Britannia: Tuomituille ulkomaalaisrikollisille vähemmän vankeutta vankiloiden ruuhkautumisen välttämiseksi

Samaan aikaan maansa tilasta huolestuneita brittejä saatetaan tuomita ehdottomaan vankeuteen mielipiteensä ilmaisemisesta internetissä.

Väestönvaihto

Ulkomaalaisrikolliset saattavat tulevaisuudessa saada lyhyempiä vankeustuomioita kuin britit hallituksen suunnitelmien mukaan. Ulkomaalaiset tulevat vapautumaan vankilasta jopa puolitoista vuotta britannialaisia vankeja aiemmin ja tulla karkotetuksi kotimaihinsa.

Tarkoituksena ei ole, että vangit jatkaisivat tuomionsa istumista kotimaassaan, vaan olisivat vapaita mutta heille annettaisiin maahantulokielto yhdistyneeseen kuningaskuntaan.

Ulkomaalaisrikollisten helpommalla päästämisen tarkoitus on vähentää tungosta Britannian ruuhkautuvissa vankiloissa. Kasvava rikollisuus ja sen seurauksena ruuhkautuvat vankilat ovat olleet pitkään puheenaiheena yhä monikulttuurisemmaksi käyvässä Britanniassa.

Ruuhkautumista eivät ainakaan vähennä Britannian ylilyödyt terrorismi ja vihapuhelait, joilla maansa tilasta huolestuneita brittejä tuomitaan ehdottomaan vankeuteen tarrojen liimailusta julkisille paikoille ja mielipiteensä ilmaisemisesta internetissä.

Lähde: Independent

Britannia Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Rikos Rotu Ulkomaat Väestönvaihto

Keskustelu

3 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    ”Pigmenttivähennys” tuomioissa on Suomessakin tunnettu urbaani legenda, joka voi hyvinkin olla totta.

  • TT

    Vastaa

    Eihän sitä vankilaan, kun ei ole antisemitismi tai valkoinen ylivalta kyseessä. Vankilat on varattu poliittisille vihollisille ja väärinajattelijoille.

  • Suuri tuntematon

    Vastaa

    Muistakaa myös, että Euroopan teollisuus ja talous pelastetaan tuomalla Eurooppa täyteen kouluttamattomia, matalan älykkyyden ihmisiä vääränlaisista kulttuureista.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi