Vasemmistoliiton Taneli Hämäläinen nauraa köyhille lämmityskulujen noustessa: ”Et osaa lämmittää taloasi”

Hämäläisen mukaan jopa monikymmenkertaiset sähkölaskut ovat vain hauska naureskelun aihe muutenkin tiukilla eläville kansalaisille.

Poliittiset viholliset

Eduskunnan ainoaksi kommunistiksi itsensä nimenneen Anna Kontulan eduskunta-avustaja Taneli Hämäläinen osoittaa sosialistista solidaarisuutta nauramalla köyhille, eli tavallisille suomalaisille, joiden elinoloja kurjistetaan ”vihreää siirtymää” fanaattisesti ajavan vasemmistohallituksen päätöksillä. Tapaus on perinteistä ylimielistä vasemmistolaisuutta, jossa muiden rahoilla elävät kommunistit eivät enää muista, miksi alun alkaen lähtivät politiikkaan mukaan.

Twitterissä eräs kansalainen valitteli nousevia sähkönhintoja, mikä vaikuttaa sekä kotitalouksiin että yrityksiin etenkin talven äärellä. Sosialistisessa kuplassaan elävä Hämäläinen, joka ei ilmeisesti tunne työväenluokan elämäntapaa kovinkaan hyvin, saapui kutsumattomana vieraana viestiketjuun kommentoimaan:

”Eli sä et osaa lämmittää sun taloa ja peruit joulun ja se on jotenkin hallituksen vika? 😃”

Hämäläisen mukaan jopa monikymmenkertaiset sähkölaskut ovat vain hauska naureskelun aihe muutenkin tiukilla eläville kansalaisille. Hämäläisen edustaman hallituksen aikana bensan, ruoan, sähkön ja näiden kautta suurin piirtein jokaisen muun arkisen asian hinnat ovat nousseet kestämättömälle tasolle. Köyhien ongelmat eivät kuitenkaan eduskunnassa hyväpalkkaisessa suojatyöpaikassa työskentelevää Tanelia paljon paina.

Hän myös keksi, miten hinnannousua pohtivia kansalaisia voisi syyllistää lisää:

”Tällainen hallituksen syyttely […] pelaa Putinin pussiin”

”Mitäs muita Putinin satuja ajattelit levitellä?”

”Voisit siis lopettaa näiden Putinin pussiin satavien valheiden levittelyn?”

Eli mikäli sinua sattuu stressaamaan tulevan talven lämmityskulusi, pelaat Vasemmistoliiton mukaan Putinin pussiin.

Lähde: Twitter

Anna Kontula Energiakriisi Kotimaa Poliittiset viholliset Ruoan hinta Taneli Hämäläinen Työväenluokka Vasemmistoliitto Vihreä siirtymä

Keskustelu

23 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Vaikka jopa hieman laskisit kodin lämpötilaa, niin joka tapauksessa tulee huomattavasti aiempaa kalliimmat sähkölaskut, kun monilla sähkösopimuksen hinta on yli kymmenkertaistunut.
    Taneli vain on hyvin tyhmä yksilö.

    • Toni

      Vastaa

      Meidän mahtava (((hallitus))) on nyt vallan huolissaan kansasta. Sähkö on loppumassa kesken, kun etelässä käydään pieni hetki hieman ‑10 asteen alapuolella. Miksi asioiden on annettu mennä siihen jamaan, ettei Suomen energiahuollostakaan ole enää varmuutta? Meneekö hallituksen kaikki aika ja tarmo homo- ja pakolaisjuttujen miettimiseen? Näiden ja muiden virkamiesten sekä viranomaistemme tehtävä olisi pitää Suomi kurssissa, eikä vasta yrittää minimoida vahinkoja. Suomi tekee KAIKEN ”perse edellä puuhun” ‑taktiikalla ja se on vähän pahuksen huono taktiikka. Hallitus yrittää tehdä nyt itsestään jotakin hiton sankaria, laskemalla verotusta pariksi kuukaudeksi. Ei kassa-Sannan ja muiden pösilöiden laskupäällä toki voi käsittää, että kun tuotteen hinta nelin–viisinkertaistuu, niin ei siinä verotuksen lasku 24 %:sta 10 %:iin auta yhtään mitään. Ja ilmeisesti tämä ei tarkoitus olekaan eli kyseessä on JÄLLEEN yksi keino tarkoituksenmukaiseen Suomen tuhoamiseen.

      • EinFolke88

        Vastaa

        Meneekö hallituksen kaikki aika ja tarmo homo- ja pakolaisjuttujen miettimiseen?
        _________________________________________

        Nehän ovat viher-femakko-punikki ‑tyttösten asialistalla kaikkein tärkeimpiä asioita. Työtä tekevä veroilla tapettu valkoihoinen on paskasakkia ja joutaakin kuolla pois, niin ’paremmat’ ihmiset saa elintilaa.

        • Hämis

          Vastaa

          Mitä sitten tapahtuu kun Suomessa on enimmäkseen vain somaleja, afgaaneja, kurdeja, albaaneja, neuvostoliittolaisia ja mustalaisia jäljellä? Mitä EU tekee sellaisella maalla?

          • Nimetön

            Pukkaa ydinvoimaloiden jätteet tänne loppusijoitukseen. Näinhän ne on Brysselissä suunnitellu jo aikoja sitten. Perustelivat sillä että Suomessa on pieni ja harvaan asuva väestö, ja sen vuoksi parempi tänne, koska esim luonnonkatastrofin tms sattuessa vahinko on täällä vähäisempi kuin jos niitä sijoitettaisiin muihin maihin.

  • TT

    Vastaa

    Näille on ihan oma osuva nimityskin eli shampanjasosialistit. Putinkin mainitaan, vaikka länsiliittouma, johon Suomi itsensä väkisin tunkesi, on aiheuttanut energiakriisinsä aivan itse. Nordstream 1/2‑kaasuputketkin varmuuden vuoksi räjäytettiin, ettei kenellekään lännessä tule houkutusta halpaan ja runsaana virtaavaan venäläiskaasuun. Kukaan ei kuitenkaan muistanut tarkastaa, että Saksassa oli jo ehditty ajaa suurin osa ydinvoimasta alas. Ranskassakin oli runsaasti ydinkapasiteettia, mutta kas, kummaa, niihinkin ilmestyi huoltoseisokkeja ja kaikenlaisia vikoja. Nyt Saksa polttaa hiiltä ja puuta. Tuulet ja aurinkopaneelit ja muu Vihreä huuhaa-energia ei riitä talvella mihinkään. 

    On peräti outoa, että yhtä aikaa niin monessa länsimaassa on vakava energiapula ja uutisotsikoissa kansoja totutellaan kiertävien sähkökatkojen ilmiöön, joka on tuttu lähinnä banaanitasavalloista. Monelle tulee mieleen kirjainyhdistelmät WEF tai YK:n Agenda 2030.

  • Tekijämies

    Vastaa

    Pelasiko hallitus Putinin pussiin, kun turvetuotanto kiellettiin?

    Sähkön hinta lähti käsistä viime talvena jo hyvissä ajoin Ukrainan konfliktia. tuolloin valtionvarainministeri Saarikko kehoitti kansalaisia viemään kohonneet sähkölaskunsa sosiaalitoimistoon maksettavaksi. Vieläkö tarjous on voimassa vai huijasiko hallitus?

    En ihmettelisi jos joskus vielä tämä Hämäläinen saa nenänsä kipeäksi. Nimittäin kaikki eivät pidä ylimielisistä kommunisteista ja joku voi vielä tehdä niille jotain.

    • hh1488

      Vastaa

      hallitus ei ainakaan ole pellannut suomalaisten pussii 30 vuoteen

  • pöh

    Vastaa

    Sähkön, polttoaineiden ja sitä myötä ruuan ja kaiken muun kallistuminen ei johdu putinista, se on vaan nyt minkä syyksi voi kaiken laittaa. Myös opposition edustajista joka ainoa Anoa lukuunottamatta eduskunnassa muistaa sanoa puheissaan että kaikki johtuisi venäjän hyökkäyksestä.
    Ei johdu, vaan Suomen ja EU:n päättäjistä.
    Öljyn maailmanmarkkina hintakin on ollut jo keväästä asti halvempi kuin aikaisemmin, ja silti meillä vaan polttoaineiden hinta vaan nousi.
    Suomi ei ole myöskään millään lailla ollut riippuvainen venäjästä sähkön suhteen.
    Pörssipelurit sen sähkön hinnan nostaa, ja hallitus ei tee mitään(järkevää).
    Sähkölaskun hinta nousi itselläni syyskuusta 35€, veron osuus nousi samassa 12€.
    Tässä ajetaan nyt pienemmät yritykset ja tavalliset ihmiset konkurssiin, mutta sehän on se wef ”suuri nollaus”.
    Isot firmat ja sijoitusyhtiöt kyllä pärjää, ja saa kahmittua kaiken itselleen.
    Koronan varjolla ajettiin jo ravintolat konkurssiin, ja sitten vasemmistolaiset yritykset ja konsernit osti ne pilkkahintaan.
    Se korona ei muuten levinnyt vasemmistolaisten (Restel, Tradeka) ravintoloissa..

    • Tapiola

      Vastaa

      Ihan hyvä muuten, mutta siirtokapasiteetti Venäjältä on ollut jotain 1500Mw ja sitä on myös käytetty. Joskus oli jopa niin, että meille tuli yli 1000Mw jöötiä viikkoja kovilla pakkasilla mutta vastaavasti mummot Petroskoissa palelivat kun sinne ei riittänyt.
      Tässähä oli tietty se takana, että Venäjä piti toimitussopimuksesta kiinni.

      Eilen oli kyllä kuulemista, kun oli Saarikon ja Purran väittely toimittajien tilaisuudessa. Saarikko väitti energiagriisimme olevan Putinin suunnittelemaa.

      Hauska oli myös, kun Purra ensin puhui Ukrainan sodasta vastoin virallista liturgiaa. Sitten Saarikko puheenvuorossaan puhui Venäjän hyökkäyksestä. Sitten Purra tuli vastaan, ja puhui myös Venäjän hyökkäykksestä. Saarikko pani vieläkin paremmaksi puhumalla Venäjän sodasta. Tais mennä vähän yli sitten jo.

      • Nationalisti

        Vastaa

        Molemmat noista ovat vastenmielisiä, mutta Saarikossa on jotain erityisen vastenmielistä.
        Todella koppava ämmä, jonka päämääränä näyttää olevan valtion ylivelkaantuminen ja hyvinvointiyhteiskunnan alasajo.
        Ihmeen korkea kannatus Kepulla edelleen, kun se pyörii noin 9% paikkeilla.

  • Toni

    Vastaa

    (((SDP))) tahtoo sähkön hinnalle ylärajan. Ihmiset ovat tähän asti maksaneet sähköstään 4–7 snt/kWh ja nyt ylärajaksi haluttaisiin 20 senttiä. Eikö ole mahtavan jalo ja upea teko? Sähkön hintasi (kulutus) on viisinkertaistunut ja sinun pitäisi kumartua SDP:n jalkohin kiittämään tästä! ”No, onneksi hinta on nyt vain 25 senttiä, eikä vaikkapa 55 senttiä — se vasta kauheaa olisi! Kiitos, Sanna!” Huomautus: yksikään suomalainen hallituspuolue tai poliitikko ei päätä yhtään mistään. EU-Suomessa valtiomuoto on korporatokratia eli suuryritysten ja pankkien valta. Jokainen eduskunnassa oleva on näiden pankkien hyväksymä ehdokas. Pankkien valtaa vastustavia tahoja ei eduskuntaan eikä hallitukseen päästetä ja kun pankit sekä suuryritykset säätävät lait rahan voimalla, niin ei ole mitään keinojakaan kansalaisilla tai poliitikoilla korporatokratiaa vastustaa. Todellinen eliitti ei tule koskaan päästämään irti vallastaan. He ovat valmiita tekemään aivan kaiken mahdollisen asemansa säilyttämiseksi.

    Samalla tavalla USA:ssa leikkipresidentti (kaikki siellä ovat sätkynukkeja ja kipapäitä: Trump, homo-Obama jne.) Biden ”laski bensan hintaa”. Oikeastihan Amerikassa käytettiin reservejä ja hinnat saatiin täten ”tippumaan”. Eli sama kun 200-kiloinen hoikka amerikkalainen käy vääntämässä 10 kilon aamuköntsät ja hihkaisee sitten: ”Honey, I’ve lost some weight!” (Kulta, olen laihtunut!) Maailman suurimmat öljyntuottajat, Venäjä ja Saudi-Arabia, ovat OPEC:issa päättäneet, että öljyntuotantoa vähennetään 8 %. Tuosta Bidenin ”sankariteosta” tulee hieman mieleen se palopäällikkö, joka kävi öisin itse sytyttämässä tulipaloja, jotta pääsi sitten sammuttaessaan niitä leikkimään sankaria. Berlinin-muurinkin rakensivat (((N‑liitto))) ja (((USA))) ja sitten jalouttaan repivät sen alas, kun se lehmä oli lypsetty kuiviin.

    Suomessa on tänään 14.12.2022 jännät paikat: riittääkö sähkö. Tämä on sitä uutta normaalia: ongelmia ei yritetä ratkaista, vaan yritetään vain roikkua mukana. Todellinen ongelma on sähkön vähyys, mutta EU-Suomessa ongelmaksi on maalattu sähkön liiallinen kulutus. Toki EU-Suomessa on aivan liikaa porukkaa — sen verran myönnän toki kulutuksen liiallisuuden: 1990 väkiluku oli 4,9 miljoonaa ja nyt se on 5,6 miljoonaa. Eli 30 vuodessa on tullut 700 000 maahanmuuttajaa, ”pakolaista” ynnä muuta kansainvälistä avuntarvitsijaa. Muistutus: EU-Suomessa ei noudateta Suomen (perustus)lakia, vaan kansainvälisoikeudellisia sopimuksia ja velvoitteita. Toistan: sopimuksia ja velvoitteita, ei lakeja. Suomen ongelma on tänne charter-lennoilla 30 vuoden aikana lennätetys somalit, irakilaiset, afgaanit ynnä muut vastaavat, jotka synnyttävät jokainen neljä lasta. (Somalinaisen synnytysluku Suomessa 4, suomalaisen 1,34.)

    EU-Suomea ikuisen kasvun utopiaan ei vie se, että meidät hukutetaan räjähtävästi lisääntyviin kehitysmaalaisiin, joista suurin osa on eläkeläisiä ja muita Kela-rahan saajia. ”Säästötalkoot”; leikkaukset, irtisanomiset tai mikään muukaan ei koskaan toimi, sillä olemme aina uudestaan saman ongelman äärellä: meillä ei ole tarpeeksi rahaa.

  • Toni

    Vastaa

    Juuri näin. Jos sähkön arvonisävero on ollut 24 % ja se nyt tiputetaan hetkeksi 10 %:iin, niin mitä säästöä siitä kertyy kansalaiselle, kun olet maksanut 24 % neljän sentin kWh-hinnasta vs 10 % 27 sentin kWh-hinnasta? Vanhoilla hinnoilla olet siis maksanut ALV:ia näillä esimerkkihinnoilla 0,96 snt/kWh ja uudella hinnalla+”verokevennyksellä” maksat 2,7 snt/kWh! Veroja kerätään siis enemmän kuin aiemmin. Suomessa on nytkin 700 000 asukasta liikaa. Arvatkaa minkä värisille nämäkin verotulot menevät?

    Otetaan vielä toinen esimerkki hieman eri hinnoilla: vanha hintasi oli 10 senttiä, uusi 24. Vanha verokanta tällöin 1,68 ja uusi 2,4. Näilläkin hinnoilla maksat yhä veroa valtavasti enemmän. Jokainen penni tuostakin työtätekevän suomalaisen selkänahasta kupatusta virrasta menee mustille ja ruskeille niin Suomeen kuin Afrikkaan, Aasiaan ja Lähi-itäänkin.

    Jos olet ajatellut pelastaa taloutesi/planeetan sähköautolla, niin ajoneuvoverotus käyttövoimapohjaisesti (sähkömoottori) tulee nousemaan. Polttoaineen (sähkö) verotus tulee nousemaan. Tähän päälle vielä varsinkin suomalaista teollisuutta tulee rankaisemaan rankasti sähkön siirtohintojen ja erityisesti sen verotuksen korottaminen. Kaikki lypsetään kuiviin; mitään porsaanreikiä ei jätetä. Tämä on pelin henki. Jos taskunpohjille jotakin muuta kuin nöyhtää jää, ne otetaan parempaan talteen liikenne‑, ruuhka- ja ympäristöveroilla.

    Tänään 14.12.2022 on kylmää, mutta aurinkoistakin. Paneelit siis tuottavat jotakin, mutta kylmyys ja pörssikikkailu syövät sen. Eilen ei ollut niin kylmää, mutta oli tuulista. Tuulivoimalat ovat pyörineet, mutta pilvinen taivas ja pörssikikkailu söivät sen tuoton. Eli kun pörssisähkön tulisi olla alhaalla, se ei sitä ole. Tämä on pelin henki. Nöyhtät taskuista jne. Sinä tulet tämän pelin häviämään.

  • Juha

    Vastaa

    Taas meitä K U S E T E T A A N. Nyt vuorostaan ”sähköpulalla”

    https://youtu.be/bV2tafW_fSo

  • Bella

    Vastaa

    Taneli on nimensa mittainen ”mies”. Ei voi kylla muuta todeta, kun naita omatekoisia infosotureita ja omasta mielestaan alykkoja sattuu jossakin kuulemaan. Onhan naita muitakin; parasta titityyn viihdetta he ovat…

  • Tapiola

    Vastaa

    Onhan se kuitenkin demareilta jalo ajatus näin ennen vaaleja.

  • JT

    Vastaa

    Riikka Purra blokissaan: 

    Sähkön hinta on saatava alas 

    Talvi kylmenee, ja kaikki puhuvat sähkön hinnasta. Kylmimmät kuukaudet ovat todennäköisesti vasta edessä, mutta monien sähkölaskut ovat jo täysin kohtuuttomia. Ensi vuonna avuksi tulevat sähkötuki ja sähkövähennys jättävät ulkopuolelleen suuren joukon ihmisiä, jotka eivät saa mitään apua. Arvonlisäveron alennus koskee kaikkia, mutta ei juuri laske hintaa.
    Sähkön hinta on yksinkertaisesti saatava alas. Mikään tukipaketti, varsinkaan näin heikon julkisen talouden maassa, ei asiaa yksinään korjaa.
    Jotkut väittävät edelleen, että markkinoita ei saa sörkkiä. Tilanne pitäisi vain hyväksyä. Näin ei ole. Sähköpörssijärjestelmä nimenomaan ei toimi markkinatalouden ehdoilla. Sähkökauppamallia on muutettava, samoin päästökauppajärjestelmää – jota olemme esittäneet väliaikaisesti kokonaan tauolle.
    Kaksi vuotta sitten ydin‑, vesi- ja tuulivoimalla tehdyn sähkön tuotantokustannus sähkön tekijälle oli muutama sentti. Loppukäyttäjä osti sähköä katteen ja verojen jälkeen esimerkiksi kuudella sentillä. Näin tuotetun sähkön todellinen tuotantokustannus on edelleen muutama sentti, mutta nyt sitä myydään jopa 50 sentillä. Hinta on kymmenkertaistunut, vaikka tuotantokustannus ei ole käytännössä muuttunut. Samaan aikaan osa sähkön tuottajista tekee satumaisia voittoja. Jos tämä ei ole epäkohta, mikä sitten on?
    Sähkön hinta määräytyy kalleimman energiamuodon mukaan. Sähkömarkkinoilla osto- ja myyntitarjoukset eivät kohtaa markkinaehtoisesti, vaan kaikki myyjät saavat tietyssä hetkessä saman hinnan. Suomessa riippuu voimakkaasti sääolosuhteista, mikä tuo hinta on. Jos tuulee paljon, on ylituotantoa ja sähkö voi olla käytännössä ilmaista. Liian halpa sähkö työntää markkinoilta pois muita tuotantomuotoja, jotka eivät kykene kilpailemaan niin alhaisilla hinnoilla. Mutta juuri näitä tuotantomuotoja tarvitaan, kun ei tuule tai paista. Kun ei tuule, sähkön hinta nousee kovaksi, ja mitä enemmän alituotantoa ja pulaa, sitä kovemmaksi. Energiapalettimme ei ole toimiva nojatessaan niin vahvasti tuulivoimaan – ja Olkiluodon uusi reaktorikin takkuaa.
    Sähkön hintaan vaikuttaa sähkömarkkinoiden ongelmallinen rakenne. Nykymalli on luotu vihreän siirtymän nimissä tukemaan uusia energiamuotoja, mutta käytännössä tämän seuraus on, että sähköyhtiöt nettoavat yhä suurempia voittoja ja kuluttaja maksaa itsensä kipeäksi.
    Mitä enemmän sähköstä on pulaa, sitä enemmän mukaan tulee hyvin kallista sähköä, ja se tekee osalle tuottajista valtavat katteet. Tämän takia sähkö on oikeasti niin kallista.
    Suomalainen sähkö on jo yli 80-prosenttisesti päästötöntä. Tämä ei kuitenkaan näy kuluttajan maksamassa hinnassa. Kun sähkön markkinahinta ei ole määräytynyt todellisten tuotantokustannusten mukaan, kuluttaja ei pääse hyötymään päästöttömästä sähköntuotannosta. Ei ole tarkoituksenmukaista tai mitenkään kohtuullista, että kalleimman, likaisen sähkön rajakustannus määrää koko hinnan.
    Kotimainen ja pohjoismainen puhdas sähkö on myytävä kuluttajille kohtuuhinnalla. Sähkön hinnoittelu ei ole luonnon laki, vaan sitä voidaan muuttaa.
    Suomen sähkömarkkinalaki edellyttää kohtuuhintaisen sähkön tarjoamista kuluttajille. Ei kai kyseessä todella kuollut kirjain?
    (Kolumni on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 12.12.)”

    https://riikkapurra.net/2022/12/12/sahkon-hinta-on-saatava-alas/

  • Salomon

    Vastaa

    Nyt kun talvet on lämpimiä ja vähä lumisia, niin voisinko ehdottaa, että pidätte lukua, monta sähköautoa on siellä pk- seudulla on kenällään, penkassa, sun muuta hinattavana. Siis voi olla suht vaikeaa tarkkoja lukuja antaa mutta tarkkailla voi, itselle joskus vaan kävi silmään siellä kurvaillessa. Mitä uudenpi auto sen luultavammin oli tien poskessa kovilla pakkasilla. Ja yksi ilmiö eritoten, mitä hybridimpi auto sen neekerimpi kuski

  • Jones

    Vastaa

    Miten se nyt ylittää uutiskynnyksen ja median huomion kun Demareilta tulee esitys sähkön hintakatosta. Taisi jo PS ja Liike Nyt esittää asiaa paljon aikaisemmin, mutta eipä noussut otsikoihin. Kyselytunnilla hallituksen aitiossa vaan naureskeltiin pilkallisesti. Miten käsittämättömän hidas älyinen hallitus onkaan, kun pitäisi tehdä päätöksiä tälläisessä kriisitilanteessa. Raivotuttaa kun aina mennään vihreän siirtymän tai Eu:n selän taakse selittelemään. Ne kum ei juuri pirttiä lämmitä ja mahaa täytä.

  • Järki käteen

    Vastaa

    Lämpöpumppu on valkoisen eurooppalaisen tieteen keksintö. Jos on ollut niin jäärä ettei tätä asenna ja lämmittää suoraan sähköllä, ansaitsee tulla pilkatuksi tänä talvena.

    • Bella

      Vastaa

      Kaviko mielessa, jarjen jattilainen, etta monikin asuu kerrostalossa, jonne moisia pumppuja EI SAA asentaa. Aivan, nyt jarjen jattilainen varmaan vastaa, etta asentakaa, alkaa valittako kielloista. Joo, ja seuraavaksi sitten kilometritehtaalle vai, kun taloyhytio nataa lahtoassit, vai kokeilemaan seuraavaa taloyhtiota. Vai pitaisiko tassa rakentaa oikein oma talo. Rakennan, kun tulet tanne ja tarjoat yritykselleni toita. Tajuatko, tyhma, etta suomalaisten ostovoima on talla hetkella NOLLA. Seuraava liikku itsellani on ilmeisesti roudata jonkun eliitin omaisuutta ”uudelleenarvioitavaksi”. Vaikuttaa silta mielipiteensa johdosta, etta nimimerkki ”Jarki kateen” voi edustaa sellaista eliittia.

      • Järki käteen

        Vastaa

        Kuinkahan monessa, otetaan kaupungin, kerrostalossa on suora sähkölämmitys ja kuinkahan monessa on kaukolämpö? Veikkaisin että aika monessa taitaa ollakin jälkimmäinen! Kommenttini ei luonnollisesti ottanut kantaa kuin suoraan sähkölämmitykseen omakotitaloissa, mutta selväksi tuli, että jäärä olet 🙂

        • Bella

          Vastaa

          Kuimkahan monta kerrotaloa kaikista kerrotaloista on ”kaupungin” talo eli kaupungin omistuksessa…ehka 1 prosenttia kaikista taloista. Itsekin asun yksityisessa taloyhtiossa (tarkoittaa sinun kielellasi ”K.A..P.I.T.A.L.I.S.MI”). Selvaksi tuli edelleen, etta olet niin sanottu jarjen jattilainen, eli taidatkin olla tama taneli itse.

          Olenkin etsinyt tilaisuutta kertoa sosialisteille tama seuraava fakta: muistaako jonnet ja sosialistit sita faktaa, etta puun ja kuoren valiin puristettu keskiluokka nosti natsit valtaan. 

          Eivat selvastikaan muista. Mutta sita saa mita tilaa.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi