Terve ja hyväkuntoinen 27-vuotias brittimies kuoli kolme viikkoa oudon rokotuksen jälkeen

Mies oli ihmetellyt kutsua rokotettavaksi, vaikka ei ollut hänen ikäryhmänsä vuoro eikä hän kuulunut riskiryhmään.

Hyvinvointi

Jack Last.

Terveeksi ja hyväkuntoiseksi kuvattu 27-vuotias Jack Last kuoli vain kolme viikkoa myöhemmin saatuaan ensimmäisen annoksensa AstraZenecan Covid-rokotetta. Hänen ihmetyksekseen hän oli saanut kutsun rokotettavaksi, vaikka ei ollut hänen ikäryhmänsä vuoro eikä hän kuulunut riskiryhmään.

11 päivää ennen kuolemaansa hän oli hakenut hoitoa sairaalasta jatkuvien päänsärkyjen takia. Lopulta päänsärky muuttui aivoverenvuodoksi, johon hän kuoli. Miehen perhe syyttää AstraZenecan koronarokotetta hänen kuolemastaan.

”Odotamme kuolinsyytutkimuksen tuloksien varmistusta, mutta uskomme, että hänen kuolemansa liittyy rokotteeseen. Oli ylipäätään erittäin epätavallista Jackilta tuntea olonsa huonovointiseksi. Tietääkseni hän ei edes koskaan ollut sairauslomalla töistä,” Lastin sisko kertoi.

Lähde: Daily Mail

Britannia Hyvinvointi Koronavirus Kuolleisuus Lääketeollisuus Rokotteet Ulkomaat

Keskustelu

7 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Plääh

    Vastaa

    Olisiko ollut jokin kansallismielinen tai antisemiitti tai muuten vakoiltu, että kiellettyjä mielipiteitä on. Vai haluttiinko häneltä ottaa jokin omaisuus pois?

  • Nationalisti

    Vastaa

    Olisi mielenkiintoista tietää lopulta se todellinen kuolinsyy.

    Ihmettelee kutsua rokotukseen ja silti menee, mitään sen suuremmin kyseenalaistamatta. Mitähän tuohon voisi sanoa, kannattaisiko joskus ajatella ihan itsenäisesti?

  • Kliininen testi

    Vastaa

    Voi olla sattumaa mutta saattoi olla myös kliininen testi. Meinaan, kun se nainenkin kuoli agressiiviseen aivoverenvuotoon niin tulee eittämättä mieleen että tässä testattiin/vahvistettiin se millä annoksella korkeasta aivoverenpaineesta kärsivät ihmiset saadaan pois kuluttamasta sukkia.

    No, Ruotsin kunkku ja ruotsi on aina ollut osana kanasinvälistä liigaa.

  • totuus tulee kyllä julki

    Vastaa

    Surullinen tarina. Viranomaiset varmaankin toteavat, ettei liity rokotteeseen vaan mies kohtasi supertartuttajan. Kuoli siis virukseen.

    Älkää hyvät ihmiset menkö k‑piikille!

    Oma tuttuni kuoli pääsiäisen aikoihin. 45-vuotias terve mies, joka työskenteli ensihoitajana. Ensihoitajia alettiin rokottaa Suomessa tammikuussa. Nyt suurin osa heistä saanut myös toisen piikin. Tuo kuollut oli valitellut huonoa oloa monta päivää, muttei mennyt lääkäriin. Löytyi sitten kotoaan kuolleena…

  • Juha Pekkala

    Vastaa

    Mikä mahtoi olla Jack Last:n poliittinen suuntautuminen? Ilman mitään foliohattuiluja..tämä seikka kiinnostaisi

  • juha.

    Vastaa

    Kuin kevyenä heittona: Kuolemalla ja koronapiikillä EI ollut MITÄÄN yhteyttä! Lycka till!
    ”Aika vei!!!”

  • Että näin

    Vastaa

    Pfizerilla, Astralla etc. puulaakeilla on ihan oma soppari ehdoksi toimittaa rokotteita, niissä mainitaan ettei rokotteiden sivuvaikutuksista saa kerätä/julkistaa tietoa virallisten tahojen kautta.
    Miksi terveitä ihmisiä rokotetaan, ennaltaehkäisy on jo myöhäistä (vrt. isorokko) ja laumasuoja saavutettaan luonnollisen immuniteetin kautta. Rokotteet ainoastaan riskiryhmille, vieraslajeille sekä vanhuksille +70v.
    Useammassakin lähteessä on todettu että kyseiset uuden sukupolven rokotteet tuhoavat ihmisen luontaisen immuniteetin ja kerran piikin otettuaan joutuu ottamaan uusia samankaltaisia samaan viruksen mutaatioon ts. loputon jatkumo.
    Tällainen pyramidihuijaus on juuri lääketehtaiden lottovoitto, niiden tarkoitus ei ole tuoda terveyttä vaan tulosta.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi