Pfizerin koronarokotteesta raportoitu vakavia sivuvaikutuksia

Kaksi terveydenhuollon työntekijää sai vakavia oireita rokotteen ottamisen jälkeen.

Hyvinvointi

Lääkefirmojen ja valtamedian innolla lobbaama koronarokote saapui keskiviikkona Englannissa kansalaisten käsivarsiin, ja heti ensimmäisenä päivänä siitä raportoitiin vakavia sivuvaikutuksia.

Kaksi terveydenhuollon työntekijää sai vakavia oireita rokotteen ottamisen jälkeen. Molemmilla heillä on ennestään allergioita. Nyt ihmisiä, jotka kärsivät allergioista, suositellaankin välttämään rokotetta.

Rokote tautia vaarallisempi?

Moni ihminen kysyykin nyt, onko rokote vaarallisempi kuin itse korona. Koronan tapauksessa suurimman osan väestöstä tarvitsee käydä testeissä todetakseen, että on sairastunut tautiin. Rokote taas aiheuttaa jopa lääkefirman oman ilmoituksen mukaan laajan listan sivuoireita, kuten allergisia kohtauksia, lihassärkyä sekä vilustumisen tunnetta.

Yhdysvalloissa testihenkilöillä on todettu esimerkiksi kasvojen halvaantumista sekä tiettävästi kaksi kuolemantapausta. Jotkut Pfizerin entiset työntekijät ovat kertoneet rokotteen aiheuttavan sterilisaatiota hyvin isolla prosentilla.

Suomalainen valtamedia verorahoitteista Yleä myöten kuitenkin mainostaa rokotteen turvallisuutta kuin kyse olisi maksetuista mainoksista.

Lähde: Samnytt

Hyvinvointi Koronavirus Lääketeollisuus Pfizer Rokotteet Talous Tiede & luonto Valtamedia

Keskustelu

9 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Iso pyörä heittää

    Vastaa

    No, ne jotka pelkää koronaa niin niillä on oikeus ottaa rokote. Ja ne jotka eivät pelkää, ne eivät ota. Ei kai tässä sen kummallisempaa. Ja sitten ne joita ei ole rokotettu, seuraavat pari vuott sivusta rokotettuja.

    Juuri eilen uutisoitiin että kohdunkaulan syöpä on kasvussa. Ihmetystä herättääkin kun tytöjä/naisia on rokotettu vuodesta 2008 kokeellisesti ja vuodesta 2013 täysmääräisesti. Ja nykyään kun poikiakin jo HVP-rokotteella rokotetaan. Niin että mistä se syöpä nyt oikein tulee kun väestö on valtaosaltaan rokotettu?

    Sama juttu näiden maskien kanssa. Kun ihmiset eivät käyttäneet maskeja niin tartuntoja oli vähän ja ne levisivät suhteellisen maltillisesti. No, nyt kun maskeja käytetään ja käsdesillä lutrataan, niin tartuntoja on enemmän kuin koskaan ja niiden leviäminen on agressiivisempaa kuin aikaisemmin.

    Kaikki ei ole nyt kohdallaan. Joko uutisointi tai tilastointi valehtelee. Mistä päästäänkin tähän kevään korona-ennustajan lausuntoon. Häneltä kysyttiin mihin perustui laskelmat koronan leviävyydestä Suomessa. Vastaus oli luokkaa:”Minä ajattelin että se leviää eksponentiaalisesti”. Eli, ennuste oli kuvitelman luokkaa ja sitä toitotettiin ”kiveen hakattuna totuutena”.

    • Ilmari

      Vastaa

      Tartuntoja oli aikaisemmin vähän johtuen taudin leviämisvaiheesta. Nyt se on pahemmassa vaiheessa. Miten kukaan voi päätellä että taudin leviäminen johtuu maskien käyttämisestä m

      Itse aion ottaa rokotteen heti kun sen saa, enkä ymmärrä huuhaa-porukan käsittämättömiä väitteitä rokotuksen vaarallisuudesta

  • Truth

    Vastaa

    Onko Pfizerin rokotuksessa käytetty abortoitujen vauvojen soluja?

    • Herp Derp

      Vastaa

      Ei missään rokotteessa käytetä abortoitujen vauvojen soluja.

      Kyse on solulinjasta, joka on joskus 70-luvulla eristetty abortoidun sikiön keuhkokudoksesta, jollaisella viruksia kasvatetaan. Näistä solulinjoista kokonaisia soluja rokotteeseen tietenkään laiteta.

  • Schlomo Shekelbergstein

    Vastaa

    Pfizerin toimitusjohtaja ja puheenjohtaja on juutalainen. Tämän pitäisi jo pelottaa ihmiset pois rokotteen luota.

  • EV

    Vastaa

    Pfizer (juutalainen lääkefirma) ei ole ainoa firma, joka valmistaa rokotetta koronaan, Suomessa rokotteita tulee laajemmin käyttöön todennäköisesti vasta toukokuun tienoilla ja sitä ennen varmasti tullaan näkemään paljon näitä vakavia sivuoireita, mitä tähän mennessä jokainen tauteihin kehitetty rokote on aiheuttanut, ei sellaista rokotetta olekaan, mistä ei sivuoireita olisi joillekin ihmisille tullut. Suurin osa näistä sivuoireiden saajista on yliherkkiä rokotteen sisältämälle ainesosalle tai se reagoi juurikin johonkin allergiaan vakavasti. Kyllähän tuo Ylekin oli tehnyt juttua näistä sivuvaikutuksista juurikin Pfizerin rokotteen osalta: https://yle.fi/uutiset/3–11641276 Rokotteen ainesosia ei ole vielä julkistettu ja huomioikaa, ettei kyseinen rokote estä tartuntaa vaan lieventää 90% tapauksissa oireita tartunnan saaneilla (väitetysti).

    Kuten jo aiempi kommentoija huomautti, mitä itsekin olen paljon ihmetellyt, miten tartunnat ovat Suomessa kasvussa, vaikka suurin osa tällä hetkellä käyttää maskia ja pitää hyvin huolta käsihygieniasta?

  • Herp Derp

    Vastaa

    Kirjoitus sisältää virheitä. Allergia ei ole este rokotuksen saamiselle, vaan vakava alleria. Näiden asioiden välillä on kertaluokan ero esiintyvyydessä.

    Allerginen reaktio on täysin odotettavissa osalla väestöstä, oli kyse mistä tahansa lääkeaineesta, rokotteesta tai vaikka ruoastakin. Harvassa ovat ne aineet, jotka eivät edes joillain ihmisillä allergiaa aiheuta.

    Miksi kirjoituksessa esitetään typerä kysymys, että olisiko rokote vaarallisempi tautia? Tautiin on nyt kuollut yli 1,5 miljoonaa ihmistä. Rokotteeseen ei ole kuollut kukaan eikä todennäköisesti myöskään tule kuolemaan, ellei sitten jokin erittäin hankalasti allerginen mene ottamaan rokotetta kaiken avun (epipenien/allergialääkkeiden) ulottumattomissa.

    Rokote ei aiheuta sivuoireita minkään tiedon perusteella. Tutkimuksissa havaitut sivuvaikutukset eivät automaattisesti johdu rokotteesta. Niitä sivuvaikutuksiahan oli jotakuinkin sama määrä myös placeboryhmässä. Sivuvaikutuksiin on listattu kaikkea mahdollista tieliikenneonnettomuuksista luunmurtumiin ja itsemurhiin, joiden pitäisi olla varsin kertovaa.

    Kasvojen halvaantumistakin tapahtui yhtä paljon tai jopa vähemmän kuin olisi normaalistikin odotettavissa tällaisella ihmisryhmällä ja tällaisella aikajänteellä. Esiintyvyyshän on normaalistikin 1 tapaus per 65 ihmistä elinaikana. Siten useampikin tapaus olisi ollut jopa odotettavissa. Rokotteesta riippumatta.

    • Hävettää suomalaiset lampaat

      Vastaa

      Oletko huumeissa? 1,5 miljoonaa älä viitsi naurattaa kun CDC totesi että jenkkien 200 tuhannesta VAIN 6% voidaan edes HARKITA kuolleen koronameemiin. Saksassa vuodettiin hallituksen salaiset paperit julkisuuteen missä todettiin että MAKSIMISSAAN 250 tuhatta on voinut MAAILMANLAAJUISESTI kuolla koronameemiin ja nekin ovat luonnollisia kuolemia kuten yli 70vuoden keski-ikä kuolleissa kertoo jo itsessään. Nyt vittu valoja päälle korona on sama kuin flunssa ja se myönnetään jo isoissa piireissäkin. Flunssan kuolleisuus prosentti on 0,001% koronan 0,0014% näin sanoo jo jenkkien CDCkin.

    • Nationalisti

      Vastaa

      En todellakaan ota tuollaista rokotetta.
      ”Koronaan” kuolleista ylivoimaisesti suurin osa on ollut hyvin iäkkäitä ja perussairauksista kärsiviä, samalla tavalla kuolee joka vuosi vanhoja ihmisiä ihan perusflunssaan.
      Kokonaiskuolleisuus ei ole kasvanut ollenkaan, eikä maailmalla kuolintilastoissa ole mitään poikkeuksellista.
      Ihmisten pitäisi nyt osata suhteuttaa tartuntamääriä väkilukuihin jokaisessa maassa.
      Tämä koko loppuvuosi on ollut suurta rokotteen lobbaamiskampanjaa, ei mitään muuta.
      Lammaskansa kulkee kaduilla ja kaupoissa maskit naamalla, luovuttaa perusoikeuksiaan pois ja harva kyseenalaistaa, että miksi näin toimitaan, kun mitään poikkeuksellista ei ole tapahtunut.
      Nyt olisi korkea aika avata ne silmät ja käyttää omaa harkinta- ja päättelykykyä, sekä tutkia tilastoja.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi