Orbán EU:lle: Jos tahdotte massamaahanmuuttoa, voimme päästää siirtolaistulvan Unkarin läpi

Samalla Orbán muistutti, että Unkari on ollut Euroopan tehokkaimpia rajavalvojia.

Väestönvaihto

Unkarin raja.

Unkarin pääministeri Viktor Orbán ilmoitti hiljattain Euroopan unionille voivansa avata laittomille siirtolaisille läpikulkuväylän, mikäli Länsi-Euroopan valtiot todella rakastavat maahanmuuttajia niin paljon kuin nämä väittävät. Unkari on ollut jo vuosia EU:n silmätikku tiukan maahanmuuttopolitiikkansa vuoksi.

Unkari ei aio avata omia rajojaan tunkeutujille jatkossakaan. Orbán kuitenkin tarjoutuu kuljettamaan siirtolaiset Unkarin läpi länteen, mikäli Länsi-Eurooppa tätä tahtoo. Orbán osoitti viestinsä erityisesti ”suvaitsevaisuuttaan” painottaville Ruotsille ja Saksalle.

Samalla Orbán muistutti, että Unkari on ollut Euroopan tehokkaimpia rajavalvojia. Maa alkoi rakentaa massiivisia rajamuureja jo vuoden 2015 siirtolaiskriisin yhteydessä. Myöhemmin muun muassa Kreikka, Espanja ja Puola ovatkin ottaneet Unkarilta mallia torjuessaan laitonta maahanmuuttoa.

Viime viikolla Orbán lähetti EU-komission johtajalle Ursula von der Leyenille kirjeen, jossa hän pyysi EU-rahoitusta Unkarin rajamuurien vahvistamiseen. Orbán totesi von der Leyenille, että Euroopassa on alkamaisillaan uusi siirtolaiskriisi ja lisäsi, ettei vuoden 2015 virheitä tulisi toistaa.

Lähde: Breitbart

Elintasopakolaiset Elintasopakolaisuus Euroopan komissio Euroopan unioni Laiton siirtolaisuus Maahanmuutto Politiikka Rajavalvonta Siirtolaiskriisi Ulkomaat Unkari Ursula von der Leyen Väestönvaihto Viktor Orbán Yhteiskunta

Keskustelu

7 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Tuumata(ko) toimeen

    Vastaa

    Miksi kysellä yhtään mitään? Miksei vain avaa polku kun kerran Leyhen ja muut sitä vaativat?

    No, ehkä siksi että kun euroopan talous romahtaa ja islamistit aloittavat miehityssodan jälkeen sen aseellisen konfliktin, niin Unkarilla ei ole enää lännessa kauppakumppaneita. 

    Pitää aina muistaa että jos ympäristöllä menee hyvin niin itselläkin menee hyvin.

  • pää määrää

    Vastaa

    Hyvää valtiomiestaitoa, johon Suomessa ei ole kykyjä!
    Päätös ottaa huomion muiden maiden toiveet ja puolustaa omaa 10 miljoonaista väestöä laajan maahanmuuton aiheuttamilta ongelmilta.
    Erikoista on, että Venäjän presidentti on samoilla linjoilla. Hänen mielestään länsimaissa tällä hetkellä vallitseva politiikka johtaa pahempaan tuhoon kuin Venäjän vallankumous 1917 ja kuvaa tilannetta selvin esimerkein. Kuitenkin hän jatkaa, että Venäjä ei sekaannu länsimaitten poliitiikkaan, mutta ei myöskään hyväksy sen leviämistä Venäjälle. Estää siis länsimaitten tukeman Venäjän opposition pääsemästä hallitsevaan asemaan.
    Yhtenä esimerkkinä, Venäjällä homous ei ole rikollista, mutta sen mainostaminen ja levittäminen julkisesti erityisesti lapsille on lain mukaan tuomittavaa. Länsimaisessa politiikassa tämä sallitaan tasa-arvoisuuden korostamiseksi ja homouden vastustamista pidetään rasismina. Tämä on kuitenkin Putinin mielestä käänteistä rasismia anemmistöä kohtaan, mihin päätelmään luontoa kunnioittava voi yhtyä.

  • TT

    Vastaa

    Unkari on Euroopan lähes ainoa maa, jolla ei harrasta progressiivista agendapolitiikkaa maahanmuutossa. Tämä politiikka tarkoitaa sitä, että joukko neropatteja toimii jossakin kansainvälisessä järjestössä ja laatii agendan, joka pakkosyötetään kaikille kansoille, joiden hallintoon tuolla järjestöllä on vaikutusvaltaa. Narratiivit laaditaan etukäteen ja ne pusketaan massamedian ja muun materiaalin läpi tiukasti kansalaisten tajuntaan. Vastaanpullikoijat hiljennetään sensuurilla tai jopa kriminalisoimalla toisinajattelu. Tärkeintä on, että kansa ei koskaan saa ajatella omilla aivoillaan eikä saa reagoida tilanteisiin agendan vastaisesti. Jos tapahtuu jotain sellaista, mikä todistaa agendaa vastaan, kuten sydänkuolemat koronassa tai massamaahanmuuton tuottamat haitat tai energiakriisi ilmastopolitiikan seurauksena, niin mitään reagointia agendaa vastaan ei sallita. Kansalaisten omat mielipiteet tai reagointi on jyrkästi kielletty. HOW DARE YOU HAVE AN OPINION!

    • pää määrää

      Vastaa

      Näinhän on ennenkin tapahtunut. 1917 alkoi kommunistinen vallankumous ja 1930 luvulla alkoi natsien totalitarismi kirjarovioineen. Kummassakin tapauksessa ihmiset joutuivat kärsimään. Vallankumouksista on aina ollut pelkkää haittaa maiden tulevaisuudelle. Siispä muutosten pitäisi tapahtua rauhallisesti ja kaikkia mielipiteitä tasapuolisesti pohtien.

      Nyt länsimaissa on menossa omalaatuinen vallankumous, jossa on kuitenkin samoja piirteitä. Vanhat historialliset kirjat, esimerkiksi Shakespearen teokset, ovat muuttuneet ajatuksiltaan kielletyiksi. Kommunistisessä totalitarismissa oli tarkkaan määrätty, mitä kouluisa saa opettaa. Lännessä on menty vielä pidemmälle, määrätään, mitä kouluissa pitää opettaa, esimerkiksi lapsille on opetettava, että he voivat itse valita sukupuolensa. Rotuennakkoluulot on kehitetty huippuunsa kuvittelemalla eri rodut tasavertaisiksi. Jokaisella rodulla on omat piirteensä, joista oppimalla tulisi saada hyötyä eikä haittaa. On luotu poliitiinen ilmastonmuutos, jolle ei ole tieteellisä perusteita vain valehtelua.
      Ellei muutosta saada aikaan, lännen kansalaiset tulevat kärsimään pahemmin kuin mitä yllämainittujen vallankumousten kansalaiset kokivat kymmenien vuosien aikana.

      • Nimetön

        Vastaa

        Erona luonnollisesti se, että kommunistisen vallankumouksen seurauksena Venäjällä tapettiin yli 10 miljoonaa siviiliä, ja Saksassa miljoonille ihmisille annettiin työpaikat, asutus, ruokaa ja tulevaisuus.

        Sitäpaitsi, liittoutuneet polttivat monikymmenkertaisesti enemmän saksalaisia kirjoja 45 ->, kun taas saksalaiset polttivat lähinnä homo- ja transuilukirjat kommunismin ohella, joita oli se parisen tuhatta kpl.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Synkkänä hetkenä melkeinpä toivoisin Eurooppaan valtavaa siirtolaisvyöryä. Se romahduttaisi Euroopan Unionin ja aloittaisi vuosien kurjuuden sekä kamppailun, joka kuitenkin päättyisi aikanaan. Luotan valkoisen rodun voittoon.

    Euroopan romahdus on väistämätön ja mitä nopeammin se tulee, sitä nopeammin se on ohi ja pääsemme rakentamaan uutta yhteiskuntaa puhtaalta pöydältä. Parempi kertarysäys kuin ainainen kitinä.

  • suomalaisasiamies

    Vastaa

    EUrooppa valloitettiin naisilla ja lapsilla sekä rikollisilla. Voiko suurempaa häpeää olla. Vaan ei homot ja huorat häpeää tunne. Kirkossakin vaan jeesustellaan…

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi