Ulkoministeriö lupaili suuria summia Afrikkaan – laittomasti

Suomi sitoutui maksamaan vuosina 2021–2028 Afrikan kehityspankin osakkeista yhteensä yli 29 miljoonaa euroa ja sitoutui vastaamaan reilun 458 miljoonan euron suuruisesta takuupääomasta.

Politiikka

money, banknotes, euro

Ulkoministeriö ylitti toimivaltansa luvatessaan 29 miljoonaa euroa suomalaisten veronmaksajien rahaa Afrikkaan, joka tunnetaan esimerkiksi korruptiosta. Suomi sitoutui maksamaan vuosina 2021–2028 Afrikan kehityspankin osakkeista yhteensä yli 29 miljoonaa euroa ja sitoutui vastaamaan reilun 458 miljoonan euron suuruisesta takuupääomasta.

Asiaa ei kuitenkaan käsitelty valtioneuvoston yleisistunnossa, mikä tarkoittaa oikeuskansleri Tuomas Pöystin antaman ratkaisun mukaan sitä, että ulkoministeriö ylitti toimivaltansa eli rikkoi lakia.

Lain rikkominen varsinkin Afrikkaan liittyvässä ”hyväntekeväisyydessä”, eli todellisuudessa uuskolonialismissa, on vihreiden johtamalle ulkoministeriölle vain aatteen vuoksi tehtävää toimintaa, jossa suomalaiset veronmaksajat toimivat kärsijän roolissa.

Lähde: Iltalehti

Afrikka Kehitysapu Kotimaa Politiikka Talous Ulkomaat Vihreät

Keskustelu

15 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Kyynikko

    Vastaa

    Saatiinko Ulkoministeriön toiminta estettyä, vai saavatko viranhaltijat nuhteet ja rahanjako jatkuu?

  • Työllistetään

    Vastaa

    Ainoita kehitysapuja Afrikkaan olisi Lapuan ja Wihtavuoren tuotteet. Ehdolla että hylsyjä toimitetaan takaisin aina kaksinkertainen määrä. Sekä Fiskarsin lapiot ja kuokat.

    • Teemu

      Vastaa

      Suomesta voisi lähettää Afrikkaan parisataatuhatta neekeriä.

  • TT

    Vastaa

    Mukava lueskella näitä samalla, kun ainakin väitetään, ettei Suomi voi päättää ulkosuhteistaan, kauppapolitiikastaan tai edes kansallisista omistuksistaan itse. Suomi on jopa itsekin uuskolonisoitu siirtomaa, pohjolan Afrikka ja banaanitasvalta. Suomen mineraalit, luonnonvarat, infrat ja kiinteistöt ovat kaikki kaupan ja iso osa merkittäviä omistuksia on jo myyty ulkomaisten yritysten haltuun. Sinne menivät esimerkiksi Kemiran lannoitteet tai Kittilän kultakaivokset, molemmat louhivat yhä arvokkaammiksi käypiä raaka-aineita. Kulta on kansainvälinen strateginen varantometalli, jonka omistuksesta suurvallat käyvät taisteluja, mutta Suomi myy tai antaa myydä omat varantonsa pois. Itä-Suomen kultavarannoila häärii ja koekairaa parhaillaan ruotsalainen Endomines AB. Samalla suomalaisten annetaan ymmärtää, ettei heillä ole enää varaa edes lämmittää mökkejään. Kohta yritetään kieltää kaikki ylimääräinen liikkuminenkin. Tässä vaiheessa on katsottava, että Vihreät ovat vapaata riistaa. Vihreys on kansallinen onnettomuus, joka tuhoaa Suomen ja suomalaisuuden niiltä osin mitä Kokoomus, Demarit, Kepu tai RKP eivät ehdi sitä tekemään.

    • JoodeJoode

      Vastaa

      Entäpä Kokkolaan tuleva litium-kaivos, erittäin arvokasta litiumia mm. akkuihin tarvittavaa aletaan valmistaa kokkolan suurteollisuusalueella. Siitä tulee euroopan suurin litiumin tuottaja. Tietenkin jo nyt suurin omistaja on sibanye stillwater limited etelä-afrikkalainen yhtiö. ”suomalainen”keliberkin on siinä mukana, no se on 68 prosenttisesti ja norjalaisomistuksessa. Ettänäin.

      • P.H.

        Vastaa

        Kansalaiset! Säästäkää sitä sähköä nyt vain. Kun hinnat laitetaan tarpeeksi korkeisi, niin sitä on vähän niin kuin pakko alkaa säästää, kun ei ole varaa. Mustalaisen hevonenkin oppii kyllä olemaan syömättä, noin periaatteessa, siis. Sähkömopot, ‑potkulaudat & ‑autot, ”älypuhelimet” ja muut päristimet pitäisi nyt ladata muina aikoina kuin aamulla 8–10 ja 16–19. Tuona aikana suositellaan nyt laitettavaksi lämmitys, pumput ymv. pois päältä kokonaan. Pakkasta on nyt etelää myöten tulossa 20 astetta. Mutta saksalaisilla on sanonta, joka kutakuinkin muistuttaa siitä, että kun toisesta päästä vetää, niin toisesta työntää tai miten sen nyt muotoilisi. Mutta ymmärrätte varmaan. Ratkaisuksi täällä EU-hölmölässä nyt ihan oikeasti tarjotaan sitä, että kaikki, niinku, käyttäis yöllä sähköä vaa, niinku, vähä salaa, niinku, ni sitä ei kuluiskaan ja se riittäis. Kun sammutetaan lämmitykset, ilmanvaihdot, (ilma)lämpöpumput ymv., niin mitä tapahtuu, kun ne kaikki lyödään täysillä päälle taas sitten samaan aikaan?

        • Teme

          Vastaa

          Mutta kun ongelma on se, ettei ole tarpeeksi. Ei siinä säästäminen riitä. Voit yrittää viiden neliön pressulla peittää kuuden neliön alaa. Tässä ponzi-huijauksessa rahaa eli velkaa ei ole koskaan tarpeeksi. Suomessa on jännä tapa yrittää ”ratkaista” asiat eli ei tehdä mitään ongelman parantamiseksi, vaan keksitään vain uusia keinoja kituutella eteenpäin ja pelkästään viivästyttää vääjäämätöntä. Näin Suomi ”ratkaisee” myös inflaation, laman ja ”pakolais”-ongelman. Oletteko huomanneet, että KAIKKI ongelmat johtuvat EU:n rahanluontimekanismista? Olisi olemassa yksi todellinen ratkaisu kaikkien ongelmien poistamiseksi. Mutta euro- tai EU-erosta eivät keskustele edes Perussionistit, joten ongelman sallitaan olla. Koko EU:n tarkoitus on selvästikin olla vain yksi iso ongelma.

    • Tarhala

      Vastaa

      Suomi on hieno, onnellinen ja avoin paikka—kuten Ruotsikin. Samaa tietä mennään ja kaikilla on kivaa. Ja jos ei ole, niin pian on. Se on lupaus. Ja teille, jotka itkette murhailevista ja raiskaavista afrikkalaisista Suomessa: kyllä ne suomalaisetkin raiskaavat ja murhaavat. Ajat muuttuvat ja EU-suomalaisen on turha vanhan perään haikailla, kyllä jempti on näin, sano.

  • X

    Vastaa

    Suomi ottaa velkaa että rahaa voi lahjoittaa lähi-itään ja afrikkaan.
    Sitten pohditaan uusia veroja.
    Hölmöläisten hommaa.

    • Teemu

      Vastaa

      EU perustuu tulonsiirtoihin. Ei EU:n tarkoitus olekaan olla mikään toimiva systeemi, vaan loputon ongelmavyyhti, joka pitää EKP:n pyörimässä.

      • X

        Vastaa

        Samalla saadaan kavereiden ja omat taskut täytettyä rahalla. EU on täys mätä organisaatio ja aina vaan härskimmäksi menee. Nyt on keksitty miten rahastetaan vihreällä siirtymällä.
        Suomessa kuvitellaan harhoissa että paukut ja rahat riittää koko maailman sosiaalitoimistona olemiseen, Ruotsista voi katsoa miten on mennyt putkeen tai eikö.

  • Pasi Lammaspaimen

    Vastaa

    Marinin laiton hallitus taas tekemässä laittomuuksia. Eikä kukaan joudu käräjille.

  • Tapiola

    Vastaa

    Ihan varmasti afrikkakomissaari Urpilainen on tässä jotenkin mukana?

    Jos Pekka Haavisto Ylen ym rummutuksella saatetaan suomalaisen lammaskansan Presidentiksi, niin lienee selvää minne matkat suuntautuu.

  • Teemu

    Vastaa

    Joo, ja terveydenhuoltosekoiluihin menee 900 000 000–1 500 000 000 euroa, sillä ”ihmiset eivät enää asu terveyskeskusten tai neuvoloiden lähellä”, vaan joissakin ihme kasvukeskuksissa tjsp. En edes ymmärtänyt tuota noiden uuskielistä hölötystä radiossa. Joku ”keskus” se oli. Ihan sama vaikka nimi muutettaisiin joka viikko ja ”kunta” olisi ”maakunta” ja lässytettäisiin jostakin amerikkalaisperäisistä meemisanoista, kuten ”valinnanvapaus” ja ”hyvinvointialue”. Ongelma on aina sama: meillä ei ole tarpeeksi juutalaista velkakorkorahaa, jonka korkojen maksamiseen tarvitaan lisää velkakorkorahaa, jonka maksamiseen tarvitaan lisää jne. Ehkä näillä nimillä mennään nyt pari vuotta ja sitten 2025 mietittään jo tippa hatussa, että miten olisi soten ja hyvinvointialueen jälkeen ”hoito- ja operaatioalue” eli kansainvälisesti COZ ja maakunnat ovat ”provinsseja” ison mualiman tyyliin. Vaikka viisi köyhää provinssia lyttäät yhteen, niin sinulla on silti vain yksi iso, köyhä provinssi sen jälkeen. Yritä siitä nyt sitten vielä taikoa Afrikkaan 1 500 000 000 euroa, Ukrainaan 1 000 000 000 euroa, al-Holin ISIS-leirille 500 000 000 euroa, itärajan supikoira-aidalle 500 000 000 euroa jne.

  • Metsäkulman Murre

    Vastaa

    ”Asiaa ei kuitenkaan käsitelty valtioneuvoston yleisistunnossa, mikä tarkoittaa oikeuskansleri Tuomas Pöystin antaman ratkaisun mukaan sitä, että ulkoministeriö ylitti toimivaltansa eli rikkoi lakia.”

    Olisiko UM:ssä jotkut henkilöt syyllistyneet laittomaan menettelyyn. Nyt vaan tutkintapyyntöä poliisille ja liitteeksi oikeuskanslerin antama ratkaisu. UM:n toiminnasta vastaa ulkoministeri. Hän lienee sopiva vastuunkantajaksi.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi

    money, banknotes, euro