Hallitus suunnittelee pakolaisvyöryä Suomeen: nosti kiintiötä useilla sadoilla!

Hallitus perustelee päätöstä Afganistanin tilanteella.

Väestönvaihto

päivitetty

"Täällä on naisia ja lapsia!"

Hallitus suunnittelee Suomeen ensi vuodeksi pakolaisvyöryä. Se on nostanut ensi vuoden pakolaiskiintiömäärän 1500:n ”pakolaiseen”, kun budjetissa se on laskettu 1050:n mukaan. Tämä tarkoittaa välittömänä kuluna yli miljoonan euron lisäbudjettia asian hoitoon.

Hallitus perustelee päätöstä Afganistanin tilanteella. Maria Ohisalon mukaan ”kiintiöjärjestelmä on toimivimpia tapoja hädänalaisimpien ihmisten auttamiseksi.”

Vuosina 2001–2019 kiintiöpakolaisia vastaanotettiin 750 per vuosi. Tänä vuonna Suomeen otetaan kiintiöpakolaisena 1050 henkilöä. Vain kolmessa vuodessa maahanmuuttofanaattinen hallitus on tuplannut määrän.

Lähde: Iltalehti

Elintasopakolaisuus Hallitus Kotimaa Maahanmuutto Maria Ohisalo Pakolaiset Pakolaiskiintiö Poliittiset viholliset Politiikka Rappiokulttuuri Rotu Talous Ulkomaat Uutiset Väestönvaihto Vihreät Yhteiskunta

Keskustelu

19 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    1500 kiintiöpaholaista jotka tuovat mukanaan lisää ”perheen yhdistämisen” tekosyyllä… Vene ei enää käänny äänestämällä. Ja kuka olisi äänen arvoinen? PS ei ole kansallismielinen puolue ja muut ovat pieniä sirpaleita ilman valtaa.

    • Tilanne on paha

      Vastaa

      SDP on veneen ajanut karikkoon jo Vihreiden, Vasemmistoliiton ja Keskustan miehistöllä. Tilanne alkaa olemaan jo melko huolestuttava, onko tässä enää mitään pelastettavissa kohta tällä menolla. Polttoaineet maksaa 2€/litra, taloja ei saa kohta lämmittää polttoöljyllä. Maaseudulle luvassa ankeat ajat ja autioituminen kovalla vauhdilla. Kiitos, paskan hallituksen. Nyt Vihreät lisää hölmöilemässä ja aihuettamassa yli miljoonan euron lisälaskun. Tätä ilmeisesti Suomalaiset äänestäjät tilasivat äänestämällä SDP vaalivoittoon 2019.

  • Pekka Janatuinen

    Vastaa

    Joku vihreä näin haluaa niin sehän vaan käy? Eikä noita ketään ole edes hallitukseen äänestänyt. Veen sairasta touhua.Valtio on vain vihollinen,samoin sillä töissä olevat.

  • EV

    Vastaa

    Millainen ihminen vihaa omiaan näin paljon? Osa näistä on vielä tehnyt lapsia, joille nämä jättävät tämän kaaoksen korjattavaksi… ”pakolais”kiintiö pitäisi olla pyöreät 0.

  • Mossberg

    Vastaa

    Veikkaan, että näitä tulijoita aletaan likvitoimaan jossain vaiheessa urakalla kun mitta tulee täyteen, eikä se ole kaukana…

  • Tehdäänkehitysmaayhdessä

    Vastaa

    Siinä tapauksessa tehdään mieliksi ja upotetaan vene. Jotkut uppoaa veneen mukana , toiset matkalla rantaan ja jotkut selviävät hengissä.

  • Lisää ongelmia

    Vastaa

    Ei jää tähän. Luulenpa, että kun tällä hallituksella on aikaa se mitä on, niin painetaan kaasua.

  • Puolustaja

    Vastaa

    Huonot perustelut kiintiön nostoon. Afganistanilaiset halusivat nykyisen tilanteen.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Tähän päälle kaikki ”perheenyhdistämiset” ja muutaman vuoden sisään synnytetyt lapset, niin kyseessä ei ole mikään muu kuin väestönvaihto.
    Meillä on äärimmäisen suomalaisvihamieliset ministerit päättämässä näistä asioista, surullista, jos tämä kansa ei pian ala herätä isossa mittakaavassa.

  • Kansanmurha

    Vastaa

    Globalistit ovat perustamassa omaa armeijaa. Taistelijat haetaan ulkomailta.

  • Eikka

    Vastaa

    Kiintiöjärjestelmä on kaikkein tehottomin tapa auttaa hädänalaisia, sillä samalla rahalla saa autettua lukumääräisesti moninkertaista ihmismäärää kohdemaan läheisyydessä ilman oman maan turvallisuustilanteen heikentämistä.

    Viime vuosien lukuisten toilailuiden perusteella voi vain sanoa, että meidän nykyiselle hallitukselle järkevien päätöksien tekeminen on todellakin täysin vierasta.

  • Jekylll

    Vastaa

    Hutisalon alkaisi olla aika lähteä muihin tehtäviin, mielellään ei yhteisiä asioida ajamaan. Laitanpa palautetta menemään sähköpostilla.

  • Ohjataan sivuraiteille

    Vastaa

    Näistä kiintiöpakolaisista on ihan turha puhua yhtään mitään kun aina ”kriisin” aikoina maahan otetaa tuhansia pakoloisia humanitäärisistä syistä.

    Koska nämä poikkeuksetta arabimaista ja Afrikasta tulevat pakoloiset anovat turvapaikkaviisumia, ei meillä ole mitään velvollisuutta päästää niitä maahamme. Sillä ne tuhoavat maamme hyvinvoinnin ja läntiset arvot sekä romahduttavat taloutemme.

    Mikäli he tulisivat työ- tai opiskeluviisumeilla, tilanne olisi toinen. Mutta silloin viisumia pitäisi anoa kotimaasta käsin ja mukana pitäisi olla henkilötodistukset. Juuri tämän vuoksi aikoinaan visumi-käytäntö kehitettiin: Hallitsemattoman maahantulon estämiseksi ihmisille joilla ei ole mitään tarjottavaa ko. maille. 

    Perimmäinen kysymys onkin: Miksi ulkomailta saa lompsia maahamme monen turvallisen maan halki ilman mitään henkilötodistuksia, kun EU-kansalaisten on käytönnössä mahdotonta liikkua edes EU-alueella? Alueella missä piti olla vapaa työvoiman ja tavaran liikkuvuus.

    • BK

      Vastaa

      Eivät tarvitse viisumeja, passeja tai mitään muitakaan matkustusdokumentteja. Koko Eurooppa on avoin heille. Suomalainen ei saa edes mennä läänin rajan yli ja pian evätään pääsy ruokakauppaankin.

      Mitä kävisi jos menisin heittelemään tavaraa vieraan maan sotilaiden päälle rajan yli tunkeutuessani tai yrittäisin matkustella läpi maailman ilman mitään papereita? Eihän siitä mitään tulisi.

  • Tekijämies

    Vastaa

    Tämä todistaa sen, että suvakkien tuhotyö on pahasti kesken. Suvakit ei lopeta ennen kuin maa on täytetty matuilla ja tämän suvakit pyrkivät tekemään tällä vuosikymmenellä. Siksi kierroksia nostetaan.

    Suvakit on jo vuosia vaatinut, että pakolaiskiintiö kymmenkertaistetaan.

  • BK

    Vastaa

    Lisää afgaaneja! Löytyvät Suomen tilastoista kärkipäästä rasistisissa rikoksissa, henkirikoksissa sekä raiskauksissa, joissa ovat aivan listan ykkösenä jopa irakilaistenkin edessä. Nämä samat kansalaisuudet (IRQ, AFG, SOM) toistuvat kaikkien epäsuotuisien listojen kärjessä. Silti juuri näitä pitää vain saada lisää ja lisää.

  • SS Ahnenerbe Finnland

    Vastaa

    Kyllä tästä seuraa polttopilluiskuja turhapaikanhakijoiden paholaiskeskuksiin…

  • Pommi

    Vastaa

    Hyi hitto näitä meidän ”päättäjiä” ja EU-huoria… Miksi ei kukaan laita tosissaan hanttiin EU:lle ja eurolle? Me olemme itsenäinen maa jolla on perustuslaki ja oma lainsäädäntönsä. EU-herrat ja muut nenäkkäät eivät voi sanella Euroopan kansojen maiden lakeja ja ihmisten tulevaisuutta. Vaikka tiedämme ettei meidän Eduskunta, Hallitus, MEP:it, komissaarit jne. päätä yhtään mistään, niin silti toivon Iiris Suomelalle, Sanna Marinille, Emma Karille ymv. mahdollisimman ikävää kohtaloa. Vaikeasti vammainen tai sairas ei ymmärrä tekevänsä pahaa, mutta nämä meidän käsienheiluttelijat tietentahdoin satuttavat kansaamme ja isänmaatamme.

  • 12T

    Vastaa

    YLEn mukaan 75 hukkui välimereen tällä viikolla ja koko vuoden saldo olisi 1300. Minulla ei ole tietenkään mitään sitä vastaan että kaikki kansat eläisivät omilla maillaan – kuten kuuluukin – mutta nämä hukkumiset ovat silti Suomen ja suomalaisuuden kannalta vain hyviä asioita, vaikka se voi jonkun mielestä kuulostaa brutaalilta.

    Suuri virhe on ollut puuttua noiden maihin asioiden, mutta tässäkin on ollut takana pankkiirien ahneus. Mielestäni näitä kansoja ei pitäisi auttaa millään tavalla, sillä mitään hyvää ei ole seurannut koskaan. Ja kuten tiedämme: kannettu vesi ei kaivossa pysy.

    Kun korkopankkiirien valta päättyy, niin jättäkäämme rauhaan nuo maailman kansat pallon toisella laidalla. Me pärjäämme kyllä ilman heitä. Thaimaaseen ja Afrikkaan mieltyneet suomalaiset saavat sitten keksiä uusia keinoja kumppanin löytämiseksi, mutta uskon että siihen mennessä maamme ja koko maailma on tervehtynyt niin huomattavasti, että moiset oireilut lieveilmiöineen ovat jo vähentyneet huomattavasti.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi