Nepalilaisravintoloitsija vankilaan ihmiskaupasta – Migrillä oli lounassopimus ravintolan kanssa

Suomessakin monen maahanmuuttajan tie kantaväestön sydämiin on käynyt vatsan kautta, mutta usein maahanmuuttajaravintoloiden kulissien takaiset toimet eivät kestä päivänvaloa.

Väestönvaihto

42-vuotias Shrijana Kharel, joka omisti nepalilaisravintolan Helsingissä, on tuomittu kahden vuoden ja kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen ihmiskaupasta ja työsyrjinnästä. Hänen entinen aviomiehensä, 46-vuotias mies, sai vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdollisen vankeustuomion sekä velvoitteen suorittaa 80 tuntia yhdyskuntapalvelua. 

Pariskunta oli värvännyt nuoren naisen Nepalista kotiapulaiseksi, mutta piti häntä lähes kahden vuoden ajan orjuuden kaltaisissa olosuhteissa, pakottaen hänet työskentelemään seitsemän päivää viikossa ja kontrolloiden hänen elämäänsä uhkauksilla ja väkivallalla. Nuori nainen on saamassa lopulta korvausta 54731 euroa palkkasaatavista, henkisistä kärsimyksistä ja taloudellisista vahingoista. Naisen parempaa peruspalkkaa saanut aviomies on saamassa korvausta käräjäoikeuden päätöksellä yhteensä 80 099 euroa.

Kharel uhkasi apulaista myös sillä, että hänellä on suhteet suomalaisiin viranomaisiin. Se olikin sikäli totta, että hänen ravintolallaan oli lounassopimus lähellä sijaitsevan Maahanmuuttoviraston kanssa. Migriläiset kävivät ravintolassa syömässä.

Lisäksi pariskunta oli kahdesti syyllistynyt kiskonnantapaiseen työsyrjintään, pakottaen kaksi muuta ravintolatyöntekijää tekemään valtaisia työviikkoja minimipalkalla. Uhreille on myönnetty korvauksia, ja kaikki kolme voivat vielä valittaa tuomiostaan. Toinen miehistä oli työsyrjinnän uhrina kaksi ja puoli vuotta. Hän on saamassa korvausta 81 861 euroa. Jälkimmäinen mies oli uhrina kaksi vuotta. Hän on saamassa 49 070 euroa.

Shrijana Kharel saa valittaa ei-lainvoimaisesta käräjätuomiostaan vapaalta. Samoin valitusmahdollisuus on tietysti myös hänen entisellä aviomiehellään ja rikoskumppanillaan.

Lähde: IL

Helsinki Ihmiskauppa Kotimaa Maahanmuuttajaravintolat Migri Monikulttuurinen rikollisuus Nepalilaiset Rikos Rotu Talous Väestönvaihto

Keskustelu

4 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Siinä sitä työperäistä…

    Kyllä suomalaiset viranomaiset ovat sinisilmäisen hölmöä sakkia, heille varmasti tämäkin tapaus tuli täytenä yllätyksenä kaikista niistä aiemmista tapauksista huolimatta.

    • Salomon

      Vastaa

      Ei tässä ole sinisilmäisyyden kanssa enää mitään tekemistä. Tämä maata johtaa todelliset hullut ja sadistit. Edes oma raakuuteni ei sallisi omiensa tämän kaltaista kyykyttämistä

      • Nationalisti

        Vastaa

        Kyllä on, kun lukee joitain somekommentteja, tässä maassa asuu aivan liian monta idioottia.

  • Työvoimapula

    Vastaa

    …ja nämäkin jäävät suomalaisten veronmaksajien maksettaviski. Ullatus ullatus, tuomittu osoittaa varattomuuttaan ja siinä se. 

    Hyvä Migri !!

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi