Eduskunnan oikeusasiamies käsittelee sille tehdyt kantelut poliisin toiminnasta BLM-mielenosoituksessa

Lopputuloksesta ei kannata odottaa kansallismielisiä miellyttävää.

Kotimaa

päivitetty

Vanhemmat konstaapelit Harri Soininen (vas.) ja Janne Korhonen osallistuivat mielenosoitukseen.

Eduskunnan oikeusasiamies ottaa käsittelyyn sille tehdyt kantelut poliisin toiminnasta Helsingin Black Lives Matter ‑mielenosoituksessa kesäkuun alussa. Poliisi, jonka kuuluisi esiintyä neutraalina, otti osaa mielenosoitukseen virkapuvuissa kantaen kylttejä sekä ottamalla mediassa kantaa asiaan poliisin nimissä. Kanteluita tehtiin yhteensä kuusitoista.

Kanteluiden mukaan poliisi ei voi väittää olevansa puolueeton instituutio, mikäli sen edustajat käyttävät työaikaansa mielenosoituksiin osallistumiseen niiden yleisen valvomisen sijaan. Lisäksi poliisi käytännössä antoi tapahtuman tulla järjestetyksi korona-rajoitteista huolimatta.

Oikeusasiamies on pyytänyt asiassa selvityksen ja lausunnon sisäministeriöltä 30.10.2020 mennessä.

Saako virkapukuinen poliisi osallistua mielenilmaukseen?

Kanteluista tuohtunut Helsingin sanomat etsikin jo käsiinsä rikosoikeuden professori Kimmo Nuotion, joka saapuikin otsikoihin tulkitsemaan lakia parhaaseen kulttuurimarxilaiseen tapaan. Nuotion mukaan mielenosoitukseen osallistuminen virkapuvuissa suorastaan täyttää lain vaatimuksen siitä, että poliisin tulee taistella ”rasismia ja poliisiväkivaltaa vastaan”.

”En kokisi yleistä turvallisuutta vaarantavana viestinä, jos poliisijohto esimerkiksi linjaisi vastustavansa rasistista poliisiväkivaltaa”, toteaa Nuotio.

Nuotion mukaan yksittäisillä poliiseilla saa olla oikeus oman mielipiteeseen, sillä toimiihan heitä politiikassakin. Tässä Nuotio tosin kätevästi väistää sen tosiasian, että BLM-mielenosoitukseen osallistui poliiseja virkapuvuissa työajallaan, kun he ”olivat valvomassa” tapahtumaa, eivät omalla ajallaan.

Lähteet: Helsingin Sanomat, Iltalehti

Lue lisää:

Poliisin esiintymisestä BLM-mielenosoituksessa kanneltiin oikeusasiamiehelle

Black Lives Matter Eduskunta Helsingin poliisi Helsinki Kotimaa Oikeusasiamies Poliisi Poliittiset viholliset Politiikka Rikos Sisäministeriö Yhteiskunta

Keskustelu

2 kommenttia

  • Viha Voittamaton

    Vastaa

    Voimme olla varmoja siitä että tämäkin BLM-sekoilu muokataan ”yleisötapahtumaksi” tai joksikin muuksi sisäministeriössä jotta polpoa ei tarvitse tuomita.

  • Schlageter

    Vastaa

    Sodanjälkeisestä punaisesta Valposta alkaen Suomen poliisilta ei ole voinut odottaa mitään hyvää. ”Poliisi on ystäväsi” ‑tyyppiset lapsille joskus suunnatut propagandakampanjat ovat suoraan sanottuna täyttä paskaa. ”Poliisi on suomalaisten vihollinen ja Suomen kansallisvaltion häpeätahra” olisi oikeampi.

  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

    Lue seuraavaksi