin alastomaksi keisariksi paljastuneilta persuilta meni aivan vihoviimeinen mahdollisuutensa kun Jussin ohjeistamana 100% äänestivät perustuslain pikapurkamista, johonkin ”kansallisen hätätilan” verukkeeseen taakse piiloutuen.aivan kuin 911 ”Patriot act” joka onkin kusetuksena paljastettu.
      Aktiivisti PS ajoivat poliisivaltiolakia pikavauhdilla ja jopa ilman kansaa suojelevia uusia tasapainottavia rakenteita: Hyväveljet ”valvovat”=suojelevat edelleen hyväveljiä ja valitsevat toisiaan virkoihin. Ei ole turha spekulaatio vaan todettujen tapahtumien valossa on aivan itsestäänselvä varma asia, että kansalaisia urkitaan turhaan ja ideologisin perustein. Aivan käsittämätöntä touhua.

      Ikäänkuin tuo ei olisi riittänyt todistamaan persujen epärationaalisuutta, panikoivaa, auktoritaarista, sopulimaista ja kyvyttömyyden luonnetta – COVID19 yhteydessä he ovat todistaneet näitä vastaavia piirteitä vieläkin voimakkaammin. Luojan kiitos ettei persut olleet vallassa. Kriittinen ajattelu, lähdekritiikki (itsenäinen tiedonhaku ja analysointi) ovat olleet.….niitä ei ole ollut! Aivan NPC porukkaa.

      He ovat _valtavirtapolitikoita_ eikä missään nimessä vaihtoehtoisia, mamujen etuisuuksiin puuttumiseen lukuunottamatta.
      He ovat ikäänkuin matupakkomielteinen Kesk-Kok-Sdp-Smp-koalitio. Varsinainen Boomer-puolue joka _ei_ edusta mitään uutta, vaan menneisyyteen ankkuroituvien ristiriitojen ratkaiseminen menneisyyden keinoilla. Mitä muuta voi odottaakaan suurten ikäluokkien domominoidulta puolueelta joka nytkin on haalinut yllä nimettyjen puolueiden vanhoja poliitikoita persujen riveihin?

      Kylla asia on päivänselvästi niin, että sille ei voi mitään että boomerit ovat kyvyttömiä äänestämään muuta kuin boomeripuoluetta, se pitää vain hyväksyä ja odottaa että heidän politiikaa niin pitkään dominoinut ikäpolvensa ja heidän ummehtunut politikointi vihdoinkin siirtyy pois,
      mutta sillä aikaa voi hyvinkin tulevaisuuteen katsoen rakentaa
      AITOA VISIONÄÄRISYYTTÄ ja AITOA ROHKEUTTA, sekä KORKEAA EETTYSYYTTÄ SUHTEESSA KANSANVALLAN KÄSITTEESEEN omaavaa KANSAN LIIKETTÄ jonka motivaattori on muu kuin muilla vaihtoehdoilla.

      Jos tällainen, aidosti rohkea puolueliike saa edes 1–5% kannatusta niin liikkeen puheenvuoroja on vaikea olla noteeraamatta (LiikeNyt,Piraatit tmv. saa näkyvyyttä ja kuunnellaan). Näin syntyy paaaljon laadukkampaa ja _rohkeampaa_ keskustelua ja avauksia kuin mihin keskinkertaiset, konformistiset, pelokkaat, boomerajattelun persut ikipäivänä pystyvät.

      Nytkin on olemassa erittäin hyvä e.k:n ulkopuolella oleva puolue, joka on moninkertaisesti freesimpi, lahjakkaampi, ennakkoluulottomampi ja kansan parasta paremmin käsittävä/sitä suojeleva! Fixit on nimittäin avainasemassa, muu ulina on – ulinaa ja toivotonta näpertelyä.

      En lähde nimellä mainostamaan sen kummemmin, jokainen vetäköön oman johtopäätöksensä, mutta jos olisin ruotsalainen niin on päivänselvää että kannattaisi äänestää AfS:ää SD:n sijaan.
      (Ketä kiinnostaa, käykää katsomassa skarppi ja freesi ”Sunt förnuft med Gustav Kasselstrand ” kanava.) Kannatuksensa kasvu on vähintäänkin tuplaantuva!
      PS kritiikki täytyi ilmaista koska ajatus että ”muuta vaihtoehtoa ei ole” on haitallista defeatismia jossa ihminen myy sielunsa, periaatteensa pelosta ja pienistä pähkinöistä.
      Pois se ainakin minusta.

      Tulevaisuus on ajan hermolla olevien ja tietoa omaavien suomalaisten muovattavissa!

  • suvakki

    Vastaa

    Yhyy Tiina yhyy, leikitään etnonationalistia niin että alta pois.

    • korn

      Vastaa

      etnonationalisti joka seurustelee puoliksi marokkolaisen kanssa

  • Haittavaikutus

    Vastaa

    Tiinasta kuoriutumassa kovaa vauhtia suomen Lauren Southern. Be ready.

  • Purge

    Vastaa

    Wiik on itse siionisti eikö vain

  • Persupakka on mätä

    Vastaa

    Tiina Wiik:

    ”Media on persuvastainen, puolueellinen ja salaileva”

    Tämä ei ole millään muotoa totta.

    Tiina Wiikin tulisi huomata miten paljon media on markkinoinut persuja viimeisen vuoden aikana, Jo oikeastaan valtamedian kampanja persujen ja Halla-ahon puolesta alkoi kauan ennen eduskuntavaaleja 2019. Ero esim Ske:hen ja muihin on valtava.

    Joskus aikaisemmin tilanne oli toinen, mutta nykyään globalistit(media) luottavat Halla-ahoon, siksi valtamedia ei enää demonisoi persuja. Valtamedia pitää nykyään persuja ”oppositiona” vaikka persut on samanlainen tyhjä puolue kuin muutkin.

    ”Miksihän Wiik ylipäänsä noteeraa jotkin Perussuomalaiset, kun he ovat jo avoimesti näyttäneet olevansa jotain ihan muuta kuin vaihtoehtoväkeä? Persuthan ovat täysi huijaus olleet aina ja ovat edelleen.”

    Tiina markkinoi persuja, koska Tiina on itsekin samanlainen valeoppositio.

    ”Persut eivät ole kansallismielinnepuolue. Salonkikelpoisuus tarkoittaa sitä, että kelpaa valtamafialle eli ei saa mitään aikaan. Ei yhtäänmitään.”

    Sama vastaus, Tiina on mädättäjä. Samanlainen mädättäjä kuin persut.

    Tiina Wiik riitaantui magneettimedian kanssa, riitaantui mv-lehden kanssa, SKE:n, mahdollisesti persujen, ramzipaulin kanssa.…kenen kanssa se ei ole riitaantunut?

    Ehkä Tiina on hyvä ryhdistäytynyt, mutta ihminen joka haukkuu kaikkea ja kaikkia, käymättä varsinaiseen (((ongelmaan))) käsiksi, on loppupeleissä yhtä hyödytön kuin persut itse. Itse asiassa Tiinasta on enemmän haittaa kuin hyötyä.

    • Plääh

      Vastaa

      Joo siis Tiina on Tiina. Persujen haukkuminen ei tarkoita, että kannattaisin Tiinaa. Eikös hän usko holokaustiinkin? Myös Junes ei ole tehnyt Mossadiin kunnon pesäeroa.

      Mutta se persujen julkisuus. Haukkumalla aikoinaa nvuosia heitä valtamedia nimenomaan mainosti heitä ja sai valeopposition näyttämään joltain vaihtoehdolta. Kumminkin ovat vuosia lähibbä kaventaneet eliitin kanssa sananvapautta ja suitseineet ”äärioikeistoa”

      • Pettson

        Vastaa

        Vaikka Tiinalla ja Juneksella on paljon hyvää, niin ei heidän lähetyksiä jaksa kattoa. Ei jaksa kattoa – eikä pidäkään kattoa jotain laiskoja puolidenoja.

        Liiann yksipuolinen show ja samaa jaarittelua ja haistattelua vuodesta toiseen, se tuottaa vaan vihaa ja hajaannusta kaikkialle.

        • Dualizzmi

          Vastaa

          Miksi muuten Tiina ja Junes eivät ole alkoholisteja, mutta Hakkarainen on?

          Tiina ja Junes juovat – striimeissään jatkuvasti – joten juoppoja ovat.

          Vai onko teillä kaksoisstandardit käytössä?

  • Orwell

    Vastaa

    ”Koska he ovat omaksuneet sen vihervasemmistolaisen ajatuksen, että vain nykyinen valtamedia on oikeaa mediaa ja pelkäävät, että joku syyttää valemedian levittämisestä, jos he jakaisivat linkkejä vaikkapa Kansalaiseen, Oikeaan Mediaan tai PT-mediaan.”

    Pt-media markkinoi Tiinaa, joten se kannattaa jättää pois. Muutenkin se kannattaa jättää pois, se on samanlainen turha media joka muistaa markkinoida persuja aina tarpeen tullen.

    Oikeamedia markkinoi myöskin paljon eurooppalaisia valeoppositioita.

    Kansalainen on ehkä sitten paras, mutta eiks sielläkin ole näitä pseudoisänmaallisia, kuin vaikkapa Veikko Vallin jne.

    • Plääh

      Vastaa

      Oikeamediahan on persujen puoluemedia. Siellä lähinnä haukutaan vain nykyisiä ja entisiä natseja ja fanitetaan juutalaisia

  • Aku Tuovinen

    Vastaa

    Joo seuraan lähinnä mv-lehteä , tätä sivustoa ja pt-media. Juneksen striimejä katsonut noin vuoden ja käynyt 16.8 Turun terrori-iskujen muistotilaisuudessa. Tämä nyky tilanne näyttää toki huonolta mutta verkostoituminen on hyvä vaihtoehto ja ihailen Tuukka Kurua syvästi .

  • juha Anttila

    Vastaa

    hyvä ajatuksia herättävä kirjoitus. Asia ei ole yksinkertainen.

  • Jalle

    Vastaa

    Markku Juutinen (MM) kirjoitti aikanaan siitä, miten näitä enemmän ns kansallismielisiä tulisi tukea ja kannustaa. Ja jakaa. Muistaako joku?

    Tietysti Tiina ei tue magneettimediaa, eikä näitä muitakaan aitosuomalaisia medioita, koska on itsekinp väärä profeetta, mutta muuten sanomassa on totuuden siemen.

  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

    Lue seuraavaksi