Saksan sisäministeri ehdottaa äänioikeuden myöntämistä ulkomaiden kansalaisille kunnallisvaaleissa

Saksa on Suomen tiellä tässä suhteessa, sillä Suomessa ulkomaiden kansalaiset saavat jo äänestää kunnallisvaaleissa.

Väestönvaihto

Saksalaisia suunnattomasti vihaava sisäministeri Nancy Faeser.

Saksan sosiaalidemokraattinen sisäministeri Nancy Faeser ehdottaa äänioikeuden myöntämistä paikallisvaaleissa ulkomaiden kansalaisille, jotka ovat asuneet Saksassa vain puoli vuotta.

”Haluamme työskennellä empaattisesti kansallisella tasolla ja liittoneuvostossa varmistaaksemme, että kaikki Hessenin osavaltiossa 6 kuukautta asuneet saavat oikeuden äänestää paikallisvaaleissa,” Faeser oli lausunut.

Tällä hetkellä ainoastaan Saksan ja Euroopan unionin kansalaiset saavat äänestää paikallisvaaleissa, mutta Faeserin ehdotus laajentaisi äänioikeuden koskemaan myös mainitun ajan maassa olleisiin turvapaikanhakijoihin ja EU:n ulkopuolisiin kansalaisiin.

Suomessa kunnallisvaaleissa saa äänestää Suomen ja EU:n kansalaisten ohella myös muiden ulkomaiden kansalaiset, jos he ovat asuneet maassa vähintään kaksi vuotta. Vielä järjissään olevat kansat rajaavat äänioikeuden vain omille kansalaisilleen.

Lähde: European Conservative

Demokratia Poliittiset viholliset Rotu Saksa Ulkomaat Väestönvaihto Yhteiskunta

Keskustelu

7 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • otto suni

    Vastaa

    Olisiko syytä pohtia näiden kummajaisten motiivia tuhota alkuperäinen Saksan kansa ? Suomi on myös jo täydessä vauhdissa tuhoutumassa ja tuhon arkkitehdit ovat kaikkien tuntemia politiikkoja !

  • TT

    Vastaa

    Äänestää saa, kunhan äänestää globalisteja tai niiden kätyreitä tai vähintäänkin niiden hyväksymiä ehdokkaita. Globalistien palveluksessa oleva byrokraatti päättää kuitenkin sen ketä saat äänestää. Silloin äänestysteatterin vaalikarjaan kelpaa kuka vaan, vaikka marsilainen.

  • Sen näkee jo naamasta, että on täys seko

    Vastaa

    Toihan on vähän Riikka Purran näköinen.

  • Ukki Väinämöinen

    Vastaa

    Voisin epäillä että on ketunhäntä kainalossa ja kerätään puuttuvat äänet uusiosaksalaisilta.

  • Vaalitarkkailija

    Vastaa

    Suomessa saa ulkomaalainen äänestää kuntavaaleissa.

  • Nimetön

    Vastaa

    Olisipa helvetin hauskaa, kun ne keskittäisivät äänensä jollekin muslimipuolueelle, joka sitten määräisi huivipakon kaikille ja muslimeilta verot pois kokonaan ja kaikkea mahdollista, joka tuhoaisi Saksan lopullisesti. Loppuisi tuokin kituva vollotus kerrasta. Loppuun pari suurta ajattelijaa: ”Saksa on paska maa.” ja ”kansakunta, joka ei saa itseään puolustettua, joutaakin tuhoutua.” Tai jotain sinne päin.

  • beldar

    Vastaa

    Jos tämä menee läpi Clown Worldissa voi olla satavarma siitä, että silloin ne rajat vasta aukeavat.
    Globalisti lupaa ilmaista rahaa jokaiselle ulkomaalaiselle, ja nämä sitten kiittävät äänestämällä globalistinuijaa.
    Täydellinen oravanpyörä josta normi kansalainen ei pääse pois.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi