Maahanmuuttajien opettaja väärensi satoja hygieniapasseja ja työturvallisuuskortteja

Tapaus on jälleen yksi osoitus siitä, että maahanmuuttajat eivät pärjää suomalaisessa yhteiskunnassa ilman kepulikonsteja. Hygieniakortit ovat voimassa "toistaiseksi", joten väärennettyjä kortteja käytetään todennäköisesti edelleen.

Väestönvaihto

pizza boxes, nest, pizza service

Suomeen saapuneille henkilöille on myyty satoja väärennettyjä hygieniapasseja ja työturvallisuuskortteja, epäilee Helsingin poliisi. Poliisi sai tiedon väärennysepäilystä vuonna 2019.

Epäilty on työskennellyt muun muassa opetustehtävissä toisen asteen ammatillisessa oppilaitoksessa ja työväenopistossa tuntiopettajana maahanmuuttajataustaisille henkilöille.

Epäilty järjesti tekaistun ja rekisteröimättömän Marbon Oy ‑nimisen yrityksen nimissä uusille maahanmuuttajille suunnattuja koulutuksia, joihin hän oli tilannut oikeita kouluttajia. Heillä ei ollut tietoa siitä, että epäilty aikoi myydä väärennettyjä tuotteita.

Epäilty myi kortteja, vaikka ostaja ei olisi osallistunut koulutukseen tai menestynyt kokeissa. Kortteja tehtailtiin yli vuoden ajan. Kaikkien väärennetyiksi epäiltyjen hygieniapassien ja työturvallisuuskorttien henkilöllisyys ei selvinnyt poliisin tutkinnassa.

Poliisi sai tiedon väärennysepäilystä vuonna 2019. Epäilty oli saman vuoden alussa lähettänyt väärennettyjen hygieniapassien valmistamista koskevan tarjouspyynön kiinalaiselle painoalan yritykselle. Kyseinen yritys puolestaan välitti tarjouspyynnön suomalaiselle painoalan yritykselle, jota Ruokavirasto käyttää hygieniapassien sopimustoimittajana.

Suomalaisyritys epäili, ettei tiedustelussa ole kyse luvallisesta toiminnasta. Se ilmoitti asiasta Ruokavirastolle, joka puolestaan otti yhteyttä poliisiin. Poliisi otti tarjouspyynnön lähettäjän kiinni ja suoritti laite-etsinnän hänen puhelimeensa ja tietokoneeseensa. Selvisi, että epäilty oli jo vuonna 2018 onnistunut tilaamaan väärennettyjä hygieniapasseja ja työturvallisuuskortteja painoalan yrityksistä, jotka toimivat Puolassa ja Unkarissa.

Tapaus on siirtynyt syyteharkintaan. Henkilöä epäillään törkeistä väärennyksistä, virkavallan anastuksesta ja tavaramerkkirikkomuksesta.

Lähde: Yle

Kotimaa Maahanmuuttajaravintolat Maahanmuutto Monikulttuurinen rikollisuus Rikos Väestönvaihto

Keskustelu

4 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Topi

    Vastaa

    Viime viikolla Ylellä oli uutinen, jonka mukaan maahanmuuttajat menevät Helsingissä nyt suoraan töihin eli kouluun mennään vain nimellisesti sisään, mutta koulunpenkille ei istuta. Sen asemesta mennään töihin (hoitotyö, lastentarhat) ja pidetään kuvapäiväkirjaa kameralla. Kieli ilmeisesti opitaan tuolla tavalla. En tosin tiedä miten, mutta koulunpenkille istujiksi noista toki ei olekaan. Opiskelu on liian vaativaa ja rankkaa kansantaloutemme pelastajille. Eiköhän se ole rasististakin. Matalapalkka-aloille tarvitaan pääkaupunkiseudulle kipeästi näitä maahanmuuttajia, mutta niiden raha ei siltikään riitä siellä asumiseen ja elämiseen, vaikka suoraan pääsevät ohituskaistaa pitkin työelämään. Irakilaiset, somalit, thaimaalaiset, jugot, turkkilaiset, kiinalaiset, neuvostoliittolaiset ym. pysyvät siis vahvasti tulonsiirtojen piirissä ja näkyvät viivan alla miinuksena, kuten kaikki muutkin maahanmuuttajat – paitsi saksalaiset: kokonaisvaikutuksiltaan julkisen talouden nettovaikutukset ovat sakemannien osalta plussan puolella.

    Tosiaankin hauska ajatus, että kuvia ottamalla oppivat ammatin ja kielen siinä sivussa. Kyllähän sitä jonkinlaista; paristakymmenestä sanasta koostuvaa ”suomea” pystyy kuka tahansa sönkkäämään. Toki siinä hoitotyössä asiakkaat tai lastentarhassa kakarat eivät näiden sössötystä ymmärrä, mutta sillähän nyt EU-Suomessa ei ole minkäänlaista merkitystä. Tärkeintä on jälleen kerran tarina; hyveen mantteli, ei hyve itsessään. Tämä touhu työllistää tiettyä porukkaa ja EU-koneisto pysyy pyörimässä. Ongelmia ei ole tarkoitus ratkaista, vaan pelkästään lakaista niitä maton alle tällä pelleilyllä. Mitä sitten, kun nämä Haaga-Helian pyöröovista työelämään sinkoutuneet kulttuurinrikastajat alkavat Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla lakkoilla ja vaatia kovempaa palkkaa? Siis ”KUN”, ei ”jos”.

  • Väärässä maassa

    Vastaa

    Näitä apinalaumoja tulee aina silloin tällöin vastaan sairaaloissa ja terveyskeskuksissa. Ne molottaa omaa kieltään ja kun pitäisi kommunikoida, heikko englanninkielen taso on ainoa mikä toimii. Puhunkin usein suomea tai sitten vanhan englannin kirjakieltä. Ne ymmärtää sen että kielen pitäisi olla englantia mutta valkuaiset pyörii kuin hedelmäpelissä kun eivät ymmärrä sanoja.

  • pöh

    Vastaa

    Kävin hygieniapassi testin joku aika sitten.
    Ihan kylmiltään sain 3740 oikein, jos joku siihen opiskelisi niin ihme oisi ettei läpi pääse.

  • Otto Korsteeni

    Vastaa

    Tämän tuholaisen nimi olisi hyvä saada julkisuuteen.
    Onko itsekin matu vaiko matupatja?

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi

    pizza boxes, nest, pizza service