Ammuttujen poliisien määrä tuplaantunut vuodessa ”asevapaassa” Iso-Britanniassa

Eihän tämän pitäisi olla mahdollista totalitaristivaltiossa, jossa aseiden omistaminen on siviileiltä kielletty?

Väestönvaihto

Moninaisuutta juhlistava Britannian poliisi saa maahanmuuttajien katujengeiltä ansionsa mukaan.

”Shokeeraava” tilasto kertoo 23 brittipoliisin loukkaannuttua näiden tultua ammutuksi virkatehtäviä suorittaessa 2020 huhtikuun ja 2021 maaliskuun välillä, mikä on miltei kaksinkertainen määrä verrattuna aiemman vuoden 12 tapaukseen.

Samalla maan poliisi kamppailee kasvavaa ”veitsirikosepidemiaa vastaan”, kirjaten ylös Britannian pahimmilla alueilla noin 30 veitsiin liittyvää rikosta päivittäin. Kaikkiaan tapauksia kirjataan kymmeniä tuhansia vuosittain.

Kasvavat poliisien ja muidenkin ihmisten ampumis- ja puukotustapaukset vaikuttavat nurinkuriselta maassa, jossa aseiden omistaminen on siviileiltä kiellettyä ja veitsen kantamisesta julkisella paikalla voi saada tuomioksi jopa ehdotonta vankeutta.

Rodun ja rikollisuuden merkityksen päälle ymmärtävät tosin tietävät, mistä alati tummenevan Iso-Britannian ongelmat johtuvat. Sionistinen media ja politisoitunut poliisi tahtovat kuitenkin pimittää ongelmien taustat kansalta.

Yksi säälittävä yritys Britannian veitsirikollisuuden vähentämiseksi on ollut kampanjointi veitsien kärkien poistamiseksi.

Lähde: The Sun (1, 2)

Britannia Maahanmuutto Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Poliisi Poliittinen poliisi Politiikka Rikos Rotu Ulkomaat Väestönvaihto

Keskustelu

8 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • DuPont

    Vastaa

    Sionismi ei liity asiaan millään tavalla. Ongelma on muualla.

  • Timppis

    Vastaa

    Briteissä ei taideta olla ihan veitsen terävintäkärkeä.

  • Harrastusten kaventamista

    Vastaa

    Muistan kun tämä aselaki tuli voimaan. Seuraavana vuonna reksiteröitiin lähes yhtä monta murhaa ja poliiseihin kohdistunutta hyökkäystä. Väline oli vain vaihtunut puukkoon/veitseen.

    Samalla Iso-Britania menetti paljon kovan tason ampuma-urheilijoita jotka muuttivat maasta pois. Sielä kun ei voinut enää harjoitella. Ja kokonainen liiketoiminta-ala ajettiin alas.

    Itse ammun noin 10 – 30 000 laukausta vuodessa. Se on sellainen määrä että jo 1000 urheilijaa pyörittää melkoista businesta Suomen kokoisessa maassa. Ei siis mitenkään vähäteltävä verojen tuoja. …varsikin kun laukaukset ovat noin 1€/kpl.

    • KL

      Vastaa

      Koittakaa nyt ampujat perhana pitää silmällä missä mennään koska noita tiukennuksia näytetään tehtailevan tasaiseen tahtiin lisää. Olin jossain määrin kauhistunut kun muutama vuosi sitten mietin harrastuksen aloittamista ja sain selville mitä kaikkia kommervenkkejä siihen nykyään vaaditaan kun edellinen vähäinen kokemus oli jostain n. 40 vuoden takaa, jolloin kaverin isoveli vei meitä välillä läheiselle pellolle ( jyrkkä mäki suunnassa johon laitoimme maalit, kaikki lyijy päätyi harjuun muutaman metrin maalien jälkeen) kokeilemaan muutama vuosi aikaisemmin ostamillaan 38 kaliiberin tylppäkuonoisella revolverilla ja 44 kaliiberin mustaruutirevolverilla. Joku kuulomatkan päässä ollut naapuri taisi kerran hälyttää poliisit, mutta paikkakunnan poliisit tiesivät kuka siellä todennäköisesti ampuu joten ainoa seuraus oli tarkastussoitto (olitkos se sinä? No ei sitten mitään). 

      Minun ideani hyvistä aselaeista ovat Yhdysvaltojen Constitutional Carry osavaltiot.

  • Minä

    Vastaa

    Jos on vähänkin enemmän kokkaillut, tietää, että kyllä veitsen terävästä kärjestä on hyötyä ja se on tarpeellinen. Taas joku valopää ehdottelee tietämättömän loistavia neuvoja.

    Ongelmia ei ratkota, jos ongelmien syihin ei katsota. Ideologinen sokeus ei muuta sitä tosiasiaa.

  • Minä

    Vastaa

    Mitähän ne aikovat tehdä niille miljoonille veitsille, jotka ovat jo käytössä? Uusien veitsien pilaaminen ei tee mitään eroa vuosikymmeniin.

  • suomalaisasiamies

    Vastaa

    Suomalainen sotilaskoulutuksen saanut sai tuomion briteissä terrorismista. Kun löytyi haulikko ja ilma-ase. Sekä väärä aate.

  • Nimetön

    Vastaa

    Oikein ja luonnollista.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi