Yle julkaisi tilastoja koulujen monikulttuurisuusasteista – Opetushallitus ja opetusministeri vaativat sensuuria

Vaikka "monikulttuurisuus on rikkaus", ei asiaa saisi sen innokkaimpien kannattajien mukaan käsitellä mediassa tilastojen kautta.

Väestönvaihto

Sasu Haapanen ja Li Andersson.

Opetusministeri Li Andersson sekä monet muut kulttuurimarxistit haluaisivat Ylen sensuroivan julkisia tilastoja, jotka kertovat koulujen monikulttuurisuuden määrästä. Anderssonin mukaan on ”todella surullista”, että Yle on julkaissut monia peruskouluikäisten lasten vanhempia varmasti kiinnostavan tiedon.

”Todella surulllista että juuri Yle on mennyt tekemään tällaista. Segregaatiosta pitää puhua ja vaikuttavimmat keinot sen ehkäisyyn pitää käyttää, ilman että aletaan tekemään julkisia rankinglistoja peruskouluista perustuen mm S2-oppilaiden määrään”, Opetusministeri kirjoittaa. Samalla hän yrittää ministerin tittelin takaa vaikuttaa median toimintaan sensuroivalla tavalla.

Myös Opetushallitus kertoo Twitterissä, että oli yrittänyt estää Yleä julkaisemasta tilastoja. Tilastot luovutettiin Opetushallituksen mukaan medialle ainoastaan siksi, että laki vaatii tekemään niin. Opetushallituksen logiikan mukaan tietojen salailu poistaa ongelman.

Vaikka ”monikulttuurisuus on rikkaus”, ei asiaa saisi sen innokkaimpien kannattajien mukaan käsitellä mediassa tilastojen kautta. Moni vanhempi epäilemättä katselee Ylen tilastoja tällä hetkellä pohtiessaan, mihin kouluun haluaa omaa lastaan laittaa, sillä he eivät halua lapsiaan monikulttuurisiin kouluihin.

Tilastot tuovat myös esille ”salaliittoteorian”, jota ”äärioikeisto” on kertonut jo vuosikymmenten ajan: pakkomonikulttuurisuus johtaa suomalaisten vähemmistöasemaan joutumiseen ja sitä kautta kansanvaihtoon. Etenkin pääkaupunkiseudun tilastoja tutkailemalla voi tulla siihen johtopäätökseen, että alueellisesti tämä on jo tapahtumassa myös Suomessa.

Voit tarkastella sensuroitavaksi vaadittua konetta tästä.

Kotimaa Koulut Li Andersson Maahanmuutto Monikulttuurisuus Poliittiset viholliset Politiikka Rotu Sensuuri Väestönvaihto Yhteiskunta

Keskustelu

27 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Juha

    Vastaa

    Antifa Andersson on tässä oikeassa. Koulushoppailun on loputtava. Kaikkien punakaupungeissa asuvien on nyt saatava maistaa monikulttuurisuden soppaa. Punakaupunkien äänestäjät ovat itse soppansa keittäneet joten nyt kaikki nauttimaan etelän.hetelmistä.

    Espoon kokoomus on ko. punakaupungin valtuuston äänharava. Puolue joka haluaa täyttää Espoon ”työperäisillä” (lue sosialitukiperäisillä) maahanmuuttajilla.. Espoon matu% on nyt 20%a.. eiköhän nosteta se yli 50%iin niin saadaan vähemmistöstä enemmistö ja jokaisen kokoomuskannattajan tyttärille partalapsikaveri.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Jos monikulttuurisuus todella olisi rikkaus, niin miksi nämäkin tilastot yritetään jopa ministeritasolta piilottaa?
    Sensuuri ja maton alle lakaisu on näillä ratkaisuna kaikkeen.

    Nämä tilastot tukee nimenomaan sitä, että väestönvaihto on käynnissä.
    Kun katsoo tilastoja samoista kouluista parinkymmenen vuoden takaa, lukemat näyttivät aivan erilaisilta.
    Tänä päivänä vanhemmat harrastavat yhä enemmän koulushoppailua, Harva haluaa laittaa lastansa viidakkoon, jossa ei ole minkäänlaista rauhaa, eikä siellä opi mitään.
    Nyt Helsinki meinaa estää koulushoppailun ja lopettaa painotusluokat, vanhemmilta on syystäkin tullut ärtyneitä reaktioita asiaan.

  • Huippuosaaja

    Vastaa

    Missä tää Andersson oli nää asiat sanonut?

    • Nimetön

      Vastaa

      Twitterissään

  • Kuuva

    Vastaa

    Neekeri raiskaa, ryöstää ja diilaa huumeita. Tätä ei saa sanoa. Se on ”vihapuhetta” ja mahdollisesti rikollistakin. Eli oikea rikos on O.K., mutta rikoksen ilmituonti on väärin. Hullu tilanne. Siksi halutaan vihapuhe- ja maalituslait. Nämä sekopäiset NWO-termit ovat yhtä pahaa sekaisuutta aiheuttavia kuin 57:n eri sukupuolen perässä pysymisen yrittäminen. Nyt kun meillä on dataa 90-luvun alusta asti, niin voidaan sanoa ”neekeri raiskaa, ryöstää ja diilaa huumeita”. Ja tämä on fakta, ei mielipide. Sitä ei silti saa sanoa. Kyllä suomalainenkin raiskaa ja tappaa. Miksei tuon äskeisen sanominen ole vihapuhetta? Outoa. Sinä päivänä olen tyytyväinen, kun Suomessa tapahtuu vain suomalaisen tekemiä raiskauksia ja muita rikoksia. Suomi ja EU eivät pyri ratkaisemaan ongelmiaan, vaan keksimään vain uusia selityksiä ongelmiensa syille. Ulkomaalaisrikollisuuden syy on vain ja ainoastaan ulkomaalaisuus. Tätä Suomi tai EU eivät voi hyväksyä. Rikollisuuden poistaminen ei ole vaihtoehto. Silloin rikollisuus ei myöskään tule poistumaan tai edes vähentymään. Se tulee vain kasvamaan. Tämäkin on fakta, ei mielipide.

  • matutuksella rikkaaksi

    Vastaa

    Totuus vaiennetaan!

  • Totuus

    Vastaa

    Jos suomalainen nainen synnyttää keskinmäärin yhden lapsen niin seurauksena on joko sukupuutto tai väestön vaihto. Asia on hyvin yksinkertainen ja syy tähän on VETELÄ kansa. Jotakin on tehty väärin

  • Robbe

    Vastaa

    Varissuolla 80% s2 oppilaita ja keskiarvoa ei ihme kyllä mainita!

  • TT

    Vastaa

    Li Andersson on ääritörkeä kommunisti, joka ajaa Suomea tuhoavaa monikulttuuri- ja tasapäistämisagendaa, joka on yhteensopiva Maailman Talousfoorumin agendojen ja YK:n Agenda 2030 kanssa. Nämä puolestaan ovat silkkaa teknokraattista kommunismia. Lopputulema ei ole monikulttuuriakaan, vaan harmaa tasapäistetty massa, jota teknokraattinen koneisto ohjailee ja valvoo. Asetelma on täysin epäinhimillinen ja johtaa kaikenlaisen arvokkaan kulttuurin kuolemaan.

  • Twiittailija

    Vastaa

    Opetushallitus kirjoitti twiitissään: ”Opetushallitus on pyytänyt, että YLE ei julkaisisi koulukohtaisia tietoja. YLE on päättänyt julkaisusta.” https://twitter.com/Opetushallitus/status/1626532367077629955

  • GLGL

    Vastaa

    Tähän liittyy koominen sivujuonne, jonka jopa muutama PS:n edustaja on havainnut: Miksi Andersson ja muut mädättäjät pitävät YLE:n tilastokonetta negatiivisena asiana? Sehän nimenomaan auttaa löytämään ne monikulttuurisimmat, väreilevät, opinahjot, joissa oma jälkikasvu oppii luontevasti navigoimaan kulttuurien iloisessa sateenkaarikirjossa.

    Kyllä tästä jää vaikutelma, että Anderssonilla itsellään on ”rassashtava” asenne, koska kokee julkistuksen negatiivisena asiana. Tätä pitäisi kysyä ko. ministeriltä suoraan.

    Erikoista on, että YLE uskalsi harjoittaa journalismia. Keneltäköhän on tullut käsky? Olisiko EK-vaalien läheisyydellä jotakin tekemistä tämän kanssa?

  • KokenutMies

    Vastaa

    Monikulttuurisuudestakin pitäisi saada tietoa, että onko koulun oppilaat pääosin afrikan sarvesta tai keski-afrikasta, vai esim. itäaasiasta, tai lähi-idästä. Kaksi jälkimmäistä takaa huomattavasti rauhallisemman oppimisympäristön kuin kaksi ensimmäistä. Suomessa on silti 500-vuotta kotoutumista yrittänyt vähemmistö, joka peittoaa negatiivisella tavalla lähes kaikki tulijaryhmät, joten ongelma on myös hyvin paljon motivaatioon liittyvä. Mistä tahansa saapuva maahanmuuttajalapsi voi pärjätä riittävän hyvin, jos häntä kotoa tuetaan opiskeluun. Usein tämä tapahtuu itsekin koulutettujen vanhempien toimesta. Suurin ongelma on teini-iän kynnyksellä saapuneet, joiden elämä on menny paikallisella rautatieasemalla pieniä ja suurempia kepposia tehden. Näiltä puuttuu kyvykkyys ja toisaalta taas helppo raha roadmaninä tuo nopean ratkaisun ongelmiin.

  • Oikea Sananvapaussoturi

    Vastaa

    Totuus vaiennetaan? Jos Partisaani on oikeuden ja sananvapauden ajaja, miksi ylläpitäjä piileskelee nimettömänä näytön takana kuten rikolliset tekevät? Termiä päätoimittaja en käytä, koska WordPress-blogin ylläpitäminen ja uutisten kopiointi ei tee sinusta journalistia. Koko sivustohan pyörii WordPressillä kun ei osata koodata. Ylläpitäjä ei ota mitään vastuuta kirjoituksistaan tai hyväksy kritiikkiä niistä, mutta silti väittää että muiden pitää kantaa vastuuta. Paljon puhutaan rikollisuudesta ja vihapuheesta kun koko Partisaani.com itsessään on laiton vihapuhesivusto. Kaiken sananvapausjeesustelun jälkeen kommentit silti sensuroidaan etukäteen että voidaan päättää kuka saa sanoa ja mitä. Ihan samaa touhua kuin esim. YLEllä ja valtamedialla. Tiedän että tätä kommenttia ei julkaista, koska sillä tasolla toimii Partisaanin sananvapaus: vain Partisaanin omat mielipiteet ja samanmieliset kommentit kuuluvat sananvapauteen. Kannattaa joku päivä herätä todellisuuteen ja tehdä vain asioita joista uskaltaa kantaa vastuun.

    • Nationalisti

      Vastaa

      ” Partisaani.com itsessään on laiton vihapuhesivusto”

      Okei, oliko muuta?
      Hyvä, nyt voit sitten vaikka suksia vittuun siitä vinkumasta.

    • Tarksman

      Vastaa

      Pt-media on vielä pahempi kommari media. Sielä kommentteja ei julkaista jos olet vähänkään eri mieltä ylläpitäjän kanssa. Lisäksi uutiset ovat samaa ryssäviha paskaa kuin ylellä…

      • Juha

        Vastaa

        Joo, Paavo otti geenipiikin ja siitä tuli zombie

    • Morpheus

      Vastaa

      Heh, Herätys. Suomessa EI ole sananvapautta. Tää on fcking bulgaaria.

  • Halfdan

    Vastaa

    Opetusministeri on surullinen, koska Yle on mennyt paljastamaan tämän syyn suomalaiskoulujen laadun laskuun. On meillä opetusministeri, sananvapauden ja suomalaislasten vapauden vastustaja. Vilkaisin itse tuota konetta, ja esim. Puotilan alueella kaikkien koulujen S2-oppilaita oli yli 50%, ei ole mikään ihme, etteivät vanhemmat halua panna lapsiaan noihin kouluihin. Harmi, etteivät vasemmistolaiset herää, vaan kannattavat monikulttuurisuutta ja ovat välittämättä suomalaiskannattajiensa (onko heillä niitä enää?) lasten koulukurjuudesta, mutta ehkä ne maahanmuuttajilta tulevat äänet ovat niin tärkeitä, että antaa kantasuomalaisten pärjätä omillaan. Vasemmisto ja vihreät käyttävät suomalaislapsia koekaniineina tässä dystopiaan johtavassa kultissa.

  • Sisu-Ukko

    Vastaa

    Luonnollisestikaan ruotsinkielisissä kouluissa ei julkaistujen tilastojen pohjalta vaikuta olevan kuin 0–1% invaasio muualta tulleiden lasten muodossa.
    Toki ruotsinkieliset kannattavat rintarottingilla maahanmuuttoa, kunhan se ei koske eikä kohdistu näihin itseensä.
    Toki Karjalan evakot olivat aikanaan näiden mielestä ryssiä, joille ei olisi tullut löytyä Suomesta tilaa.

  • Metsäkulman Murre

    Vastaa

    Ylen julkaisi Koulukoneen.
    ”Kone näyttää, millaisista taustoista sinun lähikoulusi oppilaat tulevat”
    https://yle.fi/a/74–20018233

    Mikä tässä ei miellytä suvakkeja? Koulukoneen avulla suvakkivanhemmat voivat valita lapsilleen koulun, jossa on mahdollisimman paljon mamuja. Ja mikä parasta, suvakit voivat muuttaa rikastetuille alueille.

  • Nimetön

    Vastaa

    Lukekaapa sellainen tutkimus kuin universumi 25 rottakoe. Se avaa hieman silmiä siitä että missä mennään. Tarkkailkaa elinympäristöänne ja siinä tapahtuvia muutoksia, muuten tulette tuhoutumaan

  • MKa

    Vastaa

    Li ja muut RKP:n myyrät eivät tahdo sen paljastuvan, että ruotsinkielisissä kouluissa ei matuongelmaa ole. Läpsyt ja kuoriutujat on tuotu tänne vain goi:n lasten riesaksi

  • Teme

    Vastaa

    Kun tuodaan kehitysvammaisen tasolla olevia (ÄO ≤70) maahan, jossa maailman korkein ÄO heti kiinalaisen kulttuurin maiden jälkeen… Mikä voisi mennä pieleen? Voivatkin perustaa mietintäkomission pohtimaan tätä suurta mysteeriä nyt muutamaksi vuodeksi. Tämän aikana toki otetaan maahan 50 000 somalia lisää ja maassa jo olevat putkauttavat jokainen viisi lasta. Ehkä tämä ihmismieltä askarruttava kysymys pian selviää. Tarkoitushan ei toki ole yrittää selvittää asiaa, vaan keksiä uusia kivoja termejä ja hienoja teorioita ongelman ratkaisun substituutiksi. Asian ratkaisu, näet, lakkauttaisi hyysäysbisneksen siihen paikkaan. Ongelmaa pitää lykätä ja mieluummin kasvattaa, ei poistaa. Eiköhän sieltä keksitä pian uusia teoria, jonka mukaan vaikkapa Suomen liian vähä/runsaslumiset talvet ja kylmät/kuumat kesät sotkevat ”pakolaisten” aivot. Ilmiölle annetaan nimi ”rasistisuuden ilmasto; the climate of racism”.

  • Tekijämies

    Vastaa

    Suomi on virallisesti kaksikielinen maa, niin miksi matuille pyritään opettamaan ensisijaisesti suomen kieltä?

    Eikö olisi parempi, että nuoret matut laitettaisiin opiskelemaan ruotsin kieltä?

    Olen varma, että matu oppii helpommin ruotsin kielen, kuin suomen kielen.

  • Topi

    Vastaa

    Monikulttuurinen Vantaa, monikulttuurinen Suomi… Kuka on päättänyt tällaisia tarvittavan? Miksi Suomen pitää olla ”monikulttuurinen”? Miksei Suomi saa olla suomalainen?

    • Heikki Salama

      Vastaa

      Monikulttuurisuuden vastustamiseen löytyy erittäin hyviä syitä kirjasta ”Taisteluni”. Käytännön toimenpiteenä vastustamiseen toimii äänestäminen vaaleissa ja nimenomaan oikeata henkilöä!!!

  • Das Duell

    Vastaa

    Loputon ja absoluuttisen tuhoisa rahan kaataminen maahantunkeutujien saastuttamiin kouluihin lakkautettava epäonnistuneena projektina. Tämä ei ole ”rasismia”, vaan tosiasioiden myöntämistä.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi