Anna-Maja Henrikssonilla korona – rokotettu ainakin kahdesti

Ainakin kaksi rokotepiikkiä saaneella oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonilla on todettu koronatartunta. Asiasta kertoo oikeusministeriö.

Kotimaa

päivitetty

covid-19, virus, coronavirus

Päivitys: Oikeusministerin nimi korjattu.

Henriksson on todennäköisesti saanut tartunnan yksityistilaisuudessa jouluna. Hänellä ei ministeriön mukaan ole joulun jälkeen töihin liittyviä kontakteja.

Asiasta tekee erikoisen se, että Henriksson on saanut kaksi rokotepiikkiä. Ne eivät silti suojanneet häntä taudilta. Henriksson kuuluu hallitukseen, joka pyrkii pakottamaan jokaisen suomalaisen piikille. Vastikään he äänestivät lain, joka käytännössä pakottaa sosiaali- ja terveysalan työntekijät piikille, vaikka piikki ei edes estä ihmistä sairastamasta ja levittämästä koronaa.

Lähteet: HS, Iltalehti

Koronarajoitukset Koronavirus Kotimaa Marinin hallitus Pakkorokotukset Poliittiset viholliset Politiikka Rokotepassi Rokotteet Talous Teknologia Tiede & luonto Uutiset Yhteiskunta

Keskustelu

15 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Poliitikot itse moralisoivat muita, kuinka ”tällaisena aikana pitää järjestää koronaturvallisia tapahtumia”, jos aikoo jotain juhlia.
    Henriksson, oliko teillä koronaturvallinen tapahtuma, suojasiko ”rokote” tartunnalta, auttoiko koronapassit?

  • JMP

    Vastaa

    Ei ole Anna-Maija etunimensä. Itse asiaahan tuo ei mihinkään muuta, mutta olisi kiva, että edes julkisuuden henkilöitten nimet osataan.

    • Nationalisti

      Vastaa

      Voisihan tuon nimen korjata, eli poistaa sen i‑kirjaimen nimestä, mutta itse asia nyt tuli varmasti jokaiselle selväksi ja osataan yhdistää oikeaan henkilöön.

  • pertti grandell

    Vastaa

    nonnii,jos voidaan olla vahingon iloinen, osui oikeaan henkilöön. ilkutaan että rokttamattomat jne, idoottikin tajuaa bluffin, jos”rokotteen” valmistajakaan ei ota vastuuta, eikä rokotuksia saada valmiiksi puolessa vuodessa, 1o vuotta kestää ja kovat testit ennen ihmisiä, pilkkana pidetään tyhmiä päättäjä ja kansaa. itselläni on keltakuume,kolera, jäykkä kouristus, keltainen kortti ‚kansainvälinen rokotus todistus, piikit kelpaa 5–10 vuotta, ei pidä piikitellä joka 3kk,idootteja jotka ottaa tollaisia kokeellisia juttuja.

  • Nimetön

    Vastaa

    Mitä tässä on yllättävää, ettei piikit todellisuudessa estä saamasta lörönää tai levittämästä sitä eteenpäin?

    Hintti Haavistollahan oli vastikään sama tilanne.

    Testataankohan näitä jollain luotettavemmilla metodeilla kuin rivikansalaisia eli ei PCR-testillä?

  • Piikittämätön

    Vastaa

    Tässä saisi ADE hoitaa hommansa, luultavasti liittyy vastustuskyvyn alenemaan. Viikatemies korjaa satonsa, hah hah!

  • juha II

    Vastaa

    Näinä hulluina aikoina tuo merkitsee vain lisää intoa koronapiikki agendalle, sillä kun veneen pohjaan porataan lisää reikiä. Merkitsee se väistämättä sitä, että sen kellunta paranee reikien määrän lisäämisen tahdissa!
    Unohdin tuossa kertoa, että Uuden-Seelannin hallitus maksaa lääkäreille 1000 dollaria jokaisesta ”myydystä” korona eutanasiasta. Ts. palkkamurhaajia. Ja kun rahasta on kysymys aivan kuin ”kultakuumeen” kohdalla pian Uuden-Seelannin sairaaloissa ”rallatellaan” varsin ”löyhin perustein”. Tänä päivänä on syytä pysyä helvetin kaukana sairaaloista ja kaikista valkotakkisista! ”Kuoleman” uusi muoti on stetoskooppi kaulassa ja viikate merkitsee edes jonkinlaista karman oikkua!!!

  • Johann

    Vastaa

    Rokotettu – jos oli rokotettu?
    Vähän luulen ja voisin hyvin kuvitella ettei eliitti noita myrkkypiikkejä anna itseensä piikittää.

    • Tomppa

      Vastaa

      Suomalaiset poliitikot tuskin nyt ovat eliittiä millään mittapuulla mitattuna, ellei tyhmyyden suhteen mitattuna. Pikemminkin he ovat hyödyllisiä idiootteja, jotka tullaan likvidoimaan ensimmäisinä, kun uusi maailmanjärjestys astuu voimaan. Niitä oikeita ”feikkirokotteita” jaetaan vain todellisille eliitin jäsenille eli sille 1%, jotka omistavat suurin piirtein kaiken ja joita Suomessa ei edes ole.
      Sitä paitsi Henrikssonin sairastuminen noudattaa samaa kaavaa kuin muillakin sairastuneilla eli rokote1 > rokote2 > sairaus.

  • Rotia hommaan

    Vastaa

    Muistakaahan, että rokotteen tarkoitus on vähentää, estää ja lieventää mahdollisen tartunnan saantia. Lukekaahan lehtiä ja seuratkaa tiedotusvälineitä, jos tiedon hankinta ja sivistys pohjautuu Partisaanin lukemiseen niin hataralla pohjalla olette. Annan teille hyvän vinkin, käykää ottamassa ne rokotteet, ette kerro kellekään ja jatkatte sitten länkyttämistä tällä palstalla. Säilytte terveinä seuraavan pandemiaan ja voitte taas jatkaa höpöttelyänne ja säilytätte kasvonne pilottitakkienne ja maihareidenne porukassa. Pfizerin ja Modernan rokotteiden suojateho on 95 prosenttia oireista tautia vastaan. Emme tiedä, miten se vaikuttaa tartuttavuuteen, mutta se ei tarkoita, ettei se vaikuttaisi. 95 prosentin suojateho tarkoittaa sitä, että sadasta ihmisestä, jotka muuten saisivat taudin, sen saakin vain viisi. Ainakin ne viisi, jotka ovat saaneet rokotteesta huolimatta taudin, voivat tartuttaa muita. Esimerkiksi hoivakodin työntekijä ei voi olla täysin varma siitä, että rokote tarjoaisi suojaa, mikä tarkoittaa sitä, että edelleen tarvitsee käyttää hengityssuojainta myös rokotteen jälkeen.

    • Tomppa

      Vastaa

      Ei hyvää päivää! Kuinka pihalla ihminen voi olla? Aika uskomatonta. Kommentistasi tulee mieleen Carlo M. Cippolan ajatus typeristä ihmisistä, jotka aiheuttavat toiminnallaan vahinkoa muille mutta eivät itse hyödy tilanteesta mitenkään. Tai sitten olet kirjoittanut hienon ironisen kommentin. Onnittelen sinua joka tapauksessa. Olet joko niellyt kaiken koronascandemia-propagandan pohtimatta lainkaan kuulemasi ja lukemasi järkevyyttä tai sitten olet aivan loistava ironikko. Tosin kallistun tässä ensimmäisen vaihtoehdon puolelle, valitettavasti.
      Mutta hyvää uutta vuotta sinulle seuraavaa koronaan liittyvää sairastumistasi odotellessasi.

    • Nationalisti

      Vastaa

      Kuinka tyhmä pitää ihmisen olla?
      Kuinkas hyvin ne rokotteet ovat ”vähentäneet, estäneet ja lieventäneet tautia”, kun tartuntatapaukset ovat huipussaan mitä enemmän porukkaa on piikitetty.
      ”Suojateho” ei ole tuota luokkaa mitä esität, kaikkea sitä, mitä monikansalliset lääkeyhtiöt sanovat, ei kannata uskoa.
      Nyt pitäisi ymmärtää terveyden ja bisneksen ero, mutta kaltaisillesi se on liian vaikeaa kaikista julkisista tilastoista huolimatta.

      ”Edelleen tarvitsee käyttää hengityssuojainta”
      Mutta siitähän piti päästä eroon rokotuksen jälkeen, tuliko edes kusetettu olo?
      Itse ensin sanoit, että rokotteen tarkoitus on estää tartunnan saantia ja sitten kuitenkin myöhemmin toteat, että ”maskia pitää käyttää, kun ei se rokote välttämättä estäkään tartuntaa”.
      Juuri tuollaiset ihmiset pilaavat tämän yhteiskunnan, olet malliesimerkki siitä, miksi demokratia on saastaa.

    • Vastaus besserwisserille

      Vastaa

      Haha. Nimenomaan sinulla ei ole mitään lähimainkaan oikeaa käsitystä, eikä edes käsitteellisellä tasolla. Selvästikin oletat että tiedät kovastikin asioista, vieläpä roskalehdistön kirjoituksiin perustuen (mikä totaalinen vitsi) ja kuitenkin kirjoituksesi oli noloa soopaa.

      Kuvauksesi siitä mitä kutsut suojatehoksi (lääk. kirjallisuudessa efficacy) on harhainen ja väärä. Et edes ymmärrä koko käsitettä ja määritelmää vaikka kovin itsevarmana, hyökkäävästi ja ylimielisesti kirjoitat asioista. Siksi kaltaisillesi arvottomille öyhöttäjäkommentoijille ei pidäkään vaivautua selittämään mitä efficacy todellisuudessa tarkoittaa, miten niihin väitteisiin tullaan, mitä menetelmiä käytetään ja kuinka harhaanjohtavia ne ovatkaan, sekä millä kaikin keinoin pystyy ohjaamaan lopputulosta, millaisia prosesseja aitojen rokotteiden (joiden kehityskaari on pakostakin ainakin siinä kymmenen tai tusinan vuoden paikkeilla) pitaisi teoreettisesti läpikäydä , mutta mainittakoon nyt kuitenkin vaikkapa että ”sairastunut” luokittelussa yksi ainoa ja kuinka lievä tahansa yksittäinen ”oire” on riittänyt lääkeyhtiöille, sekä niissä alustavissa mRNA vaiheissa se täysin väärinkäytetty, omiin primereihin reagoiva/monistava (!! Eli reagoi vaikka tislattuunkin veteen, lol!) ja kaiken lisäksi vielä monikymmenkertaisin monistusluvuin tehty RT-PCR protokollalla on saatu sellaista valheellista ”dataa” mitä sopii lääkeyhtiöille.

      Kirjoituksesi on virheellisyydessään ja mustamaalailussaan kerrassaan nolo sekä nilviäismäinen. On surkea tilanne kuinka niin moni narsistinen besserwisseri kuten sinä uskotte ymmärtävänne asioista lukemalla jotain massatiedotusvälineitä tai muuta agendatahojen propagandaa, perustatte uskomuksenne täysin sokeaan ja kritiikittömään näennäisauktoritteettien uskoon ja sitten lähdette sen perusteella tuomitsemaan muita ja muuttamaan yhteiskuntaa totalitaristiseksi, epäpätevien teknokraattien johtamaksi helvetiksi. Ette tietenkään osaa edes hävetä – typerys kun on äärimmäisen ylpeä typeryydestään jota uskoo valistuneisuudeksi ja viisaudeksi.
      Huhhuh mikä maa, vallasta kiihottuvia sekä pelokkaita, irrationaalisia typeryksiä täynnä.

      Jos joku edes pyrkii viisauteen, niin ensiksi pitäisi opiskella ja tehdä kovasti töitä sen eteen, jotta saisi totuuden mukaista käsitystä siitä, kuinka paljon itse aidosti ymmärtää ja osaa, sekä mitkä ovat oikeat tiedon prosessoinnin kyvyt. Se vaatii paljon työtä ja nöyryyttä.
      Kaikkea sellaista mitä sinulta selvästikin täysin puuttuu.

  • Maria

    Vastaa

    Sinänsä vaino-Henrikssonille aivan oikein, mutta ei Suomen kansalle!
    Pfizer/Fisher/Katz/Scheinin/Sachsela/Sazonovski jne. GMO-Mengeleet on aiheuttaneet jo vähintään 6 % ylikuolleisuuden pelkästään alle vuoden ajalta laskettuna!
    Väestötasolla kumulatiivisesti elinajanodotteeseen laskettuna tarkoittaa tällä menolla vähintään 330 000 täysin tietoisesti kansanmurhattua!
    GMO-valerokotteella pysyvästi ja pitkäaikaisesti vammautettuja lienee vähintään kymmenkertainen määrä!
    Rangaistus Nurembergin sääntöjen rikkomisesta on hirttäminen https://mvlehti.net/2021/12/31/vuosi-2021-paattyy-suomessa-jarkyttavaan-ylikuolemaan-hallinto-ja-valtamedia-vaikenenee-tilastot/

  • Schlageter

    Vastaa

    En toivo koronaa kenellekään. Jos nyt haluaa kuitenkin nähdä asiassa hyvän puolen, niin sen ainakin voi nähdä, että ministeri Henrikssonilla on nyt aikaa opiskella suomea. Voi tietysti olla, ettei maan kielen oppiminen ole aiemminkaan ajan puutteeseen kaatunut.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi

    covid-19, virus, coronavirus