Maahanmuuttajapojat hyökkäsivät koulutytön kimppuun välitunnilla

Kivimaan koululta ei ollut saatavissa kommenttia keskiviikkona; poliisi ei kommentoi tapausta tai sitä, onko rikosilmoitus tehty.

Väestönvaihto

Lahden Kivimaan koulun pihalla sattui maanantaina välitunnilla välikohtaus, jossa kaksi alle 10-vuotiasta maahanmuuttajataustaista poikaa hyökkäsi 10-vuotiaan tytön kimppuun.

Pia Hietamäki sai koululta puhelun, jossa kerrottiin, että hänen lapsensa oli ollut tappelussa. Myöhemmin hän sai mutkien kautta kuulla, että lasta oli lyöty.

Hietamäen mukaan pojat olivat tarttuneet tyttöön kiinni ja kaataneet hänet. Toinen pojista oli lyönyt tyttöä kasvoihin ja sylkenyt hänen päälleen. Tytöltä oli lohjennut hammas. Lyöminen ei näy valvontakameratallenteelta, mutta Hietamäen mukaan sillä oli useita silminnäkijöitä.

”Poika ei tiedä, miten Suomessa käyttäydytään,” Hietamäki sanoo ja lisää, että päälle sylkeminen on korona-aikana erityisen ikävää. Hän kertoo tehneensä rikosilmoituksen poliisille, vaikka hänen oli toivottu jättävän ilmoitus tekemättä.

Poliisi ei kommentoi tapausta tai sitä, onko rikosilmoitus tehty. Hietamäen mukaan pojat olivat maahanmuuttajataustaisia.

”Tapausta käsiteltiin koulun pihalla puolentoista tunnin ajan. Tekijää paijattiin, lapsestani ei kukaan välittänyt,” Hietamäki kommentoi.

Lähde: ESS

Kotimaa Koulut Maahanmuutto Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Rikos Rotu Väestönvaihto

Keskustelu

17 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Granadier

    Vastaa

    Ao. Pojat koulun jälkeen pakun kyytiin, kädet nippusiteisiin ja huput päähän. Ajetaan hiljaiselle soramontulle 30–40 km päähän koululta. Sitten pojille lättyyn niin että jokaiselta lohkeaa hammas, päässä on kuhmuja, ruhjeita eri puolilla kehoa ja nessusta tulee verta. Lopuksi kerrotaan pojille, että sama toistuu joka kerta jos/kun kun paikalliset tavat ei onnistu.

    Pojat jätetään soramontulle ilman kännyköitä ja saavat itse etsiä tien ja kyydin kotiin.

  • pöh

    Vastaa

    Samaa oli täällä jo 15–20vuotta sitten, sitä ei vaan kukaan tunnu uskovan ennen kuin omalle kohdalle osuu.

  • Fatwantarkistaja

    Vastaa

    Lapsi on valkoinen, ymmärtäähän tuon.

  • SOOmalainen

    Vastaa

    Ei mikään yllätys ettei Kivakoulussa puututa ja ei haluta tehtävän rikosilmoitusta. Kivakoulut piilottelee kiusaamista/väkivaltaa koska täytyyhän sitä Kivakoulu-lisenssiä saada myytyä lisää..ja tietenkin vielä enemmän suojellaan mamuja. Itsekin joutunut vanhempana aika paljon tappelemaan Kivakoulun kanssa kun niiden mielestä mikään ei ole kiusaamista…

    • Pate

      Vastaa

      Joo. Itseänikin kiusattiin nuorempana. Asialle ei tehty mitään. Aloitin nyrkkeilyn ja seuraavan kerran kun pojat tuli kimppuun niin laitoin molemmat maahan ja sitten saan MINÄ valitusta ja jälki istuntoa. Kiva koululla ei mene kyllä tämä putkeen.

  • 421 god bless

    Vastaa

    Sellaisia veronmaksajia sieltä kasvamassa. Kiitos opittu että vääräuskoiset eivät ole minkään arvoisia?

  • Läivi Piipponen

    Vastaa

    Monikulttuurismi on ideologia joka sairastuttaa jo valmiiksi luonnehäiriöisiä ihmisiä. Kyseessä on masokistinen mielenhäiriö ja perverssi alistumisvietti.

  • Roduissa on eroja

    Vastaa

    Eiköhän tällaiset ”eivät tiedä miten käyttäytyä” eroteta koulusta saman tien. Jos ei kerran osaa käyttäytyä niin silloin ei ole tervetullut.

  • Vai että oikein rikosilmoitus Polpolle

    Vastaa

    Sehän on suunnilleen sama asia kuin kehottaa Jari Sillanpäätä hankkimaan itselleen tyttöystävä…

  • Vai että oikein rikosilmoitus Polpolle

    Vastaa

    Sehän on suunnilleen sama asia kuin kehottaa Jari Sillanpäätä hankkimaan itselleen tyttöystävä…

  • Terhomatti Hämeenkorpi

    Vastaa

    Granadierilla oli hyvä ehdotus:-)))

  • suomalaisasiamies

    Vastaa

    USAssa erotetaan koulusta vaikka lopullisesti. Meillä hommaan edes puututa.

  • juha.

    Vastaa

    ”Ruotsalaista koulukultturia pahimmillaan, Jos olisi tytön isä.… tutustukoon ensimmäisen kommentin sisältöön. ”Oppi ‑vajaus siitä ”kuinka Suomessa käyttäydytään” läpäisisi umpiluisen kallonkin!!!

  • Lumivalkoinen Suomi

    Vastaa

    Suomessa kasvatetaan tällä hetkellä sellaista mamusukupolvea, jolle tulee hyvin selväksi, että he saavat tehdä valkoisille mitä vaan. Jos joku puuttuu asiaan, niin sitten rastistikortti heiluu. Nämä lapsoset myyvät huumeita myöhemmin, puukottavat ja raiskaavat. Kuinka kalliiksi tämä hulluus tulee Suomelle ja kuinka suuri henkilökohtainen tragedia on tulla pahoinpidellyksi, raiskatuksi ja jopa tapetuksi näiden ali-ihmisten toimesta. Mistä johtuu, että esim. perussuomalaisten kannatus ei ole jotain 70%, kun on päivän selvää mihin nykymeno johtaa? Onko kansa todella niin tyhmää? Voitaisiinko koko Suomi jakaa mamut+vassarit kehä 1 sisäpuolella ja muut toisella puolella. Ja he saavat siellä myös elättää itsensä omilla verotuloillaan…

  • jussi

    Vastaa

    Tuolla Lahden Kivimaan koulussa oli myös tapaus noin 2 vuotta sitten kun paljastui myös maahanmuuttaja kouluavustaja joka olikin pedofiili. Kun selvisi että oli useammalle pikkutytölle tehnyt jotain, niin ei mennyt kuin ehkä kaksi viikkoa niin tämä pedari käveli Lahden kadulla vapaana. Edelleen löytyy minulta tämä pedofiilin kuva puhelimesta.

  • Jaakko

    Vastaa

    Näin se oli jo 25 vuotta sitten. Neekerit ja ählämit meidänkin ala- ja yläasteella haastoivat riitaa ja tappelivat. Silloin oli vielä onneksi tarkkisluokat.

  • Tikkakosken Manne

    Vastaa

    Koulun ”vastuu”-henkilöltä todella törkeää mutta hyvin nykyajan perverssiyttä kuvantavaa tarinoida yksipuolisesti ja joukolla urosapinoiden toimesta hakatun tyttölapsen vanhemmalle että ”lapsenne on ollut tappelussa”, kun kyseessä on oikeasti pahoinpitelyn uhri eikä mihinkään ”tappeluun” osallinen osapuoli. Uhrin syyllistäminen alkaa jo tästä.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi