Ilta-Sanomat teki jutun rasismin uhrista – unohti mainita rasistien ulkomaalaistaustan

Jutusta voisi saada käsityksen, että hyökkääjänä on ollut suomalainen rasisti.

Rotu

racism, race, discrimination

Ilta-Sanomat teki vastikään jutun rasismin uhriksi joutuneesta nuoresta ulkomaalaisesta jalkapallon erotuomarista. Tämä oli joutunut rasistisen huutelun kohteeksi ja joutunut juoksemaan aggressiivisia huutelijoita karkuun pukukoppiin. Hän oli soittanut poliisin paikalle ja näitä odottaessa purskahtanut itkuun.

Hän oli antanut punaisen kortin pelaajalle, joka oli hyökännyt toisen pelaajan kimppuun. Tästä johtuen punaisen saanut pelaaja yritti hyökätä erotuomarin kimppuun.

”Olen vasta 18-vuotias. En ole nähnyt hirveästi elämää. En kestä sitä, jos minua haukutaan rasistisesti tai jahdataan kentällä”, hän kertoo.

Jutusta voisi saada käsityksen, että hyökkääjänä on ollut suomalainen rasisti. Tämä ei kuitenkaan aivan pidä paikkaansa, sillä samaisen jutun mukaan kyse on FC Komar ‑joukkueesta, joka koostuu kuumaverisistä Lähi-idän jalkapallolupauksista. Joukkue on ollut toistuvasti otsikoissa väkivaltaisen käytöksen vuoksi.

Jotkut vasemmistolaiset sosiaalisen median käyttäjät innostuivat jutusta ja saapuivat moralisoimaan, kuinka jalkapallon rasististen asenteiden on muututtava. He kuitenkin hiljenivät pian, kun heille näytettiin FC Komar-joukkueen kuvaa.

Lähde: Ilta-Sanomat

FC Komar Jalkapallo Kotimaa Maahanmuutto Rappiokulttuuri Rotu Ulkomaat Uutiset Väestönvaihto Viihde Yhteiskunta

Keskustelu

11 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    IS:lle pääasia oli se, että siitäkin jutusta sai käsityksen ”kuinka hirveitä suomalaiset ovat”.
    Valtamedia vetää nykyään entistä kovempaa riman ali.

  • Kaikko Kyörä

    Vastaa

    Joo, jäihän mainitsematta etnisyys silloinkin, kun Joonas Tekotissi Torniainen tappoi miehen Helsingissä.

    • Torni S

      Vastaa

      Joo sehän on jokaisen persun ja isänmaallisen syy jos narkki vetää överit ja kuolee. Mielenkiintoinen logiikka sinulla, toisaalta ymmärrän kyllä että liima ja muut ”parempien ihmisten” nautintoaineet vaikuttaa pysyvästi ajattelukykyyn.

      • Nimetön

        Vastaa

        Kuka vitun Joonas 😂😂

        • Nimetön

          Vastaa

          Ei varmaan liimanhaistelija muista kuin lähimpien diilerien nimet 😂

        • Salomon

          Vastaa

          Hahaha

    • Nationalisti

      Vastaa

      Kenestä sinä nyt puhut ja kuka on tapettu?

  • Tupauuno

    Vastaa

    Joo, innokkuutta riittää viherkommareilla aina tuomitsemaan, mutta jos jäät ns. rysän päältä kiinni, niin turha odottaa mitään anteeksipyyntöä. Mieleeni on jäänyt kuinka Päivi Lipponen kiirehti suu vaahdossa tuomitsemaan kebab-paikan räjäytyksen ja tuhopolton äärioikeiston rasistisina tekosina, mutta paljastuikin, että homman olivat tehneet kebab-paikan omistajat itse. Pari ihmistä taisi kuolla. Ei ole Päivi Lipponen vakavasti katunut sanomisiaan.

  • Puolustaja

    Vastaa

    Joo tosiaan jäi etnisyys mainitsematta kyseisestä uutisesta. Mutta uskon, että suomalaisilla on jo sen verran medialukutaitoa arvaamaan minkälaisesta joukkueesta on ollut kysymys. Ei kukaan osaa kuvitellakaan, että kantasuomalainen joukkue edes uskaltaisi toimia näin. Sen verran kotikasvatusta Suomessa on vielä jäljellä, että lapset kunnioittavat toisia ihmisiä.
    Se, että rasmus ja suvakit ulisevat, kertoo enemmän heidän kapinastaan ja sen sokaisemasta kyvystä ajatella loogisesti. Rasmus-lapset tulevat keskimäärin hyvin koulutetuista perheistä, joiden vanhemmat ovat olleet rakentamassa tätä maata veronmaksajina ja tämä jälkikasvu haluaa kasvukivuissaan paskoa tämän kaiken päälle.
    Aikuisemmat suvakit ovat enemmän mielenterveyspotilaita, joilla on motiivinaan erilaisia vihanhallintaongelmia suurimpana miesviha.

  • KO

    Vastaa

    Tuo ”jalkapallojoukkue” on erittäin väkivaltainen ja raivoaa joka pelissä. Jos olisi kantasuomalais-joukkue, niin suljettaisiin sarjasta. Mamuja taas ymmärretään, että heillä on vaikeaa ja on pakko riehua. 

    Jonain päivänä kaikki on toisin.

  • Herätkää

    Vastaa

    Termi ”rasismi” kehitettiin käytettäväksi vain valkoisia vastaan. Miten tämä ei vieläkään ole selvää kaikille kansallismielisillekään?

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi

    racism, race, discrimination