Miltei puolet amerikkalaisista uskoo koronarokotteiden olevan selittämättömien kuolemien takana

Yhä useampi on alkanut näkemään yhteyttä kasvaneiden kuolemien ja koronarokotusten välillä.

Tiede & luonto

Amerikassa tehdyssä mielipidemittauksessa esitettiin kysymys: ”Miten todennäköisesti Covid-rokotteiden sivuvaikutukset ovat aiheuttaneet selittämättömiä kuolemia?”

21 prosenttia vastasi tämän olevan vähintään ”jonkin verran todennäköistä,” kun taas 28 prosenttia piti asiaa ”erittäin todennäköisenä.” 20 prosenttia vastasi asian olevan ”ei kovinkaan todennäköistä” ja vain 17 vastasi ”ei ollenkaan todennäköistä.” 14 prosenttia ei osannut sanoa.

Myös 48 prosenttia vastasi, että on ”perusteltua syytä” olla huolissaan rokotteiden turvallisuudesta, kun taas 37 prosenttia vastasi tämän vain olevan ”salaliittoteorioiden levittämistä.” 15 prosenttia ei osannut sanoa.

Lisäksi 28 prosenttia vastasi tuntevansa henkilökohtaisesti jonkun, jonka uskovat mahdollisesti kuolleen rokotteiden sivuvaikutusten seurauksena. 61 prosenttia vastasi kieltävästi ja 10 prosenttia ei osannut sanoa.

Mielipidemittaus suoritettiin joulukuun lopussa 1000 aikuisen amerikkalaisen keskuudessa ja sillä on +/-3 prosentin virhemarginaali.

Lähde: Breitbart

Rokotteet Teknologia Tiede & luonto Ulkomaat

Keskustelu

24 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • otto suni

    Vastaa

    Tämä totuus on liikaa suomalaiselle medialle, joten meillä vain rokotehysteria jatkuu, kuten myös sotapsykoosin vaikutukset!

  • Sanna Mirella

    Vastaa

    Suomalaiset eivät epäile mitään rokotteissa, valitettavasti, on niin viranomaisiin uskova kansa. Tai onhan onneksi Suomessakin se n. 600000 jotka eivät ole juosseet kokoajan piikkejä ottamassa. Mutta yhä näkee naamarättejä, mikäs siinä jos haluaa hengittää kiinalaista mikromuovia.

    • Ihmiset on tyhmiä

      Vastaa

      Kävin tässä eräänäpäivänä paikallisessa terveyskeskuksessa ennen joulua ja ihmettelin että jaetaankos jossain ämpäreitä kun autoja oli jokapaikka täynnä.

      No, kun menin sisälle niin selvishän se. Käytävät täynnä ihmisiä rätit naamalla keskustelemassa miten nyt on suojaa kun on viides rokote otettu. Mietin että viides, on ne ihmiset tyhmiä. Kaikki kuudenkympin ja kuoleman välissä, mutta ihan vapaaehtoisesti ottivat rokotteet.

      Perintöjä odotellessa siis.

    • Metsäkulman Murre

      Vastaa

      ”Tai onhan onneksi Suomessakin se n. 600000 jotka eivät ole juosseet kokoajan piikkejä ottamassa”

      Kuulun niihin, jotka eivät ole ottaneet yhtään piikkiä koronan takia. En ole sairastanut mitään. Olen elänyt normaalisti. Hysterian huippuaikoina käytin maskia julkisissa tiloissa välttyäkseni ”rokotettujen” primitiivireaktioilta.

      On tärkeää, että on ”rokottamattomien” vertailuryhmä. Olisikin mielenkiintoista tietää, onko eroja ”rokottamattomien” ja ”rokotettujen” koronakuolleisuudessa ja ‑tartunnoissa.

      • Verrokkiryhmä

        Vastaa

        Sama täällä ja olen samaa mieltä että on tärkeää että on verrokkiryhmä. Ihan lähipiirissä olen huomannut että poikkeuksetta kaikki ketä on ottanut yhden tai useamman koronarokotuksen on jatkuvasti sairaana. Kovasti rokotetut väittävät ettei sillä rokotuksella ole mitään vaikutusta näihin sairastumisiin tietenkään. Jostain muusta syystä sen sitten täytyy varmasti johtua, että jatkuvasti on puolet lähipiiristä kovassa kuumeessa ja yskässä, mikä näyttää tarttuvan erittäin helposti, mutta ei vain meille ketä ei ole ottaneet ensimmäistäkään koronarokotusta.

  • Äkillinen kuolema, syy tuntematon

    Vastaa

    Dr. John Cambell
    https://www.youtube.com/watch?v=JYR1wz-Cf_M

    Sika flunssa rokote, 1 vakava haitta / 100 000 rokotettua kohti. Rokotukset peruutettu
    Rotavirus rokote, 1–2 vakavaa haittaa / 10 000 rokotettua kohti. Rokotukset peruutettu
    Covid mRNA piikki, 1 vakava haittavaikutus / 800 rokotettua. Piikitys jatkuu ja poliitikot suosittelevat niitä lisää 

    Katsomisen arvoinen video aiheesta
    https://rumble.com/v23e1k2-tucker-carlson-interviews-dr.-aseem-malhotra-on-the-corruption-of-medicine-.html

    • Juha

      Vastaa

      Leirikello oli aluksi mrna-piikki myönteinen, mutta valitsi sittemmin sinisen pillerin. Kyynisyys valtasi mielen niin kuin monen muunkin.

      Terveysviranomaiset ovat täysin korruptoituneita ja pelaavat lääkeyhtiöiden pussiin. Tämä koronahuijaus on vain jäävuoren huippu.

      Alzheimer
      HIV
      Syöpä
      MS tauti

      Nämä kaikki on parannettavissa, mutta ovat valtava tulonlähde lääkeyhtiöille joten niitä ei yritetäkkään parantaa.

      Jokaisen em taudin takana on bakteerien aiheuttama komplikaatio. Halvoilla antibakteerisilla aineilla itsehoidetaan esim syöpää
      – berberiini, kurkumiini, kannabisöljy, fenben, metformiini.. ym

      Mutta tästä ei saa puhua ja ei kuulu käypähoitoon

    • Juha

      Vastaa

      Campbellin tuorein.. mitä enemmän otat geenipiikkejä sitä varmemmin sairastut

      https://youtu.be/Rh7I7fKmzT0

      Mutta nyt kannattaa hakea nopeesti lisää ennen kuin ne vanhenee.. lol

  • TT

    Vastaa

    Koko korona-virus-kohu on täysin mittasuhteeton. Median, terveyfasistien ja hallitusten rummutuksella sekä massarokotuksilla on luotu sitkeä kultti, joka ei suostu kuolemaan edes kolmen vuoden jälkeenkään. Tauti ei ole vakavuudeltaan juurikaan influenssaa pahempi. Kauhua luovien tilastojen saamiseksi flunssatapauksia tai mitä hyvänsä kuolemia on merkitty koronan alle. Harva tietää, että flunssa tai influenssa on monille heikkokuntoiselle vakava tauti, johon kuolee vuosittain huomattava määrä ihmisiä. Näistä on helppo saada pelottavia tilastoja. Selviytymisprosentit koronaflunssasta ovat kuitenkin korkeita kuten tavallisessakin flunssassa. Kuolleisuus on promilleluokkaa ja nuorilla, lapsilla tai muuten vain vastustuskykyisillä se käytännössä mitätön. Tämä tiedettiin epidemian jo aivan alkuvaiheessa. Lisäpelotetta on luotu turhilla massatestauksilla, joissa aivan tervekin tai lievästi sairas henkilö voi tuottaa tautitapauksen tilastoihin. Jossain vaiheessa puhuttiin ’tapaus’-epidemiasta, jossa mässäiltin lisääntyneillä koronatapauksilla, vaikka oireisesti sairastuneita oli vain vähän. Kaikella tällä pyrittiin raivokkaasti massarokotuksiin uuden pikakehitellyn mRNA-teknologiaan perustuvan lääkkeen avulla. Sellaiset tyypit kuin Bill Gates tai Klaus Schwab ryhtyivät epidemiologeiksi ja vaativat maapallon koko väestön rokottamista. 

    Uusi vajaasti testattu geeniteknologinen lääke ei edes toimi perinteisen rokotteen lailla, vaan lähinnä lieventää vakavampia oireita samalla, kun tuottaa uusia vakavia terveyriskejä itsessään mukanaan. Perusterveen hyöty rokotteesta on olematon ja riskit kasvavat buusteri buusterilta. Rokote mm. sotkee ja heikentää luontaisen vastustuskyvyn toimintaa. Rokote pyrkii monomaanisesti pelkästään vasta-aiheiden maksimaaliseen tuottoon, vaikka luontainen vastustukyky suurelta osin perustuu nk. tappajasolujen toimintaan (aiheesta löytyy tarkempia selvityksiä niistä kiinnostuneille). Massarokotukset itse asiassa kiihdyttävät virusmuunnosten kehittymistä, koska niiden eliminointi ei rokotetun elimistössä toimi kunnolla. Sen vuoksi elämme nyt viruskaaoksessa ja sairastavuus on suurta. Tämä juurikin älyvapaiden ja tarpeettomien massarokotusten ansiosta.

    • GLGL

      Vastaa

      Hyvä kommentti TT:ltä.
      ”Rokotteen” ottaminen on joka kerta, kuin venäläistä rulettia. Perusongelmahan on se, että ”rokotteen” on teoriassa tarkoitus pysyä olkapäälihaksessa pienellä alueella. Mutta jos käy niin kehnosti, että pistos puhkaisee (lskimo)verisuonen, ”rokotteen” sisältämät teollisuussalaisuudet leviävät verenkierron myötä koko kehoon, ja luonnollisesti aiheuttavat ensimmäisenä infektiot sydämessä.

      Joku voisi laskea olkapäälihaksen rakenteesta todennäköisyyden verisuonen puhkaisulle. Voi korreloida aika hyvin rokotehaittailmaantuvuuden kanssa.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Suomessa viranomaiset ja poliitikot vaikenevat systemaattisesti nousseista kuolinluvuista, kukaan ei halua ottaa asiaa julkiseen keskusteluun.
    Jotain outoa on meneillään, kun edes THL ei enää suosita piikkejä niin kuin he suosittelivat vielä viime vuoden alkupuolella.

    Tosin, Suomessa jos tekisi vastaavantyylisen kyselyn, niin tämä retardikansa vastaisi ”me halutaan lisää rokotteita, miksi ei tule suosituksia niistä.”

  • pöh

    Vastaa

    Eli yli puolet uskoo vielä valevaltamedian, bill gatesin, faucin ja muiden juttuja.
    Kummasti koronan kanssa on kaikki ”salaliitot” osoittautunut todeksi.
    Mutta on täysin selvää ettei media tule suurelle yleisölle koskaan kertomaan totuutta, koska ovat itse ajaneet jopa pakolla niitä ”rokotteita” kaikille.
    Suomessakin oli ihan käsittämättömiä kommentteja niin toimittajilta kuin poliitikoilta rokottamattomista.
    Rokottamattomista puhuttiin kuin he olisivat likasia tautipesiä, joita ei saa päästää minnekään vaan pitää sulkea leireille..
    Missäs viimeksi sellaista oli? ettei ois jotain yhteneväisyyttä natsisaksaan?

  • JT

    Vastaa

    Covid mRNA piikit ovat vaarallisia. Ivermektiini toimii koronaan ja on erittäin turvallinen vaihtoehto.

  • Ilmari

    Vastaa

    Mitään todisteita siitä, että koronarokotteet ovat aiheuttaneet kuolemia, ei ole. Kaikkia kyselyjä voidaan tehdä, mutta eivät ne todista mitään.

    • Nationalisti

      Vastaa

      ”Mitään todisteita ei ole”
      Jännä juttu, kun asiaa ei edes haluta tutkia, eikä nostaa sen suurempaan julkiseen keskusteluun.
      Toisin oli ”vakavan koronapandemian” kanssa, johon juuri kukaan terve ihminen ei kuollut, vaikka oli minkälaista ”varianttia” tahansa, sitten kun piikitykset alkoi, ihan terveitä nuoria urheilijoita ja keski-ikäisiä ihmisiä on alkanut kuolemaan, mutta mikään ei tietenkään liity mihinkään.
      Olet erittäin mainio esimerkki siitä, miksi demokratia ei vaan toimi.
      Typerimmälläkin yksilöllä kun on se äänioikeus ja se on samanarvoinen kuin normaalilla ihmisellä.

  • P.H.

    Vastaa

    Itse ihmettelen asennetta täällä (Yle ja muut) Kiinan toimiin esim. viime kesän olympialaisten suhteen. Toki nyt on muodinmukaista kirota alimpaan helvettiin kaikki ”eurooppalaisia arvoja” edustamattomat tahot, kuten Kreikka, Turkki, Saudi-Arabia, Qatar, Venäjä, Kiina jne. Urheilukisoja näille ei tahdota antaa, poikkeuksena FIFA. Ylekin myönsi juuri Kiinan nuhatilanteen jälleen huonontuneen, kun rajoituksista ja karanteeneista luovuttiin. Eli rajoitukset ja karanteenit olivat siis hyvä asia, mutta Yle mielellään kääntelee takkiaan ja nakkelee niskojaan. Onko kyseessä maailman kaikkien aikojen tappavin tauti vai ei – Yle voisi jo yrittää päättää. Ovat edelleen loukkaantuneita verisesti Kiinan karanteeneista, kun joutui asumaan hotellissa puhelintaan räpläten muutaman päivän, eikä saanut mennä ulos räpläilemään puhelintaan. Nämä ovat näitä nykyihmisen elämää suurempia ongelmia.

    Taustalla lienee se, että USA tahtoo jälleen EU:ta hyökkääjänään ja sijaiskärsijänään käyttäen käydä uuden vihollisen kimppuun, joka on nyt Kiina. Lienee paikallaan mainita tähän kohtaan, että Kiina teki Afganistanin kanssa juuri sopimuksen öljynporaushommista.

  • seant

    Vastaa

    Tämän sivun takaa löytyy Ruotsin FHM eli THL excel taulukko muodossa 2021÷1−2022÷51 joka viikon tilasto tapaukset, tehohoidot ja kuolleet rokottamaton ja rokotetun mukaan. Rokottamattomilla tarkoitetaan ihmisiä, joilla ei ole NVR:ssä rekisteröityä annosta, joilla on vain yksi annos tai kaksi annosta ja toisesta rekisteröidystä annoksesta on kulunut alle 14 päivää eli jos kuolee piikkiin on rokottamaton.
    Eri tapaukset on 85–90 % rokotettuja, käytännössä rokotuksella ei ole nykyään mitään hyötyä. On myös paljon tutkimuksia, joissa todetaan mitä enemmän piikkejä sitä helpommin saa tartunnan.
    https://www.friatider.se/stor-studie-hogre-risk-att-smittas-ju-fler-vaccindoser
    https://www.friatider.se/hundratals-svenskar-dor-i-corona-varje-vecka
    ps. excelissä saa eri sarakkeet näkyviin alhaalla olevista sivupainikkeista.

    • JT

      Vastaa

      Satoja ruotsalaisia kuolee viikoittain koronaan – yhdeksän kymmenestä kuolleesta on rokotettuja
      Covid-19:n voimakas leviäminen Ruotsissa jatkuu edelleen, kertoo Kansanterveysvirasto. Nyt on satoja tapauksia viikossa, jotka kuolevat tautiin ja sairaalat ovat täynnä tartunnan saaneita. Kuolleista lähes yhdeksän kymmenestä on rokotettuja.
      Ruotsin sairaaloissa hoidetaan lähes 2 200 koronapotilasta, ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen viimeisimmistä luvuista.
      Se on jo enemmän kuin viime talven huippulukema, joka saavutettiin tammikuun alussa.
      Tehohoidossa on arviolta 48 potilasta, joilla on covid-19, kirjoittaa Läkartidningen.
      Yli 200 vahvistettua kuolemantapausta, joissa on todettu covid-19, on tähän mennessä raportoitu viikolla 50. Vertailun vuoksi mainittakoon, että keskimäärin 122 kuolemantapausta kolmen edellisen viikon aikana.
      Yhdeksän kymmenestä rokotettuja
      Valtaosa kuolleista on rokotettuja. Sekä viikolla 49 että viikolla 51 rokotettujen osuus kuolemantapauksista oli FHM:n tilastojen mukaan 86 prosenttia.
      Torstaihin mennessä ilmoitetut kuolemantapaukset viikolla 51, 75 on rokotettuja ja 3 (eli vain 4 prosenttia) rokottamattomia.
      86 prosenttia Ruotsin väestöstä on myös rokotettu vähintään kahdesti.
      Myös teho-osastoilla suuri enemmistö sairaalahoitoon joutuneista koronatautipotilaista, noin kolme neljästä, on rokotettu.
      FHM:n (Kansanterveyslaitos) mukaan lomakauden vuoksi ilmoitetuissa tiedoissa voi olla viivettä, ja diagnosoitujen tapausten määrään voivat vaikuttaa tilapäiset muutokset hoitoon hakeutumisen ja testaamisen malleissa.
      – Me olemme havainneet covid-19-tapausten määrän lisääntyvän kotihoidossa ja hoitolaitoksissa. Me arvioimme leviämisen yhteisössä olevan laajaa ja vaikuttavan terveydenhuoltopalveluihin ja kuolemantapausten määrään. On liian varhaista sanoa, milloin huippu tartunnoissa saavutetaan”, sanoo valtion epidemiologi Anders Lindblom.
      Vahvistetut influenssatapaukset ovat lisääntyneet 60 prosenttia viikkojen 50 ja 51 välillä. Sen jälkeen, kun kausi alkoi viikolla 48, tapausten määrä on lisääntynyt jyrkästi. Toistaiseksi A‑tyypin influenssa on ollut hallitseva.
      RS-virus tapaukset lisääntyivät 14 % viikolla 51 verrattuna viikkoon 50. Tehohoitoon RS-viruksen tai flunssan vuoksi otettujen henkilöiden määrä on lisääntynyt viime viikkoina.
      https://www.friatider.se/hundratals-svenskar-dor-i-corona-varje-vecka

    • JT

      Vastaa

      Rokote kyseenalaistetaan
      Suurtutkimus: Suurempi tartuntariski mitä useampia rokoteannoksia on saatu
      Yhdysvaltalaiset tutkijat osoittivat laajassa, mutta vielä virallisesti julkaisemattomassa tutkimuksessa, että riski sairastua koronaan kasvaa sitä mukaa, kuinka monta rokoteannosta on saanut.
      Rokote kyseenalaistetaan
      Satoja ruotsalaisia kuolee viikossa koronaan – yhdeksän kymmenestä kuolemantapauksesta ovat rokotettuja
      Fria Tider on raportoinut siitä, että Ruotsissa on suuri määrä rokotettuja ihmisiä, jotka joutuvat tällä hetkellä tehohoitoon tai kuolevat covid-19:sta.
      Aiemmin suurempi osa rokottamattomista kuin rokotetuista henkilöistä joutui tehohoitoon covid-19:n vuoksi. Vuoden 2022 aikana tämä suhde muuttui kuitenkin päinvastaiseksi. Nykyään noin 75 prosenttia tehohoitopotilaista on rokotettu, ja jopa 86 prosenttia niistä, jotka kuolevat tautiin. Tämä käy ilmi Kansanterveysviraston tilastoista.
      Cleveland Clinicin yhdysvaltalaiset tutkijat ovat seuranneet yli 50 000:ta klinikkansa työntekijää arvioidakseen uuden niin sanotun bivalentin koronavirusrokotteen tehokkuutta, jota on testattu pienellä osalla työntekijöistä.
      Sen sijaan he tekivät löydön, joka on suoraan ristiriidassa sen kanssa, mitä virallisesti väitetään covid-19-rokotteesta.
      Kävi ilmi, että mitä useampia rokoteannoksia henkilö oli aiemmin saanut, sitä suurempi oli hänen tartuntariskinsä.
      ”Odottamatonta”
      ”Tutkimuksessamme havaittu yhteys lisääntyneen covid-19-riskin ja useampien aiempien rokoteannosten välillä oli odottamaton”, tutkijat toteavat.
      He kirjoittavat, että ”yksinkertaistettu selitys” voisi olla se, että niillä, jotka olivat saaneet useampia annoksia, oli todennäköisemmin suurempi riski sairastua covid-19:ään. Tutkijat kuitenkin muistuttavat, että tässä tapauksessa suurin osa henkilöistä oli nuoria ja heillä oli kaikki mahdollisuudet ottaa vähintään kolme annosta, kun tutkimus alkoi syyskuussa.
      ”Näin ollen ne, jotka saivat vähemmän kuin kolme annosta (> 45 prosenttia tutkimukseen osallistuneista henkilöistä), eivät olleet niitä, jotka eivät olleet oikeutettuja rokotteen saamiseen, vaan niitä, jotka päättivät olla noudattamatta CDC:n suosituksia jatkamaan täydennysannosten ottamista, ja voidaan kohtuudella olettaa, että näillä henkilöillä olisi todennäköisemmin esiintynyt riskikäyttäytymistä. Heidän riskinsä sairastua covid-19-rokotteeseen oli kuitenkin pienempi kuin niiden, jotka olivat saaneet useampia rokoteannoksia.”
      Tutkijat toteavat lisäksi, että aiemmissa tutkimuksissa on havaittu yhteys rokoteannosten lukumäärän ja lisääntyneen covid-19-riskin välillä.
      ”On tärkeää tutkia, eikö useilla rokoteannoksilla, jotka on annettu ajan mittaan, olekaan niin suotuisia vaikutuksia kuin yleisesti oletetaan”, he kirjoittavat.
      Cleveland Clinicin tutkimusta ei ole vielä virallisesti julkaistu missään tieteellisessä lehdessä, mikä tarkoittaa, että sitä ei ole vielä vertaisarvioitu. 

      https://www.friatider.se/stor-studie-hogre-risk-att-smittas-ju-fler-vaccindoser

  • Anonymous

    Vastaa

    No missä ne kuolemat viipyy? Valaiskaa minua joku. Itse ottanut 3 rokotusta, ei ole mitään sivuoireita tullut ja henkilön vielä pihisee. En tiedä ketään joille olisi tullut mitään vakavampia sivuoireita rokotteista. Nämä koronasalaliittojutut on samaa tasoa kuin 5g verkko salaliitto ja Putinin ja ryssien tukeminen. Tuntuu että noita sekopäitä yhdistää nämä asiat: kiihkomielisiä jotka näkee kaikkialla salaliittoja, 5G, koronarokotteet tappaa, kuussa ei olla käyty, maa on litteä ja Putin ja ryssät ovat jotain vapahtajia ja sankareita. Tunnistatko itsesi? Tälläiset sekasikiöt ovat yhtä päästään vialla vaikka kuin äärivasemmistolaiset. Ainoa toimiva hoitokeino on 9mm Burana
    🙂

  • JT

    Vastaa

    COVID-rokotteiden seurauksena miljardien ihmisten immuunijärjestelmä on kaatunut
    Yksi koronarokotteiden (COVID-19) aiheuttamien sivuvaikutusten ryhmä, joka on saanut vain vähän huomiota, on allergiat, jotka usein johtuvat piikitysten aiheuttamista immuunijärjestelmän vaurioista.
    Kun mRNA-piikitykset tekevät tehtävänsä niin sanottujen ”piikkiproteiinien” osalta, ne aiheuttavat IgG4:n muodossa häiriintyneen immuniteetin, joka on kehon elinten immuunivälitteinen terveydentila. IgG4:n uskotaan olevan nivelreuman ja systeemisen lupus erythematosuksen kaltainen autoimmuunisairaus, ja se näyttää leviävän kulovalkean tavoin ”täysin rokotettujen” keskuudessa, joiden elimistö ei enää siedä allergeeneja, kuten mehiläismyrkkyä, siitepölyä ja maapähkinäproteiineja.
    Täysin rokotetut eivät myöskään kykene käsittelemään uusia tauteja, joita he kohtaavat, aivan kuten AIDS-potilaat. Mitä tahansa tautia sattuu kulloinkin olemaan liikkeellä, täysin rokotetut saavat sen todennäköisesti, kun taas rokottamattomille kehittyy luonnollinen immuniteetti.
    Tällä hetkellä laumaimmuniteetin pitäisi olla jo saavutettu. Koska näin ei ole tapahtunut, meidän on kysyttävä itseltämme: miten on mahdollista, että ylimääräiset kuolemantapaukset ovat edelleen selvästi normaalia korkeammat, vaikka useimmat ihmiset ovat saaneet suurimman osan tai kaikki suositellut rokotukset?
    ”Meillä on suuri kuolemantapausten aalto maaliskuussa 2020, sitten meillä oli kaksi tappavaa talvea, joten ylikuolleisuuden pitäisi nyt olla negatiivinen”, Rintrah raportoi.
    ”Meiltä ’loppuivat’ jo ne ihmiset, jotka kuolisivat influenssakauden aikana. Silti viime viikolla kuoli 27 prosenttia enemmän ihmisiä kuin olisi voinut odottaa. Tämän pitäisi huolestuttaa ihmisiä, joiden ÄO on huoneenlämpötilan yläpuolella, mutta he kutsuvat sitä vain ’selittämättömäksi’ ja yrittävät sivuuttaa sen.”
    Liittyy asiaan: COVID-pistokset ohjelmoivat immuunijärjestelmän uudelleen niin, että se käynnistää elintärkeiden elinten autoimmuunituhon.
    https://naturalnews.com/2022–08-25-covid-vaccines-reprogram-immune-system-attack-organs.html
    Covid-injektiot heikentävät IgG3:a, joka on elimistön voimakkain neutraloiva immuunivaste
    Rintrah toimii Alankomaissa, jossa kuolemantapausten uusi piikki on havaittavissa. Kuolevien määrä on kuulemma tällä hetkellä lähes yhtä suuri kuin koronan huippuaikana, mikä ei ole järkevää, jos pistokset todella toimivat. Jostain syystä (vihje: syy on rokotuksissa) suuri määrä ihmisiä sairastuu edelleen, mikä johtaa moniin lisäkuolemiin, jotka ylittävät sen, mikä oli normaalia ennen COVIDia. Ainoa selitys on pistokset ja ehkä muut sekoittavat tekijät, kuten 5G-altistuminen.
    Valtaosa sairastuneista ja kuolevista otti pistoksen (pistokset), joten heidän pitäisi olla suojassa. Sairauksien ja kuolemantapausten pitäisi vähentyä huomattavasti, mutta nyt tapahtuu päinvastoin. Rintrah selittää tämän IgG4:n muodostumisella, jonka sanotaan tapahtuvan toisen pistoksen jälkeen. Tilanne pahenee entisestään kolmannen injektion jälkeen, ja niin edelleen ja niin edelleen, kuten voisi olettaa.
    ”Et vain halua nähdä IgG4-vastetta hengitystieinfektioon”, Outlet selittää. ”IgG:stä haluat nähdä lähinnä IgG3:n ja jonkin verran IgG1:tä.”
    Syynä tähän on se, että virukset kehittyvät, mutta ne on silti neutralisoitava. IgG4 ei neutraloi, mutta IgG3 neutraloi. IgG3, on itse asiassa 50 kertaa vahvempi kuin IgG4 ja kaikki muut alaluokat immuunivaste SARS-CoV2:ta vastaan. Yksinkertaisesti sanottuna, covid-injektiot kuluttavat IgG3:n ja nostavat IgG4:n etualalle, mikä johtaa autoimmuniteettiin. IgG4-dominantti immuunijärjestelmä on rikkinäinen immuunijärjestelmä, ja juuri sitä nämä injektiot tekevät ihmisille: rikkovat heidän immuunijärjestelmänsä.
    ”IgG4-vasta-ainevaste on homogeeninen”, Rintrah selittää ja lisää, että ”kaikki oppivat sietämään samoja epitooppeja”.”
    Mikä vielä pahempaa, tämä immuniteetin vaurioituminen jättää elimistön alttiiksi muille sairauksille ja taudinaiheuttajille, joita se muuten osaisi torjua. Nyt nämä vaurioituneet immuunijärjestelmät kohtelevat sairauksia kuin ravintoaineita hyväksymällä ja toivottamalla ne tervetulleiksi sen sijaan, että ne torjuisivat ne.
    ””Ei voida homogenisoida väestön immuunivastetta hengitystievirukselle, se on erittäin vaarallista”, Rintrah toteaa.
    https://www.naturalnews.com/2023–01-05-covid-jabs-billions-broken-immune-systems.html

  • Mikko

    Vastaa

    En minäkään tutkisi mitään vain sen takia, että joku vodkan pöhöttämä desantti on saanut joukon tyhjäpäitä mukaansa hourailemaan.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi