Julkisen sanan neuvosto käärmeissään maahanmuuttajarikoksia paljastaville kansalaisjournalisteille

JSN-johtaja Eero Hyvösen mukaan on täysin perusteetonta julkaista syyllisen etninen tausta rikosuutisten yhteydessä.

Rotu

Eero Hyvönen.

Suomalaisvastaisen mediamonopolin etujärjestö Julkisen sanan neuvosto (JSN) on käärmeissään kansalaisjournalisteille, jotka paljastavat maassamme suoritettuja monikulttuurisia rikoksia. JSN:n mukaan valtamedialla tulisi olla yksinoikeus päättää siitä, milloin rikollisten taustat tulee sensuroida.

Yle haastatteli artikkeliinsa anonyymiä rahoitusalalla työskentelevää kansalaisaktivistia, joka on tilannut ja julkaissut vapaa-ajallaan maahanmuuttajarikollisten tuomioita verkossa. ”Esimerkiksi [maahanmuuttajien tekemistä] seksuaalirikoksista on uutisoitu siten, että niistä on voinut ymmärtää tekijän olevan suomalaistaustainen. Uutisointi ei ole silloin ollut täysin totuudenmukaista,” mies perusteli toimintaansa Ylelle.

Kansalaisaktivisti aloitti toimintansa 2018, kun Oulussa sijainneen maahanmuuttajien pedofiiliringin rikokset nousivat esiin. Myös tuolloin poliisi ja media olivat pyrkineet piilottamaan rikokset, joten niiden paljastaminen jäi paikallispolitiikassa toimineiden Junes Lokan ja Tiina Wiikin vastuulle.

JSN puolustaa sensuuria

Yle myöntää, että suuri joukko suomalaisia uskoo valtamedian pimittävän yleisöltä tietoa poliittisin perustein. Artikkeliin haastateltu JSN kuitenkin puolustaa nykyistä sensuuripolitiikkaa.

JSN-johtaja Eero Hyvösen mukaan olisi täysin perusteetonta julkaista syyllisen etninen tausta rikosuutisten yhteydessä. ”Yksittäisiä tuomioita julkaisemalla et pysty osoittamaan, että taustalla olisi ongelma. Osoitat vain, että uskot siellä olevan,” Hyvönen väitti. Tosiasiassa taustalla olevat ongelmat eli maahanmuuttajien rumat raiskaustilastot ovat olleet julkista tietoa jo vuosien ajan.

Hyvönen viittaa ruotsalaisen median linjauksiin. Vaikka maahanmuuttajajengit suorittavat rutiininomaisesti kranaatti-iskuja, teloituksia, joukkoraiskauksia ja koordinoituja hyökkäyksiä viranomaisia vastaan, ruotsalaismedia on entistä haluttomampi raportoimaan rikollisten rotutaustasta. Hyvösen mukaan tämä on tärkeää, jotta ”vihamielisyys” yhteiskunnassa ei lisääntyisi.

Havainnollistava tuore esimerkki valtamedian valehtelusta on Atlantis FC ‑jalkapallojoukkueessa pelanneiden rotumuukalaisten saamiin raiskaustuomioihin liittynyt uutisointi. Siinä missä vaihtoehtomedia Partisaani julkaisi mustien pedofiiliraiskaajien kuvat, Yleisradio käytti uutiskuvanaan palloa potkivaa valkoista jalkaa, minkä avulla katsojille uskoteltiin raiskaajien olleen valkoisia:

Lähde: Yle

Eero Hyvönen Joukkoraiskaus Julkisen Sanan Neuvosto Junes Lokka Kulttuurimarxismi Lapsenraiskaus Maahanmuuttajajengit Maahanmuutto Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Pedofilia Raiskaus Rikos Rotu Sensuuri Tiina Wiik Törkeä lapsenraiskaus Törkeä raiskaus Valtamedia Yhteiskunta

Keskustelu

22 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Suojaväri

    Vastaa

    Niimpä… Ja Helsingin autokuskin taustat paljastettiin hetimiten, kun vain osoittautui että se oli valkoinen. Olisi pitänyt olla suojaväri.

  • Matubisneksessä mukana?

    Vastaa

    Miksi muutoin olisi etnisen taustan paljastaminen ongelma tuolle hyypiölle? Muistakaa seuraava nyrkkisääntö: Jos raiskarin nimeä/naamaa ei julkaista, niin silloin se on AINA LÄHTÖKOHTAISESTI MATU! Ei auta valkoiset jalat, kädet tai muut harhaanjohtavat kuvituskuvat.Ja jos se ei ole matu, niin se on suvakki tai muu kulttuurimarxisti, joka on osa ongelmaa matujen kanssa.(mm. suvakkiraiskari Lahdenmäen tapaus)

  • Jörgen Hainz

    Vastaa

    Partisaanille suuri kiitos näistä tiedoista. Eero on typerä ihminen joka haluaa sinun olevan onnellisen tietämätön asioista.

  • J. Jörgensen

    Vastaa

    Hyvönen ja JSN haistakoot silkan p:n! Mikä siinä on, että sinänsä järkevän päämäärän tavoittelemiseen perustetun neuvoston johtajiksi valikoituu tuommosia noloja mylkyttäjiä? Eikö sitä tässä maassa tosiaan löydy tervejärkisiä ja suomalaisten asialla olevia lehtimiehiä neuvoston johtajksi.

  • Eikka

    Vastaa

    JSN on pelkkä jonnin joutava viritelmä, vailla mitään laillista päätäntävaltaa. Perustettu siksi etteivät ihmiset veisi median lain rikkomisia poliisin tutkittavaksi. Pelkkää huijausta koko lafka.

    Parasta on kun laitetaan rikollisten nimi ja pärstäkerroin jutun yhteyteen, ei jää asiasta epäselvyyttä.

  • einari

    Vastaa

    Julkisen Sanan Neuvoston nimessä on vahvistettu, että asia on julkinen!
    Olisi vissiin perustettava Pimitetyn Sanan ja Asian Neuvosto, jonka johtajaksi
    Eero Hyvönen olisi lahjoiltaan ehkä sopivampi?!

  • Salomon

    Vastaa

    Aivan samalla tavalla tuo salailu, valehtelu ja rikollisten puolustelu lisää vihamielisyyttä. Nää juutalais hännystelijät ovat ihan itse tästä vastuussa

  • Tekijämies

    Vastaa

    Lokka ja Wiik teki kyllä todellisen uroteon paljastaessaan matujen pedofiilivyyhdin. Samaan aikaan Oulun lestapoliisit yrittivät peitellä pedofiilivyyhtiä. Lokan vihamies, lestapoliisi Nikula meni jopa niin pitkälle, että hän Esikoto-hankkeen yhteydessä paritti suomalaisia lapsia pedofiilimatuille. Oikea poliisin olisi taas suojellut lapsia pedofiileilta.

    Voi olla tämä herätti ihmisiä tähän hulluteen, jonka keskelle meidät on pakotettu.

    Suvakkeja ahdistaa nyt, kun ulkomaalaiskriittisyys kasvaa Suomessa.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Uutisointi on aina vaikuttamista ja Suomen valtamedia ei edes yritä uutisoida, vaan muokkaa mielipiteitä.

  • Minä

    Vastaa

    Jos kuvitellaan, että Suomessa on demokratia, on tärkeää, että kansalaiset tietävät eri maahanmuuttajaryhmien tekemisistä riittävästi, voidakseen antaa äänensä perustellulle maahanmuuttopolitiikalle, eikä elää pimennossa, vailla tietoa tosiasioista.

    Ei ole median ja poliitikojen asia päättää, millaista maahanmuuttopolitiikkaa Suomi harrastaa. Se on kansan asia ja siksi kansalle kuuluu kaikki tieto asiasta, ilman poliitikkojen tai median salailuja.

    Nythän poliitikot ja media käsittelee kansaa ikään kuin kansa olisi heidän holhouksessan, vailla kykyä itse päättää omista asioistaan.

  • KokenutMies

    Vastaa

    Parasta maahanmuuttokriittisyyttä ja totuus puhetta olisi akateeminen tutkija, joka paljastaisi/tutkisi syitä muslimien ja afrikkalaisten tekemien raiskausten takana. Tämä todennäköisesti paljastaisi, että syyt ovat geneettisiä ja liittyvät alhaiseen älykkyyteen, joka taas vaikuttaa vähentäen kykyä hallita impulsseja, myös moraalinen ulottuvuus voi johtua älyn puutteesta ja kulttuurista. Ilmiöhän on yleismaailmallinen. Siellä missä on valkoisten asumuksia saapuu Afrikkalaisia ja muslimeita, jotka sitten raiskaavat suurella yliedustukselle valkoisia naisia ja lapsia. He toimivat niin, koska eivät voi itselleen mitään ja me länsimaiset miehet emme ole antaan riittävän painokasta syytä olla toimimatta toisin.

  • Pravda

    Vastaa

    Tosiasia on se, että nämä yli 30 000 nuorta muslimia, jotka ovat syyllistyneet lukemattomiin rikoksiin, olivat kutsuttuja. piste. Ja silloisen sisäministerin valtuuksissa olisi ollut laittaa stoppi. Ja nyt kun paska on lentänyt tuulettimeen, esitetään tälläistä vittuilua. Ai jaa. Jsn:n mielestä, kantasuomalainen ei saisi tietää, mikä stnan uhka ne ovat? Minä esitän mitä suurimmat kiitokset, vaihtoehto medialle. Jos tämä valtamediapuolue saisi esittää pelkkiä omia näkemyksiään, niin eläisimme kuten neuvostoliitossa. Ja siinähän elämmekin jo osittain.

  • pää määrää

    Vastaa

    Rikoksesta jo epäiltyjen nimet tulisi julkaista lehdissä. Rattijuoppojen ja ylinopeuskaahareitten nimet ja kuvat Yleen ja lehtiin, eikä suinkaan kehuen vaan morkaten. Sitä vartenhan media on olemassa, että kansalaisille kerrotaan tapahtumista.
    Jos tämä haittaa rikoksen tehneen kunniaa ja mainetta, niin sehän on vain tarpeellista muitten sääntöjä rikkomattomien hyvinvoinnin kannalta.

    • Häpeäpaalu

      Vastaa

      Eikö jossakin päin maailmaa olekin tämäntapainen käytäntö? Muistelen, että vuosia sitten Thaimaan lehdistö julkaisi jonkun kuolleen suomalaisen narkkarin kuvat, ja siitä nousi pienimuotoinen kohu. Ja eikös jenkeissä ole aika matala kynnys julkaista rikollisten kuvia?

      Luulen, että jos Suomessakin jopa pikkurikollisetkin saisivat tasapuolisesti kuvansa valtamediaan, niin se osaltaan kannustaisi käyttäytymään siivommin. Lisäksi luulen, että vihervasemmisto vastustaisi tuollaista kiihkeästi. Eihän nyt kriminaalin tunteita saa loukata, sillä eihän kukaan halua olla oikeasti paha, he ovat vain yhteiskunnan uhreja. 

      Myönnän että viestini on pelkkää mutuilua, mutta todistakaa minut vääräksi.

  • Nimetön

    Vastaa

    Yksittäistapaus

  • Tupo

    Vastaa

    »Hyvösen mukaan tämä on tärkeää, jotta ”vihamielisyys” yhteiskunnassa ei lisääntyisi.»

    Ei raiskaajia ja rötöstelijöitä saa vihata. Uusi normaali!

  • TT

    Vastaa

    Mutta jos saat aisoista oikeaa tietoa ohi JSN:n kansalainen, niin huomaat ettet voi tehdä niille yhtään mitään. Puolueita johdetaan ryhmäkurilla ja hallitus toteuttaa globalistien sille sanelemaa agendaa. Lakiesitykset ovat aina vain vähemmän kansalaisten aitojen etujen mukaisia. Sanavapaus alkaa olla jo mennyt ja kohta jopa holokaustin kyseenalaistaminen kriminalisoidaan, kuten on juuri tehty Kanadassa ja Irlannissa. EU perustaa Totuusministeriön, joka estää kaiken JSN-narratiivien vastaisten ajatusten viestinnän. Kansalaisten pääsy vaihtoehtoisen tiedon äärelle pyritään estämään kokonaan. EU on kuolemanloukku ja suomalaiset laitetaan kuumaksi nato-etuvartioksi saartamaan ja provosoimaan Venäjää. Ihmisiltä estetään elämä rauhassa ja oikean tiedon valistamana. Tilalle tuotetaan jatkuvat globalistien masinoimat poikkeustilat ja psyop-operaatiot, joilla kansalaisista tehdään hulluja fanaatikkoja. Sivistys lopetetaan kokonaan. Matujen riehuminen on tietenkin oiva lisäaines tähän kaikkeen.

  • Leino Kimmo

    Vastaa

    Kas kummaa vihasivustojen keräys-sivusto murkut.org on taas saavuttamattomissa. 

    On ”disinformaatiota” nykyään kertoa totuuksia !

    Suomen ”perustuslain” 118 § … Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

    Julkinen, mutta salattu ihmisoikeuksien poistopykälä Suomen kansalaisille.

    Eoa päätös 876÷2÷05 … poliisilla ei ole oikeutta suorittaa esitutkintaa kansalaisen sille ilmoittamassa presidentin- ja ministerinvastuuasiassa. ( päätös salattu 20.12. 2007 asti ).

    Iltalehti 7.4. 2012 ”Eduskunnassa muhii miljardikaappaus”; nykyään sensuroitu ?

    archive.is /kimmoleaks.fi … sensuroitu Tokentube Kimmo Leino puhuu … sensuroitu .

    Oikeusministeriö tiedonanto 11.6. 2010 klo 10.00 Ruanda-oikeudenkäynnin kustannukset Suomen kansalle !

    Kansainvälisen rikostuomioistuimen lahjonta toimivallattomaksi PL 118 §:n mukaisissa asioissa ( He 552007); julistettu salaiseksi 25 vuoden ajaksi !

    Syyteilmoitus Valtakunnansyyttäjänvirastoon 9.12. 2005 lainsäädännöllisen syrjinnän lopettamiseksi Suomessa ODOTTAA yhä käsittelyä !

    Julkisten asiakirjojen jakaminen Suomessa siis on ”disinformaatiota” ?

    Jakakaa Suomen pelastamiseksi ; kiitos !

  • juha II

    Vastaa

    ”Emme ole Ruotsin tiellä”!
    Emme todellakaan. Olemme aivan samassa linjassa!
    Kun somali taluttaa mummon kadun yli. Tuolloin somali EI ole suomalaismies vaan ”Somalilaismies talutti mummon kadun yli”!!!
    Valkoisia cis suomalaismiehiä on hyvä demonisoida ja tätä tullaan vielä kollektiivisesti käyttämään meitä vastaan silmääkään räpäyttämättä, sillä lännen valheellinen pahuus on pohjaton!!!

  • Plääh

    Vastaa

    Hallitus on esittänyt alun suunnitelmastaan, jos tänne hybridihyökätään mamujoukkioin. Turvapaikka niille, ja suomalaisille laskut, sekä rajusti kavennetut oikeudet. Rajoja ei hallitus ole luvannut sulkea. Liikkumiskieltoja- ja rajoituksia. Omaisuuden haltuunottoa. Sosiaaliturvamaksujen, eläkkeiden ja työttömyyskorvausten mahdollinen katkaiseminen määräajaksi, pakkotyövelvoite, sähkön ja polttoaineiden, sekä mahdollisesti elintarvikkeiden jne. säännöstely…
    Siinäpä sitä pikavilkaisulla sisältöä, kun vihersossut tekee valmius- ja poikkeuslakeja mieleisekseen
    ”Sisäisen turvallisuuden” vuoksi. Suomalaiset liekaan. Muissakin uhkatilanteissa. Melkoinen ”mellakka-ase” vääränlaisen hallituksen käsissä olisi mielivaltaisesti kulloinkin määrättynä.

  • Plääh

    Vastaa

    Hallitus on esittänyt alun suunnitelmastaan, jos tänne hybridihyökätään mamujoukkioin. Turvapaikka niille, ja suomalaisille laskut, sekä rajusti kavennetut oikeudet. Rajoja ei hallitus ole luvannut sulkea. Liikkumiskieltoja- ja rajoituksia. Omaisuuden haltuunottoa. Sosiaaliturvamaksujen, eläkkeiden ja työttömyyskorvausten mahdollinen katkaiseminen määräajaksi, pakkotyövelvoite, sähkön ja polttoaineiden, sekä mahdollisesti elintarvikkeiden jne. säännöstely…
    Siinäpä sitä pikavilkaisulla sisältöä, kun vihersossut tekee valmius- ja poikkeuslakeja mieleisekseen
    ”Sisäisen turvallisuuden” vuoksi. Suomalaiset liekaan. Muissakin uhkatilanteissa. Melkoinen ”mellakka-ase” vääränlaisen hallituksen käsissä olisi mielivaltaisesti kulloinkin määrättynä.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi