Sotealan työntekijöille rokotepakko

Sosiaali- ja terveysalan työntekijöille tulee rokotuspakko. Eduskunta äänesti asiasta tiistaina. Perussuomalaiset ja Kristillisdemokraatit vastustivat pakkoa.

Hyvinvointi

Virallisesti kyse ei ole pakosta, sillä hoitaja voidaan teoriassa ohjata toisiin töihin. Mikäli sellaisia ei löydy ja hän edelleen kieltäytyy rokotteesta, voi työnantaja kieltäytyä maksamasta palkkaa tälle. Irtisanomisperuste rokottamattomuus ei ole. Käytännössä laki siis on rokotuspakko.

Kyse on ”väliaikaisesta” laista, kuten koronarajoituksilla on tähänkin mennessä ollut tapana. Laki on voimassa vuoden 2022 loppuun saakka, minkä jälkeen sitä voidaan jatkaa, eli tullaan jatkamaan.

Lakia perustellaan sillä, että hoitajien tulee turvata, etteivät vanhukset ole koronatartunnan riskivyöhykkeellä hoitajien vuoksi. Rokote ei kuitenkaan edes virallisten ohjeiden mukaan estä rokotettua levittämästä koronaa, joten logiikka ontuu vahvasti.

Moni alalla työskentelevä on ilmoittanut ottavansa lopputilin uuden pakon myötä. Soteala kärsii muutenkin työvoimapulasta ja monissa yksiköissä yhdenkin työntekijän sairasloma aiheuttaa isoja sekaannuksia.

Pian rokotuspakko pyritään laajentamaan koskemaan myös kaikkia muita työpaikkoja, joissa voi potentiaalisesti päätyä ihmiskontaktiin. Itävallassa taas tulee pian voimaan kaikkia koskeva rokotuspakko. Euroopan unionin rokotuspassi toimii helmikuusta eteenpäin 9 kuukautta toisen piikin jälkeen, mikä tarkoittaa käytännössä jatkuvia rokotuksia, jotta saat käydä töissä tai sosiaalisissa tilaisuuksissa. Rokotteita myyvät lääkefirmat ovat tahkoneet kuluvan vuoden aikana huipputilosta.

1984 Euroopan unioni Hyvinvointi Kapitalismi Koronarajoitukset Koronavirus Kotimaa Kristillisdemokraatit Lääketeollisuus Pakkorokotukset Perussuomalaiset Poliittiset viholliset Politiikka Rokotepassi Rokotteet Talous Teknologia Tiede & luonto Uutiset Yhteiskunta

Keskustelu

11 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    ” Kyse on ”väliaikaisesta” laista, kuten koronarajoituksilla on tähänkin mennessä ollut tapana. Laki on voimassa vuoden 2022 loppuun saakka, minkä jälkeen sitä voidaan jatkaa, eli tullaan jatkamaan.”
    Vaikka säädettäisiin ”väliaikaisia” lakeja, niin sen piikin tuomat myrkyt ja haitat omassa kehossa eivät ole väliaikaisia, ne eivät poistu, vaikka laki myöhemmin poistuisikin!

    ” Moni alalla työskentelevä on ilmoittanut ottavansa lopputilin uuden pakon myötä.”
    Älkää ottako lopareita, antakaa työnantajan siirtää teidät ”muihin työtehtäviin” ja katsotaan sitten, miten ne ongelmat selvitetään, kun varsinaisessa potilastyössä on suuri vaje henkilöstön suhteen.
    Saattaa potilasasiamiehille ja Aveille tulla lähiaikoina monen monta valitusta huonosta hoidosta, kun henkilökuntaa ei riitä enää niin kuin ennen.

  • Anki

    Vastaa

    Ei muuta kuin yleislakko pystyyn siihen päättäjät meidät pakottaa. Kansalaisilla on jotain sellaista, jolla yhteiskunnan saa sekaisin, työvoima. Valtio ei pyöri ilman työntekijöitä. Saahan sitä yrittää huonosti siinä käy.

  • Nimetön

    Vastaa

    juuri näin

  • Myös syyllinen ongelmaan

    Vastaa

    http://yleislakko.org/
    https://t.me/yleislakko
    Jonkinlaista yleislakkoahan ollaan jo värkkäämässä ensisijaisesti pakkopiikitysuhan alla olevien hoitajien toimesta. Ongelmana on se että nämä lakosta keskustelijat ovat hajautuneet pieniin keskusteluryhmiin esim. tuolla telegrammissa eivätkä onnistu yhdistymään isommaksi kokonaisuudeksi joka voisi saada jotain aikaankin. Jos esim. kuljetusalan väki ja lumenauraajat saataisiin pariksi päiväksi lakkoon hoitajien kanssa niin eiköhän se aiheuttaisi jo niin konkreettisia käytännön tason ongelmia että jopa nuo omassa kuplassaan elävät päättäjätkin saattaisivat huomata että kansalla on jotain asiaa heille. Pelkkä telegram ryhmissä ja kommenttikentissä uliseminen ei koskaan päättäjien korviin asti ulotu. 

    Toinen ongelma joka itseäni ihmetyttää on se että MIEHIÄ/miesvaltaisia aloja ei tunnu saavan näihän edes näihin yleislakonsuunnitteluihin tai oikeustaisteluihin perustuslain rikkomista vastaan vaan nämäkin asiat näyttävät olevan täysin naisten ajamia. Outoa tässä on se että käsittääkseni suurin osa koronatyrannian vastustajista näyttäisi olevan miehiä mutta käytännön toimet sille että asialle tehtäisiin jotain ei näytä kiinnostavan. Onko tässä kyse taas siitä suomi”miehen” perusongelmasta että niin kaun kun olutta saa kaupasta ja salkkarit näkyy TV:stä niin kaikki on hyvin, kyllä JOKU MUU ottaa ne ikävät asiat puheeksi, ei minun tarvitse taaskaan tehdä mitään muuta kuin istua sohvalla laiskottelemassa kyllä ne MUUT IHMISET laittavat asiat kuntoon kuten aina ennenkin?

    • Bella

      Vastaa

      No kuinka montaa miesvaltaista alaa rokotuspakko koskee?

  • Keijo K

    Vastaa

    Näin on yleislakko päälle. Tai ainakin hoitoalan ulosmarssi heti ensiviikosta. Nyt kova kovaa vasten. Sairaslomalle protestiksi kaikki hoitoalalla olevat niin palkka juoksee. Saikkua saikun perään. Työnantaja ei arvosta hoitajan vuosikymmenten työpanosta vaan pistää työttömyyskorvauksetta potkun persuuksiin. Nyt ei mitään sääliä tai armoa työantajalle, potilaille tai kanssatyöntekijöille. Tämä on nyt suurempi taistelu ja jokainen voi vaikuttaa ottamalla heti maanantaina sairaslomaa, syyn kyllä keksii vaikka olisi kuinka tunnollinen. Hoitajat ja lääkärit, teitä on huijattu teille valehdellaan ja teidän oikeuksia ei kunnioiteta. Nyt saikulle siis.

  • EV

    Vastaa

    2. rokotteen kattavuus huitelee siinä 85% paikkeilla ja silti tartuntoja enemmän, kuin koskaan aiemmin… pakkolaki EI ole millään tavalla perusteltua! Jos Suomeen päätetään asettaa rokotuspakko, olen varmasti menossa osoittamaan mieltäni, vaikka olenkin rokotteet ottanut. Useissa Euroopan maissa tälläkin jetkellä jyllää suuret mielenosoitukset, Ausseissa luotiin jo oma laulu rokotuspakkoa vastaan: ”You can stick the vaccine mandates up your ass!” Päätös rokotteista, kuten minkä tahansa lääkeaineiden käytöstä on jokaisen oma päätös, lukuunottamatta tapauksia, kun et enää pysty itse tekemään rationaalista päätöstä tarvitsemastasi avusta.

  • Sairasko?

    Vastaa

    En tiedä keitä on rokotettu mutta olen vähän huolissani meidän Saulin terveydestä. Katsokaan sen kuvia viimeajoilta. Jo se että se n harmaantunut todella nopeasti kertoo siitä että sisäelimet eivät enää toimi normaalisti. Siihen viittaavat myös jatkuvasti teevadin kokoiset pupillit: suureen määrään keskushermostoja vaikuttaviin lääkkeisiin. Ja sitten viimeaikojen havainto: Se ei pysty enää keskittämään katsettaan. 

    Jos katsotte lehdistökuvia niin se tuijottaa tyhjyyteen ja latelee entuudestaan tuttua sekavaa tekstiä. Mutta se että se tarvitsee siihen nyt jo muistilappuja. Ja todellakin, käyttäytyy kuin olisi huumattu/vahvan lääkityksen vikutuksen alainen.

    Onko Sauli enää kykeneväinen hoitamaan tehtäviään vai joko Sauliin voidaan vaikuttaa niin että se ajaakin jonkun toisen tahon asiaa Suomen ja suomalaisten sijaan? Missä kommentit esim NATO:sta?

  • Tolkku Takaisin

    Vastaa

    Suomi on pitkän kitumisvaiheen jälkeen kuollut perustuslaillisena oikeusvaltiona. Eduskunta rikkoo perustuslakia, rikoslakia (pakottaminen), työsyrjinnän vastaisia lakeja, ihmisoikeusopimuksia, Nürnbergin koodia. Lainsäätäjä toimii asiantuntemattomasti, faktat väistäen ja tarkoitushakuisesti lietsotun hysterian tilassa. Jokainen tietää, etteivät nykyiset rokotteet edes toimi ja vaikka toimisivat, ei niitä voi kenellekään pakottaa. Korona-hysterian taustatekijötä (esim. WEF) ei olla viitsitty kaivaa esiin ja kaikki maalaisjärki ja suhteellisuudentaju on hukattu surkealla tavalla. Kansaa jaetaan räikeästi vuohiin ja lampaisiin. On vaikea sanoa saadaanko Suomi-nimisestä jätekasasta enää mitään toimivaa uuteen alkuun.

  • Anonymous

    Vastaa

    Research needs sacrifices. Yours in particular. So take the vaccines. Fantastic! With these results, I am inching closer and closer to godhood and you to your Death! You’re less than guinea pigs to me. I will rule over all mankind!
    It is my right to become a god. You should be pleased to sacrifice yourself for this! Today I may reveal the final piece I need to ascend to godhood. Your sacrifice serves me!
    ‑Bill Gates

  • Pertsa

    Vastaa

    Jos muistan historiaa oikein,niin arvonlisäverolaki (tai silloinen liikevaihtoverolaki) samoin kuin ajoneuvoverolaki pitivät olla vain väliaikaisia,vaan kuinkas kävikään.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi