Normipäivä monikulttuurisessa Lontoossa: ”Pojat” taistelivat bussissa miekalla ja veitsellä

Lontoo on Euroopan "puukotusten pääkaupunki," vaikka Englannissa teräaseen kantamisesta julkisella paikalla voikin saada ehdotonta vankeutta.

Väestönvaihto

Lontoolaisessa bussissa koettiin kauhunhetkiä kahden teini-ikäisen rotumuukalaisen alettua taistelemaan keskenään, toinen aseistautuneena puukolla ja toinen yli puolimetrisellä teräaseella.

Yhteenotto kesti paikalla olleiden mukaan useamman minuutin. Kumpikaan osapuoli ei ilmeisesti ainakaan vakavasti vahingoittunut tilanteessa, sillä he pakenivat paikalta hieman ennen poliisin saapumista.

”En voinut uskoa sitä todelliseksi,” eräs silminnäkijä oli sanonut. Lontoolaisten kyllä luulisi olevan jo tottunut vastaaviin tilanteisiin kaupungin ollessa Euroopan ”puukotusten pääkaupunki.”

Video tilanteesta löytyy lähteestä.

Britannia Lontoo Maahanmuutto Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Puukotus Rotu Ulkomaat Uutiset Väestönvaihto

Keskustelu

2 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Eikka

    Vastaa

    Linja-autossa on myös tunnelmaa, linja-autossa monikulttuurista rikkauttaaaa.

  • Bjørn

    Vastaa

    Ei pidä haikailla entisaikojen Eurooppaa. Ottakaa vastaan uusi.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi