Poliisi perusti koordinaatioryhmän katujengien vuoksi – Vaikka Jari Taposen mukaan katujengejä ei ole

Ryhmässä ovat mukana uhkatutkintaryhmä, analyysi- ja tiedusteluryhmä sekä valvonta ja ennalta estävä toiminto.

Väestönvaihto

Helsingin poliisi perusti uuden koordinaatioryhmän katujengien vuoksi. Lokakuussa aloittaneen ryhmän tarkoituksena on kehittää katujengirikollisuuteen liittyvää havainnointia, tiedonkulkua, tilannekuvaa ja tutkintajärjestelyjä poliisilaitoksen sisällä, Helsingin poliisi kertoo.

Ryhmässä ovat mukana uhkatutkintaryhmä, analyysi- ja tiedusteluryhmä sekä valvonta ja ennalta estävä toiminto. Näiden tarkoituksena on saada kasattua informaatiota laajan tilannekuvan saamiseksi yksiin kansiin.

Ryhmä tekee tiivistä yhteistyötä eri poliisilaitosten välillä sekä myös kansainvälisesti. Maahanmuutto on aiheuttanut saman ilmiön monessa muussakin maassa, joten esimerkkejä piisaa. Tästä on apua Suomen poliisille, joka hakee kokemusasiantuntijoita jengirikollisuuden vastaiseen toimintaan erikoistuneilta kollegoilta.

Jari Taposen mukaan katujengejä ei ole

Uutinen on myös siitä näkökulmasta mielenkiintoinen, että Jari Taposen mukaan katujengejä ei edelleenkään ole. Taponen työskentelee Helsingin poliisilaitoksella, jossa kyseinen koordinaatioryhmä on myös perustettu.

Viimeksi viime viikolla Taponen kiisti jengien olemassaolon. Taponen kertoi, että mikäli sellaisia olisi, tarkoittaisi se yhteiskunnan epäonnistumista asiassa. Eli siis suomeksi kerrottuna Taposen mukaan maahanmuuttopolitiikka olisi ollut epäonnistunut yhteiskuntakokeilu, mikäli katujengejä olisi. Vannoutuneena kulttuurimarxistina hän ei kuitenkaan suostu tunnustamaan tosiasioita.

Lähde: IS

Jari Taponen Kotimaa Maahanmuuttajajengit Rikos Rotu Väestönvaihto

Keskustelu

14 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • TT

    Vastaa

    Katujengi = matujengi. Tämän toteaminen on kuitenkin rasismia, joten eiköhän uusi organisointi usuteta vaikkapa äärioikeiston uhan kimppuun. Jahdataan niitä natsipartioita, joita kuulemma Kirsi Pihankin ikkunan alla liikkuu.

  • Puolueeton

    Vastaa

    Tärkeää olisi tiedotus, vaikka sitä tietyt yksilöt leimaisivat rasismiksi. Järjetöntä, kun nimet tulevat esille vasta oikeudenkäunnin jälkeen, jos joku viitsii tietoja julkaista.

    Kaikkien epäiltyjen ja tuomittujen nimet ja kuvat tulisi julkaista jo rattijuopumuksesta pikku petoksista alkaen. Näin toimittiin rehellisessä Suomessa vielä 60 vuotta sitten. Se on ainoa tapa tehdä maasta rehellinen. Siihen aikaan ei pyöriä ja ovia tarvinnut pitää lukossa, koska rikollisia oli vähän.

  • Nimetön

    Vastaa

    Taponen on vihreiden poliisi edustaja. Kuvottava otus, toivottavasti sen huomaisi pian koko kansa.

  • Taponen

    Vastaa

    Toivon että neekerijengi hakkaa taposen joku kaunis päivä. Ainiin, sehän olisi yksittäistapaus!

    • Late

      Vastaa

      taponen syyttäis rasistista yhteiskuntaa matu loisten pahasta olosta ja hourailis entistä pahemmin kuinka haavoittuvaisia lois nekrut ja ählyt on. sais vaan lisää vettä myllyyn

  • Salomon

    Vastaa

    Eli joku ”liian tärkeä” on nyt ryöstetty ja raiskattu. Miettikää nyt, vuosikymmeniä tätä paskaa

  • Kansallismielinen

    Vastaa

    Taponen on vieraantunut todellisuudesta.

  • Teemu

    Vastaa

    Lisää hommia poliisille. Sehän on kiva. Ehkä eivät nyt niin kovin ehdi vahtaamaan ajatusrikollisia, vihapuhujia ja internetvitsailijoita. Perse edellähän tässä taas kuitenkin puuhun mennään: täällä pitäisi miettiä miten tämä ilmiö estettäisiin kokonaan; miten näistä rikollisista päästäisiin pysyvästi.

  • Stoppi Ny

    Vastaa

    Onpas hienoja nimiä tuolle toiminnalle. Kaikki kuitenkin tietävät että koko operaation nimi on ”Vahditaan kaduilla ja kauppakeskuksissa maleksivia tummatukkaisia, huonoa suomea puhuvia ruskean eri sävyisiä nuoria miehiä” Jo oli aikakin.

  • nimellinen

    Vastaa

    Maksetaanko me veroista katujengiryhmälle. vaikka maassamme ei ole kuin ilmiö?

  • JoodeJoode

    Vastaa

    Jauhojengikin pitäisi kieltää ja sen johtaja passittaa katutytöksi, sinne se kuuluisi. Sehän se vasta Suomelle vaarallinen onkin, saanut ajettua jengeineen Suomen tuhon partaalle.

  • Sisällissota vai natosota

    Vastaa

    Ei tuokaan ryhmä mitään saa matuille tehdä vaan se usutetaan kansallismielisten kimpuun aivan varmasti. Tarvitaan sota tähän maahan ennen kuin asiat alkavat parantua.

  • Pepe

    Vastaa

    Aamulehti suoltaa sontaa ja puolustelee kulttuurinrikastajia. Onhan se toki kiva, että Suomessa riittää poliisille ja terveydenhuollolle töitä. Jos ”pakolaiset” ja viina kiellettäisiin, niin Suomessa ei poliisia ja lääkäreitä enää tarvittaisi.

    ”Rikosten motiiveista voisi päätellä lisää, mutta epäiltyjen tähän mennessä kertomat syyt ovat olleet ympäripyöreitä: ryöstö tehtiin pohtimatta, kun tilaisuus tuli eteen.”

    ”Esitutkinnassa on yli 20 tekoa. Määrä on niin iso, että tutkintoja on johdettavana lukuisilla tutkinnanjohtajilla. Edes kalliita tavaroita ja vaatteita tavoitteleva roadman-kulttuuri ei päde kaikkiin tekoihin, vaan se on muiden joukossa yksi mahdollinen selittäjä. Katujengi-teoriakaan ei saa poliisilta allekirjoitusta.”

    ”Rikosten motiiveista voisi päätellä lisää, mutta epäiltyjen tähän mennessä kertomat syyt ovat olleet ympäripyöreitä: ryöstö tehtiin pohtimatta, kun tilaisuus tuli eteen.”

    ”Ja on selvää, että etninen tausta pitää tuoda esille, jos se aidosti selittää jotain rikosilmiötä. Rikosten selvittämisen lisäksi poliisin tehtävä on kertoa ilmiöistä, ja toimittajien vastattava yleisön oikeuteen saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.”

    ”Jos Tampereen katuryöstöistä puhutaan nyt katujengien tekeminä, on ajatus helppo ampua alas. Katujengi-ilmiöön kuuluvat poliisin mukaan huumekauppa ja muu vakava rikollisuus sekä jengien väliset vakavat väkivallanteot.”

    Siinäpä se: ei ole katujengejä Suomessa. On vain nuorisoa, joka puukottelee ja ryöstelee. IS tiesi kertoa ongelman syyksi sen, etteivät vanhemmat pidä kuria lapsilleen. Ketkä näiden ryöstelevien irakilaisten, somalien, albaanien ja muiden rotumuukalaisten vanhempia ovat? Miksi maamme täytyy ehdointahdoin hukuttaa irakilaisiin, afgaaneihin, somaleihin ja albaaneihin, vaikka nämä ovat juuri niitä pahimpia raiskaajia, puukottajia, huumekauppiaita ja rosvoja rikostilastoissamme? Tahallisestiko maahan otetaan sitä kaikkien vaarallisinta ja rikollisinta ainesta rajojemme ulkopuolelta? Seksuaali- ja henkirikostilastojen kärjessä kisailevat aina ne samat etnisyydet Suomessa ja silti sitä porukkaa vain lapataan sisään lisää. Erittäin itsetuhoista EU-Suomelta moinen toiminta.

  • Topi

    Vastaa

    Voitaisiin sopia ettei Taponen ole oikea poliisi lain. Poliisi on pohtinut tällaista 15.12.2022:

    Poliisi puuttunut katujengin toimintaan Turun seudulla

    Poliisi kertoo puuttuneensa katujengi-ilmiöön ”suunnitelmallisesti ja voimakkaasti”. Lounais-Suomen poliisi tiedottaa puuttuneensa katujengin toimintaan Turun seudulla. Poliisi kertoo puuttuneensa katujengi-ilmiöön ”suunnitelmallisesti ja voimakkaasti”. Poliisin mukaan kyse ei ole tiukasti järjestäytyneestä ryhmästä, mutta ryhmällä on kuitenkin oma nimi ja tunnus. Ryhmällä on myös selvä ryhmä- ja alueidentiteetti.

    – Muun muassa näiden tunnusomaisten seikkojen perusteella ryhmän voidaan katsoa täyttävän poliisin määrittelemän katujengimääritelmän, rikosylikomisario Juha Kainonen sanoo.

    Yhteydessä perheisiin

    Poliisi on syksyllä selvittänyt katujengi-ilmiöön liittyviä ryöstö‑, kiristys- ja lahjusrikoksia. Ensimmäiset tuomiot rikoksista annettiin marraskuun lopussa Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa. Poliisi on ollut yhteydessä jengin piiriin lukeutuvien nuorten perheisiin.

    – Tietojemme mukaan poliisin toimet ovat rauhoittaneet tilannetta, eikä nyt selvitettyjen rikosten lisäksi poliisin tietoon ole tullut uusia rikoksia, jotka liittyisivät katujengi-ilmiöön, Kainonen sanoo.

    Nyt vain pizzaa & pullaa pojille, niin kyllä niistä vielä EU-Suomen talouden pelastajia saadaan leivottua koko kööristä. Eiköhän tästä hyvä tule, kun saadaan rasismi ja kulttuurierot harjattua pois tilanteesta. Se ensimmäinen somali- , irakilais‑, albaani- ja afgaanisukupolvi ei maahamme sopeutunut, mutta seuraavista tulee huisin hyviä! Kannattaa uskoa tähän. Ja kun mediakin sitä jankuttaa päivästä toiseen, niin eihän se voi olla valetta.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi