Terhi Kiemungista Kansallismielisten liittouman puheenjohtaja

Liittouma tunnetaan esimerkiksi Turun terrori-iskun muistokulkueen vuosittaisesta järjestämisestä.

Kotimaa

Kansallismielisten liittouma ry sai viikonloppuna uuden puheenjohtajan, kun aikaisemmin Perussuomalaisissakin vaikuttanut Terhi Kiemunki astui ruoriin. Hän korvaa aikaisemmin puheenjohtajana toimineen Tero Ala-Tuuhosen, joka on ollut syksyn aikana median mustamaalauskampanjan kohteena alkoholisti Pekka Katajan valheiksi osoittautuneiden väitteiden vuoksi.

Liittouma julkaisi sivuillaan tiedotteen asiasta

”Terhi Kiemunki Kansallismielisten liittouman puheenjohtajaksi

25.10.2020

Terhi Kiemunki valittiin yksimielisesti Kansallismielisten liittouma ry:n puheenjohtajaksi 23.10.2020 pidetyssä vuosikokouksessa. Yhdistyksen kokouksen päätöksen mukaisesti puheenjohtaja ja muu hallitus aloittaa toimintansa välittömästi.

– Kansallismielisten liittouman johdossa jatkaa edelleen ryhmä, jonka toiminta perustuu vahvaan luottamukseen ja hyvään yhteishenkeen. Alkaneella kaudella tulemme järjestämään vähintään perinteiset ja hyvämaineiset tapahtumat, kuten 188-kukkavirta ‑kulkue ja vuotuinen leiri. Työskentelemme lisäksi määrätietoisesti Tero Ala-Tuuhosen kunnian palauttamiseksi ja häntä kohtaan törkeästi toimineiden medioiden ja henkilöiden tuomituksi saamiseksi, sanoo tuore puheenjohtaja Terhi Kiemunki.

Kansallismielisten liittouma kiittää emerituspuheenjohtaja Tero Ala-Tuuhosta ja muita tehtävistään luopuneita aktiiveja erinomaisesta työstä kansallismielisen kentän eteen, vaikka katajaisen kansan syvistä riveistä nousseet luopiot yrittivätkin parhaansa mukaan meitä kampittaa.”

Lue lisää:

Kukkavirtaa järjestävän Terhi Kiemungin haastattelu

Kansallismielisten liittouma Kotimaa Politiikka Terhi Kiemunki Tero Ala-Tuuhonen Yhteiskunta

Keskustelu

5 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • K.Lehto

    Vastaa

    Hyvä kuulla. Hienoa, että on pyrkimys selvittää ja hankkia maksimaaliset korvaukset median mustamaalaavasta toiminnasta ja myös maksimaaliset koppikorvaukset on tärkeä pyrkiä kynimään tuosta. Ei niinkään siksi, että raha olisi tärkeää, vaan siksi, että maksuvelvoite nöyryyttää ja rankaisee vihollista. Kunniattoman kurittaminen on arvokysymys.

  • Tehdäänkehitysmaayhdessä

    Vastaa

    Hyvä Terhi. Terhissä on ”munaa” enemmän kuin keskiverto suomalialaismiehessä.

    • Goobeli

      Vastaa

      No, näinpä se on!!! Surkeita nossyköitä tämän maan miehet alkaa olemaan. 

      Tsemppiä vaan Tehrille! Vihapuhetta, mustamaalaamista, polpon tutkintoja&vainoamista ja muuta pas*** varmaan tulee päälle, mutta valtava joukko on takanasi tukemassa!

  • kari k

    Vastaa

    Leiri oli menestys

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Onnittelut Terhille.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi