Saksassa jopa yli 2 miljoonaa ulkomaalaista sosiaalitukien nostajaa

Tilastossa ei huomioida Saksan kansalaisuuden omaavia tukien nostajia.

Väestönvaihto

Saksassa on jopa yli 2 miljoonaa ulkomaalaista, jotka nostavat sosiaalitukia. Tilastot eivät huomioi kansalaisuuden omaavia rotumuukalaisia, joten todellinen lukumäärä on suurempi.

Yhteensä Saksassa on 5,5 miljoonaa etuuksia nostavaa henkilöä. Reilulla kahdella miljoonalla näistä ei ole maan kansalaisuutta. Kyse on siis hyvin merkittävästä taloudellisesta miinuksesta.

Monikulttuurisuutta pakotetaan monesti kertomalla tarinoita tulevaisuuden työvoimareservistä sekä moniosaajista. Kuitenkin niinkin vahvassa taloudessa kuin Saksassa lähes puolet sosiaalitukieläteistä on ulkomaalaisia virallistenkin tilastojen mukaan.

Lähde: Kansalainen

Maahanmuutto Rotu Saksa Sosiaalituet Talous Ulkomaat Väestönvaihto Yhteiskunnan elätit Yhteiskunta

Keskustelu

5 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Lars

    Vastaa

    Mitä ihmeen hyötyä esimerkiksi Lähi-idästä ja Afrikanmantereelta saapuneista tunkeutujista voisi ylipäätään ollakaan?. Suurin osa heistä on faktisesti älyllisesti kehitysvammaisia, täysin työhön kelpaamattomia barbaareja sekä loisia, jotka eivät tule koskaan sopeutumaan, eivätkä integroitumaan Eurooppalaisiin kehittyneisiin sekä sivistyneisiin yhteiskuntiin.

  • Eikka

    Vastaa

    Saksassa yhden ihmisen elättäminen kustantaa veronmaksajille 20 000 euroa per vuosi, asumistuen, työttömyyspäivärahan, toimeentulotuen, tulkkipalveluiden, terveydenhoitokulujen jne. muodossa. Kahden miljoonan elätettävän kokonaiskustannukset ovat siten 40 miljardia euroa.

    Viime vuosina monissa Euroopan maissa valtioiden menot ovat räjähtäneet käsiin sosiaaliperusteisen maahanmuuton, pakolaisuuden ja siirtolaisuuden takia.
    Nyt toteutettava EU :n elvytysrahasto on perustettu paikkaamaan näitä kuluja Italialle ja Espanjalle seuraavan kuuden vuoden ajaksi kasvavan muuttoliikkeen takia.
    Elvytysrahaa annetaan myös halvempaa työvoimaa tarjoaville Unkarille ja Puolalle, joissa se valuu saksalaisten ja ranskalaisten omistamille teollisuudenaloille voitelemaan niiden toimintaa monin eri tavoin.

    Pientä ja hölmöä Suomea viedään kuin pässiä narussa ja meillä maksatetaan kalliisti EU: n päättäjien kierojen suunnitelmien toteutuksia vuosikymmeniä eteenpäin.

  • johannes

    Vastaa

    Tuen nostajien määrä on pienempi kuin mitä rekisteriin on merkitty sillä
    – ammattimaisilla tuensaajilla on käytössään useita henkilöllisyyksiä. Osa tietenkin naapurimaissa.
    – Poliitikot, virkamiehet ja rahaeliitti nostavat itselleen rahaa valtion tukikassasta keksityillä henkilöllisyyksillä.

    Ammattimaisten tuennostajien sivuelinkeino on asuntojen vuokraus. Tarvitseehan jokainen virtuaalihenkilö myös sosiaalitoimiston maksaman asunnon itselleen.

  • Schlageter

    Vastaa

    Kunhan Saksa taas herää, asia korjaantuu. Ja luultavasti se korjaantuu tavalla, jonka maailma tulee muistamaan. Herää, Saksa!

  • Riku Laine

    Vastaa

    Kylmä fakta on se että jos ei edes kottikärry mene suoraan ja tarvitsee työpaikalleen myös tulkin matkaan niin kukaan ei palkkaa.
    Ei ole edes rasismia kukapa nyt haluaa sellaisen palkata joka tuottaa firmalle ainoastaan tappiota.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi