Maahanmuuttajat selvisivät tuomioitta lapsipornoviestittelystä

Vastaaja ja muut osalliset ovat nimiensä perusteella kotoisin Lähi-idästä.

Kotimaa

gavel, hammer, judge

1998 syntynyt vastaaja on tunnustanut saaneensa tuttavaltaan Facebookin Messengerin välityksellä viestin, jossa on ollut liitteenä syytteessä kuvattu video. Vastaaja on kertomansa mukaan välittänyt viestin edelleen lukematta tai katsomatta liitteen sisältöä ja häneltä on puuttunut tietoisuus sen suhteen, että hän olisi lainvastaista materiaalia tahallaan hallussa pitänyt tai edelleen lähettänyt. Kuitenkin vastaaja on kertonut, että hän yleensä katsoo ne videot, jotka hän välittää edelleen, mutta hän ei aina tee niin, ja hän ei kuitenkaan aina lähetä edelleen kaikkia videoita, mitä hänelle lähetetään.

Vastaaja vetosi myös siihen, että vastaavanlaisesta teosta epäiltynä ollut viestin hänelle lähettänyt maahanmuuttaja on saanut poliisilta seuraamukseksi huomautuksen, eikä tapausta ole hänen osaltaan siirretty syyteharkintaan.

Maahanmuuttovirasto aloitti tämän rikosepäilyn johdosta menettelyn vastaajan oleskeluluvan peruuttamiseksi.

Riidattomat seikat

Asiassa oli riidatonta, että vastaajan tuttava on lähettänyt hänelle syytteessä tarkoitetun videon ja että vastaaja on lähettänyt samaisen videon todistajalle Facebookin Messenger-sovelluksessa. Riidatonta oli, että kyseisellä videolla nainen harrastaa oraaliseksiä ja yrittää yhdyntää 3–4 vuotiaan pojan kanssa.

Poliisi on vastaajan tuttavan osalta päättänyt esitutkinnan kyseisen videon lähettämisestä ei rikosta ‑perusteella, koska poliisi on katsonut, ettei yhden videon jakaminen mahdollisesti pari kertaa ole rikoslain 17 luvun 18 §:ssä tarkoitettua kuvatallenteen levittämistä.

Syytteen hylkääminen

Syyte hylättiin, koska käräjäoikeus katsoi tahallisuuden puuttuneen teosta. Käräjäoikeuden mukaan tahallisuuden puuttumista tukee todistajan lausunto, jonka mukaan vastaaja oli hämmästynyt hänen antamastaan palautteesta ja he ovat olleet ystäviä pitkän ajan. Koska todistajalla on lapsia, käräjäoikeus pitää epäuskottavana sitä, että vastaaja olisi tietoisena nyt kysymyksessä olevan videon sisällöstä lähettänyt sen todistajalle tietäen, että todistaja pahoittaisi siitä mielensä.

Käräjäoikeuden mukaan vastaajalle ei ole näytetty syytteessä tarkoitettua videota poliisikuulusteluissa, vaan sen alusta on näytetty hänelle joitakin kuvakaappauksia. Syyttäjä on viitannut vastaajan esitutkinnassa antamaan kertomukseen siltä osin, kuin vastaaja on kuvakaappauksen nähtyään sanonut:

”En tunne tätä videota. Minulle tulee tuhansia videoita, en voi muistaa kaikkia näitä videoita. Mielestäni tuo video on hauska, sen perusteella mitä juuri näin. En muista enkä tiedä olenko lähettänyt tätä videota tai onko joku lähettänyt sen. Mulla on muutamia kavereita, jotka lähettävät minulle hauskoja videoita. Jos video on hauska laitan sen eteenpäin.”

Pääkäsittelyssä vastaaja on sanonut, että se, mitä hän on poliisissa sanonut kyseisestä kuvakaappauksesta on ymmärretty väärin. Avustajansa tarkentavaan kysymykseen siitä, mitä vastaaja on esitutkinnassa antamallaan vastauksella tarkoittanut, vastaaja on vastannut, että hän on mahdollisesti kertonut olleensa hämmästynyt videon sisällöstä tai että hän on käyttänyt suomen kielellä käydyssä kuulemisessa väärää sanaa.

Tuttu asianajaja

Valtion varoista maksetaan asianajajalle 1683 euroa. Tuomiolauselmassa käsitellään asianajan palkkiota monta sivua, koska asianajaja on saapunut Kuopiosta saakka avustamaan vastaajaa. Sama asianajaja on avustanut aikaisemminkin vastaajaa Pohjois-Savon käräjäoikeudessa raiskausta koskevassa asiassa pari vuotta sitten ja Maahanmuuttovirastossa nyt käsiteltävänä olevassa oleskeluluvan ennenaikaista päättämistä koskevassa asiassa.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Lähde: Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus (R 213362)

Facebook Käräjäoikeus Kotimaa Maahanmuutto Oikeudenkäynti Oleskelulupa Pakolaiset Raiskaus Rikos Rotu Sosiaalinen media Syyte Teknologia Uutiset Väestönvaihto

Keskustelu

8 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Eikka

    Vastaa

    Poliisi ei siis nähnyt lapsipornon levittämisessä mitään väärää ja käräjäoikeus uskoo vaikka tonttuihin ja lentäviin lehmiin, ei helvetti sentään millaisessa Hölmölässä asumme.

  • pää määrää

    Vastaa

    Onko olemassa tietoa oikeuden käynnistä valkoista vastaan samantapaisesta touhusta etenkin kuvatusta touhusta, jota valkoinen sanoisi hauskaksi.

    • Uljas Kakko

      Vastaa

      Ei ole. Mutta termit ”mannealennus” ja ”matualennus” lienevät tuttuja nyky-Suomen oikeuslaitoksen toimintatapana?

  • Iilimadot

    Vastaa

    Asianajajien rahasampo nämä stnan kemut.

  • Judge Dredd

    Vastaa

    Eli lapsipornon hallussapito sekä levittäminen on muslimeille täysin laillista Suomessa. Eli Suomessa sharialaki on muslimeille vallitseva laki eikä Suomen laki koske heitä. Se on joko näin tai sitten oikeus teki jälleen virkavirheen. Oikea tuomio olisi ehdoton vankeus, oleskeluluvan mitätöinti, mahdollisen Suomen kansalaisuuden välitön menetys sekä ehdoton maastakarkoitus ilman mahdollisuutta koskaan palata. Ei valitusoikeutta, ei lieventäviä asianhaaroja eikä rasistikortin heiluttelua. Pedofiili on rikollinen.

    • Red cleanr

      Vastaa

      Oikein.

  • petteri

    Vastaa

    pedofilia kuuluu herraskansan ja muslimien uskonrauhaan

  • Pertsa

    Vastaa

    Ma ei jummarra mut se oli hauska.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi

    gavel, hammer, judge