Tutkimus maskin käytön vaaroista: Kohonnut riski kohtukuolemille ja kivesten toimintahäiriöille

"Salaliittoteoreetikot" varoittelivat jo koronapandemian alussa jatkuvan kasvomaskin käytön olevan epäterveellistä.

Tiede & luonto

Uuden tutkimuksen mukaan kasvomaskien käyttö kasvattaa riskiä kohtukuolemille ja kivesten toimintahäiriöille, sekä aiheuttaa kognitiivisten toimintojen heikentymistä lapsilla.

Tutkimustulosten mukaan kasvomaskit muodostavat tyhjän tilan suun ja kasvomaskin välille, mihin ulos hengitetty hiilidioksidi osittain jää, aiheuttaen näin maskin käyttäjälle lievää hiilidioksidimyrkytystä hänen hengittäessä sitä keuhkoihinsa. Toisissa tutkimuksissa rottia ja muita nisäkkäitä oli altistettu hiilidioksidille sen vaikutusten mittaamiseksi.

Urospuolisilla eläimillä ilmeni kokeessa vahinkoja kiveksissä ja siittiöissä. Tiineenä olleiden naarasrottien poikasilla ilmeni aivovaurioita, ahdistuneisuutta ja heikentynyttä muistia. Myös kohtukuolemien määrä kasvoi naarasrotilla hiilidioksidin vaikutuksesta.

Mielenkiintoisesti tilastojen mukaan kohtukuolemat lisääntyivätkin koronapandemian aikana, mistä silloin syytettiin koronavirusta itseään. Samoin korona-aikana syntyneillä lapsilla on esiintynyt normaalia enemmän heikentyneitä kognitiivisia kykyjä.

Tutkimus on kuitenkin saanut kritiikkiä siitä, että tulokset perustuvat eläinkokeille ihmiskokeiden sijaan, joiden tekeminen tässä tapauksessa olisikin useimmissa maissa laitonta.

Lähde: Daily Mail

Hyvinvointi Koronarajoitukset Maskit Tiede & luonto

Keskustelu

9 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • otto suni

    Vastaa

    Kasvomaskeista ei ole mitään osoitettuja hyötyjä lukuunottamatta sitä että ei suoraan pysty aivastamaan tai yskimään lähellä olevien hengitysteihin! Kasvomaski on ensisijaisesti orjuuttamisen merkki!

  • Oma valinta

    Vastaa

    No, ne käyttää jotka haluaa. Minä en. En käyttänyt kuin yhden 50m matkan ja sen jälkeen heitin sen roskiin.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Ihmiset saivat mitä kummallisimpia oireita maskeista, mutta silti kulkivat ne naamalla sekä töissä, että kaikkialla vapaa-ajalla, vaikka minkäänlaista hyötyä niiden käytöstä ei ollut missään vaiheessa esitetty, ne olivat kosmeettisesti esillä vain muistuttamassa kansaa ”vaarallisesta pandemiasta”. Sitä paitsi, ihmiset käyttivät niitä muutenkin niin väärin kuin vain voi käyttää.
    Hölmö ja auktoriteettiuskovainen lammaskansa.

    ”Samoin korona-aikana syntyneillä lapsilla on esiintynyt normaalia enemmän heikentyneitä kognitiivisia kykyjä.”
    Tätä ovat esimerkiksi monet neuvolatädit viime aikoina sanoneet, itselleni ei toki nämä haitat tulleet yllätyksenä.

    • Kalimania

      Vastaa

      On se kumma, kun siellä missä maskeja on käytetty iät ja ajat, ei ole ilmennyt minkäänlaisia haittoja. Tarkoitan tällä sairaaloita, leikkaussaleja ja tehohoito-osastoja, erilaisia rakennustöitä. Mutta nyt sitten kuin salamana kirkkaalta taivaalta on alkanut esiintyä kaikkea maan ja taivaan väliltä. Täyttä typeryyttä tuollainen puhe, se ei ole kuin vastarintapuhetta, jolla yritetään nostaa omaa statusta varsinkin äärioikeistossa mutta totuudenvastaisesti he ovat aina osanneet puhua.

      • Nationalisti

        Vastaa

        Mitä sinä lässytät?
        Ei siellä ole niitä pidetty naamalla jatkuvasti ja joka käänteessä, nyt niitä velvoitettiin pitämään aivan joka tilanteessa.
        Ihmiset yleisesti niin työpaikoilla kuin vapaa-ajallakin puhuivat lukuisista haitoista, hapenpuutteesta ja oudoista päänsäryistä, jotka alkoivat maskien käyttämisen jälkeen. Voi miettiä mitä muita haittoja pitkäaikaisesta käytöstä tulee, ihmistä ei ole luotu hengittämään jonkun välikappaleen läpi.

        Sinä varmaan laittaisit pellenenänkin naamaasi, kun joku korruptoitunut ”asiantuntija” keksii sen toimivan ”suojaavana toimenpiteenä”.

        • tiina

          Vastaa

          Leikkaussaleissa, joissa on yhtäjaksoista maskinkäyttöä, on ylipaineistettu ilma, eli happea saa silti hyvin hengitettyä. Niissä on todella raikas ilma, jos ovat säädösten mukaisia. Muulloin sairaanhoidossa maksien käyttö on tilannekohtaista ja väliaikaista. Muussa työelämässä, kuten teollisuudessa en tiedä miten hiilidioksidimyrkytykseltä vältytään.

        • Pertti

          Vastaa

          ”On se kumma, kun siellä missä maskeja on käytetty iät ja ajat, ei ole ilmennyt minkäänlaisia haittoja.”

          Pitää tässä yhteydessä muistaa, että on maskeja ja maskeja. Ammattimaskeja ei pidä verrata hikipajassa tuotettuihin. Hiilidiksidia suurempi oireiden aiheuttaja on luultavasti maskin materiaalit ja kemikaalit, mm. homeenestoaineet. Haittatutkimuksissa pitäisi tarkemmin haarukoida ne pahimmat altistuttajat. ”maski naamalla aiheuttaa oireita” ei ole riittävä tutkimustulos.

  • TT

    Vastaa

    Korona oli ja on alusta loppuun asti ollut maalaisjärjen ja suhteellisuudentajun pilkkaa. Tauti ei missään vaiheessa vaikuttanut oikeasti vaaralliselta paitsi, jos kuuluit johonkin erityisryhmään, joka jo valmiiksi horjuu kuoleman porteilla. Maskit toimivat kuitenkin tehokkaasti luoden vaikutelman, että jotain vaarallista on liikkeellä ja että on syytä rynnätä huonosti testatuille mRNA-piikeille. Näiden kehittelyä on rahoittanut mm. tunnettu depopulaattori Bill Gates.

  • Ana

    Vastaa

    Älkää nyt kaikkee uskoko …voi luoja

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi