Jari Taponen nuorisoväkivallasta ja jengiytymisestä: ”Ei ole mitään hyssytelty”

Taposen mukaan syy kasvaneelle ryöstöjen määrälle löytyy koronarajoituksista.

Väestönvaihto

Jari Taponen.

Yleisenä vitsinä tunnetun poliisi Jari Taposen mukaan nuorison kasvanutta ryöstely- ja jengiytymisongelmaa ei ole hyssytelty. Taponen tunnetaan itse erityisesti lausunnoistaan, joiden mukaan mitään katujengejä ei ole olemassakaan.

Helsingissä tapahtui alaikäisten tekemiä ryöstöjä 84. Tähän päälle tulevat vielä törkeät ryöstöt, joita oli 35. Huhtikuun loppuun mennessä on tämän vuoden saldo 27 ryöstöä ja 14 törkeää ryöstöä. 2018 ryöstöjä oli ”vain” 24 ja törkeitä ryöstöjä 16.

Taposen mukaan syy kasvaneelle ryöstöjen määrälle löytyy koronarajoituksista: ”Silloin oli paljon yksinäisyyttä sekä mielenterveyteen liittyviä haasteita ja nyt se sitten kumuloituu. Ei ollut nuorilla harrastuksia, ei pystynyt näkemään kavereita, niin kyllähän se tulee näkymään”, hän kertoo Ilta-Sanomille. Syy on siis yhteiskunnan, tarkemmin sanottuna vasemmistohallituksen, Taposen mukaan.

Taposen mukaan kasvavan nuorisorikollisuuden ongelmaa ei ole hyssytelty. ”Kyllä tästä on käyty laajaa erilaisiin tilanteisiin ja tilastoihin perustuvaa keskustelua jatkuvasti, että ei ole ainakaan minun mielestäni mitään hyssytelty”, hän veistelee.

Kun häneltä kysyttiin maahanmuuton yhteydestä rikollisuuden kasvuun, myöntää hän, että tietyillä ryhmillä on isommat tilastolliset ongelmat.

”Tällä hetkellä ulkomaalaistaustaisten ryöstörikosten osuus suhteessa määrään on isompi alaikäisten tekemissä väkivaltarikoksissa. Toisaalta taas kantasuomalaisten edustus on jyrkemmässä nousussa, vaikka ulkomaalaistaustaisia on neljä kertaa enemmän ja suomalaistaustaisia viidennes vähemmän kuin vuonna 2000 […] Yhteiskunnan pitää lisätä integraatiota, mutta myös samalla ulkomaalaisten pitää integroitua.”

Lähde: IS

Jari Taponen Kotimaa Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Poliittinen poliisi Rikos Rotu Väestönvaihto Yhteiskunta

Keskustelu

16 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • otto suni

    Vastaa

    Polpon edustajan suusta et voi kuulla totuuden sanaa!

  • Minä

    Vastaa

    Kuinka noin hölmö mies voi olla poliisissa muuta kuin ovivahti? Ilmeisesti siksi, että hän alituisesti selittelee kaiken suvakkeja miellyttävillä valheilla.

  • HELVETIN MAANPETTURI!

    Vastaa

    KYSEINEN IDIOOTTI KUULUU ETULINJAAN. KYSEINEN IDIOOTTI SAA MENNÄ MYÖS ENSIMMÄISSÄ AALLOSSA. NÄHDÄÄN SEN JÄLKEEN MITEN KÄVI….

  • Siinä meillä

    Vastaa

    Mitähän se Taponen oikein sössöttää. Mitkä ”koronarajoitukset”?? Itse en huomannut mitään eroa arjessani näiden höpötettyjen ”koronarajoitusten” aikana. Tapasin tuttuja kuten ennenkin, kävin uimassa, harrastamassa ja kaupoilla aivan normaalisti. Ainoa mistä tiesi että nyt on joku ”korona” oli se että ihmiset kyseli ”joko olet käynyt piikillä”. Ja aina sanoin että ”En, enkä mene”.

    Ehkä Taponen halusi Auvisen ja Palsternakin kanssa Suomeen ison maailman värinää. Ja sitä ne kyllä sai kun virkavalta ei hoitanut tehtäviään yleisen järjestyksen ylläpitäjänä.

    Vieläköhän se Palsternak vuokra sitä laittomasti saunatilasta asumukseksi vuokrattua tilaa kansanedustjille?

  • Nationalisti

    Vastaa

    Tuo kävelevä meemi vie jo yksinään kaiken uskottavuuden Polpolta.
    Miten noin idiootin tapauksen edes annetaan antaa julkisia lausuntoja…
    Välillä kiistetään katujengit, koska infra ei ole sellainen, mikä mahdollistaa niiden jengien syntymisen, välillä sitten kaikki ”oireilu” johtuu jostain rajoituksista, mutta ”oireileva” ryhmä on jostain kumman syystä roadman-neekerit.

    Integraatiota on lisätty ja siihen käytetään valtavia satsauksia, ei toimi, tilanne vain pahenee.
    Mitä jos kokeiltaisiin välillä sitä, että rotumuukalaiset ulos tästä maasta?

  • Terhomatti Hämeenkorpi

    Vastaa

    Voi jumalauta tuota Taposen pelleä!

  • Riku Laine

    Vastaa

    Turpa tukkoon tunari älä puhu, tai kirjoita enää mitään. Uskottavuutesi on 100% mennyt.

  • TT

    Vastaa

    Pelle-Taponen on osittain oikeassa: korona-sekoilu aiheutti kaikenlaista pahaa. Sehän oli vain yksi iso totalitaristinen tai kommunistinen harjoitus naurettavan miedon ”kulkutaudin” tekosyyhyn vedoten. Taponen on itsekin kommunisti, mutta tyyliltään toisenlainen kuin koronatyrannit. Hän näyttelee de-eskaloivaa humanistia, mutta ei puutu juurisyihin kuten avoimiin rajoihin roskaväen tulla siittämään tänne sellaista jälkikasvua, jolla ei ole edellytyksiä normaaliin elämään Suomessa. Onhan täällä kantaväestökin aika lailla helisemässä säällisen toimeentulon suhteen.

  • Neurologi Nykänen

    Vastaa

    Jos kansanpetturuuden määritelmää haetaan, niin tässä on eräs – mielestäni erinomainen – esimerkki: poliisi, viranomainen, joka valta-asemaansa ja kansan luottamusta hyväksikäyttäen, tarkoituksellisesti ja toimintansa hyvin ymmärtäen, harhaanjohtaa ja valehtelee Suomen kansan vahingoksi aiheuttaen peruttamatonta, ylisukupolvista tuhoa, rappiota ja kärsimystä yhteiskunnassamme.

    Ja jonkin tuntemattoman taustasyyn takia mies on koskematon ja saa siten vapaasti jatkaa toimintaansa kenekään siihen puuttumatta. Voimme vain toivoa, että uudella sisäministerillä on riittävästi kanttia toimia asiassa kansan edun mukaisesti.

  • Ari Mäntynen

    Vastaa

    Ja Ruotsissako on ollu korona-rajoituksia sitten jo 20 vuotta käytössä??

  • Varjeltu Salaisuus

    Vastaa

    Taponen on muslimeille kullanarvoinen voimavara. 100% hyödyllinen idiootti. Eiköhän joku klaani ole Taposelle lähettänyt yksityisiä lahjoja kaikesta hyvästä mitä hän on islamin vuoksi tehnyt. Joku söpö muslimipoika hedelmäkorin kanssa perjantai iltana oven takana juuri kun sauna on lämmin tekee niin hyvää stressaavan työviikon jälkeen.

  • Realisti

    Vastaa

    Tuon kaverin kuva ei herätä luottamusta eikä turvallisuuden tunnetta. Lähinnä vain hilpeyttä…

  • Kuuno

    Vastaa

    Kysymyshän kuuluukin Taposen mielestä edelleen, että miten niitä katujengejä olisi voitu ”hyssytellä”, kun niitä ei ole olemassakaan? Onkohan tällä kaverilla kaikki kotona? Selitykset on kuin suoraan Sanna Marinilta. Kaikki, myös valtava velanotto, on koronan ja Ukrainan sodan syytä.

  • Salomon

    Vastaa

    Taponen! Sut pitäis ruoskia ketjulla!

  • KPJJ

    Vastaa

    Tämähän se varsinainen kotipsykologi on.

  • Teemu

    Vastaa

    On kyllä Euroopan tyhmin mies todennäköisesti tässä meillä. Anteeksi, ei ollut tarkoitus sanoa noin. Otetaan hieman takaisin: Jari ei ole mies. Mitäköhän pelle seuraavaksi twiittailee? Sieltähän voi tulla vaikka litteän Maan juttuja, virtsanjuomisen terveysvaikutuksia ja vedenkestävien meikkien arvosteluja. Jäämme odottamaan mielenkiinnolla. (Just joo.)

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi