90 prosenttisesti rokotettu Islanti asettaa jälleen rajoituksia

Tapaus on oivallinen käytännön esimerkki siitä, etteivät rokotteet toimi.

Pohjoismaat

Kuvituskuva.

Islanti juhli kuukausi sitten ottavansa koronarajoitukset pois käytöstä, kun 90 prosenttia yli 16-vuotiaista oli rokotettu. Nyt maassa on jälleen ”uusi koronavirusaalto”, minkä vuoksi rajoitteita taas nostetaan.

Sulkutilan seurauksena baarien ja yökerhojen on suljettava sunnuntaista lähtien keskiyöllä, kasvomaskeja on käytettävä sisätiloissa, joissa ihmiset tapaavat, ja enintään 200 ihmistä voi kokoontua tapahtumiin sekä metrin mittainen sosiaalisen etäisyyden sääntö otetaan uudelleen käyttöön. Uima-altaat pysyvät auki, mutta niiden ei anneta toimia yli 75 prosentin kapasiteetilla.

Tapaus on oivallinen käytännön esimerkki siitä, etteivät rokotteet toimi. Vaikka rokotusaste on suuri, joutuvat kansalaiset silti kärsimään sulkutiloista.

Suomessa ja kaikkialla maailmassa lupaillaan rajoitusten loppuvan heti, kun riittävän moni on saanut rokotteen. Kyse on kuitenkin valheesta, sillä aina tulee ”uusia virusmuunnoksia”, eikä rokote suojaa edes rokotekauppiaiden itsensä mukaan virukselta.

Lähde: MV-lehti

Hyvinvointi Islanti Koronarajoitukset Koronavirus Pohjoismaat Politiikka Rokotteet Talous Teknologia Tiede & luonto Ulkomaat Uutiset Yhteiskunta

Keskustelu

12 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Että näin

    Vastaa

    Täsmälleen näin, rokote romahduttaa kehon luonnollisen puolustusmekanismin, jolloin normaali flunssakin on uusi ”variantti”.
    Tämä on suurin pyramidihuijaus kautta aikain, valitettavasti se tulee niittämään ikävää satoa hedonismin ja globalistien hyväksi.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Mitä, sen laumasuojanhan piti tulla jo 70% rokotekattavuudella, ainakin jos THL:n ”asiantuntijoita” kuunteli pitkin vuotta…
    Älyääköhän edes osa rokotetuista jossain vaiheessa, että heitä on vedätetty ja he saivat itselleen vain mahdolliset haittavaikutukset?
    Ei muuta kuin seuraavaa ”varianttia” ja kiristyviä rajoituksia odottelemaan.

    • Suomen soturi

      Vastaa

      Nuo rokotetut varmaan uskoo, että tässäkin nyt vaan tarvitaan yllättäen jälleen uusi rokote ja että, aina sitä myötä selvitään paljon paremmin tuosta viruksesta ja päästään rajoituksistakin nopeammin eroon.

  • Ööööö

    Vastaa

    Eiku eikös se ole niin että ne 8 rokottamatonta, oireetonta islantilaista ovat tähän syypäitä!!!! öööö.… ööööööö eiku öööö.… NIIN ON!!! HETI KUN HEIDÄT ON SAATU PAKKOROKOTETTUA NIIN ISLANTI VOIDAAN AVATA!!!!!! öööö. ööööööööööööööö.

    • Doktor Mikael

      Vastaa

      Kyllä, neidit Andersson, Ohisalo ja Marin vahvistavat ja Kiuru kuittaa. 

      Kansa on turvassa vasta kun saavutetaan 100% marxismikattavuus, siis rokotepässit jonoon vaan.

  • suomalaisasiamies

    Vastaa

    Flunssastakin saatiin suuri bisnes verovaroilla. Kuten maahanmuutosta ja ilmastosta. Ja lisää hulluuksia keksitään yliopistoissa. Sosialismin kehdoissa.

  • Juha

    Vastaa

    Kuinka monta kertaa hölmöläistä voi huijata, ennen kuin se ymmärtää olevansa hölmö?

  • Ana

    Vastaa

    Kun,teille ei nähtävästi mene jakeluu niin kerrataas. Rokote ei suojaa covidilta täysin,MUTTA estää taudin pahimmat oireet. Eli ei sairaalaa. Ei teho-osastoa!

    • Että näin

      Vastaa

      Näinhän sitä kuitenkin valehdellaan lampaille. Enemmän porukkaa on kylmiössä ja teholla piikkien lieveilmiöiden vuoksi.
      Aikoinaan sikaflunssan rokotukset lopetettiin kun kolme jo sairastunutta kuoli saatuaan piikin.
      Jopa rokotteen kehittäjä on ilmoittanut että vituiksi meni, silti homma jatkuu laput silmillä.

    • Nationalisti

      Vastaa

      Paljonkos niitä vakavia tautimuotoja sitten oikein on ollut, jos luvuista lasketaan pois ne jo valmiiksi hoitokodeissa makaavat vanhukset, jotka joutuvat sitten koronan (tai influenssan takia sairaalaan)?
      Kokoajan nämä ”asiantuntijat” painottavat, että ”menkää testeihin, koska korona on niin monella oireeton”, kyllä se todella vakava täytyy olla, kun ihan oireettomuudesta kärsii.
      Jos oireettomuudesta joutuu kärsimään vuosikausia, saako siihen sitten jo jotain hoitoa?

    • Puijataanko meitä

      Vastaa

      Miksi sitten uskotellaan, että kun tarpeeksi moni on rokotettu, avataan yhteiskunnat?

  • Kuuvid

    Vastaa

    Ei ole olemassa Covidia (koronavirustautia). Covidia ei ole ollut olemassa milloinkaan. Kenelläkään ei ole koskaan ollut Covid-tartuntaa. Sellaista ei yksinkertaisesti ole. Sellaista ei ole eristetty tänä päivänäkään. 

    Mikroskooppikuvissa on eksosomeja. Tulisi lakata sanomasta, että ”sinulla oli se”, lakata sanomasta, että ”tunnet jonkun, jolla oli se”. Pitäisi lakata sanomasta, että puoskareiden myrkkypistos ”lieventää Covidin oireita” tai muuta vastaavaa hölynpölyä. Se ei tee niin. Se ei tee niin, koska sitä (Covidia) ei ole olemassa!

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi