Musta puukotti 12-vuotiasta kutsuen tätä ”valkoiseksi paholaiseksi” – ei syytettä viharikoksesta

Yritys murhata valkoinen lapsi rodullisesti motivoituneista syistä ei tietenkään ole oikeusjärjestelmän mukaan viharikos.

Väestönvaihto

Charles Edward Turner.

12-vuotias poika oli perheineen jonottamassa paikallisessa McDonald’sissa Amerikan Pittsburghissa, kun yhtäkkiä Charles Edward Turner -niminen musta puukotti poikaa mattoveitsellä kaulaan sanoen, että hän on ”valkoinen paholainen”.

Puukotettu poika päätyi sairaalaan kriittisessä tilassa mutta selviytyi hengissä.

Turner oli myös tehnyt väkivaltaa häntä kiinniottamaan tulleille poliiseille sekä poikaa auttaneille pikaruokalan työntekijöille. Hän oli tapahtuman aikana jatkuvasti huudellut valkoisista halventavia nimityksiä.

80-luvulta lähtien jatkuvasti rikoksia tehnyttä Turneria ei kuitenkaan olla syyttämässä viharikoksesta hänen selvästi rodullisesti motivoituneesta murhan yrityksestä huolimatta. Syy tähän on Turnerin musta suojaväri, jonka ansiosta hän on oikeutettu matalampiin tuomioihin.

Lähde: Law Enforcement Today

Afrikkalaiset Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Rikos Rotu Väestönvaihto Valkoisiin kohdistuva rasismi Valkoisten kansanmurha Yhdysvaltojen mustat Yhteiskunta

Keskustelu

4 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • juha.

    Vastaa

    Se puuvilla jota mustat orjina korjasivat pelloilta demokraatti Massojen (isäntä) ei riitä alkuunkaan vastaamaan heidän aiheuttamien vahinkoja rikosten kaikissa muodoissaan valkoiselle yhteiskunnalle!!!
    Puukotettu oli viaton lapsi, joka oli yhtä paljon rikollisten globalisti demokraatti-kommunistien uhri kuin itse tekijänkin!!!
    Todella vastenmielistä silkan kieroutuneen hulluuden tulosta!

  • Sälli Enare

    Vastaa

    Viharikoslait on luotu valkoisia vastaan käytettäviksi. Aivan kuten termi ”rasismi”.

  • #Böllis

    Vastaa

    Ohhoi

  • Siwan boss

    Vastaa

    Vihreät pedofiilit on kaupan kassa sanna marinin suojeluksessa olevia eduskunnan pikku pedofiilejä,sanna mariinin kavereita ei voi syyttää,koska heillä on pikimusta suojaväri naamassa.luulen sannan pitävän kotona alaikäistä uus suomalaista kumihuulta,tosin sanna tuo alaiikäiselle parranajo välineet ja keskiolutta siwasta,mutta näin se suomi muuttuu vihreiden agendan kautta.🤮🤮🤮🤮🤮🤮🤮

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi