Tutkimus: Koronarokotteiden aiheuttamat sydänvauriot yleisempiä kuin aiemmin oletettu

"Salaliittoteoreetikot" varoittelivat alusta lähtien koronarokotteiden aiheuttavan sydänvaurioita, kun terveet nuoret urheilijat alkoivat saamaan sydänkohtauksia pelikentillä rokotusten alettua.

Hyvinvointi

Sveitsin Baselin yliopiston sydän- ja verisuonitutkimusten instituutin tekemän tutkimuksen mukaan mRNA-koronarokotteiden ”tehostaviin annoksiin” liittyvät sydänvauriot saattavat olla oletettua paljon yleisempiä oireiden saattaessa olla määrittelemättömiä, lieviä tai huomaamattomia ilman tarkkailua. Tutkimuksen mukaan oletus on oikea, sillä näyttöä sydänlihastulehduksesta havaittiin yhdellä 35:stä tehostavia koronarokotteita ottaneilla tutkimuskohteilla, joista yhdellä 20:stä esiintyi näyttöä jonkinlaisesta sydänvauriosta.

Kyseinen tutkimus toteutettiin ”teollisesta alasta itsenäisenä,” eli sen rahoitti ja suoritti järjestöt ja tutkijat, joilla ei ole yhteyksiä koronarokotteita valmistaneisiin lääkefirmoihin, mikä tekee siitä aiempia yritysten rahoittamia tutkimuksia uskottavamman. Aiemmin jotkut tutkimukset ovatkin väittäneet koronarokotteiden aiheuttamia sydänvaurioita esiintyneen vain yhdellä 666:sta tai jopa 1500:sta.

Huolestuttavat tutkimustulokset julkaistiin nimellä Myocardial Injury after COVID-19 mRNA-1273 Booster Vaccination vertaisarvioidussa kansainvälisessä European Journal of Heart Failure ‑julkaisussa, joka on Heart Failure Association of the European Society of Cardiologyn avoimen tiedon aikakausijulkaisu.

Lähde: European Conservative

Hyvinvointi Koronavirus Rokotehaitat Rokotteet Talous Tiede & luonto

Keskustelu

7 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Tämäpä oikein suuri yllätys, ”salaliittoteoreetikot” varoittelivat tästä jo hyvissä ajoin.
    #tutkittujaturvallinen

  • Kyynikko

    Vastaa

    Tietäessäsi olevasi täysien paskiaisten kanssa tekemisissä, vapaudut salaliittoteorioista ja voit keskittyä ”kuvioiden tunnistamiseen”. Salaliittoteorioiden ja salaliittofaktojen ero kun on tänäpäivänä kutistunut muutamiin viikkoihin.

  • TT

    Vastaa

    Koronahumppaa viritellään taas. Putinin naama on kärsinyt inflaation eikä sähkön hintakaan jaksa innostaa. Tarvitaan uusi pelote. Tällaista on elämä mielisairaiden keskellä.

  • Tutkiva journalismi

    Vastaa

    Itseä lähinnä ihmetyttää miksi tällaiset uutiset tulevat aina ”ulkomailta”? Missä on Suomen tutkiva journalismi? Onhan meillä Tilastokeskus ja sen sekä ilmaiset että maksulliset numerot joista mekin voimme tehdää oman maan dataa. Se on ehkä ajankohtaisempaa mutta myös antaa perspektiiviä muiden maiden tilanteisiin.

  • Nimetön

    Vastaa

    Kaikki mille naureskeltiin ja mikä tuomittiin aikaisemmin salaliittoteoriaksi on nyt osoittautunut todeksi. Virallisesti tätä ei ole myönnetty vieläkään…

    Yksinkertaisesti selitettynä:
    https://gab.com/Firebird2000jc/posts/110915820156750547/media/1

  • GLGL

    Vastaa

    Globaalitasolla establishmentilla on vielä takataskussa joku UFO:hin liittyvä ”paljastus”, mutta sitä säästetään siihen vaiheeseen, kun Ukraina kaatuu, tai kun U.S:n presidentti Biden asetetaan syytteeseen maanpetoksesta.
    Taiwaniin tai Pohjois-Koreaan liittyviä provokaatioita saattaa myös olla uunivalmiina. Tätä se on demaripolitiikka; peileja, savua ja valehtelua.

  • suvakki 56

    Vastaa

    Onneksi ei tullut tuotakaan piikkiä otettua. Hinta siitä oli sitten kakkosluokan kansalaiseksi painaminen, mutta mitä väliä; oma terveys ja toimintakyky on parempi kuin joutua gloablistien armoille.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi