Maahanmuuttajalle petostuomio Kansaneläkelaitoksen erehdyttämisestä

Kelalle aiheutui yhteensä 9277,72 euron suuruinen vahinko. Suleiman on vedonnut asiassa puutteelliseen kielitaitoonsa.

Väestönvaihto

money, banknotes, euro

Syyttäjän mukaan Naadira Suleiman (1997) on erehdyttänyt kelan henkilökuntaa maksamaan hänelle perusteetonta asumistukea 1.3.2018 – 31.10.2018 väliseltä ajalta yhteensä 3509,28 euroa ja perustoimeentulotukea 1.1.2018 – 31.10.2018 väliseltä ajalta yhteensä 5768,44 euroa jättämällä ilmoittamatta etuuksia koskevissa hakemuksissaan samaan ruokakuntaan kuuluneen puolisonsa ansiotuloista ja rahavaroista, mistä menettelystä on aiheutunut kelalle yhteensä 9277,72 euron suuruinen taloudellinen vahinko.

Vastaaja ei kuulemma tiennyt, että hänen puolisonsa on ollut töissä. Hän ei ole myöskään tiennyt puolisonsa rahavaroista. Kirjallisten todisteiden valossa on epäuskottavaa, ettei Suleiman olisi ymmärtänyt puolisonsa käyvän töissä.

Kelan toukokuussa 2021 Suleimanille antamasta toimeentulotukea koskevasta päätöksestä ilmenee, että perustoimeentulotuki on käsitelty uudelleen ajalta 1.1.2018–30.11.2018, koska puolison oleskelusta Suomessa ja puolison tuloista ja varoista ei ole ilmoitettu.

Elokuussa 2017 toimitetussa perustoimeentulotuen hakemuksessa on ilmoitettu puolison opiskelevan ulkomailla ja 4.10.2017 puoliso on kertonut muuttavansa Romaniaan 8.10.2017. Puolison Suomessa oleskelusta, ansiotuloista ja varallisuudesta ei ole ilmoitettu vuonna 2018 perustoimeentulotukea tai muita etuuksia haettaessa.

Kelan 18.2.2018 ja 9.5.2018 vastaanottamista asumistukihakemuksista ilmenee, että Suleiman on ilmoittanut, ettei hänen puolisollaan ole tuloja.

Lukuisista Kelan vastaanottamista hakemuksista ilmenee, että Suleiman on ilmoittanut, ettei hänen puolisollaan ole tuloja eikä hänen perheenjäsenellään ole omaisuutta. Iise Hasanin työeläkeotteesta ilmenee, että Suleiman on jättänyt syytteen tekoaikana ilmoittamatta kelalle puolisonsa tulot ja rahavarat ja kela on tämän seurauksena maksanut hänelle syytteen teonkuvauksen mukaisesti perusteettomia tukia.

Suleiman on vedonnut asiassa puutteelliseen kielitaitoonsa. Suleiman on kuitenkin riidattomasti täyttänyt tukihakemukset itse ja kertonut käyneensä kelan toimistossa kysymässä apua, jos ei ollut ymmärtänyt jotakin. Hän on kertonut, että oli tullut Suomeen vuonna 2007, eli noin 10 vuotta tekoaikaa ennen. Hän on lisäksi kertonut suomen kielen taitonsa olevan nyt hyvä, mutta hänellä olleen vielä vuonna 2017 vaikeuksia kielen kanssa. Käräjäoikeus toteaa, että puolison tulojen ja omaisuuden ilmoittamista koskevaa kohtaa tukihakemuksissa ei voida pitää vaikeaselkoisena säädöstekstinä tai vastaavana, jonka ymmärtäminen vaatisi selvästi erittäin hyvää suomen kielen osaamista. Suleiman ei myöskään ole tuonut esille, millä tavoin hänen kielitaitonsa olisi vaikuttanut siihen, että hän on ilmoittanut paikkansa pitämättömiä tietoja hakemuksissa.

Käräjäoikeus katsoi, että rangaistusta jonkin verran alentava vaikutus on sillä vastaajan kertomalla seikalla, että hänen puolisonsa on lähdettyään opiskelemaan ulkomaille ilmoittanut vastaajalle, joka on ensin pitänyt huolta yhdestä, ja myöhemmin kahdesta, pienestä lapsesta, ettei hänellä ole tuloja, ja kehottanut vastaajaa sen vuoksi hakemaan tukia, sekä myös sillä, että vastaajaa kohtaa asiassa huomattava vahingonkorvausvelvollisuus. Myös rikoksesta kulunut aika katsottiin lieventäväksi seikaksi.

Naadira Farah Suleiman tuomittiin petoksesta 70 päivän ehdolliseen vankeuteen. Lisäksi Suleiman velvoitetaan korvaamaan kelalle perusteettomasti maksetun perustoimeentulotuen määrä 5768,44 euroa.

Valtion varoista maksetaan asianajajalle palkkioksi 1276 euroa ja arvonlisäveroa 306,24 euroa, mitkä määrät jäävät valtion vahingoksi.

Lähde: Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus (R 223785)

Kela Kotimaa Monikulttuurinen rikollisuus Petos Rikos Rotu Talous Väestönvaihto

Keskustelu

12 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Kimmo Leino

    Vastaa

    Ja näitäkin maksuja maksetaan yrittäjiltä kelalle varastetulla omaisuudella: 10 vuotta sitten yrittäjien sairauspäivärahan maksatus kokonaisuudessaan siirrettiin kelaan ja samalla kaikki yrittäjiltä kerätyt rahastot siirrettiin kelan haltuun; ovat kai ne jo hävittäneet.

    Jotakin varastettavaa kuitenkin jäi ? : Iltalehti 7.4. 2012 ”Eduskunnassa muhii miljardikaappaus”. ”Yli lain salliman perityt tasoitusvastuurahat aiotaan kaapata.” ”Lailla 444/2012” siis jopa 3 miljardia pienyritysten omaisuutta siirrettiin 1.1. 2013 pankki-vakuutuslaitosten omaisuudeksi !

    Viimeksi syksyllä 2022 vietiin YEL-rahasto Saksan pankeja pelastamaan Uniber-sotkun avulla. He 99 – 1042022 vp … ”YEL-lakia tulee muuttaa niin, että nykyiset yrittäjät suoraan maksavat eläkkeellä olevien yrittäjien eläkkeet.” Arvioni mukaan ainakin 9 miljardin omaisuumassa YEL-rahoja lähetettiin Saksaan .

    Mitähän meille töitä tekeville Suomen kansalasille on tulevaisuudessa tarjolla ?

    Suvi-Anne Siimes Ylellä : ”Eläkkeitä tulee leikata miljardilla” . No miksi; no rahastoja on varastettu ja Suomen eläkejärjestelmän ”hallintokulut” ovat 2 miljardia vuodessa; minne mahatavat nuo miljardit mennä ?

    5 – 7 vuotta sitten nuo ”hallintokulut”´olivat ”vain” vaivaiset 700 miljoonaa vuodessa !

    Onko tämä toiminta jo luettavissa rikolliseksi ?

    archive.today/kimmoleaks.fi

  • Tapsa

    Vastaa

    Kela myöntää mamuille tukia ilman sen isompaa selvitystä. Suomalainen kun hakee tukia, niin lasten säästöpossujen sisältökin pitää raportoida jakkukalkkunoille ennen kuin edes käsittelevät hakemuksen. Outoa, että edes vaativat rahat takaisin. Saavat varmaan harkinnanvaraista saman summan minkä juuri menettivät.

    • Että näin

      Vastaa

      Ei paljoa kysellä tiliotteita tai puolisoiden tuloja/varallisuutta, ei ole velvoitetta täyttää lippua ja lappua kun kaikki tehdään valmiiksi ja henkilön ei tarvitse kuin jollain tavalla vahvistaa hakemukset.
      Samoin myönnetään henkilöllisyyksiä, ei juuri tarkasteta onko henkilö edes kotoisin ilmoittamastaan maasta saati että viitsittäisiin tehdä töitä sen verran palkkansa eteen että solmittaisiin jonkinlainen diplomaattiyhteys edes näiltä osin. Siksi moni raketti-insinööri nostaa monesta maasta etuuksia, eri henkilöllisyyksillä.
      Punavihreät ovat tällaisen hienon byrokraattisen sopan keittäneet ja arvatkaapa ketkä saavat tuta sitten väärinkäytöksistä.

  • Salomon

    Vastaa

    Tuleva ministeri? Kansanedustaja varmasti.

  • Kaksois standardien maa

    Vastaa

    Minä tätä olen jo pidempään ihmetellyt koska suomalainen joutuu toimittamaan sen kymmenet paperit ja todistukset ennenkuin mitään tapahtuu. Ja silloinkin pitää olla puhelimen tavoitettavissa ja paikalla seuraavana päivänä jos virkamies vaatii.

    Ja sitten on nämä sandaaleilla läpsyttelijtä… Niiltä ei tunnu kukaan vaativan/kysyvän yhtään mitään. Saati sitten leiman jälkeen tarkista yhtään ainoaa asiaa. Edes sitä minkä maan tilille tilisiirto maksetaan.

  • Topi

    Vastaa

    Saanut perustoimeentulotukea 576,84 €/kk? Saisinko minäkin tuon verran, jos olisin kotona? Ja siihen asumistuet ja muut vielä päälle? Tuon on pakko olla joku neekerien saama erikoiskotoutusraha. Ei helvetissä suomalainen saa 577 euroa kuussa tekemättä mitään.

    • Miksu

      Vastaa

      saisit. se on kaikille turvattu perus toimeentulo.ns minimi netto massi kuussa. lakiin kirjattu.

  • Mikael

    Vastaa

    aika iso asunto kun on asumistuki 438e/kk

    • GLGL

      Vastaa

      ”aika iso asunto kun on asumistuki 438e/kk”

      …tai sitten vuokraa tuenmyöntäjän sukulaisen omistamaa asuntoa.

  • Jorma Tuominen

    Vastaa

    Henkilö on ollut maassa 10 vuotta. puhutaan jostakin kotouttamisesta. Kelan palvelujen käyttöön tulisi yhdistää kielitaidon kehittyminen. Tässä tapauksessa kysymys on tietenkin syytetyn yritys selittää petostaan. Käytännössä kuitenkin esimerkiksi tulkkauspalveluja saa tietty porukka kovinkin pitkään vaikka niitä olisi saatavissa perhepiiristäkin.

  • Kela suomea

    Vastaa

    Kelan voisi selkeyttää ‚myös ihan suimalaisille omaa kieltään. Monet saa esim. Kuntoutus tai muihin tukiin kieltäviä päätöksiä tai joutuu tekemään selvityksiä koska ihmiset ei osaa käyttää kelalle sopivaa suomen kielen ilmaisua. Kelan virkailijat tulkitsee ihan omalla kela virkamies kielellä ja omalla tavallaan Suomen kieltä. Ei ihme, että vieraskuelisille kela asiointi vaikeaa,kun se on suomenkielisillekkin. Ei siinä normi puhekielen hyvä osaaminen auta maahanmuuttajia. Olis hyvä saada kela sanasto Suomalaisille ja varsinkin b‑ja muita lausuntojakirjoittaville lääkäreille. Kelalta saa kielteisen päätöksen yhden sanan rai lauseen pohjalta. Kun on köytetty väärää ilmaisua.

  • Topi

    Vastaa

    Jännä ettei näille maahantunkeutujille ole tehty DNA-testejä. Toki rekisterin kerääminen ja ylläpitäminen on kiellettyä, kun kyseessä ovat kunniakansalaiset, jotka ovat saapuneet maahan ilman passeja tai mitään muitakaan asiakirjoja. Suomalaiselta otetaan DNA-näyte, jos hän joutuu poliisilaitokselle mistä tahansa syystä, mutta maahantunkeutujat voivat olla Suomessa jopa viidellä passilla samanaikaisesti. Sitäkin ihmettelen miten nämä keskimäärin kehitysvammaisen älykkyydellä varustetut edes kykenevät jallittamaan suomalaisia. Kuka niiden huijaukset ja suunnitelmat laatii? Kuka auttaa niiden toteuttamisessa? Entäpä asumistuki? Kela maksaa asumisen kokonaan 30 %:lle asumistuen saajista. Keitä nämä Kela Gold ‑etutasolle kuuluvat mahtavat olla?

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi

    money, banknotes, euro