Helsingin Sanomat juhlistaa: ”Vieraskieliset ovat tulevaisuutta”

Lehden mukaan Helsingin vieraskielisten osuus tulee seuraavan 13 vuoden aikana kasvamaan 100 000 henkilöllä. Tämä tarkoittaa, että vuonna 2035 jopa 26 prosenttia kaupungin asukkaista on vieraskielisiä.

Väestönvaihto

Juutalaisomisteinen Helsingin Sanomat juhlistaa suomalaisen kulttuurin ja kielen kuolemaa lehdessään. HS kirjoitti keskiviikkona jutun Vuosaaren lukiosta, jossa puhutaan 30 eri kieltä. Lehti juhlisti jo heti otsikossa innoissaan, kuinka vieraat kielet ovat ”tulevaisuutta”.

”Olemme tehneet pioneerityötä monikulttuurisuusasiassa”, kertoo koulun rehtori Marko Paju lehdelle. Suomen lisäksi koulussa puhutaan muun muassa arabiaa, persiaa, daria, somaliaa, venäjää, viroa, espanjaa ja italiaa.

Vaikka väestönvaihto on silloin ”äärioikeiston salaliittoteoria”, kun asia otetaan esille huolestuneiden kansalaisten toimesta, voidaan siitä kuitenkin samaan aikaan kirjoittaa maan suurimmassa lehdessä juhlalliseen sävyyn.

Lähde: HS

Helsingin Sanomat Kotimaa Maahanmuutto Rotu Väestönvaihto Yhteiskunta

Keskustelu

9 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Yllättyikö joku, kun Helsingin Shalomat mainostaa positiiviseen sävyyn väestönvaihtoa?
    Helsingistä on tulossa hyvää vauhtia kulttuurien ja rotujen kaatopaikka, jännä juttu, kun kyseinen sanomalehti ei ole halukas tekemään tutkivaa journalismia siitä, miksi yhä useampi suomalainen lapsiperhe muuttaa pois alueelta tai tutkimaan syvällisemmin, mistä kiihtyvä ”koulushoppailu” johtuu.

  • Tekijämies

    Vastaa

    Jos matu ei opi Suomen kieltä, niin silloin kyseessä on yksilö, jolla on vakavia ongelmia oppimisen kanssa.

  • Tyhmät, sokat ja hullut lukee hesaria

    Vastaa

    HS on kulttuurimarxilainen oksennus.

  • Herrenvolk

    Vastaa

    Tämä kaikki väestönvaihto tulee osumaan kuvottavien juutalaisten omaan nilkkaan.

  • Minä

    Vastaa

    Monikulttuurisuus ei ole missään tuottanut hyvää ja rauhallista maata tai menestystä sen monikulttuurisuuden vuoksi. No Yhdysvalloissa meni hienosti erittyisesti eurooppalaisperäisten yhteistyö ja se johti menestykseen. Euroopassa oli ihan tarpeeksi monikulttuurisuutta ihan itsessään. Euroopan ulkopulelta tuoduista on pääsääntöisesti harmia. Sitäkö pitäisi juhlia ja arvostaa?

  • Suomimies

    Vastaa

    Minä toivon että pommien paukuttelu ja kimppakiva jää pääkaupunkiseudulle on nykyään tosi vittumainen paikka ja joutuu maksamaan veroja tyhjästä.

  • suomalaisasiamies

    Vastaa

    Kanarian saarten alkuasukkaat oli blondeja. Viimeinen katosi 1800-luvulla. Nykyään kaikki latinoja. Tämä suomalaistenkin tulevaisuus.

  • Julli

    Vastaa

    S a i r a s t a !

  • Tyrsky

    Vastaa

    Suomalaiset eivät halua kansana tulla vaihdetuiksi. Lienee selvää tähän asti?

    Nyt sitten järki käteen ja toimintaan sellainen tolkku, että aidosti kansallismieliset aktivoidaan eikä heitä karkoiteta. 

    Selkokielellä:
    Satanistiset huuhaabändit ja väkivaltaa selvästi ihannoivat marginaaliporukat pois spottivaloista. Demokraattinen järjestelmä voi olla kuollut, mutta demokratia ei. Kansa haluaa omaa parastaan, mutta se ei halua identifioitua mihinkään pelleihin saati olla tekemisissä minkäänlaisten sekopäiden kanssa. Ollaan varmaan samaa mieltä edes siitä, että keskeisimpien viestien täytyy mennä perille. Silloin kannattaa miettiä millä tavoin omassa toiminnassa on tämä huomioitu. Erityisen kriittisesti täytyy tarkastella onko toiminnassa jotakin sellaista, joka on näitä viestinnällisiä tavoitteita vastaan. Mielestäni on, mutta se taisi tulla jo selväksi.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi