Kaupungeissa järjestetään valotapahtumia energiakriisistä huolimatta

Samalla kun kansalaisia pakotetaan energiansäästötalkoisiin, kaupungit saavat tuhlata sähköä ja veronmaksajien rahoja mielin määrin.

Kotimaa

Syksyn ja talven aikana aiotaan järjestää valotapahtumia ainakin viidessä eri kaupungissa. Hölmöläisten tarinoita muistuttavaa toimintaa perustellaan järjestäjien taholta kovin heppoisin perustein, kuten ”ihmiset kaipaavat valoa pimeyteen”.

Jyväskylässä pidettävä Valon kaupunki -tapahtuma kestää 10 päivää ja maksaa ”muutama sata tuhatta euroa”.

Linnanmäen valokarnevaalit kestävät 10 päivää. Järjestäjä ei vastannut Iltalehden kysymyksiin siitä, minkä verran tapahtumaan kuluu sähköä ja miten paljon enemmän se on verrattuna huvipuiston normaaliin energian kulutukseen.

Tampereen valoviikkojen avajaisia vietetään 28. lokakuuta ja valaistukset pysyvät viimeisen hiihtolomaviikon loppuun. Valot vievät energiaa 1500 kilowattituntia eli 3–4 omakotitalon vuosikulutuksen verran. Sähkön osuus valaistuksen 200 000 euron kustannuksista on noin 5000 euroa.

Oulun Lumo-valofestivaali kestää 18.–20. marraskuuta. Kokonaissähkönkulutus on noin 950 kilowattituntia. Tapahtuman kustannukset ovat viime vuosina olleet 200 000 euron molemmin puolin. Oulun kaupungin tapahtumapalveluiden tuottaja ja tapahtuma- ja markkinointipäällikkö Jarkko Halunen kertoo, että kaupunki seuraa kehittyvää energiatilannetta.

Hieman yli miljoona euroa maksava Lux Helsinki ‑tapahtuma tullaan järjestämään energiakriisistä huolimatta. Tapahtumasäätiön toimitusjohtaja Stuba Nikula kertoo, että tapahtumassa pystytään käyttämään ekosähköä, sillä teokset ovat keskellä kaupunkia. Teosten ympärille halutaan pimeyttä, joten katuvaloja sammutetaan.

Valtio vaatii tavallisia kuluttajia säästämään

On todennäköistä, että Suomikin joutuu ensi talvena turvautumaan kiertäviin sähkökatkoihin. Valtio vaatii jo nyt kansalaisia alentamaan asuntojen lämpötiloja ja liikenteen ajonopeuksia, suosimaan lyhyitä ja viileitä suihkuja sekä vähentämään valaistusta. Esimerkiksi Motiva, Energiavirasto, työ- ja elinkeinoministeriö, valtioneuvoston kanslia, ympäristöministeriö ja Sitra käynnistävät lokakuussa energiansäästökampanjan.

Lähde: Iltalehti

Energiakriisi Kotimaa Sähköenergia Talous Teknologia Uutiset Yhteiskunta

Keskustelu

8 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Ja samaan aikaan täällä puhutaan kiertävistä sähkökatkoista ja sanotaan kansalle, että laittakaa papiljotteja, älkää käyttäkö sähköistä hiustenkiharrinta, saunokaa harvemmin, sammuttakaa ”turha” valaistus pihalta, ruokaa voi lämmittää mikrossa, koska hella vie niin paljon sähköä, säätäkää lämpimää vettä pienemmille asteille, peskää täysiä koneellisia pyykkiä (kas, kun ei ole itselle tullut aiemmin mieleen…) jne.
    Tämä on täysi vitsi koko systeemi.

  • Salomon

    Vastaa

    ”ihmiset kaipaavat valoa pimeyteen”
    Tarjoillaanko valojuhlussa vauhtia kansalle, ala’ pirisanna… Sitä valoa on kaivattu jo vuosikymmeniä pätevän valtionjohdon muodossa!
    Ja sitten vielä tämä energian säästö kamppanja, kuinkahan monta kertaa, sanotaan viiden vuoden sisällä nähnyt kun katuvalot killittää päällä keskellä päivää yms.

  • Timppis

    Vastaa

    Ekosähköä voi vidyy tekaistu energiakriisi itse aiheutettua sitten vielä fossiilivapaata terästä keenerin hampaisiin niin kaikki on meillä hyvin täällä argadianlandiassa.

  • TT

    Vastaa

    Slava Kokaini!

  • TT

    Vastaa

    Kalseat sähkövalotapahtumat tulee korvata tulenliekkitapahtumilla, joissa palaa poroksi kulttuurimarxismin saastuttamia laitoksia sekä vapaamuurareiden pesimäpaikkoja.

  • Kirjapaino Kursiivin tsuppari

    Vastaa

    ”Valot vievät energiaa 1500 kilowattituntia eli 3–4 omakotitalon vuosikulutuksen verran.”

    Taitaa olla numeroissa virheitä, tuskin kaukolämmitetyssä omakotitalossa pääsee ihan näin vähällä jos tarkoitetaan koko sähkönkulutusta eikä vain valaistusta.

  • Nimetön

    Vastaa

    Ei koske eliittiä, eikä eliitin/järjestelmän propagandatuutteja.

    Vai luuleeko joku, että esim. Sanoman ja Reporadion tv- ja radiokanavat laitettaisiin yöksi säppiin? Ei tule kuuloonkaan.

  • juha II

    Vastaa

    v. 1973 kun nk. ”Rooman klubi” sai valmiiksi järisyttävän ”faktan”, että fossiiliset polttoaineen loppuvat jo ensi viikolla. Siitä syntyi nk. ”Energiakriisi”, joka oli kaatumassa päälle kuin kiinalaiset kerrostalot, jotka ovat rustatut ns. ”nuudeli ‑sementistä” ja kokoonsidottu vielä kelvottomasta teräksestä. Edellinen johtuu sikäläisestä rehottavasta korruptiosta, jossa erinäiset politrukit vetävät rahaa välistä ettei itse täysilaatuisiin raaka-aineisiin jäärahaa. Aika oli muutoinkin synkeän mustaa mustavalkoisten TV-lähetysten aikaa ja ”Taistolaiset” mellastivat radiossa ja TV:ssä. Tuolloin sähköä säästettiin kaupungeissa ja taajamissa katuvalsaistuksen osalta niin, että vain joka toisessa valopylväässä oli valo. Asuntojen lämpötiloja toivottiin alennettavan ja muutoinkin sähkön ”tuhlausta” piti kotona välttää, Kaupungeissa jopa kokeiltiin kauppaliikkeiden näyteikkunoiden pimennystä, mutta siitä luovuttiin äkkiä hämäräheikkien takia. Ja niin aina kuuliaiset mummot istuivat maaseudulla pimeissä pirteissä isänmaansa hyväksi ja tulevaisuuden nimissä. Olisivatkohan nämä ”valonlapset” sosiaalidemokraattisia ”tuppuraisia”, joiden vintti on pilkkopimeä?

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi