Kolmelle syytteet toissakesäisestä Kaivohuoneen monikulttuurisesta henkirikoksesta – syytetään pelkästä pahoinpitelystä

Poliisi ei kyennyt erikseen osoittamaan, kuka antoi juurikin sen kuolettavan iskun, joten kolme miestä tulee saamaan syytteet pelkästä pahoinpitelystä. Syytetyt ovat syntyneet vuosina 1999, 2000 ja 2002.

Rotu

Poliisin julkaisemia kuvia Kaivopuiston joukkotappelun epäillyistä.

Ravintola Kaivohuoneen edustalla kesällä 2020 hengiltä hakatun 19-vuotiaan miehen omaiset eivät tule saamaan minkäänlaista oikeutta. Syyttäjä on päättänyt syyttää kuoliaaksi hakkaamiseen syyllistyneitä afrikkalaisia pelkästä pahoinpitelystä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että he selviävät teosta lyhyellä ehdollisella tuomiolla.

Afrikkalaiset olivat aiheuttaneet häiriötä pitkin iltaa. Lopulta he päätyivät hakkaamaan 19-vuotiaan ravintolan ulkopuolella hengiltä. Tilanteessa käytettiin rajua väkivaltaa, kuten potkuja, pääpuskuja ja lyöntejä. Uhri kuoli pahoinpitelyn jälkeen pahoinpitelyvammoihin.

Lähde: Yle

Afrikkalaiset Kotimaa Maahanmuutto Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Pahoinpitely Rappiokulttuuri Rikos Rotu Uutiset Väestönvaihto White Lives Matter

Keskustelu

34 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Suomen laki tiettävästi antaa mahdollisuuden tuomita kaikki pahoinpitelyyn osallistuneet henkirikoksesta, tällaisessa tapauksessa jossa varsinainen tappaja jää löytymättä.

    • Kuitenkin,

      Vastaa

      Demlanaiset tietävät parhaiten.

      • Ilmari

        Vastaa

        Myös minun nähdäkseni asia on näin. Lahden pitseriamurhissa kaikki kolme ampujaa tuomittiin murhasta, vaikka yhden ase ei edes lauennut.

  • Nimetön

    Vastaa

    Paljon meille tuputetaan rotujen yhtäläisyyttä ja samanlaisuutta.
    Jostain syystä kuitenkin muuttoliike on aina kohti valkoisten maata ja jostain syystä rikokset lisääntyvät, kun pääsevät perille.
    Usko siinä sitten samankaaltaisuuteen

  • Nationalisti

    Vastaa

    Neekerit tulevat pääsemään tästä(kin) vähällä.
    Miettikää jos asiat olisivat olleet päinvastoin, Polpo olisi välittömästi julkaissut kuvat, media olisi rummuttanut ”rasismia” aamusta iltaan ja todennäköisesti syyttäjänkin ratkaisu olisi ollut kovempi.
    Tässä paskavaltiossa suojavärin omaavia suojellaan aina kaikin keinoin, ihan aina.

    • Pekka Prink

      Vastaa

      Hieno ja oikein sanakääntein kerrottu mielipide.

    • Bella

      Vastaa

      Lohduttaudun sillä, että vankilassa tietty jengi pitää huolen ‚että eivät helpolla siellä pääse. Kunpa tyypeistä edes joku joutuisi paikkaan, jossa on enemmistönä valkoisia nationalistisesti ajattelevia vankeja.

      • Seppo

        Vastaa

        Tän päivän vangit on todella mamu-myönteisiä. Ei ajeta neekeriä enään osastolta pois.

  • matti mainio

    Vastaa

    Ei liity tähän, mutta tänään oli Iltalehdessä uutinen, joka saattoi ilahduttaa monia. Suomessa voi ilmeisesti kuitenkin saada ansionsa mukaan. Vantaan vankilassa menehtynyt oli IL mukaan viime syksynä tuomittu lasten raiskauksista jonkinlaiseen pikku rangaistukseen. Raiskaaja oli joku 18 vuotias tyyppi. Voi vain arvailla minkälainen Suomen pelastaja oli kyseessä. No vankilassa tuomio hieman muuttui ja joku voisi pitää sitä jopa oikeudenmukaisempana. Se on ainakin varmaa että uuden tuomion myötä tekijä ei tule uusimaan rikoksiaan.

    • Oikeus ei kuitenkaan oikeutta jakanut

      Vastaa

      Mutta oliko sillä suojaväri? Uskoisin kun kerran istui pikku tuomota lasten raiskauksista.

  • Kalevi Matikainen

    Vastaa

    Tutkinta meni jo alun alkaen vituiks, koska poliisi ryssi, kun ei julkaissut kuvia heti, vaan viivytteli, koska ko. oli ulkomaalaistaustaiset joita sisäasiainministeriömme suojelee vallitsevan ulkomaalaismyönteisen ja taas vastaavasti suomalaisvastaisen politiikkansa mukaisesti. Ja ns. oikeuslaitoksemme noudattaa tinkimättä vihervasemmiston ja sen ministereiden rikollista politiikkaa. Mikäli kyse olisi ollut päinvastaisesta tilanteesta, eli kolme valkoista olisivat tappanet pahoinpitelemällä mustan, niin kaikki istuisvat tällä hetkellä vankilassa.

  • Nimetön

    Vastaa

    Eli Suomessa voi toteuttaa täydellisen murhan. Hakataan vaan joku hengiltä porukalla ja kaikki saa tuomion vain pahoinpitelystä. Jos tämä todella menee tällaisena läpi, niin sehän on tältä yhteiskunnalta selkeä viesti jengirikollisille, että joukolla tapetut eivät saa oikeutta. Tällaisisissa tapauksissa pitäisi kaikki tuomita taposta ja vielä ilman mitään alennuksia, koska teko oli todella raukkamainen, törkeä ja selvästi jokaisen olisi pitänyt ymmärtää, että lopputulos tulee olemaan uhrin kuolema.

  • Rohmar

    Vastaa

    Kuvien perusteella on syytä olettaa, että parin kuukauden ehdonalaiseen tulee kaksi kuukautta paljousalennusta muista kepposista.

  • jep JEP

    Vastaa

    Pitkään hatuttanut naurettavat tuomiot. Tuomiot antaa tuomarit, niiden rappareiden nimet julki, koska se ongelma on siellä.
    Kuvitellaan tilanne jossa noin 8000 rapparia otetaan kiinni erikoislailla kahdeksi kuukaudeksi, halvaantuuko Suomen oikeuslaitos kun merkittävä osa tuomareista on kiinniotettuna?

  • Eikka

    Vastaa

    Syyttäjän toiminta on täysin naurettavaa, syytteet olisi pitänyt nostaa murhasta noita kolmea kohtaan, sillä heidän toiminta on ollut täysin suunnitelmallista koko illan osalta. 

    Voi vain olettaa, että jatkoa seuraa näiden jengien huomattua ettei murhista, tapoista tai pahoinpitelyistä tule muuta kuin pelkkää pään silittelyä ja pientä voivottelua. 

    Suomen oikeuslaitos on menettänyt kansalaisten luottamuksen ja on todella sairas.

  • Kyynikko

    Vastaa

    Yleinen aseenkantovelvollisuus on ainoa toimiva tapa muodostaa yhteiskunta, koska hyvinvointivaltio ei toiminut.

  • Kumi Aatu

    Vastaa

    Neekerit uuniin.

  • Sakke

    Vastaa

    Siis hetkinen, miksi pitää tietää tarkalleen kenen isku johti kuolemaan? Oliko tässä kolme yksittäistapausta hakkaamassa nuorta samaan aikaan?

    Koskelan teinisurmasta tuomittiin kolme ihmistä murhasta, vaikka tuskin siinäkään tiedettiin tarkalleen, kenen isku oli aiheuttanut eniten vahinkoa.

    Rikoslain 5 luvun 3 pykälä:
    Rikoskumppanuus
    Jos kaksi tai useammat ovat yhdessä tehneet tahallisen rikoksen, rangaistaan kutakin rikoksen tekijänä.

    • Simo Hollanpää

      Vastaa

      Niin, mutta demlalainen oikeuslaitos jakaa manne- ja matualennuksia tuomioihin, on jakanut jo vuosikymmeniä. Olin satavarma että tässä käy juuri näin. Jos valkoiset olisivat tehneet saman matulle, tulisi kaikille murhatuomiot ja hirveä ulina rasismista täyttäisi Ylen kanavat.
      Jos olet suomalainen mies, niin tiedä että demlalais-feministinen oikeuslaitos pitää sinua alempiarvoisena näihin kaikkiin matuihin verrattuna. Samoin Taposen kaltaiset etnomasokisti-väestövaihtajapoliisit. Maksajaksi kelpaat tälle kaikelle paskalle.

  • Bella

    Vastaa

    Toivotaan ‚että saavat linnaa kuitenkin, jotta pääsisivät mahdollisesti paikkaan, jossa lusiminen tulee vaikeaksi, eli valkoiset hakkaavat vaikka hengiltä. Liekö pelko juuri saanut syyttäjät syyttämään pelkkää pahoinpitelyä: olisi melkoinen mediaklikki, jos nämä kuolisivat vankilassa.

  • Halfdan

    Vastaa

    Yllä on kutsu allekirjoittaa kansalaisaloite, missä rikoslaissa otettaisiin suomalaisuuden halventaminen huomioon. Nämä afrikkalaiset halvensivat suomalaisuutta, raaka ja sivistymätön teko, joka kohdistui nuoreen elämänsä alussa olevaan mieheen. Nyt heidän syytteensä kutistuu pelkkään pahoinpitelyyn, vaikka he yhdessä tuumin ja silmitöntä väkivaltaa käyttäen tappoivat ihmisen. Maahanmuuttajissa on paljon näitä etnisesti erilaisia nuoria miehiä, jotka viis veisaavat suomalaisten turvallisuudesta, erityisesti heikot, vanhat ja nuoret, jopa lapset ovat heille saalistuksen ja hyökkäyksen kohteita. Kulttuurinsa lähettiläinä suhde naisiin on halveksuntaa, nuoria naisia raiskataan ja huijataan. Oikeuslaitos, laki ja poliitikkojen poliittinen korrektius ja diversiteetti-nälkä suojelee pahantekijöitä.

  • Voi niitä aikoja...

    Vastaa

    Ranskan vallankumouksen aikana giljotiinilla tapettiin 30 000 lähinnä eliittiin kuulunutta.

  • Tupauuno

    Vastaa

    Maailmasta löytyy pilvin pimein kuvanparannusohjelmia. Minkä takia, jos poliisit yleensä antavat esim. valvontakameran kuvia, ne ovat järjestään epäselviä ja sumeita, vaikka ne olisi voitu tehdä parannusohjelmilla tunnistettaviksi.

  • Nimetön

    Vastaa

    Vantaan matkasellissä pedofiilin tappaneet kannattaa kaikkien pitää suunsa kiinni niin saavat myös vain muutaman kuukauden ehdollista pahoinpitelystä kun ei voida todistaa kuka antoi kuolettavan iskun.

    • ABC

      Vastaa

      Ei siellä voida antaa mitään tuomiota, jos ei löydy DNA-todisteita tai jotakin muuta (kuituja tjmv.).

    • Peetu

      Vastaa

      Toinen tämän murhatun uhreista myönsi oikeudessa olleensa aloitteentekijä, eikä sanonut teon olleen raiskaus. Murhattu oli syytettynä myös toisesta teosta.

  • Tekijämies

    Vastaa

    Ravintola Kaivohuoneen ulkopuolella oli poliisipartio, joka ei suostunut ottamaan väkivaltaisia matuja kiinni ja eikä edes suostunut kirjaamaan rikosilmoitusta kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä.

    Herää kysymys, että mitä ihmettä nämä poliisit edes tekivät paikan päällä? Valvoivat murhaamista?

    Eikö nämä poliisit syyllistyneet virkavelvollisuuden laiminlyöntiin?

  • juha II

    Vastaa

    Poliisi olisi kyllä voinuut vallan helposti ja lutvikkaasti innosta puhkuen yhdessä yhteistoiminta kumppaninsa YLE:n kanssa osoittaa aivan kaikki syyllisiksi ”yhteispotkulla”, jos rikostilanne olisi ollut päinvastainen!!!
    Poliisi on vihollinen!!!!
    Kivempi tumputtaa kuin puuttua rikokseen heti, mutta potkittava olikin mieluinen. Eli suomalainen nuorimies!!!

  • Simo Hollanpää

    Vastaa

    Hei ”Tekijämies”, mitä odotat Stadin nykyslurkeilta? Niitä oli 06/2020 blm-miekkarissa ulisemassa maahantunkeutujien kanssa rinta rinnan. Siellä esim. uhattiin somalin toimesta tuhota Senaatintorin kulttuuriympäristö, kun se kuulemma on ” mustien rakentama verihiki selässä”. Ja Stadin slurkit vain rinkirunkkasi siellä mukana. Eikä muuten koskeneet koronarajoitukset tuota mölinäkokousta.

  • Hh1488

    Vastaa

    Vähintääkin törkeä kuolemantuottamus ja törkeä Pahoinpitely. Siitä jokaiselle +6vuotta

  • Plääh

    Vastaa

    Poliisi ja yhteiskunta tekee tässäkin varsin selväksi, että nämä ovat suomalaisia parempia ihmisiä ja suomalaiset paarioita ilman oikeuksia

  • Nimetön

    Vastaa

    Minkä niminen oli Kaivopuiston henkirikoksessa kuollut 18-vuotias kantasuomalainen?

  • Jan

    Vastaa

    Kamelinpaskat ja hallitujsen jäsenet karkoitettava Suomesta!

  • Ukki Väinämöinen

    Vastaa

    Vainajalle pieni sakko ja tekijät vapaalle.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi