Tutkimus demokratian toimimattomuudesta: Eliitti manipuloi äänestäjien mielipiteitä

Keskivertokansalaisen uskollisuus eliittiä kohtaan on niin suurta, että hän vaihtoi mieluummin omaa mielipidettään kuin puoluettaan.

Tiede & luonto

Tuore tanskalainen tutkimus osoittaa, etteivät ”demokratioissa” elävät kansalaiset muodosta mielipiteitään itsenäisesti. Sen sijaan eliitti kykenee vaikuttamaan merkittävästi ja välittömästi siihen, millaisen kannan äänestäjät ottavat tärkeisiin poliittisiin kysymyksiin.

Tutkimuksessa selvisi, että ”puolueiden kannattajat muuttavat näkemyksiään vastaamaan puolueiden virallisia kannanottoja”. Toisin sanoen puolueet eivät seuraakaan kansan tahtoa vaan kansa imee näkemyksensä puolue-eliitiltä. Kansanedustajat eivät edustakaan kansaa vaan päinvastoin.

Tutkimus kohdistui kahden suuren tanskalaispuolueen kannattajiin sekä näiden poliittisiin näkemyksiin. Äänestäjien mielipiteiden muutosta seurattiin, kun puolueet tekivät täyskäännöksen suhteessa merkittäviin sosiaalipoliittisiin kysymyksiin, kuten työttömyystukeen ja eläkeikään.

Onko demokratia edes mahdollista?

Tutkija Rune Slothuus toteaa, että kun puolueet muuttivat kantojansa, niiden äänestäjien mielipiteet sosiaalipolitiikasta vaihtuivat dramaattisesti vastaamaan puolueiden uusia kantoja.

Slothuus painotti, etteivät äänestäjät vaihtaneet puoluetta, vaikka puolueiden kannat vaihtuivat. Keskivertokansalaisen uskollisuus eliittiä kohtaan on niin suurta, että hän vaihtoi mieluummin omaa mielipidettään kuin puoluettaan.

Slothuus kertoo olevansa yllättynyt radikaalista tutkimustuloksesta. Sen sijaan, että poliitikot kykenisivät vain hienovaraisesti ohjailemaan kansalaisten mielipiteitä, voidaan kansalaiset manipuloida muuttamaan mielipiteitään täydellisesti hyvinkin lyhyessä ajassa. Slothuusin mukaan tulokset aiheuttavat ”huolta demokratian mekanismeihin liittyen”.

Lähde: The Academic Times

Demokratia Massakulttuuri Mielipiteenvapaus Mielipiteiden manipulointi Politiikka Tiede & luonto Yhteiskunta Yleinen mielipide

Keskustelu

9 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Puolueeton

    Vastaa

    Kannattaisi tutkia, miksi puoluepolitiikka ja minkä avulla se on muuttunut tällaiseksi.

    Oma epäilyni lähtökohta on koulutus ja median toiminta. Opinto-ohjelmien tulisi olla perinteisten tiedesuuntausten valitsemia eikä postmodernin ja poliittisen suuntauksen mukaisia.
    Mediassa tulisi vallita sananvapaus ts. rikoslain 11 luvun 10 kohtaa tulisi muuttaa, tiedon levittäminen tulisi olla aina sallittua ja jopa suositeltavaa, valehtelu voisi ja tulisikin olla lain vastaista.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Tämä on tullut huomattua.
    Lampaat kuuntelevat orjallisesti ja heidän mielipiteensä on helppo muokata, vaikka oma mielipide olisi ollut täysin erilainen aiemmin.
    Edelleen liian isolta osalta kansasta puuttuu rohkeutta olla eri mieltä asioista ja he eivät kyseenalaista älyttömintäkään asiaa tai tee minkäänlaista tutkimustyötä ottaakseen selvää asioista.
    Valtamedialla on tärkeä rooli tässä aivopesussa, esimerkkinä vuosia jatkunut homolobbaus, kansan yleistä mielipidettä pyritään muokkaamaan ja hyväksymään epänormaaleja ja sairaita arvoja.
    Demokratia ei toimi myöskään siksi, että monesti on tullut huomattua äänestäjien äänestävän, vaikka he eivät edes tiedä mikä on puolueohjelma tai puolueen keskeisimmät arvot ja tavoitteet mitä he ajavat.
    Vaaliuurnilla se paljon tietävän ja asioista selvää ottaneen ääni valitettavasti on yhtä arvokas kuin sellaisen mistään mitään tietämättömän äänestäjän, jota on helppo ohjailla valtamedian, koulun ja poliitikkojen avulla.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Mitä vanhemmaksi elän, sitä vähemmän uskon demokratiaan. Demokratia voi hyvinkin olla pelkkää huuhaata, jolla vallanpitäjät antavat illuusion kansan vallasta.

    Näkeehän sen uutisissa. Jos kansa äänestää väärin, äänestytetään uudelleen tai vaalitulos ohitetaan luovilla ratkaisuilla. 

    Vaalit ovat vain show’ta, jolla viihdytetään politiikan penkkiurheilijoita.

  • Sheeplekratialla on heikkoutensa

    Vastaa

    Tutkimuksen kohteena olivat demokraattista järjestelmää kannattava sheeple, jonka käytös on todellakin tämän videon mukainen :
    https://youtu.be/TXylcEJzD‑k

    Mutta yhteiskunnassa on muitakin, kuin sheeple, nimittäin ihmiset lampaiden vaatteissa. Ja mikäli (((paimenet))) jostakin syystä eivät pysty täyttämään kaukalot rehulla – jotkut nälkiintyneet sheepleläiset voivat herätä (((hypnoosista))) ja muuttua ihmisiksi. Sitten lauman käytöskin saattaa muuttua, ja tätä (((paimenet))) pelkäävät eniten. Että ihmiset lampaiden vaatteissa sotkevat kaukalot ja että rehut loppuu ja (((paimenet))) ja niiden koirat joutuvat kansantuomioistuimen eteen. ”Antti Rinne”-nimisen koiran eilinen paniikkikohtaus (https://kymensanomat.fi/uutiset/kotimaa/211fa92c-8185–4fd1-8b8f-fd09ebb49e97) todistaa, että koirat pelkäävät tätä.

  • joku

    Vastaa

    Itse en katso kuin puolueen kantaa ”avoimiin rajoihin ja maan toimimiseen sosiaalitoimistona” ja ”teollisuuden ulosmittaukseen Aasiaan tyhmien woke-päätösten takia”. Muuten on ihan sama mitä puolue ajaa 🙂

    Itse tutkimus oli maksumuurin takana joten sitä ei voi analysoida. Artikkelissa oli mainittu, että kyseinen tutkimus oli vuosilta 2010 ja 2011 ja että se koski vain kahta asiaa.

    Kyseisinä vuosina maahanmuutto ei todennäköisesti ollut niin voimallisesti jakanut kansaa. Voi olla että tutkimuksesta voi vetää jotain johtopäätöksiä. Tai sitten muut asiat mitä puolueet ovat ajaneet ovat olleet äänestäjille tärkeämpiä.

    ”Through surveys of 1,206 Danish citizens between March 2010 and June 2011, the researchers tracked the positions of voters before and after the Liberal Party and the Danish People’s Party signaled changes in their stances on key, broadly popular social welfare programs, including unemployment benefits and Denmark’s early retirement program”

  • Siinä syy

    Vastaa

    Todistaa siis, että keskivertokansalainen on vähän tyhmä.

  • Metsäkulman Murre

    Vastaa

    Ihmiset ovat kuin silakoita. Ne yrittävät pysyä parvessa, jota sattuma ohjaa.

  • Kaikki käännettään väärin

    Vastaa

    Tämäkin uutinen käännetään Suomessa varmaan niin että ”äärioikeisto poltti autoja”.

    https://www.dw.com/en/germany-authorities-suspect-far-left-arson-attack-on-asylum-center/a‑56183711

  • Neurologi Nykänen

    Vastaa

    Hyvä, että asiaa on tutkittu. Syvällisemmin yhteiskunnan toimintaan perehtyneet tietävätkin demokratian olevan vain ideaali, joka käytännössä toteutuu tarjoamalla kansalaisille illuusion vaikuttamismahdollisuudesta ja siten ylläpitää yhteikuntarauhaa pienen ryhmän päättäessä suurista asioista. 

    Demokratia toimii demokraattisesti vain jos päättäjät ovat aidosti rehellisiä ja moraalisia, joten voimme päätellä Suomessa nykytilanteen olevan aika kaukana mistään kansanvallasta tai kansan tahdon toteutumisesta.

    Mutta tämähän on jo historiaa, sillä hitaammatkin rupeavat jo oivaltamaan, että se sama informaatio, joka ohjaa kansalaisten mielipiteitä, ohjaa myös päättäjien mielipiteitä, joten se, joka ohjaa informaatiota, ohjaa valtioita ja maailmaa, ei kansa tai päättäjät.

    Joten ei, demokratia ei enää ole mahdollista, eikä se välttämättä ole myöskään enää järkevä ratkaisu riippumatta siitä, onko se tällä hetkellä käytettävisssä olevista ratkaisuista paras mahdollinen vai ei.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi