Itkevä Marin puolusteli jauhojengivideoita: Venäjän sotatoimet pakottivat nollaamaan!

Marinin seuraajat ovat väittäneet, että muun muassa #jauhojengi- ja #kesärata22-videot olisivat Putinin palkkaamien vakoojien tuottamia.

Poliittiset viholliset

Lahdessa tällä viikolla opetuslapsilleen esiintynyt ”Bile-Sannana” nykyään parhaiten tunnettu pääministeri Marin vieritti syyn sekoiluvideoistaan Vladimir Putinin harteille. Strategia oli ennalta-arvattava, sillä myös Marinin seuraajat ovat väittäneet, että muun muassa #jauhojengi- ja #kesärata22-videot olisivat Putinin palkkaamien vakoojien tuottamia.

Bile-Sanna on joutunut viime päivinä perustelemaan puoluetovereilleen, miksi hänen tulisi saada jatkaa pääministerinä ilmeisestä päihderiippuvuudestaan, Kesärannan turvallisuusrikkomuksista, huumeviittauksia kuhisevista juhlavideoista ja vieraille miehille tarjoamistaan sylitansseista huolimatta.

Marinin propagandakampanja sai huipennuksensa Lahden torilla vuodatetuissa krokotiilinkyyneleissä.

Vetosi toistuvasti Ukrainan tilanteeseen

”Minäkin olen ihminen. Kriisin keskellä olen ajatellut Ukrainaa ja teitä,” Marin vetosi opetuslapsiinsa ja jatkoi: ”Näinä päivinä olen ajatellut presidentti Zelenskyitä, pääministeri Šmyhalia ja Ukrainan kansaa ja ihmisiä, jotka oikeasti kärsivät ja joilla on oikeasti vaikeaa.”

”SDP:n puheenjohtaja kuvaili kyynelsilmin ja ääni sortuen puheessaan, miten hänkin on ihminen. Marin kertoi, kuinka Ukrainan sodan synkkien pilvien keskellä hän on hakenut iloa ja hauskuutta,” Yleisradio summasi pääministerin viestin.

Bile-Sanna lupasi suomalaisille ”ottavansa opiksi”, vaikka hän ei pyytänytkään anteeksi esimerkiksi virka-asunnon turvallisuusprotokollan törkeää rikkomista. Puheensa lopuksi pääministeri vetosi jälleen Ukrainaan, jotta kenellekään ei jäisi epäselväksi, kuka on perimmäinen syyllinen hänen päihdeputkeensa: ”Mutta minä ajattelen Ukrainaa, mitä ajattelen teitä ja minä teen työni,” Marin lopetti puheensa.

Lähteet: Yle, Iltalehti

Amfetamiini Huumausaineen käyttörikos Huumausainerikos Huumeet Jauhojengi Kesärata22 Kokaiini Kotimaa Poliittiset viholliset Politiikka Rappiokulttuuri Sanna Marin SDP Sosialidemokraatit Törkeä huumausainerikos Ukraina Vasemmisto Venäjä Vladimir Putin Volodymyr Zelenskiy

Keskustelu

43 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Tuo lehmä on kyllä kaikinpuolin nolo tapaus.
    Ihan itse hän on luonut synkkiä pilviä suomalaisten ylle pelaamalla poliittisilla päätöksillä globalistien pussiin ja lahjoittamalla velkamiljardit ulkomaille.
    Vastenmielinen, häikäilemätön valehtelija.

  • SFOY

    Vastaa

    Suomessa juustokin on mielisairaan superkallista — kiitos, Putin! Ennen juusto oli vain superkallista. Seitsemän laihaa vuotta ovat alkaneet. Kiristäkää vyötä.

  • Machiavelli

    Vastaa

    On se härski! Tekee mitä huvittaa ja sitten kun jää kiinni, niin selitystä löytyy ja vähän väännetään itkua, että saisi anteeksi kaiken. Törkeintä on mennä Ukrainan selän taa, jotta kaikkia, jotka halauavat Sannan pois virastaan voidaan syyttää epäsolidaarisiksi Ukrainaa kohtaan. Törkeä ämmä kaikkiaan. Jos olisi oikeasti hoitanut työnsä hyvin, mutta kun ei edes ole. Odottelee vain ajan kulumista ja yrittää jotenkin pysyä vallassa mahdollisimman kauan. Pää pensaassa. Ensin julistaa Natosta, että ei minun vahtivuorolla ja sitten ollaankin jo liittymässä. Sitten sanoo, ettei venäläisten viisumeita rajoiteta ja paria päivää myöhemmin sanoo, ettei venäläiset voi vain lomailla Suomen kautta joka paikassa. Uniperista ja sähköhinnasta ei pihaustakaan. Täysin osaamaton ja kyvytön.

  • Kate Hikes

    Vastaa

    Se vetää samaa peliä mitä AOC Amerikassa ja se menee läpi, nöyryyttää la alentaa lisää maansa mainetta

    • GLGL

      Vastaa

      Jep, AOC:hen tuli assosiaatio täältäkin.
      Molempien naruja vetelee sama entiteetti?

  • Jallu

    Vastaa

    Marin haisi kuulemma haisi sipulille puheen jälkeen. Sieltä ne krokotiilin kyyneleet.

  • pöh

    Vastaa

    Saksalaisten kaasuihin ja italialaisten remontteihin lahjoitetuilla miljardeilla olisi helposti rakentanut kustannusten puolesta 2–3 uutta ydinvoimalaa Suomeen.

    Tämä hallitus yhdessä EU:n kanssa on sössinyt kaikki asiat, ihan turha siitä on venäjää syyttää.

    Ilman mitään bilekohujakin Marin on ollut täysin epäpätevä. ”Korona-aikana” keräsi pelotelluilta ihmisiltä suosiota toimimalla puhuvana päänä televisiossa.

    • Hans Lankari

      Vastaa

      Kaksi ydinreaktoria olisi pitänyt rakentaa jo 90-luvulla, sitten vasta tämä nykyisin rakenteilla oleva OL 3, joka on prototyyppi uudenlaisesta reaktorista, seitsemänneksi.

      Mutta vihreät ja kepu vastustivat aina. Myös kommarit ja demarit osittain.
      Ydinvoima olisi Suomelle paras jos täällä halutaan pitää yllä teollisuutta ja nykyisen kaltaista asumista/elintasoa.

      Uraania (myös torium-reaktori olisi ollut tutkimisen arvoinen) saa muualtakin kuin Venäjältä, sitä löytyy Suomestakin riittävästi noille mainituille, ja tietenkin siis niille mitkä noista ovat toteutuneet (L1, L2, OL1, OL2, OL3) Kaivostoiminta pitää hoitaa tietenkin vastuulisesti ja jäljet siivota.

      Toki uusia ratkaisujakin tarvitaan, uurania ei riitä meillä loputtomiin. Tuulivoima ok, kunhan ei toimita siten miten Tuulivoltti-tapauksessa. Tukiaisia firmoille myllyjen rakentamiseen valtiolta, ja sitten valtion eläkerahasto ostaa kapasiteetin omaan tuuliyhtiöönsä. No kaikkihan me olemne lukeneet Partisaanin artikkelin Tuulivoltista ja ”hra Ohisalosta”, eli ei noin.

      • Metsäkulman Murre

        Vastaa

        ” No kaikkihan me olemne lukeneet Partisaanin artikkelin Tuulivoltista ja ”hra Ohisalosta”, eli ei noin.”

        Muistan jutun. Siinä puhuttiin osingoista. Ymmärtääkseni miljoonia jaettiin suppealle joukolle. Ovatkohan verotuspäätökset ja ilmoitukset julkisia. Ehkä niistä saisi selville määrät ja ketkä ovat saajia.

  • Terhomatti Hämeenkorpi

    Vastaa

    Saatanan typerä ja kaikin puolin vastenmielinen likka !

    • Ketku

      Vastaa

      Taitaa ämmä olla alkoholisti ja kokaiinikin maistuu.

  • Piikivi

    Vastaa

    Patologinen valehtelija. Pääministerin työt ei maistu. Maistuu ihan muut asiat. Vallassa pitäis saada olla hinnalla millä hyvänsä. Vastenmielinen on myös puolueensa, joka hyväksyy kaiken . .

  • Nimetön

    Vastaa

    Tyypillinen pirihuora. Jutut täyttä potaskaa ja sääli-itkut päälle. ”Antakaa vielä yksi piikki, sitten mä lopetan tän käytön..”

  • Puoli-kreikkalainen

    Vastaa

    Erittäin härskiä, narsistista käytöstä kautta linjan. Ammattilainen. Pissishuora. Täytyisi todella pakottaa itseään, jotta saisi jarrutettua, jos suojatiellä eteen hyppäis. Tosin muslimimaissahan tota ois kiskottu auton perässä jo päiväkausia.

    • Tony

      Vastaa

      Ei tässä kauaa mene kun somalit, irakilaiset ja afgaanit voittavat Suomen vaalit.

  • Eikka

    Vastaa

    Olipahan taas niin teennäistä paskaa nuo pääministerit jutut ettei ole vähään aikaan nähty. Yhy yhyy ja yhyhyhyyyyy.

  • Nimetön

    Vastaa

    Lahden puheessaan Marin käyttää törkeästi hyväkseen Ukrainan tilannetta. Tunteisiin vetoamisen strategia on tunnetusti tehokas ja suosittu politiikassa. 

    Hämmästyttää, miten tyhmänä demarit pitävät suomalaisia äänestäjiä. Liikenneministeri Harakkakin julisti bensan maksavan ”tämän hallituskauden lopussa saman, kuin mitä se maksoi hallituskauden alussa”. Harakka lupasi siis esim. 95 bensan maksavan ensi vuonna n.1.55€/l.
    Tällaisten lupausten antajan Täytyy olla joko tyhmä tai äärimmäisen ylimielinen (näiden ominaisuuksien yhdistelmäkin on mahdollinen).

  • Louhi

    Vastaa

    Ei ole näemmä mittaa eikä määrää tuon julkkishuoran kuvottavuudella. Tavallaan luulin, että jonkinlainen pohjakosketus olisi jo saavutettu, mutta sitten pulverinukke raastaa Ukrainan mukaan omaan perseilyynsä. Ikään kuin kamapäissään lesboilu olisi sama kuin Venäjän pommituksissa kuoleminen. Marin olisi aivan yhtä hyvin voinut suhauttaa sen kuuluisan kusinäytteensä jonkun kuolleen ukrainalaislapsen päälle. Toivottavasti joku kauppaa tuolle myrkytettyä roinaa.

  • TT

    Vastaa

    Venäjä-kortin heiluttelussa ei taas ole mitään rajaa. Sanna käy traumaa aiheuttavaa sotaa, vaikka Suomen ja Venäjän välillä ei ole käynnissä muuta kuin median kansan tajuntaan lietsoma mielikuvitussota. Jos Sanna eläytyy noin vahvasti Ukrainan tapahtumiin, niin eikö vapaaehtoisen tehtävät Ukrainan riveissä olisi oikea paikka? Mielikuvasotaa ulkomailla käypä PM ei ole Suomelle eduksi. 

    Suomi on kylläkin sodassa ihan kotirintamalla ja käy taloussotaa omaa kansaansa vastaan. Maa on vajoamasss kriisiin lännen sekopäisten päättäjien aloittaman the Great Reset-ohjelman vuoksi, mihin kuuluu mm. edullisten fossiilisten energianlähteiden riisto pois ihmisiltä, pienyritysten kaataminen, yritysten ESG-standardit, valtion ajaminen konkurssiin, digi-ID:t, sirutukset, jne…

    Suomen kansalaisten vuoksi Sanna ei tule tirauttamaan pisaraakaan.

  • Heinäsirkkoja odotellessa

    Vastaa

    Suomeen on tulossa, muiden vitsausten lisäksi, energiapula. Miten se on mahdollista, meillähän on kohta kaksi uutta ydinvoimalaa? Eipäs olekaan, toinen ei lähde käyntiin (ranskalainen) ja toisesta tuli autiotalo (venäläinen).

    Sillä välin toisaalla, juhlat jatkuvat päivästä toiseen.

  • GLGL

    Vastaa

    Onhan tässä ollut jo pidemmän aikaa selvää, että Marinin hallitus on Suomen itsenäisyyden ajan huonoin hallitus (mukaanlukien Terijoen hallitus) ja tämä vimeisin ei ole muuta, kuin vahvistanut sitä kuvaa.

    Kaikkien tulevien pääministerien kannattaa muistaa, mitkä on ne valtamedian hyväksymät tavat luikerrella vastuusta.

  • Salomon

    Vastaa

    Cogito egro sum.
    Sama Sannan päässä ‑ajatella olen pääministeri-

  • Herrenvolk

    Vastaa

    Tämäkin päivä piti nähdä, että pääministerinä narkkari.

  • Jörgen Hainz

    Vastaa

    Putin on tietenkin syyllinen siihen että jauhoviivoja vedetään pöydältä, tottakai sen ymmärtää jokainen YLE:n ”toimittaja”.

  • Heikki Salama

    Vastaa

    ”Minä ajattelen Ukrainaa, minen ajattele teitä…” Noin minä sen ensi kerran kuulin ja pitihän se varmistaa. Kuulin väärin. Mutta järjestys on kuitenkin se, että Ukraina on Suomea tärkeämpi, sitä en kuullut väärin. 

    Tuo työnsä hoitaminen viittaa alkoholismiin. Suurin osa juopoista ei myönnä eikä millään tapaa edes miellä olevansa ongelmakäyttäjiä, koska käyvät työssä eikä poissaoloja juurikaan ole. Siitä se lähtee; ensin kuumetta muutamana maanantaiaamuna vuodessa ja sitten tihentyvään tahtiin…

    Kuinka moni meistä sitten näkee ensi kevään, mutta soisin kansamme ymmärtävän että makkaranpätkällä ja pahvimukillisella kahvia ei kannata myydä ääntänsä. Pahalta silti vaikuttaa.

  • Leif

    Vastaa

    Tuo huora ei välitä ukrainasta sen enempää kuin omasta kansastaan.

    • Suomalainen

      Vastaa

      Olet täysin oikeassa 100 % – sellainen se on

  • Minä

    Vastaa

    Kun on vastuullisessa asemassa, pitää olla sen verran pokkaa, että ei ratkea siksi ryypiskelemään ja pämppäämään, vaan keskittyy asioiden hoitoon. Olisi pitänyt hankkia sijainen, jos tekee mieli pämpätä, eikä olla päissään vastuullisena henkilönä. Ei nykyisin suvaita missään, että ollaan kännissä töissä ja Marin oli töissä, koska ei ollut sijaista hoitamassa virkaa, vaan häön oli itse vastuullinen henkilö.

  • Plääh

    Vastaa

    ”Bile-Sanna on joutunut viime päivinä perustelemaan puoluetovereilleen, miksi hänen tulisi saada jatkaa pääministerinä ilmeisestä päihderiippuvuudestaan, Kesärannan turvallisuusrikkomuksista, huumeviittauksia kuhisevista juhlavideoista ja vieraille miehille tarjoamistaan sylitansseista huolimatta.”

    Päihderiippuvuudesta ei ole mitään näyttöä. Nainen ei ole videoilla ainakaan silminnähden humalassa. Pikemminkin kaikki tiedot ja näyttö viittaavat siihen, että tyyppi käy lenkkeilemässä ja on aika timmissä kunnossa muutenkin. Turvallisuusrikkomusten kanssa on myös niin ja näin. Huumeviittausket ovat katsojan silmissä. Mitään näyttöä ei ole. Uusivirta ei ole aivan vieras, vaan Marinin tuttava.

    Eri foorumeilla Venäjä-mieliset ovat kovasti töpinässä eikä ole suinkaan kaukaa haettua ajatus, että joku Putin-hybridi Marinin kemuissa olisi vuotojen takana. Kgb on tietenkin saattanut iskeä innolla kiinni, kun sauma ilmestyi. Ajojahti vaikuttaa kyllä joltain operaatiolta tai sitten on käynnissä useamman tahon operaatio

    • Louhi

      Vastaa

      Ei ole mitään ”vuotoja” sen enempää kuin myöskään ”vuotajia”. Sanna Marinin kaveripiiri koostuu roskajulkkiksista, jotka elävät somenäkyvyydestä ja juorujulkaisujen maksamista palkkioista. Luonnollisestikaan kukaan heistä ei jätä tällaista materiaalia käyttämättä. Miksi jättäisi? Tämä ei taatusti ole ensimmäinen kerta, kun nämä rotat tekevät tiliä jonkun ”kaverinsa” kustannuksella.

    • Sensuroimaton Totuus

      Vastaa

      Pirihuora pääministerinä ja maa syöksykierteessä ja sinä vittu mussutat täyttä paskaa.

      -Miksi? Kenen asialla SINÄ olet? ‑Et ainakaan Suomen kansan!

      • Plääh

        Vastaa

        En halua osallistua typerään ajojahtiin, koska en halua valehdella. Minua ei myöskään innosta joku Tappurainen tai muu demari Marinin tilalle. Voi mennä vain huonompaan, esim. Venäjän suuntaan

        • Jami

          Vastaa

          Ei Marin, Tappurainen, Tuppurainen tai kukaan muukaan päätä yhtään mistään. Nyt meni nimimerkki ”Plääh” blockiin scriptillä. Tämä on pitänyt tehdä jo pitkään.

  • Ukki Väinämöinen

    Vastaa

    Ei ole kikkelis kokkelis Sannasta Kiestingin Sohviksi tai lotta Lundgreeniksi.

  • Salomon

    Vastaa

    Ei helvetti, menin vielä katsomaan tuon videon. Niin siis Sanna, mitä työtä? Mitä töitä sinä muka luulet tekeväsi? koko kansa näkee millainen olet, olet pirihuora. Saatanan kanttura!!

  • juha II

    Vastaa

    Ja PAH! Surkein ikinä kuulemani ”seli, seli”! Arvon pääministeri Sanna Marin /(WEF, Bilderberg) on aivan ITSE luonut tilanteen, jollaisessa kusessa Suomi EI ole edes viime sodissa ollut. Nyt koko Suomi riippuu löysässä hirressä kuitenkin tietoisesti ITSE sitä kiristäen koko ajan. Olkoot Venäjästä mitä mieltä hyvänsä. Vain luupää tietoisesti menee vittuilemaan pihan suurimmalle korstolle! Yksi fakta vallitsee aina. Tavallinen kansa kotirintamalla ja sotilaat kärsivät rintamalla. Ja mikä on ollut sotilaiden palkinto parhaan nuoruutensa uhraamisesta. Haukut, kiittämyys ja unohtaminen. Selviö on. Silloin kun isänmaahan hyökätään. Tuolloin sen puolustaminen kunnia-asia vain ilman ylikansallista sotarikollista NATOa. NATO aikana palkka-armeija. Suomen vain kysymyksessä ollessa yleinen asevelvollisuus. Kasvottoman globalismin vuoksi EI pidä uhrata koko Suomen nuorisoa ylirikkaisen mielihalujen tyydyttämiseksi eikä amerikkalaisen aseteollisuuden ja siihen sidoksissa olevien elitisti poliitikkojen kassakoneen kilinän ruuaksi!

  • Liiii A

    Vastaa

    Nyt liikkuu jo perseenjakokuvat somessa. Käyny nusasemassa vissiin joka toista teini idolia jotka hänen huumehouruisissa orgioissa pyörii.

    Eikä siinä horatkoon, mutta täysin kyvytön, kelvoton ja vaarallinen pääministeri.

  • H.U.

    Vastaa

    Miten Putin teki nämä videot? Näitä ei siis oikeasti ole olemassa?

  • ValhallaX

    Vastaa

    Sanna Marin on juutalaisen ylivallan lemmikki.

    Juutalainen ylivalta näkyy kaikissa valkoisissa maissa. Sen tyypillisiä polttoraudalla merkittyjä huoratyyppejä ovat seuraavat ihnistyypit:

    Sannamarinit. Narsisti. Tyypillinen nuori nainen, joka helposti itkeskelee joutuessaan ahdinkoon. Ei mitään omassa päässä, elää virtuaalista valtamedian maailmaa. Ottaa kaikki ajatukset valtamediasta: ”rakasta neekeriä, juutalainen aina hyvä, fasisti paha, Putin paha, Ukraina hyvä, sähköauto hyvä, diesel paha, pitää kärsiä, jne. jne.”. Johtavana teemana erittäin helppo johdatella aivan mihin vain. On sen verran tyhmä tyhjäpää, että uhraa koko Suomenkin tuhoon, kunhan vain juutalaismiljardöörit palkitsevat, tavalla tai toisella. Sanalla sanoen: Narsistinen, tyhmä huora. Hyvin yleinen ilmiö valkoisten maiden johdossa.

    Alexanderstubbit. Mieshuora, hammaskeiju. Narsistia tässäkin. Mutta selkeästi korruptoitunut, rahasta kansansa ja maansa huoraava, miehen irvikuva. Erittäin yleinen valkoisten maiden johdossa ja päättävissä elimissä.

    Kristitythuorat. Suutelee juutalaisen verestä punaista saapasta hurmoksessa. Sallii juutalaisille minkä tahansa julmuuden ja vie omat lapsensakin teuraaksi siinä toivossa, että juutalainen silittää päätä. Näitä näkyy usein eri instansseissa. Esimerkiksi silloin, kun maahan tuli kolmekymppisiä partalapsia. Kristitty huora vei nämä kiimaiset raiskaajat tutustumaan Lucia-neitoihin. Oma lapsi teuraaksi, Jeesus kiittää.

    Ulkoisesti täysipäiset huorat. Esimerkkinä naamaansa vääntelevä presidentti, joka ei pysty lainkaan ymmärtämään laajempia asiayhteyksiä, vaan vie oman maansa teuraaksi mielistelläkseen juutalaista ylivaltaa.

    Homo/transu/lesbohuorat. Esimerkkinä pääministerit naisten puvuissa, munat navan alla ja oma paikallinen ulkoministeripuppelimme, josta on hiljaksiin kuoritunut sotakiimainen NATO:n selän takaa Venäjälle irvistelevä ääliö. Sama mies oli vielä joitakin vuosia sitten ”rauhantekijä” jossakin umpisurkeassa neekerimaassa.

    Paikalliset ”juutalaiset”. Viittaan erinäisiin uskonnollisiin lahkoihin, joille on tyypillistä menestyminen esim. tukkukaupassa. Yleensä muutaman saneerauksen kautta. Toki tämä ryhmä on sinänsä viaton, mutta heitäkin yhdistää juutalaisten tolkuton ihannointi. Mutta eivät sentään avoimesti esiinny valkoisten maiden tuhoajina.

    Viimeistä ryhmää lukuunottamatta kaikkien muiden ryhmien poliitikot kertovat avoimesti haluavansa muuttaa maamme neekerislummiksi, maksoi mitä maksoi. Sannamarinit ovat vain pieni näkyvä osa sitä demonien ryhmää, joka tyhmyyttään ja ahneuttaan tuhoaa maamme ja kansamme.

    Ja lopuksi: He eivät olisi vallassa ilman valkoisia maita jäytävää juutalaista ylivaltaa. Nämä yllä kuvatut ihmistyypit ovat sairauden oireita, sairaus on siellä ylhäällä, siinä ylivallassa. Sairaus poistuu, kun pidetään huolta siitä, että sen aiheuttaja ei ole joukossamme. Vrt. kommunismi, sama kuvio, sama syyllinen, ei mitään eroa. Idiootit ja tappajat pääsevät valtaan ja hops! Valkoisia kuolee, vasemmalla ja oikellalla.

    Heitä ei voi pelastaa, heille ei voi antaa armoa, sillä he eivät anna meille, maallemme ja kansallemme armoa. He saavat, mitä he tilaavat.

  • Julli

    Vastaa

    Reivi-Sanna on täysin väärässä tehtävässä, kun hermot eivät pidä.

    Ämmä helvettiin nykyisistä tehtävistä. Eiköhän hänen hermoilleen ja myös kyvyilleen sopiva työ löydy jo hänen työhistoriasta…

  • Punainen Paimio

    Vastaa

    On se hienoa kun Sannan lapset menee kouluun. Varmasti joku luokka kaveri kaivaa lasten äidin sekoiluvideot esiin ja näyttää koko koululle. Onnea lapsille kun menette ala-asteelle.

  • W

    Vastaa

    Tohdin epäillä, että somesannan lapset samoja kouluja kävisivät niin kuin meidän tavallisten maan matosten! Patologinen valehtelija, mutta hyvä näyttelijä kaikesta päätellen. Ei käy Markusta kateeksi.. Voimia ja jaksamista hänelle! Oi oi kun olisi jo kalifaatti täällä ni saatais se akka kunnolla tuomiolle! Ja se kyllä valitettavasti saadaan tällä menolla. Nykyinen hallitus erittäin suuri turvallisuus uhka suomalaiselle kulttuurille, jota koitetaan kokoajan kaikin keinoin hävittää ”rasismin, tasa-arvon ja yhtenäisen euroopan” nimissä.. Ikävä kyllä jotkut sitä paskaa sinisilmäisesti uskovat! Ja jos ei tuota paskaa niele niin syytetään sitten venäjää kaikesta mahdollisesta mikä vaan mieleen tulee vaikka itse keinotekoisesti aiheutetaan lähes kaikki. Ottakaa päättäjät päät pois perseestänne ja katsokaa peiliin! Rupee olemaan vallankumouksen siemenet kylvetty pitkin Eurooppaa ja se ei todellakaan ole venäjän vika

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi