Alkoholisti Teuvo Hakkarainen ymmällään: Latinorakastajatar olikin huijari!

Myös Teuvon naiselle ostama kallis sormus vaikuttaa hävinneen.

Kotimaa

Teuvo Hakkarainen ja Stephanie Orantes.

Perussuomalaisten europarlamentaarikko, alkoholisti Teuvo Hakkarainen, 60, on ollut viime aikoina otsikoissa suhteestaan 28-vuotiaaseen hondurasilaisnaiseen. Hakkaraisen edustama puolue kerää ääniä ihmisiltä suomalaisuus-teemalla, mutta useat puolueen tunnetut jäsenet seurustelevat ei-valkoisten kanssa.

Vastikään ilmeni, että Hakkarainen olisi eronnut naisesta. Hakkarainen kertoo Ilta-Sanomille eron tapahtuneen jo kesäkuussa. ”Minä päätin kihlauksen jo ajat sitten. Siihen vaikutti lähinnä hänen käytöksensä. Hän pyysi koko ajan rahaa” , Hakkarainen tilitti lehdelle. ”Vielä viime viikolla hän laittoi viestin, että ’rakas, laita tuhat euroa rahaa’”, hän jatkaa.

Kallis sormus katosi

Naisen oli tarkoitus muuttaa Suomeen alkoholistimiehensä kanssa syksyllä, mutta suunnitelma on nyt kariutunut. Hakkaraisen mukaan alkoi koko ajan vaikuttaa enemmän siltä, että nainen on huijari. Europarlamentaarikko oli kuullut huhuja, joiden mukaan nainen juhlii jatkivasti poliitikon rahoilla kotimaassaan. ”Huijari mikä huijari”, Hakkarainen tuhahti.

Myös naiselle ostettu kallis sormus vaikuttaa olevan kateissa. Hakkarainen pyysi sitä takaisin jo kesäkuussa, mutta sitä ei ole näkynyt. Hän epäilee sen tulleen myydyksi.

Nainen itse kertoo eron syyksi Hakkaraisen jatkuvan juomisen.

Lähde: Ilta-Sanomat

Alkoholismi Kotimaa Perussuomalaiset Rappiokulttuuri Teuvo Hakkarainen Väestönvaihto Yhteiskunta

Keskustelu

5 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Jaaha

    Vastaa

    Ai että nainen joka pyytää rahaa on huijari? Ei ole Teuvolla siis mitään osuutta asiaan eikä kanttia olla rehellinen.

  • Parasta AA ryhmää

    Vastaa

    😆😂😅😆😂😅😆😂
    Persuäänestäjän vakiokommentti:
    ”Teuvo on mies paikallaan!”

    Kyllä on Teukan EU kritiikki vakuuttanut ja tavoittanut muutkin äänestäjät, notta kohta persut saavat Suomen EU:sta ulos, valojen sammuttajana muiden jälkeen.

  • White noise

    Vastaa

    Persumiehillä on aika paha fiksaatio hankkia muijansa jostakin kehitysmaiden perukoilta. Eikö ne saa kotimaisia naisia vai huoli niitä? Rakkautta suomalaista kansaa kohtaan ei jokatapauksessa näillä ole vaan jokainen voi tulla suomalaiseksi kunhan osaa vaikka sanan pari suomea ja hymeilee persulle.

  • Jutku 666

    Vastaa

    Teuvo on säälittävä rodun sekoittaja! Saatanan pelle! Turhia nuo kaikki ovat uuspaavalniemeä lukuun ottamatta

    • Pena

      Vastaa

      Vahtera ei ole kauhean perussuomalainen„,

      Siksi se ei mahdukaan persuihin, vaan puoluejohtajana on humanisti ja ateisti. Ja avionrikkoja.

      Onkohan persuilla pääsyvaatimuksena idiotismi ja maanpetturuus, ja jos joku Ano tai muu pääsee ”laadunvarmistuksen” läpi niin sitten se harjataan pihalle?

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi