Ukrainasta Suomeen heti sodan alussa yli 1 800 siirtolaista, joilla ”tuntematon äidinkieli”

Suomalaisten ei tule sinisilmäisesti toivottaa kaikkia Ukrainasta saapuvia tervetulleiksi.

Väestönvaihto

Uutisoimme maaliskuun lopulla, että Ukrainan sodan alkupäivinä Helsinkiin saapui huomattavan suuri määrä afrikkalais- ja arabitunkeutujia. Maahanmuuttovirastolta tällä viikolla saamamme koko Suomea koskevat tilastot maalaavat tilanteesta vielä huomattavasti hälyttävämmän kuvan – läheskään kaikki Ukrainasta saapuneet eivät ole ukrainalaisia tai edes valkoisia eurooppalaisia.

Merkittävä osa muihin Euroopan maihin pyrkivistä ”Ukrainan pakolaisista” on siis afrikkalaisia ja arabitaustaisia miehiä, jotka oleskelivat Ukrainassa turvapaikanhakijoina ennen sotaa. Nyt, kun tunkeutujien tulisi maksaa velkansa ukrainalaisille ja osallistua maan puolustamiseen, ovat he kuitenkin ensimmäisinä pakenemassa paikalta.

Valtamedia ja poliitikot ovat parhaansa mukaan ruokkineet eurooppalaisten empatiaa Ukrainan sotaa pakenevia siviilejä kohtaan. Uutiskuvissa on esiintynyt vaaleahiuksisia naisia ja lapsia, mutta totuus on huomattavasti rumempi.

Sota globalistien keppihevosena

Ukrainan konfliktia onkin käytetty savuverhona useiden globalististen hankkeiden edistämiseen, kuten olemme sodan alusta lähtien kirjoittaneet. Yksi hankkeista on väestönvaihtopolitiikka, jossa Euroopan valkoinen väestö pyritään korvaamaan mustilla ja ruskeilla siirtolaismassoilla.

Partisaani päätti selvittää, kuinka maahanmuuttaja-aines on muuttunut Suomen vastaanottokeskuksissa vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna. Lähetimme useille vastaanottokeskuksille tietopyyntöjä, joissa kysyimme, mitä kieltä puhuvia turvapaikanhakijoita vastaanottokeskukseen on rekisteröity 1) aikavälillä 15.2.–22.3.2022 ja 2) aikavälillä 15.2.–22.3.2021 eli vuotta aiemmin samalla aikavälillä. Ukrainan konflikti alkoi virallisesti 24.2.2022, ja tietopyynnöt lähetettiin 22.3.2022.

Tutkimalla turvapaikanhakijoiden äidinkieltä näiden lähtömaan sijaan pyrimme selvittämään, tuoko Ukrainan sodan synnyttämä siirtolaisaalto Suomeen vain ukrainalaisia vai myös Ukrainassa aikaansa viettäneitä mustia ja arabeja.

Koronarajoitukset eivät vaikuttaneet turvapaikanhakijoiden määrän kasvuun

Saimme nopeasti vastauksen Helsingin vastaanottokeskuksen Punavuoren toimipisteeltä, mutta muut vastaanottokeskukset jäivät käsittelemään tietopyyntöämme useiksi viikoiksi. Punavuoren vastaanottokeskuksessa afrikkalais- ja arabisiirtolaisten määrä kasvoi 290 prosenttia viime vuodesta. Havaintomme tuki tänä keväänä Suomeenkin kantautuneita uutisvideoita ja ‑kuvia, joissa Ukrainan juna-asemat ovat olleet täynnä sotaa vältteleviä tummapintaisia elintasopakolaisia.

Maahanmuuttoviraston Vastaanottoyksikkö vastasi lopulta tietopyyntöömme koostetusti kaikkien Suomen vastaanottokeskusten puolesta (pois lukien yksin saapuneiden alaikäisten vastaanottokeskukset). Saateviestissään Vastaanottoyksikkö toteaa, että ainut selittävä tekijä siirtolaismäärän suuressa kasvussa viime vuoteen verrattuna on Ukrainan kriisi. Koronarajoitusten hellittäminen ei siis selitä valtavaa piikkiä tunkeutujien määrässä.

”Yhteensä aikavälillä vuonna 2021 saapui vastaanottokeskuksiin 170 henkilöä ja vuonna 2022 pyydetyllä aikavälillä 7 744 henkilöä. Suuret erot hakijamääristä vuosien 2021 ja 2022 aineistossa johtuvat meneillään olevasta Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan sekä sen tuomista muutoksista kansainvälistä suojelua hakeneiden määriin,” Vastaanottoyksikkö ilmoitti.

Lähes 2 000 ”tuntematonta”

Mielenkiintoisin osuus Vastaanottoyksikön viestistä on kuitenkin seuraava: ”Vuoden 2021 aineistossa oli lisäksi yksi henkilö, jonka kielitaitoa ei ollut merkitty. Vuoden 2022 aineistossa yhteensä 1 845 henkilön kielestä puuttui merkintä. He olivat lähes poikkeuksetta kaikki Ukrainasta.”

Suomeen saapui sodan alussa Ukrainasta siis lähes 2 000 henkilöä, joiden äidinkieli on ”tuntematon”. On perusteltua uskoa, että kyse on afrikkalais- ja arabitaustaisista onnenonkijoista, jotka ovat tunnettuja myös passiensa ”hukkaamisesta”.

Voit tutustua Vastaanottoyksikön kokoamiin tilastoihin TÄÄLLÄ. Tilastoista selviää esimerkiksi, että arabinkielisten siirtolaisten määrä kasvoi tutkitulla aikavälillä noin 360 prosenttia. Suomalaisten ei tule sinisilmäisesti toivottaa kaikkia Ukrainasta saapuvia tervetulleiksi.

Lue myös: Suuri osa ”Ukrainan pakolaisista” sittenkin afrikkalaisia ja arabeja

Afrikkalaiset Arabit Elintasopakolaiset Elintasopakolaisuus Kotimaa Maahanmuutto Maahanmuuttovirasto Politiikka Rotu Sota Ukraina Väestönvaihto Vastaanottokeskus Yhteiskunta

Keskustelu

20 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Tommi

    Vastaa

    Ei sieltä pidä ottaa ketään tänne. Jokainen joka sieltä tulee, myös jää tänne. Nyt on jo laskettu kustannukset näille olevan 500 000 000 € vuodessa. Antaa ryssien sotia omat sotansa. Suomen kusipäät ovat jakamassa sinne aseita jmv. Tämä asia sössitään jokaisella mahdollisella tavalla, mikä aivan selvästi tarkoitus onkin.

    • EV

      Vastaa

      Paitsi että useat oikeat ukrainalaiset (naiset) ovat samantien olleet valmiina työntekoon Suomessa, koska eivät halua loisia. He ovat oikeasti kiitollisia ja odottavat sitä, että pääsevät takaisin kotiin Ukrainaan jälleenrakentamaan maataan. Suomi sai apua muilta mailta sodissa, ilman sitä tuskin olisimme kansakuntana selvinneet. Oikean pakolaisen erottaa heidän halustaan olla hyödyksi maalle, josta ovat turvaa saaneet.

      • Sensuroimaton Totuus

        Vastaa

        Paskapuhetta! Ketään ei pidä ottaa tänne!

  • otto suni

    Vastaa

    Erinomainen asia tuoda tosiasiat esiin! Afrikkalaistaustaisten henkilöiden tulo Ukrainasta on juuri sitä väestönvaihtoon liittyvää toimintaa missä Suomen Ulkoministeriö ja Sisäministeriö suojelevat. Todellisia pakolaisia Ukrainasta on vain pieni osa, sillä enin osa jäi muihin Euroopan valtioihin ja Suomeen lähetettiin elätettäviä miehiä lisää!

    Insinöörit ja aivokirurgit, sekä terveydenhoidon ammattilaiset eivät kuulu maahantulijoiden joukkoon, joten niitä odotellessa kannattaisi järjestellä kotimatkoja tänne tulleille ”pakoloisille”!

    otto suni

  • A pi na oskesteri

    Vastaa

    Ja kohta tulee Venäjältä lisää. Venäläiset ovat olleet kiinnostuneita ja osteskelleet tyhjillään olevia isoja rakennuksia joista tulee sitten ”venäjän pakolaisten” tukikohtia kun ne on matkalla israeliin. Ikävä kyllä, osa jää tänne loisimaan. 

    Tää on melkoinen apinasirkus.

  • Leino Kimmo

    Vastaa

    EU:sta eronnut Britannia ryhtyy lähettämään ”pakolaiset” Ruandaan; jossa heidän odottelunsa on paljon halvempaa ja mahdollinen palautus vielä paljon helpompaa !

    Kaikki ”järjestöt” ovat kritisoineet päätöstä ankarasti .… loppuu tienesti SPR:ltä sun muilta ”organisaatioilta”.

    Varmasti vähentää halua saapua Britanniaan pakolaiseksi !

  • Metsäkulman Murre

    Vastaa

    Oman väittämänsä mukaan Ukrainassa oleskelleiden turvapaikan hakijoina esiintyvien ensisijaisena turvan haun kohteena tulisi olla heidän alkuperäiset kotimaansa.

    On mahdollista, että hakija ei ole koskaan edes ollut Ukrainassa, mutta silti koettelee onneaan ja esiintyy Ukrainasta pakenevana.

    Suomen on säilyäkseen lopetettava nykymuotoinen turvapaikkapolitiikkansa. Maahan ei tule päästää turvapaikanhakijoita, jotka tulevat turvallisista maista. Raja-asemat tulee tarvittaessa laittaa kiinni. 

    Turvapaikan tulee olla turvasäilö, josta käsin voi hakea oleskelupaa. Jos maailmalle leviää tieto, että Suomesta ei saakaan automaattisesti ilmaista elämää, vaan saakin vain säilöstä lämpimän huoneen ja ravinnon työtä ja hyvää käytöstä vastaan, niin tunku Suomeen vähenisi. Aidosti turvaa hakeville säilökin olisi paratiisi.

    Säilöjä voisi olla erilaisia. Mutta ulos niistä pääsisi vain lähtömaahansa, tai maahan, josta on saanut oleskeluvan.

    Tällaisia ajatuksia tällä kertaa. Voin olla väärässä, voin olla oikeilla jäljillä.

    • Paljasjalkainen suomalainen

      Vastaa

      Kannatan. Eipä tähän muuta voi sanoa, hyvät perustelut kaikin puolin.

  • Viljooo

    Vastaa

    Useimmat Ukrainan pakolaiset ovat vain ”tavallisia pakolaisia”, jotka käyttävät tilannetta hyväkseen: nyt turvapaikka irtoaa helpolla.

    Saksassa valtava määrä pimeää työvoimaa on ilmoittautunut ”Ukrainan pakolaisiksi”. Näin he saava työluvan oikopäätä.

    Valtiot mielellään kirjaavat väärin pakolaisia, että saavat ”tilastomerkinnän” Ukrainan auttamisesta ja samalla se on tekosyy päästää lisää pakolaisia maahan.

  • juha II

    Vastaa

    Kaikki kiertyy kuin hirttosilmukka kaulamme ympärille!
    Valheella ei ole esinahkaa!

  • Irmgard

    Vastaa

    Ukrainasta tai mistäkään muusta maailman valtiosta ei pitäisi päästää Suomeen enään ainoatakaan ”turvapaikanhakijaa”/”pakolaista”. Tällä hetkellä maassamme oleskelevat loiseläjät ja rikolliset pitää karkottaa välittömästi. Jokainen poistuu maasta joko elävänä tai sitten kuolleena.

  • suomalaisasiamies

    Vastaa

    Miten natsimaassa voi olla näin paljon matuja. Ei Ukraina mikään kunnon natsimaa ole. Pelkkää ryssävihaa kuten meilläkin.

    • Sensuroimaton Totuus

      Vastaa

      Maa-alue (mikään oikea valtiohan tuo ei ole koskaan ollutkaan) nimeltää ”ukraina” on globalistien koekenttä uudelle maailmanjärjestykselle.

      Suomi on todella kusessa sieltä TUOTUJEN ”pakolaisten” takia. Eivät ole koskaan lähdössä takaisin.

  • Pressa

    Vastaa

    Ukrainasta kaikki tänne. Eivät oöe ryssiä lapsia naisia ota kotiini.,

  • Sven Dufva

    Vastaa

    Kun nyt näyttää siltä, väkisin mennään Natoon, niin onkohan huoltovarmuuskeskus pitänyt huolen, että Suomella on tarpeeksi ruumispusseja. Ettei kävi niin kuin koronan alkaessa, ettei suojamaskeja ollut tarpeeksi. Joudutaanko nytkin tilaamaan ruumispusseja Sarmasteen ja Jylhän kautta.

    • TT

      Vastaa

      Ainakaan Jylhä ei toimita säteilysuojattuja ruumispusseja.

      • Nimetön

        Vastaa

        Jylhä ja kumppanit toimittaa mitä vaan pystyy kiinasta tilaamaan halvalla ilman sertifikaatteja ja käärii siinä sivussa voitot

  • K.M

    Vastaa

    Sieltä ne isis joukot saapuvat suomeen, ei mene kauan aikaa kun rupeaa päitä katkemaan,
    ei ole hyvällä alulla tämä enään;(

  • Tom

    Vastaa

    Ranskalaiset toimittajathan paljastivat jo aikoja sitten että ainakin kolmasosa kaikista ”pakolaisista” tulee lähi-idästä ja afrikasta… ja passikauppahan tietysti käy kuumana.

  • Nationalisti

    Vastaa

    https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/4565993

    Kuinkahan paljon näitä ”ukrainalaisia” on tullut oikeasti?

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi