Suomi takaa laittomille maahanmuuttajille terveyspalveluja uudella lakimuutoksella

Suomi vahvistaa entisestään asemaansa koko maailman sosiaalitoimistona, vaikka maamme terveydenhuolto toimii äärirajoillaan käytännössä joka päivä. Tällä hetkellä Suomessa oleskelee arvioiden mukaan noin 3 000 – 6 000 "paperitonta", eli suomeksi laitonta maahanmuuttajaa.

Väestönvaihto

Hyvinvointialueiden on järjestettävä välttämättömiä kiireettömiä terveyspalveluja paperittomille ja paperittomien kaltaisessa tilanteessa oleville henkilöille 1.1.2023 lähtien, tiedottaa sosiaali- ja terveysministeriö STM.

Paperittomien ihmisten välttämättömäksi hoidoksi voidaan STM:n mukaan katsoa esimerkiksi raskauteen ja synnytykseen liittyvät palvelut, tietyt pitkäaikaissairauksien hoitoon liittyvät palvelut sekä tietyt tartuntatautien takia tarvittavat terveystarkastukset, rokotukset ja hoito.

Lakimuutosta perustellaan Suomea sitovilla ihmisoikeussopimuksilla ja Suomen omalla perustuslailla. YK:n ihmisoikeussopimusten perusteella valtioilla on velvollisuus turvata oikeus terveyteen yhtäläisesti kaikille alueellaan oleville henkilöille. Käytännön tasolla YK:n linjaus koskee kuitenkin vain Suomea.

Paperittomilla alaikäisillä on oikeus saada terveydenhuollon palvelut saman laajuisina kuin niillä alaikäisillä, joilla on Suomessa kotikunta.

STM:n mukaan lakimuutos koskee henkilöitä, jotka oleskelevat Suomessa ilman oleskelulupaa tai viisumia sekä henkilöitä, jotka ovat Suomessa tilapäisellä oleskeluluvalla ilman kotikuntaa. Lisäksi se koskee EU- tai ETA-valtion ja Sveitsin kansalaisia, joita ei ole vakuutettu toisessa EU-maassa tai joilla ei ole kotikuntaa Suomessa, sekä näiden perheenjäseniä.

Laki ei koske Suomessa lyhytaikaisesti oleskelevia henkilöitä eikä henkilöitä, jotka matkustavat Suomeen ilmeisenä tarkoituksenaan käyttää täällä terveyspalveluja.

Linjauksessa luvataan, että ”hoitoa saavat henkilöt vastaavat ensisijaisesti itse kaikista hoidosta aiheutuneista kustannuksista”, ja ”Toissijaisesti valtio korvaa kustannukset asiakasmaksun ylittävältä osalta hyvinvointialueille”. Käytännössä kaikki laittomat maahanmuuttajat ovat myös varattomia, joten he eivät todellisuudessa tule maksamaan takaisin senttiäkään hoidoistaan.

Lähde: Kauppalehti

Hyvinvointi Kotimaa Laiton oleskelu Laiton siirtolaisuus Loisiminen Maahanmuutto Rotu Talous Terveydenhuolto Väestönvaihto

Keskustelu

11 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Jallu

    Vastaa

    ”hoitoa saavat henkilöt vastaavat ensisijaisesti itse kaikista hoidosta aiheutuneista kustannuksista”
    Olikohan tämä tarkoitettu jonkinlaiseksi vitsiksi? Jos joku paperiton maksaa itse hoidon, niin se pitäisi palkita ainakin ilmaisella kotimatkalla, ei hetkinen, eihän Suomesta voi ketään karkoittaa.

    • Jns. Man

      Vastaa

      Valtioneuvostolta tuli lisäksi linjaus että lapset ja maahanmuuttajat täytyy päästää jonojen ohi!
      Jos siis olet käsi poikki päivystyksessä ja sinne tulee matu (on sitten 2‑polven murjaani, turvapaikan saanut tai maassa laittomasti oleskeleva) jolla myös on käsi poikki, menee tämä ’kunniakansalainen’ sinun ohitsesi jonossa!
      Tätä on se ’rakenteellinen rasismi’.

  • pöh

    Vastaa

    Kymmeneen vuoteen eivät ole saaneet laittomasti maassa olevia pois, niin nyt päättivät sitten ratkaista asian tarjoamalla lisää palveluita laittomasti maassa oleville, ja siten houkutella lisää laittomasti maassa olevia Suomeen.
    Kyllä nää tuhoaa Suomen täydellisesti, suomalaisille täällä ei toimi enää mikään, mutta koko muu maailma hoidetaan ja rahoitetaan.

  • Vakava ilme

    Vastaa

    täytä kusetusta ja kantaväestölle vittuilua. Tähän pitää tulla loppu kuten kaikelle muullekin vasemmiston sikailulle!

  • Nationalisti

    Vastaa

    Täysin käsittämätöntä, samaan aikaan kitistään kuinka on ”niukat resurssit” ja suomalaiset jonottavat kuukausitolkulla hoitoon, sekä myös vanhustenhoito on aivan retuperällä.

    ” Lakimuutosta perustellaan Suomea sitovilla ihmisoikeussopimuksilla ja Suomen omalla perustuslailla. ”

    Ei, Suomella ei ole mitään velvollisuuksia hoitaa yhtään ketään, joka on tässä maassa LAITTOMASTI, sellainen otetaan normaalissa valtiossa säilöön ja lähetetään pois, mutta tässä liberaalissa länsivaltiossa sellaista ei tapahdu.

  • TT

    Vastaa

    Vihervasemmistoa ei voi ymmärtää, ellei ole tutustunut mlelenhäiriöiden tai patologisen käyttäytymisen psykologiaan. Vihervasemmisto koostuu ihmisistä, joilta puuttuu realiteettien taju täysin. Kaikki heillä perustuu unelmiin, agendoihin ja mielen ohjelmointiin. Vihervasemmistolaista on mahdoton saada käyttäytymään olosuhteiden edellyttämällä tavalla. Nopeat muutokset ympäristössä johtavat vihervasemmistolaisen tilaan, jota kutsutaan kognitiiviseksi dissonanssiksi. Tällaiset ihmiset muodostavat joskus kultin, joka uskoo omiin harhoihinsa ja dogmeihinsa ja vahvistaa niitä omassa ryhmässään eli ”kuplassaan”, Usko on sitä lujempaa, mitä suuremmassa ristiriidassa ne ovat todellisuuden vaatimusten ja terveen järjen kanssa. Haastavissa olosuhteissa tällainen ihminen ei korjaa uskomuksiaan ja käytöstään, vaan tuplaa panokset omiin harhoihinsa ja agendoihinsa (englanniksi ”to double down”). Tällaista käytöstä tavataan usein peliriippuvaisilla. Peliriippuvainen voi tuhota jopa oman perheensä. Valtiokin voi tuhoutua, jos sen johtoon on päässyt em. kaltaisia ihmisiä, meillä juurikin näitä pysyvästi mielenhäiriöisiä vihervasemmistolaisia. Vain vallankumous tai ihme voi pelastaa tämmöisen valtion.

  • Minä

    Vastaa

    Lain mukaan laittomasti maassa olevat tulee karkottaa, ei suinkaan alkaa niitä hoitamaan ja elättämään.

    Kyllä sana kiirii maailman pummeille, että Suomeen vaan, ei koskaan tarvitse lähteä pois, kunhan saa edes toisen jalan rajan yli. Saa jäädä ja saa palveluita. Huolta kyllä pidetään.

    Hyvin on houkuttelupolitiikka hoidettu.

  • Petteri

    Vastaa

    Kyllä EU-Suomessa rahaa riittää: supikoira-aita itärajalle 500 000 000 euroa, Ukrainaan 500 000 000 euroa + pelkästään Uudellemaalle 50 000 ukrainalaista, al-Holin terroristileirille ja Syyriaan 600 000 000 euroa + Suomeen lennätetty porukkaa 600 000 eurolla. Eilisen uutisen mukaan Suomessa ”ei ole tarpeeksi hiilinieluja”. Tämän hinnaksi tulee 7 000 000 000 euroa.

  • Metsäkulman Murre

    Vastaa

    ”Laki ei koske Suomessa lyhytaikaisesti oleskelevia henkilöitä eikä henkilöitä, jotka matkustavat Suomeen ilmeisenä tarkoituksenaan käyttää täällä terveyspalveluja.”

    Tämä lainkohta voidaan kiertää helposti. Suomeen hoitoa hakemaan matkustanut henkilö voi sanoa olleensa salaa Suomessa jo vuosia esimerkiksi ystäviensä tai sukulaistensa majoittamana.

    Lakimuutos mahdollistaa maksun perimisen, mutta ei mahdollista hoidotta jättämistä. Siis hoidon saa ja sen voi jättää maksamatta. Maahan pääsee aina, kunhan ymmärtää sanoa hakevansa turvapaikkaa. 

    Jos Suomessa on sukulaisia, niin heidän asunnossaan, jonka vuokran maksaa yhteiskunta, voi asua. Ei haittaa virallisia asukkaita, koska ovat lomailemassa kotimaassaan, josta ovat tulleet Suomeen hakemaan turvapaikkaa.

  • Observer

    Vastaa

    Tule meille vaan, meillä leivotaan, lämmintä torttua täällä saa…

  • tymä

    Vastaa

    Voi vittu yhtälailla nokikolareiden ja ählämeiden etuilu on väärin siinä missä ukrainalaisten etuilu terveydenhoidossa! Jumalauta kun ei ihmisillä enää mitään aivotoimintaa.

    Missä suomalaisten oikeus terveyden hoitoon? Aina se oikeus vaikuttaa olevan jollekin muille. Herätkää pahvit saatana.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi