Suomi myönsi luvan maan syrjäisimmän susilauman teurastamiselle

Suomen valtio on myöntänyt luvan maan syrjäisimmän susilauman jokaisen yksilön ampumiselle. Lauma elää Kuhmossa Suomen ja Venäjän rajan ylittävällä reviirillä. Siihen kuuluu kahdeksan sutta.

Tiede & luonto

wolf, zoo, canis lupus

Päätös on herättänyt kysymyksiä, sillä lauma ei ole muodostanut uhkaa kenellekään, ja sen reviirillä on hyvin vähän asutusta. Lauma tutkineen luontokuvaaja Antti Haatajan mukaan se on lisäksi arka ihmisille ja esimerkiksi miehittämättömien liiketunnistinkameroiden salamat saavat heidät aristelemaan samoja paikkoja.

Koska kyse on tiettävästi Suomen syrjäisimmistä susilaumoista, minkä vuoksi Haataja kysyykin, missä sudet saisivat Suomessa elää, jos eivät kyseisellä alueella.

Helsingin Sanomien haastattelemien Riistakeskuksen julkisten hallintotehtävien päällikön Sauli Härkösen ja lupahallintopäällikkö Marko Paasimaan mukaan ainut syy teurastusluvalle on se, että kyseinen lauma elää valtioiden rajalla. Virallinen syy on kannanhoidollinen, mutta perustelut syrjässä asuvien susien ampumiselle oli näiden reviiri.

Härkönen ja Paasimaa olivat molemmat päättämässä lauman hävittämisestä. Heidän mukaan lauma ei ole aiheuttanut mitään sellaisia tuhoja, millä ampumislupaa voisi perustella.

Lähde: HS

Kotimaa Rappiokulttuuri Susiviha Tiede & luonto Uutiset Yhteiskunta Ympäristörikos

Keskustelu

29 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Irmgard

    Vastaa

    Täysin perusteetonta sekä järjetöntä upeiden luontokappaleiden raukkamaista teurastamista. Millainen mielisairas verenhimoinen nilviäinen ylipäätään ampuu susia?. Itse ammun ennemmin ihmisen kuin suden.

    • Aivot omistava

      Vastaa

      Siinä sitä viherulostetta, tietämättömyyttä ja seniilistä tyhmyyttä.
      Sinulla ei ole hajuakaan siitä mitä tapahtuu vaikkapa pohjoisessa kun sudet eivät enää kajahda ihmistä vaan liikkuvat ihmisten pihoilla, lapset eivät uskalla edes mennä ulos aamulla vaan taksit hakee ovelta.
      Tuollaisten ekoterroristien takia susikannat on räjähtäneet.

      • rellinen

        Vastaa

        Eiköhän ne kaatoluvat ois ollu järkevämpää myöntää jonnekin muualle kuin selkosille. Varmaan ois pihasusiakin tai lammaslaidun rosvoja löytynyt kaadettavaksi.
        Ilmeisestikin oli luvanmyöntäjien tarkoitus kämmätä niin pahasti, että koko susipyyntirevohka pysähtys alkumetreille.
        Vihervasemmiston löyhkää.

        • Plääh

          Vastaa

          Onko Suomessa selkosia? Ei ainakaan Oulun eteläpuolella. Susia lappaa koko ajan lisää. On järjetöntä, jos niitä ei saa metsästää

      • Nationalisti

        Vastaa

        Nimimerkki ”aivot omistava” ei näköjään kykene kuitenkaan minkäänlaiseen rationaaliseen ajatteluun, vaan antaa muiden tahojen vaikuttaa omaan mielipiteeseensä.
        Syrjäisimmän kolkan susien ampumiselle ei ole mitään perusteita, eri asia, jos tuollainen lauma eläisi jossain kaupungin keskeisellä paikalle.
        Jos sudet eivät saa tuolla elellä, niin missä sitten?
        Kuinka vieraantunut ihminen voi nykypäivänä olla luonnosta?

      • Jouni

        Vastaa

        Lapset täytyy porstuasta hakea aamulla autolla ja ajaa koulun tuulikaappiin asti. Kerran tulin illalla kotiin Kotipizzan kautta, niin jokos siinä oli susilauma pihalla odottamassa minua. Nakkasin niille pizzalaatikon maahan, jonka söivät nahkoineen. Kerkesin onneksi siinä luikkia eteiseen karkuun!

        • Hylsy

          Vastaa

          En oikein usko tätä…

      • M

        Vastaa

        Oliko tässä tapauksessa kyse siitä? Ei ollut. Jos sudet lähentyvät tiheitä asutuksia niin mun puolesta voi vaikka opettaakseen susia varomaan ihmistä niin ampua yksittäinen laumasta jopa ennen kuin tekevät vahinkoa.
        Tässä ei tullut ilmi että mikä oli järjenjuoksu miksi täysin metsissä liikkuva pienlauma hävitetään.
        Tuskinpa ovat vesikauhuisiakaan.

    • Anonymous

      Vastaa

      Niinpä. Täysin idioottimaista. Montako ihmistä nämä viattomatot ja upeat eläimet ovat Suomessa tappaneet?Myöntäisivät vaikka mannenkaato lupia niin saataisiin vieraslajit pois Suomesta.

    • jani korhonen

      Vastaa

      täysin samaa mieltä sun kanssa.

  • Landulf

    Vastaa

    Riistakeskus myönsi koko maahan neljä lupaa: Somerolle, Lauhavuoreen, Revonlahteen ja Saunajärvelle. Yhteensä 18 suden kaatoon. Turun (27.1.), Vaasan (28.1.) ja Pohjois-Suomen (28.1.) Hallintooikeudet ovat antaneet välipäätökset, jotka keskeyttävät lupien toimeenpanon välittömästi. Koska metsästyskausi on vain kaksi viikkoa Helmikuussa ja oikeusistuimien lopullisten ratkaisujen antaminen kestää huomattavasti kauemmin, tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kielto käytännössä estää metsästyksen tältä talvelta.

  • Ks

    Vastaa

    Nuo ovat kauniita eläimiä jotka kuuluvat suomen luontoon. En tajua miksi joku noita haluaa lahdata

    • S.Q.

      Vastaa

      Ymmärtäisin jos itärajan yli yön turvin hiipisi neekeriä Suomeen, että silloin moiset villikoirat likvidoitaisiin aivoastronautteja pelottelemasta. Mutta kun Ugandasta lähtien roudataan ilmasiltaa pitkin; charter-lennoilla mustaa maa täyteen valmiiksi kalustettuihin kämppiin, niin silloin en tätä ymmärrä.

  • Johann

    Vastaa

    Sudet tulisi luokitella rauhoittamattomiksi eläimiksi joita saisi tällöin metsästää vapaasti läpi vuoden.

    Susista ei ole minkäänlaista hyötyä ihmiselle eikä luonnolle mutta sen sijaan ainoastaan haittaa ja vahinkoa.

    Suomi tuli erinomaisesti toimeen ilman susia 100-vuotta joten tulisimme myös vastedeskin.

    • M

      Vastaa

      Valkohäntäpeurakanta on räjähtänyt Suomessa käsiin aivan uskomattoman pahasti. Sitä ei nyt saisi järkevälle tasolle vähennettyä vaikka kaikki metsästäjät olisi liikkeellä ja teurastuskapasitretti ja lohistiikka on ongelma.

      Jos saa susia niitä vähentämään niin silloin pelastuu ihmishenkiä kirjaimellisesti.

      Valkohäntäpeurat vahingoittavat ihmisiä liikenteessä ja sairastuttavat ihmisiä kroonisesti ja tuhansittain lisää joka vuosi. Tämä on täysin aito kriisi jolle ei ole poliittista tahtoa, kiinnostusta eikä läheskään riittävää tietopohjaakaan borreliasta ja sen kroonisista sairauksista. Siinä pitäisi vain todeta tosiasiana se, että ne peurat niitä punkkeja moninkertaistaa ja levittää ja hävittää ne kokonaan, siellä missä mahdollista. Pitäisi vapauttaa niiden metsästys kokonaan.

      • Johann

        Vastaa

        Et sitten yhtään typerämpää ja vielä tyhmempää olkiukkoa keksinyt tukemaan omaa järjetöntä ja järjen vastaista suojeluviettiäsi.

        • M

          Vastaa

          Hei trolli, surkea suoritus.
          Jos aikeenasi olisi saada ihmisiä näkemystesi puolelle, keskustelisit sivistyneesti ja oikeilla argumenteilla.
          Et muuten edes ole ymmärtänyt mikä on olkiukkoargumetaatio.

          • Johann

            Sinun kannattaa kertoa nuo näkemäsi epäkohdat viestissäni oman psykiatrisi kanssa läpi. Hän varmasti ymmärtää sinua ja älyä vailla olevia viestejäsi.

  • Juha Pekkala

    Vastaa

    Susi on upea eläin ja tärkeä omassa lokerossaan koko ekosysteemille, mutta jos esim omassa pihassa alkaisi säännöllisesti suden jälkiä kiertelemään, niin siinä ei kaatolupia kovasti kyseltäisi. Mutta järjettömänä pidän saloseuduilla asuvan ihmisaran lauman lahtaamista

  • Nimetön

    Vastaa

    Susien määrän harventaminen on täysin perusteltua useilla alueilla. Susi ei ole uhanalainen eläin, vaan Suomen susikanta on osa maailman suurinta susipopulaatiota, joka jatkuu aina siperiaan asti. Luontojärjestöt ovat tekaiseet valitukset jo valmiiksi, jotka lähetetään heti, kun kaatoluvat myönnetään. Tämä ei palvele ketään muuta kuin fanaattisten ”luonnonsuojelijoiden” kieroutunutta ajatusmaailmaa. Hehän eivät kärsi petoeläinten aiheuttamista lieve-ilmiöistä millään tavalla. Cityluonnonsuojelijoiden mielipiteitä ei tulisi huomioida ollenkaan susikysymyksessä. Kaatolupien evääminen on myös susien kannalta huono vaihtoehto pitkässä juoksussa. Ongelmien eskaloituessa sudet hävitetään salametsästämällä. Pihapiiriin ja laitumille tulevien suurpetojen hävittäminen pitäisi olla laillista ja siitä pitäisi riittää korkeintaan ilmoitus viranomaisille kuten Kanadassa.

  • juha II

    Vastaa

    Suomalaisten Venäjä viha saa yhä sairaampia muotoja, enkä todellakaan ole mikään susien ylin ystävä kuin niin kauan kuin pysyvät korvessa pois ihmisten pihoista!
    Tämä esimerkki osoitaa, että läpi koko Suomen hallinnon on likipitäen täysin tasapainottomia ihmisiä, joilla päätösten perustana ovat hetken mielijohteet ja vakaimmillaan pelkkä mielivalta perustelematta sitä sen enempää. Ja tämä kaikki johtuu pelkästään somesta, jossa ylimmieliset globalisti-riistokapitalistit ja jo wanhastaan vahvoilla olevat punikit ovat täysin kynenemättömiä käymään minkäänlaista debattia!
    Kuinka kommunistisessa totalitärismissä tullaan tohtoriksi (oppiarvo)? Ampua paukautetaan vastaväittelijä (opponentti)!!!

  • Plääh

    Vastaa

    Yksi susi tappoi 1800-luvulla yli 20 lasta. Sama tapahtui takavuosina Intiassa. Intiassa ei ensin ymmärretty, mikä lapet tappoi. Yksi epäilyttävä tyyppi ennätettiin jo lynkata ”noitana”. Jos susille ei tehdä selväksi, että pihat ovat vaarallisia vierailupaikkoja ja asutuksen läheisyys, on vain ajan kysymys, millin ensimmäinen lapsi joutuu suden suuhun

  • Hylsy

    Vastaa

    1800-luvun tapaukselle ei ole faktoihin perustuvia todisteita. Sudella on tarpeeksi muuta syötävää.

    • Plääh

      Vastaa

      No kyllä on. aivan yleistietoa. Faktaa ja dokumenttia pilvin pimein. Suden hampaista pelastuneen lapsen televisiohaastattelukin. Juuri haastateltiin aihetta tutkinutta kirjailijaa Flinnkkiläja Kellomaäessä. Pitkään yritettiin itse tappaa susi, mutta sitten oli haettava Siperiasta alan ammattilainen, joka opetti nauhametsästyksen. Tapauksen vuoksi sudet päätettiin Suomesta hävittää. Viisas päätös

  • Hylsy

    Vastaa

    Milläköhän perusteella jokainen susien suojelun kannattaja on vaikkapa cityvihreä tms.?

    Susia on varmasti täällä pääkaupunkiseudullakin. Metsää täälläkin on. Itse en kuitenkaan ole yhtään huolissani. Susien lahtaajat ovat luonnosta vieraantuneita retardeja.

  • Lakecat

    Vastaa

    Jättäkää sudet rauhaan tuolla rajalla -, eivät ole tehneet kenellekään mitään pahaa eivätkä tuolla alueelle (jonka hyvin tunnen!) tule tekemään! Tällainen hulluus cityvihreiden taholta johtaa siihen, että pian saadaan luvat ampua toisiamme! Aseet on eliitillä rasvattuna! Ja asehullut on sitten erikseen kun tekemisen puutteessa etsivät elämäänsä sisältöä ampumalla kauniita, upeita luontokappaleita!

  • Osmo t

    Vastaa

    Sudet hengiltä vaan saatana! Ihan vaan vihreiden kiusaksi.

    • Hylsy

      Vastaa

      Ja Nationalistien?

  • Spherical Sapphire

    Vastaa

    Mielipuolista touhua viranomaisilta taas kerran, hävetkää! Toivottavasti sudet liikkuisivat Venäjän puolelle turvaan täältä hölmölästä.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi

    wolf, zoo, canis lupus