Saksan uusi syrjinnänvastainen komissaari on saksalaisia halveksuva turkkilainen

Saksalaiset voivat valmistautua tulemaan syrjityksi omassa maassaan entistä enemmän valtion taholta.

Väestönvaihto

Turkkilaistaustainen Ferda Ataman on nimitetty Saksan kansalliseksi syrjinnänvastaiseksi komissaariksi, vaikka hän selvästi suhtautuukin halveksuvasta etnisiin saksalaisiin.

Ataman on muun muassa aiemmin kirjoittamassaan artikkelissa kutsunut etnisiä saksalaisia ”perunoiksi,” sanoen saksalaisten ”toisinaan mutatoituen heikkonahkaisiksi emo-saksalaisiksi jos heitä kutsutaan perunoiksi.”

Hänen kirjoituksensa jatkui: ”Yllättävän moni näkee tämän loukkauksena ja syrjintänä. Miksi? Tyrmistyksessä ’peruna-saksalaisista’ on kyse jostain muusta. Kyse on sisäisestä vastustuksesta kohdata itsesi ja omat etuoikeutesi,” ottomaani summasi tarkoittaen, että loukkaantuminen moisista termeistä liittyy ilmeisesti niin sanottuihin valkoisten etuoikeuksiin.

Hän on myös kutsunut saksalaisia ”almaneiksi,” joka on turkkilaisten käyttämä halventava nimitys saksalaisista.

Atamanin Twitter-tili oli aiemmin täynnä päivityksiä ”valkoisten etuoikeuksista,” maahanmuuttoasioista ja syrjinnästä. Hän kuitenkin poisti tuhansia näihin asioihin liittyviä päivityksiä aloitettuaan kampanjansa komissaarin virkaan.

Ataman voitti komissaarin asemansa vaaleissa Saksan parlamentissa, saaden 376 myöntävää ääntä, ja 278 ääntä vastaan. Monet poliitikot vastustivat hänen asettamista syrjinnänvastaisen komissaarin asemaan nimenomaan hänen saksalaisvihamielisten asenteidensa takia.

Lähde: Remix

Maahanmuutto Poliittiset viholliset Rotu Saksa Turkkilaiset Ulkomaat Uutiset Väestönvaihto Valkoisiin kohdistuva rasismi

Keskustelu

12 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • TT

    Vastaa

    En minäkään pidä saksalaisista. Ne ovat itsetuhoisia vätyksiä, joita voi kohdella miten tahansa. Saksa on ensi talvena perunakellari, koska ydinlaitoksensa alas ajaneet ressukat eivät pysty hankkimaan edes kaasua itselleen. Paleltuminen kuoliaaksi onkin saksalaiselle ”sankarikuolema”. Näin kävi Stalingradissa, jossa reppanoiden sotaretki kohtasi loppunsa.

    • paskaa

      Vastaa

      Saksalaiset ovat ylivertainen herrarotu. Saksalaiset vappauttivat Euroopan ja Bolshevikki mongoolit tuhos sen. Saksa halusi rauhaa mutta juutalaiset painostivat Saksan sotaan. Heidän tavoite oli ainoastaan vallata itä puola joka kuuluu saksalle ja vapauttaa sieltä etniset saksalaiset joita bolshevikki juutalaiset tappoivat. Saksalle ei jääny muuta vaihtoedhtoa kuin hyökätä neuvostoliittoon koska muuteen neukut olisivat hyökänneet ajan mittaan Saksaan, koska juutalaiset eivät pitäneet Saksan mallista. Ryssät pitivät Saksalaisia sankareina koska he vapauttivat länsi neukun joksikin aikaan ja antoivat heille kukkia ja ruokaa, kunnes taas Bolshevikit raiskasi ja tappoivat Saksalaisia siviilejä ja tuhos ylivertaisen infrastruktuurin. Miksi tästä ei puhuta eikä holodomorista? Nyt Saksan rotu on ajautumassa perikatoon. Uskot liikaa juutalaisten valheita 

      http://entityart.co.uk/adolf-hitler-ww2-truth-quotes-gallery-revisionism-allies-ww2-was-right-did-nothing-wrong-communism-bankers-zionism-nazis-national-socialism/

      • Se toinen T . T

        Vastaa

        Se on juuri näin! TT on vain juntti fundamentalisti kristitty, joka väittää olevansa kansallismielinen, mutta ei silti hyväksy maailmanhistorian suurimpien ja aidoimpien kansallismielisten sanomaa.

      • TT

        Vastaa

        Tosiasiassa toivon Saksan kansalle hyvää, mutta turhauttaa kun katsoo minkälaisten johtajien tuo porukka antaa nöyryyttää itseään. Koronassakin orjailtiin oikein kunnolla. Myös USA:n miehitys ja komentovalta maassa pitäis lakkauttaa. V*ttuilu on kohta ainoa keino yrittää lopettaa vätyssakemannien horrostila. Suomessa ihan sama juttu. On turha enää lässyttää ja todeta ikävät tosiasiat, kuten ne on. Surkimus on surkimus olkoon hänellä minkälaiset geenit hyvänsä. Missä ovat sakemannien näytöt halusta itsenäisyyteen ja takaisin hyvinvoivaksi herrakansaksi?

        Se, etteivät viherpaskaan aivopestyt saksalaiset osaa puolustaa omaa etuaan, koituu muidenkin eurooppalaisten vahingoksi. Sen verran ytyä sakemanneissa vielä on, että maksattavat tappioitaan suomalaisilla.

  • Olli

    Vastaa

    Ferda voisi lähteä takaisin turkkiin vaikka vuohipaimeneten patjaksi tai kebabin paistoon.

  • GLGL

    Vastaa

    Eikö se, että Saksa voi nimittää syrjinnän vastaiseksi komissaariksi turkkilaisen feministin, joka vieläpä on rasisti, osoita täydellisesti sen, että syrjinnän vastaiselle komissaarille ei ole oikeasti tarvetta? Nimitys on oxymoron, hienosti sanottuna.

  • Minä

    Vastaa

    Minä kyllä haluaisin tietää, että mitä ne valkoisten etuoikeudet ovat ja mihin sekä missä niitä voisi käyttää? Olen jotenkin missannut nuo etuoikeudet omalla kohdallani.

    • BLM-LGTB Tutkija

      Vastaa

      Valkoisten etuoikeudet (white privileges) on jenkeissä mustien ja muiden vähemmistöjen, muualla ennen kaikkea transujen mutta myös muiden aakkosterroristien keksimä sana millä nämä vähemmistöryhmät vaativat etuoikeuksia ja erityiskohtelua. Eli tarkoittaa täysin käänteistä asiaa kuin mitä sanasta voisi päätellä.
      Ei siis mikään ihme ettet ole kohdallasi huomannut mitään etuoikeuksia.

  • Bioenergiaa

    Vastaa

    Jos kaasusta on pulaa ensi talvena niin Saksalaiset voisivat lämmittää talojaan uunittamalla maan turkkilaisväestön.

  • Xi

    Vastaa

    Olen ihan kurkkuani myöten täynnä tuota vasurien ”valkoinen etuoikeus”-paskaa, jota käytetään pelkästään lyömäaseena, jolla päästään hyväksikäyttämään, alistamaan ja kusettamaan kantaväestöä.

    Itsehän tuo olisi ulisemassa heti jos joku vastaavasti nimittelisi värillisiä jollain hauskalla ”slurrilla”.

  • KL

    Vastaa

    Antivalkoinen intersektionaalinen aate on rasistinen ja syrjivä jo itsessään.

  • Nimetön

    Vastaa

    Kuvan nainen pigmenttikartan mukaan kuuluu itsekin jo valkoisiin ihmisiin.. 🙄. 😀
    Valkoisen ihmisen tunnusmerkit täyttyy tässä henkilössä selvästi.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi