THL markkinoi jo kuudetta koronarokotetta kansalaisille

Myös uusia koronavariantteja on jo havaittu liikenteessä. Uudet variantit saattavat kiertää aikaisemmat rokotteet sekä sairastetun taudin aiheuttaman immuniteetin.

Hyvinvointi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos markkinoi jo kuudetta koronarokotetta kansalaisille. Osa tiettyjen ryhmien edustajista on piikitetty jo viiteen kertaan, mutta he eivät edelleenkään ole suojassa koronalta lääkeyhtiöiden lobbareiden mukaan. THL markkinoi ensisijassa piikkiä kaikille 65 vuotta täyttäneille, 18 vuotta täyttäneille lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville sekä voimakkaasti immuunipuutteisille 12 vuotta täyttäneille.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tulevan talven flunssakauden mahdollistamaan rokotemarkkinointiin varaudutaan jo. Tällä hetkellä THL kertoo, ettei se ainakaan toistaiseksi suosittele lisäpiikkejä riskiryhmien ulkopuolisille ihmisille. Tilannetta kuitenkin seurataan koko ajan ja suositukset muuttuvat sitä mukaa, kun kausiflunssatapaukset lähtevät taas nousuun.

Myös uusia koronavariantteja on jo havaittu liikenteessä. Uudet variantit saattavat kiertää aikaisemmat rokotteet sekä sairastetun taudin aiheuttaman immuniteetin.

Lähde: HS

Flunssa Hyvinvointi Koronavirus Kotimaa Lääketeollisuus Rokotteet Teknologia THL Tiede & luonto Uutiset

Keskustelu

10 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    On kyllä jännä homma, että taas se ”uusi variantti osaa kiertää aiemmin annetun rokotteen”, ihan kuin olisin kuullut jo muutamaan otteeseen tämän saman tarinan.

    Tämä on täysin rikollisa touhua, juutalaisjohtoiset firmat käärii huikeita tilejä, kun heidän äänitorvenaan toimivat ”terveysviranomaiset” markkinoivat piikkiä toisensa perään.

    ” THL markkinoi ensisijassa piikkiä kaikille 65 vuotta täyttäneille, 18 vuotta täyttäneille lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville sekä voimakkaasti immuunipuutteisille 12 vuotta täyttäneille.”
    Kohtahan tässä alkaa olemaan iso osa väestöstä niitä ”immuunipuutteisia”, kun ihmisten oma immuunipuolustus tuhotaan näillä kaikenlaisilla piikityksillä.
    Kannattaa muistaa, että lääkeyhtiöille terve potilas on menetetty asiakas.

  • Lopun aikoja taidetaan elää

    Vastaa

    Talvi kun tulee niin alkaa talvivarusteiden kova mainostaminen samoin kesätuotteiden, kun kesä tulee. Syksyn saapumisen varma merkki on koronamyrkkypiikkien jatkuva mainostus.

  • TT

    Vastaa

    Muistakaa myös maskit. Bakteerit ja viirukset hyötyvät siitä, että ihminen hengittää runsaasti happea sisään. Siitä paha virus vallan riehaantuu ja ryntää laumoina uloshengityksen kautta etsimään uusia uhreja.

  • Piikivi

    Vastaa

    Nykyaikaista sodankäyntiä rokotukset, joille ei perusteita

  • pöh

    Vastaa

    Yhtään korona piikkiä ei ole eikä tule, en piikitä herskaakaan.
    On se kumma että ihmiset oikein vaatii saada myrkkyjä elimistöönsä.

  • juha II

    Vastaa

    THL on murhaaja ja murha EI wanhene koskaan! Kautta läntisen maailman tilastoidut korona piikki kuolemat ja muut haitat, jotka johtavat peruuttomattomaan kuolemaan lyhentäen merkittävästi uhriensa elinikää ovat ovat reaalisoituneet tavalla, joka vastaa tulvaporttien täydellistä luhistumista. Ja yksikään näistä korona piikkihaitoista laadultaan eivät ole olleet sellaisia, joista TODELLISET, REHELLISET ja ELÄMÄÄ suojelevat alansa huippututkijat eivät olisi VAROITTANEET! Kolmas piikki tappaa lähes varmasti. Neljäs on kuin ”Tuoni, joka niittää viljaa!” Israel, Saksa, Italia, Taiwan, Yhdysvallat, Ranska, Ruotsi, Tanska, Uusi-Seelanti, Australia, Alankomaat, Iso-Britannia, Suomi ja Kanada! WEF:n ateistinen juutalainen pääideologi on sanonut: ”Suurinta osaa TEISTÄ emme tarvitse!!!” Piikki Keisari Anthony Fauci ”lähti eläkkeelle” kun savuavan aseen haju alkaa kantautumaan sellaisten nokkaan, jotka vievät rikollisen murhaamisen sinne minne se kuuluu eli rikostuomioistuimen käsiteltäväksi mikäli vain deepstate sen sallii?

  • Tietämättömät

    Vastaa

    ThL:n pitäisi lopettaa tuo ”voivottelu”. ”Voi aiheuttaa sitä ja voi aiheuttaa tätä”. ”Voi riippua siitä tai voi riippua tästä”. Mitä tiedettä sellainen on joka voi tai ei voi tulla tai tapahtua? Sehän on arvuuttelua.

    Asiat joko ovat tai eivät ole. Menisiköhän se perille lääkärikunnalle ja THL:lle. Tämäkin ”sopii” moneen asiaa.

    Ja lopussa lukee aina se iänikuisen kulunut fraasi ”kunniani ja omantuntoni kautta”, vaikka edessä on sivutolkulla arvuutteluita ja luulemisia.

  • Pia Finerus

    Vastaa

    Jaetaanko myrkkypiikkejä myös islaminuskoisissa maissa?

  • Hämmästynyt

    Vastaa

    Eikö yli kolmen kokeellisen ”rokotteen” pitänyt olla salaliittoteoriaa samalla tavalla kuin rokotuspassien?

    • Järkyttynyt

      Vastaa

      Täytyy olla aika idiootti jos ei usko satoja vahvistettuja faktoja. On varmasti harva joka yleensäkään rohkenee ottamaan mitään piikkiä.
      Kyllä tässä on mennyt luottamus koko piikkiteollisuuteen ja ei taida palata sen tuhanteen vuoteen.

      En olisi uskonut että tällainen kusetus suunnitellaan ja kuinka se saatiin vedettyä läpi.
      Nyt en enää usko mitään mitä TV:stä tulee. Pitää asennoitua että spedeä ja Turhapuroa on kaikki. Koko perhe kokoonnutaan katsomaan uutisia, jotta saadaan nauraa.

      https://mkrsuomi.fi/julkinen-kuuleminen-tuomioistuimessa-osa‑7/

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi