Laittomat siirtolaiset ilmaiseksi neljän tähden hotelliin Britanniassa – tavallinen kansa puolestaan maksaa hotellikaranteenistaan

Tunkeutujat saavat myös onneksi koronarokotteen ennen suurinta osaa briteistä.

Väestönvaihto

Huone maahantunkeutujien asuttamasta Crowne Plaza -hotellista.

Laittomasti Iso-Britanniaan tulleet ja sen jälkeen turvapaikanhakijoiksi ilmoittautuneet saavat asua neljän tähden Crowne Plaza hotellissa veronmaksajien laskuun.

Sen sijaan takaisin kotimaahansa palaavat britit joutuvat maksamaan itse pakollisen hotellikaranteeninsa kolmen tähden hotellissa, minkä lisäksi he maksavat tästä vielä normaalia suurempaa hintaa. Heille lasku kymmenen päivän karanteenista on 1 750 puntaa vaikka normaali hinta kyseisessä hotellissa asumisesta olisikin vain 600 puntaa.

Monet maahantunkeutujat asuvat hotelleissa viikkokausia tai jopa kuukausia odotellessaan turvapaikkapäätöstään. Vaikka he ovatkin kuvanneet huoneitaan ”ihaniksi” ja englantilaista aamiaista ”erittäin hyväksi”, he ovat valitelleet, että heille tarjoillaan liikaa riisiä ja pastaa.

Hotellin mukavuuksiin kuuluvat tunkeutujille myös baari, kahvila, kuntosali ja uima-allas.

Vapaa liikkuvuus muukalaisille, ei briteille

Toisin kuin hotellikaranteenissa olevat britit, maahantunkeutujat saavat myös tulla ja mennä hotelliin ja sieltä pois miten tahtovat. 

Britit sen sijaan pääsevät huoneistaan ulos vain hotellin pihalle lyhyille tauoille vartijoiden tarkkailemana. He eivät myöskään saa ruokailla hotellin ravintolassa, vaan heidän ovilleen tuodaan lentoyhtiötyyppisiä ruoka-annoksia.

Maahantunkeutujat asetetaan toisaalta rokotejonon kärkeen vastaanottamaan kuolemia, halvauksia ja muita kompilaatioita aiheuttanut koronarokote. He ovat olleet erittäin myönteisiä sen vastaanottamiseen.

Lähde: Daily Mail

AfrikkalaisetArabitBritanniaHyvinvointiKoronavirusLääketeollisuusLaiton siirtolaisuusMaahanmuuttoRokotteetUlkomaatVäestönvaihto

Keskustelu

3 kommenttia

  • Penkka

    Vastaa

    Vajaa-älyisten touhua.

  • vattu

    Vastaa

    Meilläkin voisi tuon k‑rokotteen antaa moniosaajille muun kansan ohi. Ja hallitukselle ihan ensimmäisenä.

  • juha.

    Vastaa

    Toivottavasti kaikista ”etuoikeuksista” koituva ”hyöty” maksaa itse itsensä takaisin!

  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

    Lue seuraavaksi