Jari Taponen nolaa jälleen itseään Twitter-tilillään

Poliisi yritti luoda valheellista kuvaa vuoden 2015 maahanmuuttokriisistä, joka kostautui hänelle naurujen muodossa.

Viihde

Suomen veronmaksajien kustantama someaktivisti Jari Taponen on jälleen avannut sanaisen arkkunsa ja saanut osakseen valtavan palautevyöryn sosiaalisen median eri alustoilla. Taponen on viralliselta titteliltään poliisi, mutta käytännössä hän tekee poliittista aktivismia poliisi-virkanimityksen takaa.

Taponen kertoi Twitter-sivullaan ensin viisastelevaan sävyyn, kuinka “pelättiin, että [2015 turvapaikanhakijoina saapuneet] paperittomat ryhtyvät tekemään rikoksia – eivät ryhtyneet.”

Vain seitsemän minuuttia myöhemmin hän vastasi itse omaan twiittiinsä todeten, että joukossa kuitenkin on niitä, jotka ovat syyllistyneet rikoksiin.

Kuten arvata saattaa, repesi tahattoman huumorin mestarin viimeisimmästä letkautuksesta varsinainen riemu, sillä Taposen viestin ristiriitaisuus on silminnähtävä ja heikko yritys luoda maahanmuuttomyönteistä asennetta kansalaisiin verorahoitteisen viran takaa. Poliisi yritti luoda valheellista kuvaa, että vuoden 2015 maahanmuuttokatastrofi ei oikeasti olisi lopputulemaltaan negatiivinen.

Palautteen antajat ovat esimerkiksi tuoneet Taposelle luettavaksi raiskaustilastoja sekä kysyneet, missä rinnakkaistodellisuudessa hän elää. Taponen on vastannut kansalaispalautteeseen blokkaamalla kyselijät.

Helsingin poliisi Jari Taponen Kotimaa Maahanmuutto Poliisi Twitter Väestönvaihto Viihde Yhteiskunta

Keskustelu

Ei kommentteja

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

Vastaa

Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi