Tähän mennessä nimiä on kertynyt yli 20 000. Voit allekirjoittaa sen täältä: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/9661
Aloite perustelee vaatimustaan seuraavasti:
Covid-19 ei täytä yleisvaarallisen taudin kriteereitä eikä edes lievän pandemian määritelmää.
Covid-19 olisi pitänyt poistaa yleisvaarallisten tartuntatautien listalta välittömästi jo vuonna 2020 kun vahvistui ettei kyseessä ollutkaan erityisen vaarallinen tauti. Suomessa kuoli vuonna 2020, yhteensä 55 498 henkilöä, näistä covid-19 diagnoosin kanssa kuoli 558 henkilöä. Kuolleiden mediaani-ikä oli 84 ja kuolleilla oli pääsääntöisesti yksi tai useampi perussairas. Tilastokeskuksen mukaan koronakuolemat on kirjattu koodeilla U071 sekä U072 joista jälkimmäinen ei ole laboratoriotestein varmistettu tartunta, pelkkä epäily tartunnasta riittää.
Valtioneuvoston asetuksella ei voida vastoin voimassa olevaa pandemian varautumissuunnitelmaa ja vailla tieteellistä näyttöä tai edes järjellisiä perusteita rajoittaa kansalaisten perusoikeuksia. Valtioneuvosto ei ole toimittanut kokonaisarviota rajoitustoimien haitoista suhteessa niistä saatavaan hyötyyn.
Spekulatiivisilla skenaarioilla ei voida perustella perusoikeuksien rajoituksia.
”Rajoitussääntelyn tulee olla paitsi hyväksyttävää myös painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatimaa. Perusoikeuksia ei siten pidä rajoittaa tarpeettomasti tai vain varmuuden vuoksi, vaikka käsillä olisikin sinänsä hyväksyttävä rajoitusperuste.”
Koronan torjuntaan on käytetty alle kahdessa vuodessa noin 20 miljardia euroa.
Koronatoimilla on aiheutettu mittaamattoman suurta vahinkoa kansantaloudelle sekä kansanterveydelle.
Tartunnanjäljityksellä sekä testauksella on vaarannettu perusterveydenhuollon palvelut koko Suomessa.
PCR-testit, joiden perusteella Suomessa lasketaan ilmaantuvuutta sekä määrätään karanteeneja & rajoitustoimia eivät kykene erottamaan tuoretta infektiota jo sairastetusta taudista. PCR-testi voi antaa positiivisen tuloksen jopa kuukausia sairastetun taudin jälkeen. CDC on vetänyt takaisin 31.12.2021 FDA:lta PCR-testeille haetun hätäkäyttöluvan.
Tutkimusnäyttö rajoitustoimien hyödyttömyydestä lisääntyy jatkuvasti.
” Koronan jäljittäminen ja testaaminen on aiheuttamassa kunnille jättimäistä laskua. Tämän lisäksi näyttää siltä, että sosiaali- ja terveysministeriö on arvioinut koronasta aiheutuvat kulut täysin alakanttiin”.
” Pari miljoonaa hoitokäyntiä jäi väliin – Nyt kasassa on jo miljardin hoitovelka ja ennätysjonot”.
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
TT
Me suomalaiset jäämme ikuisesti tartuntatautipuoskareiden panttivangeiksi ellei niitä saada kuriin. Itselleni kelpaa mikä tahansa keino koronasekoilun pikaiseksi lopettamiseksi. Yhteiskunta on ajautumassa jo kaaokseen esim. koulumaailma ja terveydenhoito. Taustalla on mitä ilmeisemmin klausschwabilaisten uuskommunistien tavoite ajaa yhteiskunnat kaaoksen ja alas ja kasata jätteistä heidän haaveilemansa dystopia.
Ks
Tämä on ihan normaali influenssa, ei pandemiaa nähnytkään
nimellinen
Niin kauan kun meillä on kommunistinen hallitus niin nuo kansalaisaloitteet ovat turhia; Ellei sitten niissä ole jotain muunsukupuolisten etujen parantamista tai sotakarkureiden hyysäämistä yms.
Kanadasta mallia ja hallitus ahtaalle, eli joko täysi käännös koronarajoituksille/pakotteille taikka hallituksen ero.
Passipoliisi
Nyt on partsujen hönöjuntit asialla. Covid poistuu yleisvaarallisten tautien listalta kesän aikana. Turha keräillä tuollaisia listoja. Lukekaa lehtiä ja katsokaa uutisia pysytte kärryillä. Huippu on ohitettu jo Helsingissä ja muu maa seuraa perässä. Ensi viikolla poistetaan rajoitukset asteittain ja pian korona on tavanomainen flunssa sairaus. Rokottamattomat tosin sairastavat sen äärivaikeana, mutta nyt alkaa olla teillekin tilaa tehohoito-osastolla.
Jokuvaa
Kansa ollaan orjuuttamassa ja hävittämässä ja täällä tehdään vaan kansalaisalotteita. Sama ku gulagilla olis joku valittanu Stalinille. Ei auta yhtään noi alotteet. Tai joku seisoskelu josain ja asioista itkeminen. On suoran toiminnan aika ja sellaisen toiminnan johon kehottaminen on polpon mielestä rikos