Euroopan keskuspankin juutalainen johtaja suunnittelee historiallisen suurta korkojen nostoa

Raju äkkikäännös rahapolitiikassa uhkaa romuttaa monien yrittäjien elämän.

Talous

Juutalainen Christine Lagarde.

EU:n merkittävin koronkiskoja, Euroopan keskuspankin (EKP) juutalainen johtaja Christine Lagarde suunnittelee korkojen nostamista historialliselle tasolle. Aiheesta uutisoi Financial Times, joka haastatteli markkinoilla toimivia johtavia sijoittajia ja pankkiireja.

EKP:n pelätään nostavan korkoa 3,75 prosenttiin, mikä on suurin lukema sitten vuoden 2001. Korkojen nostoa edelsi Euroopassa vuosia kestänyt puoli-ilmaisen rahoituksen aikakausi, jolloin yritykset ja kotitaloudet hukutettiin helppoon velkaan.

Nyt raju äkkikäännös rahapolitiikassa uhkaa romuttaa monien yrittäjien elämän. Pankeille tulevaisuuden näkymät ovat mieluisia, sillä konkurssien myötä yrittäjien omaisuus siirtyy rahoituslaitosten haltuun.

Historiallisen suuria korkoja ennustavat eliittipankeista muun muassa Goldman Sachs, Deutsche Bank, Barclays ja Berenberg. EKP on perustellut rajuja korkoja väittämällä, että kyse on inflaation vastaisista toimista. Argumentti ei kuitenkaan pidä vettä, koska inflaation taustalla ovat muun muassa sota ja vihreän siirtymän luoma keinotekoinen energiakriisi, eivät rahapoliittiset voimat.

Lähde: Financial Times

Christine Lagarde Energia Energiakriisi Euroopan keskuspankki Euroopan unioni Finanssiala Inflaatio Juutalaisomisteiset pankit Keskuspankit Korko-orjuus Koronkiskonta Pankit Sionismi Talous Vihreä siirtymä

Keskustelu

23 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nato

    Vastaa

    Teistä kaikista tehdään kapitalistien orjia, aivan kaikista.

  • Morpheus

    Vastaa

    Inflaation taustalla on holtiton USAn ja FEDin sekä EUn ja EKPn rahanmäärän lisäys. Valtaapitävillä on psykopaattinen tarve lisätä monopolirahan määrää eikä euro ole enää kolikon metallin arvoinen. Tämä Weimarisaatio on EUn tuhon tie, mutta EUn ja USAn talouden voi vielä pelastaa sota.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Pohja tälle keinotekoiselle inflaatiolle luotiin jo feikkipandemian alusta lähtien, sanoin jo silloin, että ei mene kauaa, kun korot nousevat, se oli nähtävissä. Vihreä siirtymä sitten varmistaa hurjasti nousevat elinkustannukset ja ihmisten taloudellisen kurjuuden.

    Vuosia ihmisille lobattiin ”halpaa lainaa” saaden ne syöttiin, sitten kun rahapolitiikkaa kiristetään, alkaa globalistisen eliitin varsinainen tienaaminen ja ihmisten suuret taloudelliset ongelmat, moni yritys tulee varmasti näkemään vielä konkurssiin, jos vähänkään sama meno jatkuu.

  • Neula ja laakeri

    Vastaa

    Kannattaa hankkiutua taloudellisesti riippumattomaan asemaan, niin ei tarvitse välittää koukkunokkien koronnostoista yhtään mitään!.

    • Morpheus

      Vastaa

      Ja heti kun talo/asunto on makseettu, pyytäkää pankilta panttikirjat ja kuolettakaa ne maanmittauslaitoksella. Pankki ei niistä pyytämättä luovu vaikka laina on maksettu jo vuosia sitten. Varmistakaa että talonne on kiinnityksistä vapaa.. sen voi selvittää maanmittauslaitokselta.

    • Pieni nuhdesaarna

      Vastaa

      Niinhän se on. Nykyajan muotisana vain sattuu olemaan ”Leasing” ja hölmöt ottavat lainaa pankista ”Nyt kun laina on halpaa”.

      Siinä on kaksi jekkua. Ensiksikin ihmiset saadaan velalla orjiksi. Ja toiseksi, Suomen holtiton velanotto ei olisi mahdollista jolleivat suomalaiset ottaisi henkilökohtaista lainaa. Nimittäin, kun laina kirjataan pankeille ”tuloksi”, niin valtio voi ottaa velkaa näitä ”tuloja” vastaan.

      Ja tämä on asia mitä suomalaiset eivät ymmärrä. Ja toiseksi, miksi saksalaiset tekevät kauppaa 4% katteella? Siksi koska IMF pyytää lainaa 5% katteella. Tämä tarkoittaa että jo muutamassa vuodessa inflaatio ja hintojen nousu on ihan jossain toisella tasolla kuin muissa maissa. Suomalaiset ovat sen verran tyhmiä että kun ne laskee jonkun urakan, niin loppuu tulee sanonta ”plus alvi”. Siitä tietää että ryöstetään.

      Hyvä esimerkki ovat surinkopanelit. Suomessa niitä myydään joka 500e/kpl. Samat aurinkopanelit maksavat Saksassa 85e/kpl. Miksi suomalaisten yritysten pitää ryöstää noin röyhkeästi? 

      Sama asia siemenissä. Pieni pussi siemeniä maksaa Suomessa 3,95e. Ja saman verran siemeniä Saksassa 0,95e. Tulee jo lähtökohtaisesti aivan eri hinta lopputuotteelle. Ei tarvitse ihmetellä miksi Suomessa ne kurkut maksavat niin paljon enemmän kuin Espanjasta Suomeen rahdattuina.

      Mutta joo… Suomalaisilla yrityksillä olisi ollut kohta 20v aikaa kerryttää omaisuuttaan ja varastojaan yhdessä laitehankintojen kanssa. Kun kaikki on omaa, eivät korkojen nousut heilauttele eikä inflaatio pahemmin kurita. 

      Kotitalouksien osalta velka-volvo rahamäärä on ollut järkyttävän korkea. Jos meidän perheellä ei ole yhtään velkaa, niin toisten perheellä on sekin velka. Ja se on useimiten juuri ne ”omat halut” jotka ajavat ihmiset taloudelliseen ahdinkoon. Kun kaikki pitää olla hienoa ja uutta.

      • Nationalisti

        Vastaa

        Niin, että elä elämääsi jossain ghetossa? Ei kiitos.
        Kyllä minä ainakin kehoitan jokaista hankkimaan omistuskämpän sen sijaan, että maksaa ylikalliita vuokria ja elää elämäänsä jossain neekerilähiössä, josta lähiluontokin on viety lisärakentamisen tieltä.

        Jos asuntolainaa täytyy ottaa, se pitää suhteuttaa tuloihin ja katsoa lainalle korkokatto/kiinteä korko.

        • Pieni nuhdesaarna

          Vastaa

          Enhän minä niin kirjoittanut. Nyt oli jälleen ”luullun ymmärtämistä”

          Omakotitalon voi hankkia ilman velkaakin. Itse rakensin sellaisen kolmen vuoden aikana takataskusta jolloin siihen ei tarvittu velkarahaa. Elämä lähti pyörimään hetimiten velattomana paljon paremmin kuin velkaisena.

          Ihmettelen niitä ihmisiä jotka hankkivat heti pari uutta autoa, omakotitalon ja ne pari koiraa ennenkuin on edes lapsia. Siitä alkaa taalous jossa pitää olla tietty määrä tuloja joka kuukausi.

          • Nationalisti

            Ei se ollut ”luullun ymmärtämistä”, et vaan ottanut kantaa omistusasumisen puolesta tuossa kohtaa.
            Kaikilla ei ole sitä mahdollisuutta hankkia täysin velatonta taloa käteisellä, vaikka fiksuinta se olisikin.
            Isolla osalla suomalaisista on asuntolainaa (aika rutkastikin) ja tulot, sekä menot eivät ole millään tavalla tasapainossa, uusi auto ostetaan velaksi, puhelimet, televisio ja jopa sohva osamaksulla, kun elinkustannukset kasvavat, eikä korkoakaan ole sidottu mihinkään, niin siitä ne oikeat ongelmat alkavat, kun taloussuunnittelu on samalla tasolla kuin meidän pääministerillä.

    • Putro

      Vastaa

      Asut vuokralla betonikopissa neekerien, mustalaisten ja aasialaisten seassa? Ei, kiitos.

  • TT

    Vastaa

    1870-luvulla oli myös kova inflaatio, minkä laukaisi Jom kippur-sota ja siitä seurannut länsimiden öljysaarto ts. öljykriisi. Tilanteessa on samankaltaisuuksia nykyhetkeen, mutta 1970-luvulla tuottavuus kasvoi ennätysvauhdilla ja palkkoja ja tulonsiirtoja pystyttiin korottamaan inflaation tahtiin. Suomen tilannetta tasoitti idänkauppa tai mahdollisuus siirtyä Ruotsiin hyväpalkkaiseksi siirtotyöläiseksi.

    Nykyään tilanne on täysin toinen. Loputtoman finanssikeinottelun vuoksi länsimaiden taloudet on hukutettu velkaan. Toisaalta reaalitaloutta ja sen tuottavuutta pyritään nyt hillitsemään Vihreän Siirtymän tai Suuren Nollauksen nimissä. Eliitin tavoitteena on energiaköyhyytetty kansalainen, jolla ei ole varaa eikä edes lupaa liikkua eikä asua normaalin väljästi tai edes syödä normaalia ruokaa. Palveluja tarjottaisiin lähinnä virtuaalisessa muodossa. Eliitin sisäpiiri kaavailee myös länsimaiden väestöjen pääluvun tuntuvaa vähentämistä. Vanhusväestön osalta vähennys on jo käynnissä.

    Koronapolitiikalla sekä venäläiseen halpaan energiaan kohdistuvilla talouspakotteilla on saatu aikaan talouden kuolemankierre, joka rasittaa erityisesti Eurooppaa. Mediassa kansalaisia kuitenkin aivopestään riemuun siitä, että saa olla toteuttamassa eliitin tuho-ohjelmia kuten Moni Kulttuuria, Flunssa Torjuntaa, Vihreää Siirtymää tai Putinille Kiukuttelua. Suomessa aivopesu menee hyvin läpi ja kansa saa nyt, mitä media on aivopessyt heidät tilaamaan.

  • Tekijämies

    Vastaa

    Nostetaan korkoja ja veroja. Kuinka nerokasta!

  • pöh

    Vastaa

    Edelleen kaikki on osa sitä ”suurta nollausta”, kaikki omaisuus ja valta suuryityksille.
    Tavalliset ihmiset on sitten helposti ohjailtavia orjia.
    Ihan itse ovat nämä suunnitelmansa kertoneet, mutta ne on niin absurdeja ettei niitä oikeen kukaan usko.

  • Nimetön

    Vastaa

    Tässä kun on nyt puhuttu paljolti Venäjän kaatumisesta ja kurjistumisesta ni voin mainita seuraavaa: Kävin tuossa hetki sitten Viipurissa ja Pietarissa. Ei merkkiäkään mistään sellaisesta mitä mediassa on huudettu. Venäjä, Kiina, Saudit, Yhdistynyt Arabiemiraatti, Intia etc ovat tehneet tukkaputkella yhteistyötä välttääkseen mahdolliset katastrofaaliset seuraukset jotka tulevat kun lännen rahakone sakkaa. Tämä kyseinen operaatio on jo kauan suunniteltu mutta siihen ei kuulunut Aasian suurvaltojen poikkeaminen seurauksista. Yksi maailman hallitus, yksi pankki eli yksi valuutta CBDC eli suomeksi sanottuna keskuspankin digitaalinen valuutta ja tietenkin maailman armeija eli NATO. Venäjä Putinin johdolla nousi kuin nousikin jaloilleen ja on nyt kaikkien aikojen kovimpien sanktioiden alaisuudessa. Tästä huolimatta naapurissa vietetään normaalia elämää ja kaupoissa on ruokaa ja kaikkia muitakin tuotteita. Meillä ei pian ole. Kansat aasiasta länteen ei ole valmiita siihen mitä tulevan pitää. Todellinen taloudellinen armageddon on ovella ja tästä eteenpäin ei ole luvassa yhtään mitään hyvää. Tätä asiaa on tutkittu ”salaliittoteoreetikkojen” toimesta jo vuosikymmeniä. Kertomukset ovat kaikuneet kuuroille korville. Tulemme näkemään kurjuuden joka vetää vertoja toisen maailmansodan jälkeiselle hävitykselle. Ostakaa kultaa ja hopeaa jos mielitte säilyttää edes osan varallisuudestanne koska pian Euro ja Dollari ovat arvoltaan paskapaperia.
    Tämän jälkeen kun kansakuntia on tarpeeksi uitettu jälkilöylyissä, esitellään uusi digitaalinen identiteetti josta Orwell on vain voinut uneksia. Sitä ennen tulemme näkemään laajemman konfliktin Aasiassa ja lähi-idässä, luultavasti myös Eurooppa saa siitä osansa koska vain hölmö kuvittelee että sota rajoittuu vain Ukrainaan.

  • Totuus

    Vastaa

    Suomi hyväksyi kohtalonsa jo vuonna 1994 liityttyään euroopan unioniin. Silloin kaikki päätäntä valta annettiin brysseliin, eli pankkiireille ja kapitalisteille. Ei enää itkut auta, olette kapitalistien omaisuutta halusittepa sitä tai ette. Seuraavassa vaiheessa voitte huomata että halpa heroiini alkaa hoitaa yhteiskunnan ongelmia, aivan kuten yhdysvalloissa.

  • Olisiko jo aika?

    Vastaa

    Tuota…Mitäs jos me kaikki rupeaisimme kasvattamaan sitä mitä me syömme? Joku mainitsi aiemmin kommenteissaan että ”Ei muuten onnistu ekalla kerralla”. Ja tässä olen samaa mieltä.

    Asuitpa sitten missä tahansa niin aina kuitenkin löytyy tilaa kukkaruukulle tai usemmalle. Ehkä kesäisin käytössä on jopa parveke. Puutarha on jo melkoinen onnenpotku puhumattakaan pienestäkin maapalasta.

    Me kaikki olemme huomanneet ruuan kallistumisen. Euroopassa ollaan tänä talvena olty pöyristyneitä kun perunan hinta on noussut 0,1e/kg:sta 0,3e/kg. Sama kurkuissa, hinta on noussut 1,3e/kg:sta tasolle 1,4e/kg. Avokadotkin maksavat nykyään 1,3e/kpl entisen 1e/kpl sijaan. Kukkakaali maksaa entisen 1,7e/kg sijaaan 2,52e/kg. Paprikat maksoivat ennen 0,65e/kpl ja nyt 1,4e/kpl. Ja lihan hinta… no, ei nyt mennä siihen. Mutta että suomalaisittain edulliset hinnat koetaan yleisesti euroopassa kalliiksi. 

    On siis aika kasvattaa itse osa ruokaansa. Vielä ei ole tälle keväälle liian myöhäistä. On jopa aikaista. Mutta että jos miljoona ihmistä kasvattaa 10kg ruokaa niin se on 10 miljoonaa kiloa kauppaketjuilta pois. Rahassa 60–80 miljoonaa. Ja ainoita aseita joilla se voi taistella vastaan on hintojen lasku. Mutta silloin me olemmekin jo suurelta osin omavaraisia.

    Ja mikä tärkeintä, kun ruoka kasvatetaan täälä, siinä on kaikki ne vitamiinit ja hivenaineet jotka me tarvitsemme selviytäeksemme täälä pohjolassa. Ei missään Espanjassa tai Afrikassa kasvatetussa ruuassa ole niitä hivenaineita mitä me tarvitseme.

    Olisiko siis aika aloittaa tänä keväänä omatoiminen viljey??

    • Juha

      Vastaa

      Jauhot ja potut vielä halpaa.. niitä kuluu eniten. Perunaa ei hinnan takia kannata kasvattaa kun vie tilaa ja on työlästä. Mutta ne saattaa loppua tai kaupan ovi ei aukene tai pankkikortti ei toimi. Puolen vuoden ruokavarasto olisi kovaa valuuttaa em tapauksessa.

  • qwerty

    Vastaa

    Olipa yllätys, ettei Partisaanin lukijoissa olekaan riittävästi ymmärrystä maailmasta. 

    ”Raju äkkikäännös rahapolitiikassa uhkaa romuttaa monien yrittäjien elämän” 

    Vedotaan samaan aikaan yrittäjien hätään ja pelätään kapitalisteja? Missä logiikka?

    ”Korkojen nostoa edelsi Euroopassa vuosia kestänyt puoli-ilmaisen rahoituksen aikakausi, jolloin yritykset ja kotitaloudet hukutettiin helppoon velkaan.”

    Oliko puoli-ilmaisen rahan aikakausi siis positiivinen asia, vai negatiivinen asia? Tykättiinkö matalista koroista vai ei? Jos kylläi, niin miksi vedota yrittäjien hätään? Jos ei, niin miksi vastustaa koronnostoja? 

    Toisekseen, on olemassa sopimusvapaus. Ei ole pakko velkaantua. 

    ”Pankeille tulevaisuuden näkymät ovat mieluisia, sillä konkurssien myötä yrittäjien omaisuus siirtyy rahoituslaitosten haltuun.”

    Luottotappiot – pankkien märkä uni. Voi lainata, ottaa luottotappioita syliin ja omaisuutta vastaan ehkä jopa 50%:lla lainan arvosta. Sehän on hyvä bisnes se.

    ”Inflaation taustalla ovat muun muassa sota ja vihreän siirtymän luoma keinotekoinen energiakriisi, eivät rahapoliittiset voimat.”

    Partisaanin makrotalousteoria. Toivottavasti tälle tulee jatko-osa.

  • vanha kyynikko

    Vastaa

    Olenko ymmärtänyt oikein tai väärin tai oikein väärin;
    Aina kun EKP nostaa lainakorkoja, niin kyseessä on jättiläismäinen tulonsiirto velkaa ottaneilta velkaa antaneille.
    Käytännössä pankeille.
    Ja sitten pankki kertoo vuosikatsauksessaan, että onpa ollut tosi hyvä vuosi.
    Mitä helvetin hyötyä on saattaa ihmiset fataaliin umpikujaan?

  • Nimetön

    Vastaa

    Yhteiskunnat jossa on suuret luokka erot tulevat väkisinkin romahtamaan, se johtaa väkisinkin katkeruuteen ja eripuraan. Suomi on huonolla tiellä. Nuoret miehet nousevat kapinaan, se on luonnonlaki.

  • Roni Ovaska

    Vastaa

    Ne on itse luonu tän hyperinflaatio-ongelman ja nyt muka yrittää hillitä sitä. Korkojen nosto ei millään tavalla hillitse inflaatiota vaan ainoa motiivi sen takana on että saadaan pankeille isompi osuus kokonaisvarallisuudesta koska rahan arvon laskiessa myös pankkejen varallisuus heikkenisi ja sitä myötä valta vähenisi.

    Se että nyt nostetaan korkoja ei millään tavalla lisää ihmisten ostovoimaa eikä tiputa hintoja. Se mikä sitä hillitsisisi olisi hidastaa tätä hullua velan antamista ettei rahaa luotaisi niin tolkutonta määrää että se väkisinkin menettää arvonsa. Valtioiden tulisi kuluttaa vähemmän varoja ilmasto- yms roskaan jotka nekin ovat vain eliitin yhdessä sopimia verukkeita joilla varallisuus saadaan siirrettyä valtioilta pankeille ja näin orjuuttaa koko maailma pankkiireiden talutushihnaan.

  • pippa

    Vastaa

    onpa siinä huumaavan kaunis neitokainen.…miten nää lahkokaiset on niin sairaan näköistä sakkia, onko sielu myyty paholaiselle, vai onko kyse raamatussa puhutusta kirouksesta saatananpalvontaan uskossaan kääntyneestä juutalaisuudesta

  • jew watch

    Vastaa

    Eipä ollu Lagarde juutalainen.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi