Maahantunkeutujille sakkoja väärennyksistä – HS ei kerro koko totuutta

Syyte laittoman maahantulon järjestämisestä hylättiin. Myös Helsingin Sanomat uutisoi tapauksesta, mutta uutisessa ei kerrottu lainkaan väärennystuomioista.

Väestönvaihto

hammer, books, law

Syytteen mukaan vuonna 1980 syntynyt arabi oli tuonut Suomeen Syyrian kansalaisen, eli vaimonsa, jolla ei ole ollut passia eikä viisumia, oleskelulupaa tai näihin rinnastettavaa muuta asiakirjaa, ja joka on syytetyn tieten matkustaessaan käyttänyt toisen henkilön matkustusasiakirjaa ja henkilöllisyyttä. Syytetty on ostanut itselleen ja vaimolleen lentoliput Suomeen ja lentänyt Saksaan 21.5.2021 noutamaan vaimonsa, jonka kanssa hän on matkustanut Suomeen vielä saman päivän aikana. Suomeen saavuttuaan syytetty on esittänyt rajatarkastajalle vaimon puolesta toisen henkilön passin, missä yhteydessä hänet ja vaimo on otettu kiinni.

Syytteen mukaan vuonna 1978 syntynyt arabi oli väärentänyt asiakirjoja harhauttavana todisteena käytettäväksi muokkaamalla tietokoneella aidoissa COVID-19 PCR ‑testitulostodistuksissa olevia tietoja joko niiden päivämäärien tai henkilötietojen osalta kolmelle eri henkilölle näiden omasta pyynnöstä negatiivisten testitulosten osoittamista varten.

Vuonna 1998 syntynyt arabi oli käyttänyt väärennettyä todistuskappaletta harhauttavana todisteena esittämällä Suomesta Irakiin matkustaessaan hänelle väärennetyn ja toimitetun COVID-19 PCR ‑testitulostodistuksen osoituksena negatiivisesta testituloksesta, vaikka hän ei tosiasiassa ole sanottua testiä tehnyt.

Tuomiot

Käräjäoikeus piti 1980 syntyneen miehen tekoa hyväksyttävänä, joten syyte laittoman maahantulon järjestämisestä hylättiin. Päätöstä perusteltiin muun muassa sillä, että mies ei hyötynyt teosta taloudellisesti. Vaimo puolestaan sai pian saapumisensa jälkeen oleskeluluvan. Perheen yhdistämisen vuoksi miehen vaimo on voinut hakea turvapaikkaa Suomessa eikä sille, että hän on ennen Suomeen saapumista oleskellut pitemmän aikaa toisessa EU-maassa, annettu mitään merkitystä.

1978 syntyneen arabin tuomioksi tuli 45 päiväsakkoa väärennöksestä, joka tekee hänen tuloillaan 270 euroa. Väärennöstä vähätellään tuomiolauselmassa, koska hänkään ei hyötynyt teostaan taloudellisesti ja ”hänen motiivinaan on ollut tuttaviensa tai sukulaistensa auttaminen vaikeissa ja osittain varsin kohtuuttomiksi muodostuneissa olosuhteissa.”

1998 syntyneen tuomioksi tuli 20 päiväsakkoa lievästä väärennyksestä, joka tekee hänen tuloillaan 120 euroa. Lievää rangaistusta perusteltiin sillä, että ”menettelyn motiivina on ollut läheisen perheenjäsenen terveydentilasta johtuneet inhimilliset syyt.”

Lähde: Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus (R 22233)

Kotimaa Monikulttuurinen rikollisuus Rikos Rotu Talous Ulkomaat Väestönvaihto

Keskustelu

8 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Reino Paukku

    Vastaa

    Näin hölmölä toimii kun rikollisells on suoja ja vankilasta ulos kortti.

    Muissa maissa olisi tullut karkoitus.

    Kai meillä on tärkeää tuoda kelalle lisää asiakkaita ja syrjäyttää oma kansa tällaisilla pikku väärentäjillä ja maahantunkeutujilla, ei tästä voi muuta päätellä.

    • Plääh

      Vastaa

      Saako näitä silti muissakaan maissa karkotettua, vaikka olisi karkotustuomio?

  • pöh

    Vastaa

    ”hänen motiivinaan on ollut tuttaviensa tai sukulaistensa auttaminen vaikeissa ja osittain varsin kohtuuttomiksi muodostuneissa olosuhteissa.”

    Saksassa on siis niin vaikeaa ja kohtuutonta asua että lakia saa rikkoa päästäkseen sieltä pois?

  • Kentsu

    Vastaa

    Demla taas asialla.

  • TT

    Vastaa

    Huuhaa-koronatestituloksen väärentäminen ei ole mielestäni rikos, vaan valtioterrorin aktiivista vastustamista. Syyrialaisen pisteet kohosivat. Maahantulon estämisen tulisi perustua etnovaltion puolustamiseen tilastollisilla perusteilla. Tämä ei kuitenkaan tarkoittaisi kaikkien tulon estämistä. Koronahuijauksen vastustajan ottaisin mielelläni Suomeen. Vihaan koronahuijausta enemmän kuin matuja, joita niitäkin tosin inhoan aika lailla.

  • Matemaatikko

    Vastaa

    kuuden euron miehiä

  • juha II

    Vastaa

    Suomalainen olisi tuosta ”covid” hommasta istunut kiven sisässä about 100-viuotta ja koko maine ja kunnia olisi ulosmitattu piironginlaatikoita myöden. Täyttä peteliusta koko touhu!

  • JoodeJoode

    Vastaa

    Käräjäoikeus piti 1980 syntyneen miehen tekoa hyväksyttävänä, ???? Toi on melkein sama kuin se entinen seiväshyppääjä joka jäi olympialaisissa viimeiseksi, Valmentaja piti sijoitusta hyvänä koska mies oli vasta ensimmäistä kertaa mukana!

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi

    hammer, books, law